Löytyyköhän tämän palstan seuraajista muita, joiden ongelma ei liity alkoholiin, tai ei liity pelkästään siihen, vaan suurin tuskantuottaja ovat opiaatit, lääkemuodossa, kaikki mitä vain reseptillä saa.
Olemme olleet mieheni kanssa naimisissa 12 vuotta. Mieheni on siitä omituinen tapaus, että ei koske alkoholiin, ei pisaraakaan, siis täysi absolutisti. Mutta nämä lääkkeet sitten huokaus.
Kaikki alkoi, kun hän loukkasi selkänsä ja sai kipuun Panacodia vuonna 2000.
"Ja siitä se ajatus sitten lähti 
"
Että leijonanosa tästä liitosta on mennyt huutaessa, raivotessa, itkiessä, puhuessa nätisti, yrittäessä ymmärtää, kuljettaessa NA-palavereihin, kulkiessa Al-Anonissa, käydessä sitkeää taistelua lääkäreitä vastaan, jotka kirjoittavat uusia ja uusia reseptejä - kaikki turhaan.
KELA on ihan höpöhöpö laitos. Siellä niiden pitäisi muka seurata ihmisten lääkkeiden käyttöä, ja varsinkin PKV-lääkkeiden, mutta ei ne mitään seuraa, tai sitten ne ei välitä. Miehelläni on 4-5 lääkäriä ja lääkärikeskusta, joita hän kiertää, ja vetoamalla selkäsärkyynsä hän saa aina Panacodia reseptin, jossa on 3x300 tabl. iter ter - siis 3x900 tablettia!!! Panacod on päähuume, jota menee keskimäärin 10 tablettia päivässä. Sillä vieroitusoireet pysyvät poissa. Jos on oikein mukava päivä, niin siihen päälle voi ottaa vielä muutaman Tramalin ja OxyContinin. Annostukset ovat sellaisia, että tavan tallaaja kuolisi siihen paikkaan tai joutuisi ainakin maksakoomaan.
Ja miksen minä sitten lähde?
Kuulostaa varmasti täysin naurettavalta tekosyyltä, mutta kun meillä on talovelkaa noin satakakskytätonnia ja kaikki omaisuus yhteistä, niin mulla ei yksinkertaisesti ole voimia alkaa siihen avioeroruljanssiin ja kaiken myymiseen ja jakamiseen. Ei vain siis ole voimia.
Kaiken lisäksi minä olen pitänyt tämän salassa kaikilta; ystäviltä ja perheiltä. Pelkään hysteerisesti, että minua säälitään, ja olen koko elämäni antanut kaikille voimakkaan ja pärjäävän ihmisen kuvan. Ja sellainenhan olen aina ollutkin. En missään nimessä halua, että joku ajattelisi; voi sitä raukkaa. Meni naimisiin luuserin kanssa. Ei mikään ihanneavioliitto. Mahtaa olla kovaa. -tai jotain sinnepäin.
Kaikki tekosyyt on kuultu, mutta jollakin lailla koko päihdeongelma yleensä vääntyy minun syykseni. “Kun sinä silloin (vuonna yks ja kaks) teit sitä ja sanoit niin.”
Tervetuloa mukaan, Magdalan Maria! En itse asiassa tiedä minkälainen jako Kotikanavan/Vilpolan välillä vallitsee, ja onko tuolla edes väliä? Päihteistä kuitenkin keskustellaan molemmilla palstoilla, eikä ‘vahvuuteen sairastuminen’ ole tuntematon käsite 
Päätät ehkä paremminkin itse kummalla puolella on sellaista porukkaa, johon enemmän samaistut.
Parempaa Uutta Vuotta joka tapauksessa!
Kiitos Cricket!
Kun sekä mulla, että miehelläni on tuota lasisen lapsuuden problematiikkaa, kun Kotikanavan otsikoissakin puhuttiin yleisesti “päihteistä” ja kun minulle ovat vieraampia sellaiset kokemukset, jotka aiheutuvat (öööö miten sen nyt muotoilisi) laittomien huumeiden käytöstä, niin ehkä jotenkin sikäli koen omemmaksi tämän palstan.
