Luottamuksen- ja parisuhteen palautuminen

Kotikanava
1

Moikka,

kysyn täältä vinkkejä ja kokemuksia siitä miten pitäisi asioiden suhteen edetä / mitä ajatella?

Taustaa sen verran, että olen alkoholisti…Taas takana raittiutta jokunen päivä, sitä niin monasti ja pyhästi luvattua, mikä lupaus tullut aina kirjaimellisesti ryypättyä.

Parisuhteessamme tapahtui vakava heilahdus viime sunnuntaina, ja avopuolisoni sai ihan karmaisevan raivarin, asiaa vatvottiin vielä maanantaina jne. Tiistaina palasin paikalliseen alkoholistien avokuntoutusryhmään, kävin lääkärillä hakemassa lähetteen maksakokeisiin ja lupauksen antabus-reseptistä. Tämä tähän astisista ns. päättäväisin yritykseni. Tällä hetkellä tilanne on tulehtunut, ja olen kumppanilleni ilmaa koska olen antanut tämän saman lupauksen rajoittaa alkoholinkäyttöäni niin monasti aiemminkin, ja nyt pohdinta meneillään että miten menee. Itselleni oma tilanteeni on kirkastunut kummasti, ja toisaalta en kestä menettää Puolisoani / perhettäni. Joten uskon motivaattorin olevan tuolta osalta kunnossa, vaikka itseni takiahan minä olen alkoholin jättämässä.

Kuinka pitkään kestää luottamuksen palautuminen tämän kaltaisessa tilanteessa, ja se että kumppanini näkee minun olevan tosissani sekä se että saamme parisuhteemme palautumaan joltiseenkin uomiinsa?

Sinällänsä, alkoholistin puolisolla on aina riski polttaa kätensä, oma raittiuslupaukseni on toistaiseksi, ja pitkäksiaikaa. Mitä se sitten on niin uskoisin että puolivuotta vuosi, vähintään. Antabuksen pidän tuella niin pitkään kun tunnen sitä tarvitsevani.

Todetaan vielä sen verran että meillä ei ole ollut väkivaltaa, ja juomiseni on ollut ns. hallittua ja siistiä, eli maksimaalista sammumiseen tähtäävää humalaa en ole hakenut vaan ehkä ennemminkin pikkuhiprakaa, kuitenkin ongelma on valmis jos se on tapahtunut 3-4 iltana viikossa, ja annosmäärät vaihdelleet kahdeksan ja 16 alkoholiannoksen välillä, eli toleranssini on kasvanut melko hurjaksi.

Nyt selvinpäin, kuten huomenna ja viikonlopun myös ja sen jälkeen monta seuraavaa, mutta te alkoholistien puolisot, mikä teidän mielestänne on riittävä merkki siitä että kumppaninne on pitänyt / yrittänyt pitää raittiuslupauksensa vakavasti ja tekee oikeasti kaikkensa saadakseen ongelmansa kuriin?

Itse en keksi mitä vielä voisin tehdä yllämainitun lisäksi pelastaakseni parisuhteeni tästä akuutista kriisistä, muuta kuin pysyä selvänä ja pitää alkoholistin käytösmallin vastaisesti lupaukseni.

Hjälp-

2

Ensinnäkin onnittelut hyvästä alusta raittiudelle että olet hankkinut apua ja eväitä päätöksesi tueksi.
Itse ainakin voin sanoa että minun näin alkoholistin puolisona täytyi itse luopua toisen ongelmasta.
Tämä tarkoittaa sitä että en koskaan enää laita mitään sen varaan, onko joku toinen raitis vai ei.
Olen aina matkalaukku pakattuna, ja mies on nyt vuoden ollut raittiina antabuksen ja hoidon tuella, ja yhdenkin ryypyn jos ottaa niin vaihdan kortteeria samantien.
Tämäntakia minun ei tarvitse hänelle motkottaa tai olla menneistä asioista enää vihainen, minä olen todella onnellinen kun mies sanoo ottaneensa antabukset ja en minä raittiuslupauksia enää häneltä vaadi enkä ota vastaan. Ihan oma asiansa, ja minulle riittää se että minä tiedän mitä minä teen.
Kun otat vastuun omasta elämästä, hoidat itseäsi pysymään raittiina, käytät rohkeasti tarjolla olevia keinoja kuten lääkitystä terapiaa ryhmätukea aa-kirjoja, mitä niitä ikinä nyt onkaan, ja vastaat päivä kerrallaan siitä omasta elämästäsi niin pakkohan sen on uloskinpäin välittyä jossain kohtaa.
Jos vaimolla on paha olla niin toivottavasti hän saa myös tukea, tai terapiaa tai käy esimerkiksi al-anonissa. Mutta, henkilökohtaisesti minä ainakin toivon että mies ylläpitää sitä omaa raittiuttaan ja keskittyy siihen,
kunnon dokailun jälkeen se on etusijalla että hoitaa itseään ja raittiuttaan, muu seuraa perässä.
Ei ole kai mitään yhtä konstia vakuuttaa toinen, eletty elämä puhunee puolestaan ja elettävä elämä.
Jos mun mieheni tulisi minulle nyt antamaan lupauksia ja vaatimaan vakuutusta että palaan ja rakastan ikuisesti jne, niin heräisi epäilys että yrittää ostaa juoma aikaa olemalla ensin mukava tietyn ajan, ja näin voi sitten puolenvuoden päästä taas tintata lärvit kun on ensin osallistunut kodinhoitoon ja ollut “kunnolla”. Tai näin ainakin aluksi. Mutta kun asia lakkasi olemasta minun vastuullani ollenkaan, johtuen siitä että mies rupesi itse toimimaan, sekä en suostu ottamaan vastuuta. Niin siinähän se elämä sujuu.
Ole rehellinen. Ja jos et tiedä itsekään aijotko juoda, niin älä lupaa mutta lupaa yrittää. Kukaan ei voi laittaa sanoja suuhun mitä kannattaa tehdä ja sanoa, eihän se olisi aitoakaan.

