Masennuslääkkeet ja Alkoholi

Minua kiinnostaa tietää millaisia kokemuksia ihmisillä on masennuslääkkeistä ja alkoholista. Eniten minua kiinnostaisi tietää onko kenelläkään lääkkeen aloittaminen ja käyttäminen lisännyt alkoholin juontia tai onko tapahtunut päinvastaista että olisi vähentynyt tai jopa kokonaan loppunut. Ja myös kiinostaisi tietää onko humalatilassa tapahtunut negatiivisia/positiivisia muutoksia lääkkeen aloittamisen jälkeen… En tiedä olenko aivan varma tästä, mutta ihan kuin minun juomiseni pahenisi joka kerta kun olen aloittanut masennuslääkityksen… KOKEMUKSIA??? :open_mouth:

Olin tietämättäni sairastanut masennusta jo muutaman vuoden siinä vaiheessa kun alkoholinkäyttö lähti lopullisesti käsistä ja johti itsariyrityksiin ym. Masennuslääkitys määrättiin siinä vaiheessa ja alkuvaiheessa join ja käytin lääkkeitä ennen kuin sitten joitakin kuukausia myöhemmin raitistuin. (Masennukseni somaattisista oireista olen kirjoittanut omassa ketjussani). En muista mikä lääke oli kyseessä, joku yleisesti käytetty SSRI-lääke kuitenkin (Seroxat, Cipramil tms). En itse ainakaan enää näin reilun kymmenen vuoden jälkeen muista yhteyttä lääkkeen käyttämisen ja juomishimon välillä.

Viimeisen pillerini olen ottanut joskus puoli vuotta sitten, että aika pitkään kesti päästä siitä sairaudesta eroon. Edelleen pelkään sen uusiutumista ja heti jos tuntuu huimausoireita tai epämääräisiä särkyjä tai “silmissä heittää” niin hirvittää, että onko depressio uusimassa. Sitä sairautta en toivoisi pahimmalle vihamiehellenikään.

Olen aikoinani syönyt mutta kyllä minulla jo silloin oli tieto, että mielialalääkkeitä nautittaessa alkoholi ei kertakaikkiaan kuulu asiaan. Alkoholihan aiheuttaa masennusta.

Alkoholi sotkee aivokemian niin , etti lääkkeillä ole toivottua vaikutusta. Eikä niillä aina ole hyvää vaikutusta vaikka olisi juomattakin. Itse välttelen ja hoidan itseäni mieluummin liikunnalla, yhteisöllisyydellä ym.

En usko, että kukaan niitä huvikseen syö. Jos liikunta ja yhteisöllisyys parantaisivat kliinisen masennuksen niin eivätköhän useimmat valitsisi lääkkeettömän vaihtoehdon. Se on eri asia, jos omalla kohdallasi masennus oli vain mielialan laskua ilman somaattisia oireita, siihen auttaa kun pakottaa itsensä liikkeelle ja tapaamaan ihmisiä.

On toki ihmisiä, jotka ovat niin vaikeasti masentuneita, että tarvitsevat lääkehoitoa. Siinäkin on vaan se ongelma, että lääkkeiden vaikutuksista tiedetään kovin vähän. Ei ole kauakaan kun eräs maamme masennuksen huippuasintuntijana pidetty psykiatri sanoi yksityiskeskutelussa, että paljolti on kyse kokeilusta ja arvailusta, koska ihmiset reagoivat niin eri tavoin.

Minä olen sitä mieltä, että iso osa masennuslääkityksestä voitaisiin jättäää pois kun vaan ihmiset lopettaisivat ryyppäämisen. Alkoholiongelmaiset ja suurkuluttajathan tyypillisesti hakevat lääkäriltä apua ihan muihin juttuihin kuten unettomuuteen tai masennukseen, eivätkä suin surminkaan tunnusta juovansa paljon, vaikka se on todellinen ongelma.

Mitä tulee liikunnan ja yhteisöllisyyden vaikutuksiin niin olen lukenut myös tutkimuksia, joissa todettiin niiden tehoavan keskivaikeaan masennukseen paremmin ja pitkäaikaisemmin kuin lääkityksen.

Jos ihminen ei kykene nousemaan sängyssä tai kävelemään suoraan, koska huimaus vie “pitkin seiniä”, niin siitä on aika pitkä matka aloittaa liikuntaharrastus tai haluta lähteä ihmisten ilmoille.

Mutta en usko, että sitä ymmärtää kukaan sellainen, joka ei ole kokenut millaista on elää huimauksen ja kipujen kanssa, kun näkökentässä heiluu ja samenee ja tuntuu, että taju lähtee pian. Tai kun on niin lopussa, että ei pysty muuta kuin makaamaan ja tuijottamaan kattoon; kun suihkussa käyminenkin tuntuu ylivoimaiselta suoritukselta. Omalta osaltani tiedän, että valitsen koska tahansa mieluummin lääkityksen kuin sellaisen elämän.

Toi ei kyllä kuulostakaan keskivaikealta masennukselta, josta Dave puhui.

Ennen kuin pakkaan laukkuni ja lähden kotia kohti niin mainitsen vielä, ikään kuin sillä jotain merkitystä olisi, että sairastuessani masennukseen olin fyysisesti parhaassa kunnossani ikinä. Kävin viikottain salilla, uimassa ja jaksoinpa jopa juostakin. Oli mielenkiintoinen työ ja paljon ystäviä. Pettymyksiä rakkaussuhteissa, kyllä, mutta ei mitään isoja suruja tai kriisejä, jotka olisivat laukaisseet oireilun. Eikä siis lääkäreilläkään tullut mieleenkään epäillä masennusta, vaikka tutkittiin korvat, silmät, hartiat, Menieren mahdollisuus… eikä mitään löytynyt.

Mutta nyt ylös, ulos ja kotiin. Sen verran näyttää lämpimältä tuo ulkoilma, että pitkä koiralenkki taitaa jäädä taas myöhäisiltaan.

Runsas alkoholinkäyttö kumoaa lähes täysin masennuslääkkeiden (SSRI ja varmaan muutkin) tehon eli ihan sama syödä vaikka plaseboa jos juominen ei lopu/vähene minimiin (oikeaan sellaiseen). Tämä vaan on ikävä tosiasia. Eli jos aikoo juoda reippaasti ei kannata lääkkeitä syödä.

Minä aloitin SSRI-lääkkeen käytön sellaisessa vaiheessa, että olin ollut puolisen vuotta täysin juomatta. Käytin lääkettä nelisen kuukautta niin, etten käyttänyt alkoholia laisinkaan. Lääke vaikutti hyvin ja pystyin arvioimaan tämän, koska alkoholi oli pois kuvioista.

Nyt kesällä olen käynyt terasseilla ja alkoholia on tullut käytettyä. Oma kokemukseni on, että lääkkeen avulla kännit ovat mukavampia. Tämä ei johdu siitä, että lääke lisäisi alkoholin vaikutusta, vaan ilmeisesti siitä, että lääke vähentää riskiä laskuhumalalle, koska serotoniinitasot pysyvät paremmin ylhäällä. Myöskään morkkiskrapuloita ei ole näkynyt.

Toki olen kaikin puolin tasapainoisempi kuin olin esim. vuosi sitten, että osittain mukavat kännit voivat johtua siitä. Mutta samaa olen kuullut muiltakin, että tällainen vaikutus olisi havaittavissa.

Se jos mikä on kuitenkin varmaa, että perseelleen menee juomisen takia oli lääkettä tahi ei, jos liikaa törpöttelee.