mä en osaa tätä peliä

Kotikanava
1

Mä rakastuin ihmiseen, joka oli musta hauska, mut ihanasti huomioiva, ihana mun lapsille ja omalleen. Meille tuli yhteisiä lapsia ja mulle alko avautuun miehestäni toinen puoli. Se joka on vittumainen, ilkeä, haukkuu, valehtelee, lupailee, pettää lupaukset jne. Toisaalta kuitenkin se ihanakin, muttei varauksetta. Siihen oli aina syy, mut en välttämättä siinä hetkessä tajunnut.

Hitsi ja pidin itseäni jotenkin fiksuna! Et tajuisin ajoissa huonon tyypin! Et en kenenkään antais mua kusettaa! Ja kuinka kävi?! No miten häpeämismeininkiä en asiaan liittänyt ja ihan kaikille läheisilleni ym. oon asiasta puhunut. Oon puhunut neuvolassa, koulussa, läheisilleni jne. On ollut kotipalvelua, lastensuojelua, pariterapiaa, a-klininkkaa ja perheneuvolaa apuna. Viesti ollut selkeä, mun pitää pistää mies pihalle.

Lauantaina se nyt sitten tapahtui. Pistin sen pihalle. Ei mikään päähänpisto (mitä mies ajattelee), vaan oon pedannut tätä jo pidempään. Tavarat on tällä kertaa viety pois (onneks on laina-auto!) ja mies tajuaa olla tulematta oven taakse. Mut mitäs nyt? Miten tää homma nyt menee? Se soittelee: Haistattelee, vittuilee, lupailee, pyytää, ehdottelee, syyllistää… Tekstareissa sama juttu. Muten mä tuun niiden kans toimeen? Vastaanko vai en? Vastaanko kiltisti? Vittuilenko takaisin? Laitanko rahaa silke? Lähdenkö viemään hoitoon? Vienkö lapsia sen kans puistoon? Kuuntelenko vai en? Kukaan ei oo yhtään valmistanut tähän oloon ja tähän neuvottomuuten. Ja lapset! Miten puhun niiden kans tästä? Miten tulkitsen niiden käytöksen? Miten mä oon niiden seurassa, ku sisällä on kamala myrsky?!?

2

Paljon samaa on sinun tarinassasi kuin omassani. Mies kuulostaa hyvin samanlaiselle, kuin omani. Minäkin olen kertonut asiasta joka paikassa, en halunnut peitellä asiaa. Kerroin myös koulussa, perheneuvolassa, a-klinikalla, minnesodassa ja aion vielä kertoa lapsen psykologille… Myös minä olen kokenut tuon lähtemisen ja sen jälkeisen hulabaloon. Mies meni ihan sekaisin, soitteli, uhkasi tappaa itsensä jne. Kerran soitti keskellä yötä, kun lapset olivat hänellä, että ei tiedä mikä hänellä on. Ei voinut nukkua, ei kuulemma tiennyt, että mitä tekee, meni johonkin ihme tilaan. Minun oli ajettava keskellä yötä hänen luokseen, kun pelkäsin, että tekee lapsille tai itselleen jotain. Olin itse aivan äärimmäisen ahdistunut tilanteeseen, piti yrittää käydä töissä ja hoitaa lasten kouluun viemiset toiselta paikkakunnalta. Mies oli siinä tilassa, etten hänelle juuri halunnut lapsia antaa.

Lopulta tilanne meni siihen pisteeseen, että palasin takaisin. Ajattelin tuolloin, että minun on palattava miehenikin vuoksi. Mies lupasi hakeutua hoitoon ja olin varma, että ei enää ikinä halua riskeerata yhteiselämäämme alkoholin vuoksi. Toisin kuitenkin kävi, hän alkoi muutaman kuukauden päästä kotiin takaisin tulomme jälkeen juoda uudelleen. Tästä muutaman kuukauden päästä hakeutui hoitoon ja oli 1,5 vuotta juomatta. Sen jälkeen on retkahdellut säännöllisen epäsäännöllisesti. Erään pahan putken päätteeksi eräs tuttava vei hänet osastolle, uhkasi taas tappaa itsensä. Nyt on mielenterveys asiakas. Ei luultavasti ole tämän hoidon aikana juonut. Tosin taas sitä tänään epäilin, mutta oli ilmeisesti jotain lääkkeitä nyt kuvioissa. Tiedä häntä.

