maaliskuussa 2007

Hei. Kävinpä katsomassa omia kirjoituksiani, ensimmäinen maaliskuussa 2007. En kadu että en tehnyt päätöstä erota miehestäni aikaisemmin. Tarvitsin sitä vatvomista, miettimistä, surua, vihaa, huutamista, yrittämistä, huolehtimista jne. Kun sitten viimeksi otin askeleen niin tuntui oikealta. Tietysti olen surrut, kaivannut sitä mitä ei ole enää olemassa meidän yhteisestä elämästä joka joskus oli tosi hyvää. Mutta olen päässyt pois siitä joka päiväisestä huolehtimisesta; onko hän juonut, valehteleeko, meneekö tämäkin juhla pilalle, jaksanko, haiseeko viinalle…Pidämme vielä yhteyyttä silloin tällöin mutta voin sydämmestäni sanoa että en enää välitä tippaakaan jos hän on juovuksissa vaiko slvinpäin. Ja se on valtava kevennys! Mutta se vie aikaansa ennenkun pystyy päästämään irti ja silti voi tuntua surulliselta, ja saa tuntua, että ihminen joka on ollut rakas ei enää merkitse minulle sitä mitä hän aikoinaan merkitsi. Välitän hänestä ihmisenä mutta tunteet ovat litteät.