Tulipa vietettyä erittäin kostea viikonloppu. Olen lisäksi nyt koko syksyn tissutellut lähes joka päivä sixpackin, yleensä lonkeroa. Joskus menee myös konjakkia, puolen litran pullo kesti parhaimmillaan vajaan viikon. Annosmäärät siis paukkuvat komeasti yli kaikkien riskirajojen. Olutta en enää pysty juomaan, sain aiempien vuosien päivittäisellä tissuttelulla mahani niin sekaisin, ettei kalja enää ole vaihtoehto.
Pari kertaa viime vuosien aikana olen pyhästi vannonut lopettavani koko läträämisen. On ollutkin kausia, että olen joko lopettanut kokonaan tai juonut vähemmän. Tunnun kuitenkin aina palaavan siihen, että heti aamusta ajattelee lonksusixpackin hakua ja aivan viime aikoina on jopa pitänyt hakea iltapäivästä se toinenkin. Olen myös käynyt läpi “ei koskaan ennen puoltapäivää” ja “joka toinen juoma alkoholiton”-yritykset, aina palaten entiseen kittaamiseen.
Olen vuosien varrella ollut mm. “viiniharrastaja” “olutharrastaja” ja “maistellut konjakkeja”. Oikeasti en ole ollut asiantuntija missään muussa kuin ryypynvälin pitämisessä mahdollisimman lyhyenä.
Pahimpia ovat kuitenkin satunnaiset yksin vietetyt viikonloput, esimerkiksi nyt perjantaina join arviolta 15 annosta ja lauantaina 20. Eilinen olikin sitten perinteinen tärinä- ja kaikesta huolehtimispäivä, en kuitenkaan tavalliseen tapaani loivennellut vaikka kaapissa olisi eväät siihen olleetkin. Ja nyt pitkään kypsynyt asiaan tarttumispäätös on tehty. Olen lukenut asiasta aikojen saatossa paljon, ja tiedostan varsin hyvin sen, että kuivin suin pysyäkseen pitää olla kuivin suin. Tässä alussa se varmasti vielä onnistuukin, kun impulsiivinen päättäväinen meikeläinen on vielä viinapirun niskan päällä, mutta ajan oloon olen melko varma selkärangattomuudestani. Noiden hetkien kohdatessa vertaistuesta olisi apua. Elämänkumppani alkaa jo suhtautua kittaamiseeni niin välinpitämättömästi, että epäilen hänen luovuttaneen sen suhteen. En myöskään haluaisi jälleen kerran alkaa lupailla mitään, sillä tiedämme molemmat että kaikenlainen vetistely asian suhteen on turhaa niin kauan kuin minulta itseltäni löytyy se tahto ja halu lopettaa läträäminen. Ajattelin näyttää hänelle parin viikon selvistelyllä haluavani olla juomatta, ja siitä sitten hänen ja muun vertaistuen avulla eteenpäin. Uhoamista ja lupauksia on ollut ihan tarpeeksi.
Vaikka nyt tänne vähentäjiin kirjoitinkin, niin minun tapauksessani edellytys alkaa epäilemättä olla tuo kirjallisuuden suosittelema 3-6kk kestävä täysraittius nyt alkuun. Saisi pään vähän kirkkaammaksi ja asioille taas tärkeysjärjestyksen aikaiseksi. Samalla kohentuisivat myös fyysinen kunto, terveys ja talous.
Tästä tuli nyt tällainen oksennus. Yritän muistaa päivittäin kirjoitella ja kertoilla miten projekti etenee. Kiitos lukemisesta.
Tervetuloa vaan! Taisteluraporttia odotellessa… 
Itse olen myös aloittelija täällä, alkon suhteen en. Pitkään vaivannut huoli alkon käytöstä ja halu käytön lopetukseen on muhinut pitkään, en ole vaan saanut aikaiseksi asian suhteen mitään konkreettista. Mutta sittenpä tipahtikin työterveyshuollossa tehdyistä maksakokeista semmosia lukemia että nyt on ollut pakko toteuttaa oikeesti raitistumista.
Täytyy myöntää että fiilikset vaihtelee päivittäin ja jopa saman päivän aikana, suuresta ilosta synkkiin syövereihin. Eilen oli kolmas sunnuntai ilman krapulaa, olo oli toisaalta hiton hyvä ja hyvin hermostunut, ehkä oloa hermostutti kaapissa olleet kahdeksan keskiolutta ja oikee viinapullo hyllyssä, mutta enpä niitä vaan aukaissut vaan join kolme alkoholitonta olutta 
Uskon/luulen ja toivon että oppisi olemaan viikot ilman??!! Haluaisin kokea että kroppa laihtuu ja kukkaro lihoo 
Hyvä että meillä on tälläinen keskustelumahdollisuus. Tämän lisäksi täytän Jeppe juomapäiväkirjaa, erityisesti ilon tuo nollapäivät. Hyvä että sinäkin tulit tänne, täällä meitä on turhan paljon muitakin. Vaihdetaan ajatuksia ja kokemuksia
Mukavaa viikkoa!