Mutta se, mitä itse tekisin toisin, jos vielä lähtisin, olisi se, että jättäisin alkkiksen vähemmälle huomiolle. Keskittyisin omaan ja lasten hyvinvointiin. Olisin itsekkäämpi. Ammattilaiset, jotka voi auttaa, on erikseen.

Todella lämpimästi suosittelen sinua nyt olemaan huomioimatta viestejä ja soitteluita, muulloin kuin tietysti käytännön asioissa. Älä lähde viemään häntä hoitoon tai ainakaan anna rahaa. Olet varmasti hänen rinnallaan ollessasi yrittänyt parhaasi ja silloin ei tainnut hoitoapu kelvata? Uskon, että paras apu alkoholistille on jättää hänet selviämään omin avuin omista sotkuistaan. Ainut, missä voisin auttaa, on mielenterveyshoitoon vieminen. Masennushan on yksi seuraus alkoholismista. Miehelläni masennus on myös aiheuttanut alkoholismia.

Paljon tsemppiä ja voimia koitokseen!

3

Vaikeimman asian olet jo tehnyt, kun sait otettua eron! Tuo käytös alkkiksen puolelta on joko tuollaista kuin kuivailit tai sitten niinkuin minulla: täysi hiljaisuus ja tunnekylmyys. En tiedä kumpi parempi, mutta jokatapauksessa eron jälkeen on aina hetken hankalaa omien tunteidensa kanssa, eikä tiedä mitä pitäisi tehdä. Luota siihen että asiat järjestyy. Mua on auttanut ajatus,että jos joku asia mua vaivaa esim-pitäisi saada jutella ex:än kanssa vielä mua vaivanneesta asiasta, niin teen sen vaikka kahden kuukauden päästä jos vielä siltä tuntuu. Annan aikaa itselleni.
Ja muistathan vielä , että jos toinen ihminen käyttäytyy noin kuin kuvailit eron jälkeen, niin eihän sekään ole normaalia. Normaalit ihmiset eron yhteydessä käyttäytyvät “viisaammin”. Ymmärrän toki, että olet hukassa ,itse näin vuoden eron jälkeen aloin käymään terapiassa ja pääsen ryhmään , jossa ihmiset ovat kokeneet henkistä väkivaltaa. Nyt vasta omat silmäni ovat auenneet paremmin, miten hirveä ihminen toinen oli ja mä kuvittelin että se mun elämäni rakkaus. Ei rakkaus satuta toista, eikä rakkaudessa tunne ja teot ole yksipuolisia. Ja sitten mua on vielä auttanut ajatus, että mitä itse olisin valmis tekemään toisen puolesta, ja muistelin mitä mulle on tehty. Vaihdoin rooleja ja mietin , että jos itse olisin tehnyt noin aviomiehelleni niinkuin hän teki mulle. Ei olisi ikinä pystynyt ja ei se olisi mua katellut. Tämäkin ajatus voi auttaa aukaisemaan silmiä. Tästä tuli sekava kirjoitus mutta nämä asiat nyt päällimmäisinä. Toivon voimia ja paljon iloa elämääsi. Olet nyt oikealla tiellä!

4

Tuo tunnekylmyys on kammottavaa. Se on henkisesti niin sellaista väkivaltaista toimintaa, jossa minä koen ainakin täydellistä huomiottajättöä ja lyttäämistä.
Tuopa oli hienosti kirjoitettu, että eron jälkeen on hankalaa omien tunteidensa kanssa. Minä kun olen ajatellut, että niinä kymmeninä kertoina kun me erottiin ja palattiin jne. niin oli siksi hankalaa kun se mies mulle niitä temppuja teki jne. Mahtavaa ajatella, että mulla oli omien tunteiden kanssa hankalaa.
Jos minä olisin tehnyt edes puolia niistä teoista mitä mies mulle, hän ei olisi katsellut mua, tiedän sen. Hän on sen verran ylpeä.

5

Peli jatkuu, vai mitähän tää on? Sain pidettyä miehen pois näkyvistä muutaman päivän. Isompi lapsemme käy kierroksilla ja vaikka kuinka koitin päiviin saada touhua ja tekemistä sille, niin mulla alkoi mennä hermot sen kanssa. Ja vastoin näitä pelin sääntöjä, mä suostuin näkemään miestä lasten kanssa. Ja se tuli sohvalle yöks, aamulla vein sen a-klinikalle (joo, pian sen näkee, kuinka hiton idiootti oon ollut!!).