Tokihan mieheni on narkomaani. Sikäli en kaunistele yhtään. Olen sairaanhoitaja sairaalapäivystyksessä ja tapaan monin tavoin yliannostuksen vetäneitä päivittäin - tai öittäin. Viinalla, tableteilla tai laittomilla huumeilla. Jos saisin päättää, panisin myös alkoholin reseptipakon alaiseksi.
Appiukkoni on raitistunut alkoholisti (15v. raittiina AA:n avulla) mutta eipä mennyt äijäkään AA:han ennenkuin rupesi vihreitä matoja tulemaan seinistä ja kengät liikkumaan itsestään pitkin kämppää 
Sen verran on miehelläni sukurasitusta, että jos yhtäkkiä pitäisi ruveta “raitistelemaan” ja olemaan ilman tabletteja, niin pulloon se tarttuisi heti. Jollakinhan se pää pitää turruttaa, kun raakaa todellisuutta ei pysty kohtaamaan. Että addiktipersoona on addiktipersoona, sikäli se on ihan sama mikä se aine on. Jos juoppo lakkaa väkipakolla juomasta ja rupeaa siihen murheeseensa naukkailemaan vaikka Diapameja, niin - wellcome to my world.
Entä jos lopettasit olemasta vahva, nostaisit kissan pöydälle ja kantaisit “häpeän”? Saat kuulla ettei olekaan häpeällistä pyrkiä pois pahasta tilanteesta. Eihän miehesi ollut luuseri silloin kun hänet nait, hän muuttui jossaan vaiheessa. Nyt teet itsestäsikin luuserin kun välttelet asian selvittämistä.
Olet sairaanhoitaja. Sinulla työpaikallasi henkilöitä joilta voit pyytää apua. Jos miehesi ei suostu avun vastaanottamiseen ota se apu itsellesi.
Eron hakeminen ja talon myyminen/velkojen selvittely tuntuu varmasti raskaalta aloittaa, mutta ajattele minkä taakan saat pois harteiltasi kun teet sen. Ja toisaalta, jos teillä on yhteinen velka miksi maksaisit sitä yksin?
Voimaa.
Ei se naurettava tekosyy ole, mutta joskus tuo ikävien rahasotkujen selvittäminen on loppujen lopuksi halpa hinta omasta elämisen arvoisesta elämästä. Mun tädin mies teki sen virheen, että jäi liittoon alkoholisitätini kanssa rahan takia (yhteinen kämppä, täti juo edelleen). En toivo sellaista elämää kenellekään.
Sanoisin, että salailu tulee todennäköisesti viemään enemmän energiaa tulevaisuudessa, kuin mitä voisit tällä hetkellä kuvitellakaan. 
Jos toinen lähtee avioliitosta toisen päihdeongelman vuoksi, sitä lähtevää säälivä ihminen ei oikeasti ymmärrä asiasta yhtään mitään.
Mielestäni meidän kenenkään ei kannata elää toisten ihmisten mielen ja mielipiteiden mukaan. Kuuntele sydäntäsi ja itseäsi, mitä haluat elämältäsi nyt, 5 vuoden ja 10 vuoden päästä. Älä pelkää ihmisten oletettuja oletuksia, älä anna niiden määrittää elämääsi. 
Miehesi riippuvuus ei ole sinun syysi. Salailu vie voimat sinulta lopullisesti ja mahdollistaa miehesi riippuvuuden jatkumisen. Syyllistäminen on riippuvaisen perustyökalu, älä jää sen uhriksi.
Voimia irrottautumiseen ja totuuden etsimiseen!
Magdalan Maria, Sinusta on kirjoitettu kirja: “Kiltteydestä kipeät”
Olet varmasti huomannut itsekin sen, että juuri 'Sinä itse mahdollistat puolisosi lääkkeiden väärinkäytön! Olet ammattilainen ja tiedät, mitä puolisosi tekee. Älä suostu peittelemään ja piilottamaan ongelmaa. Soita lääkkeitä määränneille lääkäreille ja ilmoita vaikka Valviraan… Toisaalta - et voi miehellesi yhtään mitään - aloita huolenpito itsestäsi. Sinä itse olet itsellesi se TÄRKEIN!
