Okei. Tänään jätin menemättä töihin. Olisin ehkä saattanut selviytyä, mutta olo oli sen verran hutera että jäin makaamaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole normaali tösuhde, vaan noita 9€ “orjatöitä”. Ei olla niin tarkkoja poissaoloista (kai…). Olen alle 30 vuotias jeppe, joka on juonut 13v saakka. AA’ssa kävin ensimmäistä kertaa jo täytettyäni 20v. A-klinikalla käyn edelleen. Koen siitä yksilöterapiasta olevan jopa apua. Käyntikertoja on vain aika harvakseltaan. AA’n lisäksi olen kokeillut jeesusta. Ihmettä ei kuitenkaan tapahtunut, eikä pyhä henki koskettanut.
Äh. pää niin jumissa ettei kirjoittelusta tule nyt mitään. Huomista odotan pelonsekaisin tuntein, kun pitää mennä työmaalle. Juon varmaan kaapista 2 kaljaa tänään. Siihen jää tältä erää.
Ongelma vaermaan on se, kun 90-95% juominen on mukavaa. Sit joskus tulee näitä synkempiä hetkiä. viimeisen 10v aikana pisin aika juomatta 4 viikkoa yli 2 vuotta sitten. Minuun on juurtunut alkoholiriippuvuus.
Maanantai kääntyy väistämättä kohti iltaa. Ajatukseni ovat olleet viimeiset tunnit kahden tuttavani omaisissa. Kaksi nuorta miestä poistui tästä maailmasta n. 20v iässä eilen illalla entisellä kotipaikkakunnalla kolarissa. Sain tänään vasta tiedon. Turhauttavaa. 2 olutta join ja aamulla työmaalle. Mikään ei voi erottaa minua kuitenkaan Jumalan rakkaudesta.
Tammikuussa ennen etelän matkaa sovin selvinpäin itseni kanssa pitäväni pidemmän paussin alkoholinkäytössä. Tämä ajatus oli jo hautunut jonkin aikaa mielessäni ja se vahvistui vielä ulkomailla hiprakassa ollessani. Ulkomaan matka sujui kaikin puolin hyvin, vaikka päivittäinen runsas tissuttelu kuului asiaan. Matkasta ei jäänyt mitään hampaan koloon - Päinvastoin. Kuten olin päättänyt, laitoin korkin kokonaan kiinni heti matkan jälkeen ja nyt olen ollut n. 1,5 kk kokonaan ilman alkoholia. Pisin aika yli 10 vuoteen.
Mielitekoja ei ole juuri ollut paitsi jos olen juonut tavallista kahvia. Siitä seurasi jopa pari tuntia kestävä levottomuus, hermostuneisuus ja alkoholinhimo. Piti pari kertaa testata vielä juoda tavallista kahvia ja oli uskottava että kofeiini ei minulle sovi. Oireita ei enään ilmennyt ostamallani kofeiinittomalla kahvilla.
Voi olla hyvinkin että näiden lumien aikaan en alkoholia nauti. Mikään ei tietenkään estäisi, mutta nyt haluan kokeilla mennä näin välillä. Edellisen kerran jokunen vuosi sitten olin siis 4 viikkoa juomatta, mutta tuolloin tilanne oli tyystin erilainen - sekoilujen ja hölmöilyjen jälkeen nöyränä hyvittääkseni tekoni. Nyt ei mitään painetta mistään suunnasta tai sekoilua ollut taustalla.