Matkalla klinkalle se kysyi, et onko meillä kaikki sit hyvin, kun hän on klinikalle kerran menossa. Vihaisena typerän naiivista kysymyksestä vastasin, et saa koittaa etsiä vastausta jostakin. Et voi kysellä klinikan ihmisiltä, et kuinka nopeasti puolisot näissä tilanteissa leppyy tai vois lukea täällä näitä palstoja…

Niin, mies halus katkolle. Mutta ei päässyt, kun lääkärin mielestä siihen ei tarvetta :cry: No mut oli selittänyt siellä tilanteensa, kolmena peräkkäisenä päivänä hakee piikin takapuoleensa ja 4kk:n ajan hakee antabusta. Saa oman hoitajan ja keskusteluryhmiin osallistuu. Motivaatio on kuulemma nyt suuri ja sanoi koko päivän olleen hyvän olon epäili kun sai asiasta nyt rehellisesti puhuttua ja pääsi aloittaan hoidot. Verikokeissakin kävi, saa nähdä miltä maksa-arvot näyttää.

Mut mitenhän tää nyt jatkuu? Voinko nyt luottaa, et on oikeesti täysillä sanojensa ja klinikan suositusten/ohjeiden mukaan toimimassa?

6

Itse olen jostain kuullut sanonnan, että uskoa pitää, luottaa ei.
Eli voit tukea miestä ja uskoa hänen hyvään yritykseensä, mutta ei kannata omaa elämää pelata sen varassa.
Eli ei sun ole pakko esim hyväksyä miestä takaisin kotiisi, eikä sinun ole pakko sopia hänen kanssaan jotain sellaista, missä tiedät hänen ennenkin tuottaneen sinulle pettymyksen. Eli voit sanoa hänelle, että toivot ja uskot että hänestä on raitistumaan ja hänen päihdeongelmansa ja mielenterveytensä voi kääntyä hyvään suuntaan, mutta itseäsi voit sen verran suojella että et tee suuria päätöksiä sen suuntaan, että mies tulee takaisin ja alat elää toivossa että päätös pitää.
On kiva uskoa ihmisistä hyvää, mutta se on vaikeaa jos on oma elämä pelissä samalla, että jos se nyt ratkeaa niin mitä teen, missä kunnossa hän tulee kotiin, tuleeko hän kotiin tänään…
Voit tehdä päätöksen ettei hänen tarvitse tulla jos ei se sinulle sovi, joka tapauksessa miehen on ratkaistava omat ongelmansa, ilman, että niistä tulee kaikkien muidenkin ongelmia. Rohkaistakin voi, jos vaikkapa tiedät että jos mies retkahtaa, niin se ei saa omaa arkeasi sekaisin. Hän voi retkahtaa ja raitistua ihan sinun näköpiirisi ulkopuolellakin, ja joutuu sen joka tapauksessa itse tekemään. Mikäänhän ei estä näkemästä kun se on mahdollista, siinä missä normaalistikin rakkaita ihmisiä haluaa nähdä jos he eivät mitään pahaa tee.

7

No et tietenkään voi. Jos se nyt lopettaa juomisen eikä aloita uudestaan niin ehkä 10 - 15 vuoden päästä voit harkita luottamuksen palauttamista ja siltikin voi tulla takapakkia milloin vain. Semmoista se vain on näiden kanssa.

8

Tekee mieli vielä lisätä, vaikka tämäkin on vain oma mielipide, että kiirettähän ei ole millään suurilla päätöksillä siinä mielessä, että jos mies raitistuu oikeasti, niin hänhän ei silloin juo enää.
Ei viikon päästä, ei vuoden päästä, ei kahden vuoden päästä.
Se että nyt rupeaisit luottamaan että näin on, olisi ehkä hieman ennen aikaista. Mutta jos uskot, että mies voi onnistua, niiin sehän ei haittaa koska miehellä varmaan voi tulla välillä uskon puute itselläänkin.
Se että kukaan ei usko, ei ainakaan edesauta mitään. Mutta velvollisuus se ei ole.
Ei ole velvollisuutta ottaa kotiinsa krapulaista tai kärsivää alkoholistia, koska hänen pitää raitistua ja hän saa siihen halutessaan apua muualta. Jos hän tosiaan raitistuu, sen näyttää aika, eivät lupaukset.