Meillä on paljon enemmän talovelkaa, mutta se on pieni hinta hyvästä elämästä. Mielummin asuisin vaikka risukasassa, kuin päihteidenkäyttäjän kanssa.
Älä välitä siitä pätkääkään, mitä muut ajattelevat Sinusta, jos päätät lähteä pois tilanteesta, missä Sinä itse et voi hyvin. Itse aikoinaan pitkitin omaa avioeroa liiankin pitkään, kun pelkäsin, mitä appiukkoni sanoisi, jos olisin jättänyt ensimmäisen puolisoni, mutta kun yhdessäolon tuska kasvoi suuremmaksi, kuin eroamisen tuska, niin ero olikin helppo tehdä. Olen nyt toista kertaa naimisissa (alkoholistin kanssa) prkl… Nykyiseni “kuivailee” ja on välillä raitis. Ei juo, mutta mutta… Ei se ole helppoa aina nähdä lähelleen…
- Pyykkis -
Minun läheisten ongelmat liittyvät lähinnä alkoholiin ja/tai huumeisiin. Mutta häpeä ja salailu tuntuvat tutuilta. Kerroit käyväsi Al-Anonissa. Pystytkö siellä puhumaan ongelmista salailematta?
Itse olen käynyt Al-Anonissa jo kauan. Silti en sielläkään pystynyt heti kertomaan hävettävimmistä asioista enkä niistä kauhistuttavista havainnoista, joita tein. Piti sulatella jonkin aikaa sitäkin asiaa, että olin toisen kerran valinnut puolisoksi alkoholistin! Siitäkin huolimatta, että olin käynyt jo pitkään ryhmässä. Oli tosi tuskallista myöntää se ensin itselle ja sitten ryhmässä. Aluksi kerroinkin sen jollekin lähimmälle ja luotettavimmalle Al-Anon-ystävälle. Oletko sinä löytänyt ryhmästä sellaisia?
Mutta helpotus oli kyllä valtava, kun sain pään auki. Ensin myönsin itselleni, sitten kerroin läheisille ystäville, sitten ryhmässä ja lopulta rohkenin kertoa sukulaisille ja siitä eteenpäin.
Meillä oli myös avomiehen kanssa omakotitalo ja lainaa saman verran kuin teilläkin. Minullakaan ei aluksi ollut kerta kaikkiaan vomia tehdä mitään ratkaisua. Sulattelin sitä vuoden verran. Sitten otin lainaa ja ostin puolison osuuden pois. Luulin, etten pärjää mitenkään yksin, mutta ihan hyvin olen selvinnyt.
Nyt olo on jo hyvä, mutta prosessi kesti vuosia.
Toipumiseni lähtökohta oli se, etten voi alkoholistille mitään. Minullakin on tosi paljon tietoa alkoholismista ja sen hoidosta (kuten sinulla lääkkeistä ja niiden vaikutuksista), mutta puolisoni ei halunnut kuulla mitään! En voinut häntä mitenkään auttaa. Loppujen lopuksi se auttoi eniten, kun pystyin irrottautumaan hänestä ja elämään omaa elämääni. Hänkin haki sitten itselleen apua.
Päivä kerrallaan eteenpäin, Magdalan Maria
Hyvä Magdalan Maria, et ole yksin ongelmasi kanssa. Minunkin miehelläni on lääkeongelmia.
Olemme olleet 30 vuotta naimisissa. Mies joi alusta asti reippaasti ja alkoholin kanssa tuli ongelmia. n. 20 vuotta sitten mies katkolta palattuaan raitistui. Siitä alkoi avioliittomme ihanin aika. Sitä kesti pari vuotta.
Sitten mies sai yskäänsä reseptillä kodeiiniyskänlääkettä. Sitä se ajatus sitten lähti
Siitä on nyt siis noin 18 vuotta. Tarina eteni näin; joka viikko puolen litran pullo Codesan Comp -yskänlääkettä, jossain vaiheessa se vaihtui Panacodiin, jota kului todella runsaita määriä, jossain välissä oli kuvioissa nukahtamislääkkeet, joita kului pitkin päivää runsaasti. Sitten ilmeisesti mies kyllästyi reseptien kinuamiseen ja siirtyi ilman reseptiä saatavaan Recipect-yskänlääkkeeseen. “Parhaimpina” vuosina hän on sitä hakenut joka ikinen päivä putelin. Siinä kun on tuota lempiainetta codeiinia. Pullojen perässä on kierretty kaikkia naapurikuntienkin apteekkeja, kun ilmeisesti mies ei ole kehdanut joka päivä asioida lähiapteekissa.