Minäkin olen uusi täällä. Omia paheitani ovat keskiolut ja brandy, joista jälkimmäistä on jo kuukausien ajan mennyt jopa litra viikossa. Arki-iltojen perussettini on 3-4 keskiolutta ja puolet pienestä brandysta. Alkon ovi narahtaa aina maanantaisin ensimmäisen kerran, kun haen ensimmäisen pienen (0,35) Hubertin tai Napoleonin. Joskus olen niin rempseällä päällä, että ostan suosiolla ison pullon, mutta yleensä se tuntuu kirpaisevan kukkaroa liikaa, joten tyydyn pieneen 
Keskiviikkona käyn jossain toisessa Alkossa (ja tämä on tärkeää, koska mitä ne nyt ajattelisivat jos samassa Alkossa kävisin kaksi kertaa viikossa! 
) ja haen uuden pikkuputelin, joka sitten riittää torstai-iltaan saakka. Perjantaina haen (kolmannesta Alkosta) “varmuuden vuoksi” pikkuputelin piilopulloksi, kun miesystävän luona hyvin harvoin mitään viiniä vahvempaa juodaan. Sen sitten naukkailen salaa. Rytmi hieman vaihtelee sen mukaan, lähdenkö hänen luokseen viikonlopun viettoon jo torstai-iltana vai vasta perjantaina, ja palaanko maanantaina vai jo sunnuntaina. Pahinta on, jos palaan sunnuntaina esimerkiksi riitauduttuamme, ja olen siihen mennessä ehtinyt jo siemailla piilopulloni lähes tyhjäksi.
En ole vielä päättänyt mihin pyrin, mutta vähentää on ihan pakko. Joten täällä varmaan törmäillään.
Huh huh. Vaikka viimeinen drinksu kilahti alas kurkusta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, niin eipä tämä olo varsinkaan pään osalta tunnu vielä korjautuneen, päin vastoin. Heräsin viime yönä mm. siihen, että olin varma, siis täysin vakuuttunut, että vuokraisäntämme on pahimmanlaatuinen huijari ja kuuluu vähintään moottoripyöräjengiin. Hetken sängyssä pyörittyäni olin varma että minulla on skitsofrenia. Noh, ajatukset onneksi rauhoittuivat, mutta hetken perästä heräsin siihen, että yöpöydälläni on n. puolen metrin pituinen heinäsirkka ja että naapurista, jossa ei todistettavasti asu ketään juuri tällä hetkellä, kuuluu biletyksen ääniä. Sain tämänkin ajatuksen taklattua järjellä. Loppuyön näin unta, kun yliopistoaikainen opettajani sai sydänkohtauksen ja minun piti raahata eloton opettaja jaloista metroaseman läpi ambulanssiin, joka ei koskaan ollut paikassa jossa se vielä hetki sitten oli. Sain vielä unessa syytteen heitteillejätöstäkin. Herätessäni olin ymmärrettävästi melko helpottunut.
Ei taida tuo marinointi olla jäänyt aivoiltani huomaamatta.
Aamulla olo oli aivan kuin olisin ollut humalassa. Hoipuin kuitenkin kaupungille asioille, pakko kun oli, ja nyt lounasta nautittuani jäljellä on vielä infernaalinen hikoilu.
Päivä kerrallaan eteenpäin. Kiitos tsempeistä ja omista tarinoistanne!
^ Taisi viikonloppuna mennä enemmän kuin lääkärin määräämät annokset? Mulla ei onneksi mitään liskodiskoja ole ollut. Paniikkikohtaukset nyt ehkä pahimpina oireina heti seuraavana päivänä. Mä olen kyllä suosiolla siirtynyt jo seuraavana päivänä tasoittaviin jos on tullut vähän enemmän juotua, niin mitään hirveää äkkipysäystä ei ole viimeaikoina tullut. Vahingoista viisastuneena pyrin välttämään aina kun mahdollista yli 10 annoksen settejä, niin ei tule krapulaa laisinkaan. Mitä nyt ehkä vähän nihkeästi nukuttuja öitä, mutta se on pientä.
Joo, useamman kuukauden paussi auttaa laittamaan asioita järjestykseen. Itse olen kirjoitellut Lopettajiin reilut 10 kk jo, ja vaikka olenkin jo ennalta päättänyt milloin “saa” narauttaa taas niin se maali on menettänyt jo mielenkiintonsa. En tosin toki sano “ei koskaan”.
Lopettamisen vaikeudesta voit päätellä myös, miten pahassa kusessa alkon kanssa olet. Fiilikset alkavat helpottaa viimeistään parissa viikossa, luulisin. Tsemppiä!