9

Niin totta, luottaa ei kyllä voi. Uskoa mä kyllä haluan. Vaikka sekin on välillä vaikeaa, on ollut sitä ja tulee varmasti olemaankin.

Tänään mies haki toisen piikkinsä. Kuulemma labrakokeet oli tullut ja maksa-arvot oli vähän korkeat. Ei saa huomenna ekaa abtabusta, vaan täs nyt siirtyy sen aloitus kahden viikon(!!) päähän. Eli huhhuh! Et se vai pysyis nyt juomatta sen aikaa…? On se yllättävän paljon saanut asioitansa kahden päivän aikana hoidettua kyllä ja skarppaa selkeästi, mutta hmm…pitkä aika toi kaks vkoa, kun ne juomispäivät on aina pe/la tai ti/ke.

Mä haluisin olla mahdollisimman sivussa tästä. Mä haluisin, et mies olis päässyt katkolle tai ollut jossain muualla kunnolla, pidemmän aikaa. Jossakin, missä käytäisiin tätä läpi niin, et läheisten näkökulma tuotais esille. Joo tajuan, vasta ekat päivät mennyt, mut eikö jokaiselle hoitoon hakeutuvan puolisolle tms. tekis edes hetki hyvää hengähtää, olla ilman tuota ongelmapesää… Ja mites muutenkin, jos tää nyt tästä etenee oikeeseen suuntaan, niin millon me osallistutaan keskusteluun? Millon multa kysytään miten mä voin? Millon mä voin miehelle puhua mua ärsyttäneistä/suututtaneista/mieltä pahottaneista asioista niin, et se vastaanottaa mun sanoman. On pahoillaan? Katuu? Millon lapsia kuullaan?

10

Hei, voisiko miehesi harkita minnesota-kuntoutusta? Perusjaksot ovat noissa noin 4 viikkoa. Ja läheisetkin otetaan mukaan hoidon piiriin. Suosittelen lähetettä sinne. A-klinikalta.

11

Vitsit että tää “jäällä kävely” tuntuu vaativan veronsa. Mies on ollut juomatta viikonlopun, sanoo olevansa onnellinen, kun on selvin päin viettänyt aikaa meidän ja erityisesti lasten kanssa. Kuitenkin huomaan tarkkailevani, kuuntelevani äänen sävyjä, miettiväni omia sanojani, yritän olla hermostuttamatta ja vähän jopa pehmittelen tai siis ainakin huomaan tekeväni joitakin asioita enemmän niin, kuin mies haluaisi.

Meidän pitäisi huomenna lähteä muutaman päivän reissuun. Jännittää, koska yleensä vaikka reissut menisikin juomatta, niin se paluupäivä ainakin on ollut sitten juontipäivä kavereiden kanssa… Uskallanko toivoa, et kuitenki menis vaan sinne a-klininalle? Et jaksais edelleen, vaikka tässä on viikonloppukin ollut välissä. Mä en muuten ymmärrä, miksei viikonloppuisin oo tehostetusti vaikka ryhmiä, toimintoja, tapaamisia jne.? Kuitenkin ymmärtääkseni ne otollisimmat ajat ratketa tai yleensäkin juoda :confused:

12

Niin ja siis todellakin minnesota olis mun mielestä hyvä, mut on se vaan hintava! En mä tajua miten tavalliset pulliaiset voi saada sitä kautta hoitoa? Vai voiko ne? Mitkä mahdollisuudet on saada maksusitoumus? Miten kukaan saa hoidon maksettua?

13

Hei, Minnesota-kuntoutukseen saa A-klinikalta lähetteen. Ja maksusitoumuksen. Itselle jää joku peruosa maksettavaksi, jos on kohtuulliset tulot, mutta pienillä tuloilla ei tarvitse maksaa sitäkään. Riippuu tietysti kaupungista, kuinka tiukoilla määrärahat ovat.
Tuonne kuntoutukseen menevät monet työnantajan lähettämänä ja ei niin motivoituneena raittiuteen, mutta mieli muuttuu usein. Se on kovaa työtä mitä siellä tehdään oman itsensä kanssa, ei mikään lepoloma.
Kannattaa tutustua ja ottaa a-klinikalla puheeksi.

Tsemppiä!