Nyt tilanne on aikalailla rauhoittunut. Nyt Recipectien määrä on vähentynyt, mies selvästi itse pyrkii niistä eroon.
Kaikkia näitä aineita mies on piilotellut koko ajan, ja suurimman osan piiloista tiedän. Jos olen yrittänyt niistä puhua, mies on sanonut minun olevan hullu ja luulotautinen, ettei hänellä mitään ole. Ja jos onkin niin käyttää vaan lääkärin määräämän määrän.
Kaikki itkukohtaukset, ahdistukset, erolla uhkailut, piilojen etsinnät jne ovat minulle tuttuja. Olen käynyt ajoittain Al-anonissa ja sieltä olen saanut paljon apua. Nykyään en enää ota läheskään niin paljon paineita noista jutuista, mutta jos tilanne taas pahenee en tiedä sitten.
En kyllä edelleenkään käsitä tuollaista lääkkeiden väärinkäyttöä. Aikamoiset haittavaikutukset sillä ainakin on. Pahimpana ehkä autolla ajo tokkurassa, onneksi ei ole kuitenkaan mitään pahempaa sattunut.
Niin ja sitten aika nopeasti nuo lääkkeet laukaisivat viinanhimon ja alkoholiakin alkoi kulua, välillä myöskin lääkkeiden kanssa. Nyt mies on ollut ilman alkoa taas pari vuotta (Antabuksen voimin).
Toivon sinulle jaksamista. Itselläni helpotti kun sain purkaa huoliani Al-anonissa ja sitten lopulta rohkenin puhua ongelmasta parille ystävälleni.
Tällä hetkellä on pari ryhmittymää, jotka voittavat kaiken yhteiskunnassa. Mä en kuulu niihin, vaan kaikki muut ovat lentäneet mun ohitse. Höh !! Se on kiikun kaakun selviänkö edes kesään asti tällä menolla…
Moikka kaikille!
Luin ketjun aiheesta. Mä en vielä oo väsyny, mutten haluakaan väsyttää itteäni loppuun. Yllättäen olen avoliitossa kaljaa tissuttelevan miehen kanssa (vajaa pakki/vrk). En tiiä opettelisiko elämään holistin kanssa vai lähteäkö eri teille. Rakastan häntä eikä olut muuta hänen persoonallisuuttaan, ihana mies, suorastaan täydellinen ilman juomista. 
Kaipailen tällästä foorumia chatin muodossa. Onko tietoa mistä sellaisen löytäisi?
Asun syrjäkylän peräkylällä ja Al-Anon ryhmään pitkä matka… Kaipailisin kokemuksia myös, miten pystyy elämään päihdeongelmaisen kanssa ilman pelkoa oman mielenterveytensä menettämisestä. Onko ainoa “oikea” ratkaisu lähteä eri teille??? 
Hei teille kaikille ihanille ihmisille!
Luin viestinne uudestaan ja uudestaan. Olette kaikki niin oikeassa, kuin olla voi. Ja ihailen suunnattomasti teitä, jotka olette uskaltaneet, jaksaneet, pystyneet, saaneet aikaiseksi tehdä päätöksen lähteä vaikka miten hirveästi tahansa voimia se on vaatinut ja vaikka kuinka vaikeaa se on ollut.
En mä tiedä mikä mua vaivaa. Mä olen ollut tämmöinen ihan pikkupennusta asti: en oikeastaan koskaan edes saanut olla lapsi, vaan jos oli jotain ongelmaa ja olisin kaivannut vanhempien apua, niin minulle tehtiin selväksi, että olen iso tyttö ja minun on pärjättävä. Vaikka olisin ollut kolmevuotias. Ja niinpä minulla ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin alkaa pärjätä.