Kävin sitten risteilemässä ja hyvin meni! Oli onneksi niin paljon järkevää tekemistä, ettei viina ehtinyt edes ajatuksissa käymään. Koko reissun saldona noin viisi lasia punaviiniä ja kaksi lasia kuoharia, nuo siis neljään päivään.
Jotenkin vaan tuli morkkis noistakin. Enkös luvannut olla kokonaan ilman? En muista. Mutta eilen oli täysin nollapäivä ja tänään myös. Huomisesta ei tiedä kukaan, mutta tähän hätään en keksi yhtään syytä miksi se korkki pitäisi nyt narauttaa. Jonkinlaista raitistelijan alkuhuumaa tai -euforiaa varmaan.
Menen päivä kerrallaan edelleen eteenpäin. Jokainen juomaton hetki on tietenkin voitto - mutta ei tässä kauheasti vielä juhlan aihetta ole.
Marinoitu Mies,
toki, jos/kun aikeesi on ollut selvitä(!) risteilystä täysin kuivin suin, tuntenet hyvinkin jonkinlaista epäonnistumista. Itse kuitenkin näkisin todellisena haasteen läpäisemisenä sen, että olet kyennyt nauttimaan(?) alkoholia vailla lasillisten salavihkaista laajenemista saavillisiksi.
Eikös täällä olla juuri vähentäjiä, ei lopettajia - ei niin, ettäkö kuvittelisin sanelevani sinulle tavoitteita, en todellakaan. Jos tunnet raittiuden - joko lyhytaikaisen tai elämänmittaisen - olevan sinulle mielekkäin vaihtoehto, niin hienoa. Tärkeintä on kokea elämässä asioiden olevan valinta; siten kaikki ei ole jatkuvaa taistelua ja/tai pakenemista.
Jokainen ihminen on omanlaisensa, sen vuoksi toista ei saata toisen opilla “parantaa” - eikä kukaan sitä paitsi ole riittävän ylevä suhteessa toiseen ryhtyäkseen tämän parantajaksi. Omanlaisuudesta johtuen se, minkä kukin kokee vaikeimmaksi, on yksilökohtaista: toiselta kultainen keskitie käy kuin luonnostaan, toiselle se on yhtä hoipertelua.
Ydinajatukseni on, että mikäli koet olevasi - ainakin viinan suhteen - enemmän kaikki-tai-ei-mitään-persoona, on sinulla nyt syytä onnitella itseäsi.
Mutta kuten jo aiemmin totesin, en ole tavoitteidesi asettaja, sanelija.
Menestystä joka tapauksessa.
Kärvistely jatkuu. Nyt on ymmärtääkseni keskiviikkoaamu, enkä ole nauttinut pisaraakaan. Eilen illalla iski käsittämätön viinanhimo, mutta otin pari lasia vettä ja vitamiiniporetabletin, sekä keksin muuta ajateltavaa. Olo on selkeästi virkeämpi kuin vielä pari viikkoa sitten, eikä nuo pullotkaan enää kaapissa huutele kutsujaan kuin vaimeasti.
Kiitoksia ajatuksista ja tsempeistä. Tunnistan edistyneeni asiassa, mutta oman historiani tietäen olen myös hyvin tietoinen siitä tosiasiasta, että juuri kun homma alkaa vaikuttaa helpolta, se on itse asiassa vaikeimmillaan eli lipeäminen vanhaan “kohtuukäyttöön” on todennäköistä. Jos tissuttelutaustaa on vuosikausien ajalta kuten itselläni, niin pari selvempää viikkoa ei vielä merkitse mitään - paitsi hyvää alkua ja oikeanlaista muutosta. Nyt pitää vaan nautiskella saavutetuista selvistä päivistä ja mennä edelleen päivä kerrallaan eteenpäin.
Tavoitteena olisi päästä Jope Ruonansuun sanoin toivottamaan “Hyvää Joulua maksalle!” parin kuukauden kuluttua! 
Tarpeeksi useasti kun yrittää, niin jollakin kerralla ei voi olla onnistumatta - vaikka ihan hasardilla! 
Sinulla vaikuttaa olevan päämäärätietoinen meininki - erinäiset taaperrukset ja taka-askeleet eivät toista kykene todistamaan, päinvastoin. Kun niistä huolimatta olet päättänyt yrittää yhä, niin voiko se muuta olla kuin vahvaa tahtoa?
Asiat ottavat aikansa, mutta aika ei maailmasta katoa, se ei ole kulutustavara. Ajatus hukattavista vuosista on harhainen - sinäkin olet elänyt omiasi kerryttäen rutkasti itsetuntemusta. Sitä ei koskaan voi olla liiaksi asti.
Jaksamista!
Ja siltä varalta, että sortuisit - mitä tietystikään en toivo - ole itsellesi rakastava ja armollinen, sillä juuri silloin tarvitset eniten sitä.