Että kai mä olen vain jotenkin alistunut tähän. Mulla on kaksi persoonaa; kun menen töihin, olen tehokas, ammattitaitoinen, osaava, iloinen, ystävällinen ja aina kaikki on hyvin. Hoidan muut ihmiset kuin vettä vaan. Miestäni en osaa hoitaa, eikähän mun toisaalta edes tarvitse, eihän?
Al-Anonista olen kyllä saanut paljon apua, mutta ensimmäiset kymmenen kertaa meni pelkkään itkemiseen. Ymmärrän sen, että mieheni on narkomaani, että se ei ole minun syyni, ja että minä en voi häntä muuttaa enkä parantaa. Eli nyt minä vain odotan, että hän menee maksakoomaan ja kuolee, tai jää vihannekseksi. Vai toivonko minä sitä jopa? Myöntää täytyy, että välillä toivon.
en jaksa enää…
en jaksa en…
en uskonut, että vaimoni juo, vaikka olen sitä haistellutkin jonkin aikaa. en uskonut, kun minulle sanottiin, että luota tunteeseen, vaan sivuutin sen - eihän minne-jatkohoidossaoleva voi juoda ja enhän minä voi alkaa sellaista edes epäilemään, ettei hänen hoitosuhteensa vaarannu. perkeleen perkele ja helvetti… 
tuntui kuin olisin valunut pesuhuoneen lattiakaivosta viemäriin, kun törmäsin puoliksi juotuun viinapulloon pesuhuoneessa. ymmärsin heti, ettei minun hajuaistissani ole mitään vikaa. juomista on siis vaimokkeella ollut jo kuukausia. olen vain ihmetellyt, miksi hän kaataa paskaansa minun päälleni, vaikka hänen pitäisi olla “parhaassa mahdollisessa” hoidossa.
järjetöntä, miksi minulle valehdellaan näin törkeästi.
pitäisi jotenkin toimia, mutta en jaksa - en jaksa ja en jaksa.
hitto, että sain hyvän palkan - epäoikeudenmukaisuuden. Tyyneyttä Perkele, mielellään Paljon, Kiitos!
tiedän - hän on sairas - minä olen hullu jos jatkan… miten onkaan niin helppo olla hullu?
ääh
^^ pyykkipoika, onko sinulla mahdollisuus olla yhteydessä vaimosi hoitajiin tai lääkäriin? Voitko hakea itsellesi psykologista apua esim. työterveydestä tai kriisipuhelimista? Voitko soittaa ystäville?
Minulla on kyllä tieto siitä, mitä minun pitää (pitäisi) tehdä.
Minä en ole missään nimessä itsetuhoinen, on vain aivan järjetön pettymys - sanoinkuvaamattoman pettynyt. Eniten itseeni.
Sinnittelen pari viikkoa tässä ilman mitään muutosta, koska yksi päälleni kaadettu paska laukeaa silloin… Samalla pölähtää koko tunkio ylösalaisin ja siinä saakin sitten koko järjestelmä ihmetellä, mitä oikein tapahtu… En haluaisi nyt sekoittaa elämää, ettei olisi lisää syyttäviä sormia osoittamassa minua kohden - minua, joka olen tehnyt kuulema kaikkien elämästä helvettiä. Minua, joka olen niin pikkunokkainen, etten ymmärrä vaimoni pystyvän olemaan kohtuukäyttäjä, vaikka on pariin otteeseen melkein kuollut juomisen seurauksena. Minua, joka ei ymmärrä, että on oikein sallia alaikäisen lapsen alkoholinkäyttö, jos se on lapsen oma tahto. Minua joka käy al-anon-lahkon palavereissa… jne… jne… ja jne…
Kimurantti tilanne, mutta pitää nyt miettiä tarkoin, miten toimin. En kai voi kovin paljoa enempää väärin toimia, kuin mitä tuo vaimokkeeni. Onhan hän aikuinen ja tietää mitä tekee. En sano vielä edes vaimokkeelle, että vahingossa kolaroin hänen rakkaimmansa kanssa pesuhuoneessa… Tilanne on niin kriittinen, että pari viikkoa pitää olla, kuin mitään ei olisi tapahtunut - pystynkö? en tiedä…
En luota yhteenkään juovaan (piilojuovaan) alkoholistiin - en ensimmäiseenkään.
Soitan al-anon ystävälle - viestin laitoin jo ja illalla soitellaan.
Hei Pyykkipoika,
Toivon sinulle voimia toimia KV:n tahdon mukaan. Itse aikoinani onnistuin siinä 11. askeleen ja ryhmätoverieni avulla. Olet ajatuksissani.
Tämä päivä on kai hyvä päivä? Raskasta on… sunnuntaina pääsen ryhmään purkamaan pahaa oloani. toivottavasti oloni jäisi sinne…
Minä tiedän tasan tarkkaan, mikä olisi minulle hyväksi. juuri nyt ei siihen ole mahdollisuutta. 2 viikon kuluttua voin toivottavasti kertoa että “nyt on kaikki hyvin”…
On kyllä helvettiä.pitääkö tämä ottaakin vaikka huumorilla? Mistään järkevästä tässä ei ole emää tietoakaan. en tiedä. Minua ei ole koskaan loukattu niin syvästi, kuin minkä paskakasan alle minut on nyt upotettu. mutta - minä tiedän ettei minulla ole hätää. Kaks viikkoa ja sitten alkaa tapahtumaan asioita, jotka ovat hyväksi minulle.
Kiitos tuestanne sinne jonnekin!
Jaksamista Teidän kaikkien elämään!
- pyykkipoika -
Voimia pyykkipoika, ja onnea tulevaan. halaus
Pyykkipoika, voimia sinulle. Tunnen niin täysin tuon tunteen, miltä tuntuu kun on jo pidemmän aikaa epäillyt puolisoa ja puoliso vain kääntää kaiken niin että vikaa on vain “hullussa” vaimossa, joka omien traumojensa vuoksi ei ymmärrä alkoholistipuolison “normaalia” viinankäyttöä. Ja sen pettymyksen, kun on luottanut, on kerran jo rakentanut kaiken uusiksi ja luottanut, antanut ja taas lisää antanut, henkisesti ja fyysisesti, taloudellisestikin. Ja toinen iskee kaiken paskaksi …
Tiedätkö, hulluinta on että senkin jälkeen vielä toivoo… ja uskoo…
tiedän kyllä sen “hullun” tunteen… 
Kunpa voisikin tehdä sellaisen taikatempun, että aamulla herätessä elämä olisikin “normaalia”. Voi kun aamulla herätessä olisi onnellinen elämästään ja itsestään ja elämänkumppanistaan. Voi kun aamulla ei tarvitsisi miettiä, että mitä paskaa tämä päivä tuo tullessaan. Läheisriippuvuus tekee sen, että omien toiveiden ei tarvitse koskaan toteutua. Ei saa suuttua, jos minua on loukattu. Kaikki, mitä minä tunnen on sairasta toisen mielestä…
tunteet on aina oikeita, tiedän mä ja tiedän rajani. Toivon omaavani tarpeeksi voimia toimia oikein, kun minun rajojeni yli astutaan…
sekavaista tekstiä taas, mutta vahvasti elossa edelleen…
Voi kun oikeasti tietäisi mitä se normaali elämä on! Meillä on nyt menty juomattomalla (raittiilla?) linjalla kolme kuukautta tuon kesän/syksyn retkahdusepisodin jälkeen ja kaipa minä uskoin ja luotin että tälläkin kertaa mentäisiin kuin taikaiskusta taas normaaliin elämään… Nyt minä ihmettelen että riittääkö se, saanko minä tästä elämästä sen mitä minä haluan ja tarvitsen. Ehkä vaan en enää osaa tunnistaa mitä se normaali elämä on, ehkäpä se on tämä nykyinen, missä sisällä kaikertaa pieni tyytymättömyyden mato… Ehkäpä minä en tunnista rakkautta ja välittämistä kun toinen vakuuttaa rakastavansa mutta missään teoissa ja käytännön elämässä se ei näy.
Jos olisin muutama kuukausi sitten saanut tämän nykyisen elämän, olisin ollut onnellinen (ainakin hetken) ja pitänyt sitä hyvänä elämänä. Kaipa se nälkä kasvaa syödessä.