3

Kiitos vastauksesta,

tilanteen problematiikka on sinällänsä siinä että, minulta ei ole täysraittiutta edes vaadittu. Vaan kohtuukäyttöä, minulla se ei vain pysy kohtuudessa, ja tässä kohtaa tullut suurimmat valheet (Enhän minä ole alkoholisti vaikka viikkoannosmäärä on monena viikkona lähempänä neljää- kuin kahtakymmentä, juon salaa ja pikkuhiprakana aka rentoutuminen vaatii paljon alkoholia, mut en voi olla alkoholisti kun duunini ja ruutuni hoitanut :wink: ).Tässä kohtaa pieni itseironai lienee paikallaan vaikka ns. omasta valaistumisestani ei paljoa aikaa olekkaan ja sitä suurta kourin kosketeltavaa konkretiaa saa vielä odotella.

10 päivää selvänä on pisin pätkä vuosikausiin, ja toisaalta toi on nyt paperia. Jos maksa vilkuttaa ilosesti ja antabusta en saa, niin sit mennään asenteella ja ajatuksen voimalla. Pöydällä kuitenkin oma terveys, parisuhden ja perhe.

Tänään kun keskustelimme aiheesta, niin kerroin että minusta ja ainakin omalla kohdallani ensimmäisen ottamatta jättäminen on tällä hetkellä helpompaa kuin toisen kolmannen ja neljännen. Lupauksia ja lupausta lopullisesta ei enää koskaan pisaraakaan en ole antanut, koska ikää ei vielä kamalasti ja elämätöntä elämää kuitenkin n.40 vuotta jäljellä. Olen lähtenyt liikkeelle asenteella että tänään en ota, ja toisaalta juomiseni ollut luonteeltaan vaihtelevaa, saattanut olla viikkoja että puolet viikosta selvänä ja sitten puolena pientä / isompaa tissuttelua kotona, ja toiselta puolelta saattanut olla parin viikon jaksoja jolloin mennyt iltaisin kuuden oluen molemmin puolin, joka tapauksessa olen ns. ruutuni hoitanut koko ajan.

Tällä hetkellä mieli on vahva, tosin on ollut aiemminkin muutamia päiviä pyhästä päätöksestä. Kuitenkin homma lähtenyt varkain liikkeelle, ilman isompaa suunnitelmallisuutta. Antabuksen otan tuelle, koska se estää ekstempore oton ja kuitenkin varoaika antabusannoksesta rinksuun on parisen viikkoa, eli joutuu aika lahjakkaan itsepetoksen tekemään jos aikoo jotenkin selittää itselleen miksi en ottaisi lääkkeitä pariin viikkoon, ja sitten olisi yhtäkkiä pakonomainen tarve pikkutumuille.

No yhtä kaikki, annan toki puolisolleni aikaa, ja toisaalta puhutaan kyllä, mutta arkisista jutuista. Rakkaus ja parisuhde sekä molemminpuolinen hellyys tällä hetkellä kortilla, mulla ei siis ole muuta kuin oma presens ja teot millä todistaa muutoksesta.

Puolisoni puolustusmekanismi, on lähinnä täydellinen sulkeutuminen ja tunteiden osoittamattomuus loukkaantumisen jälkeen, joka luonnollisesti seuraa kun saa miehen kiinni siitä että juonut yli kohtuuden, enemmän kuin piti ja tästä suuren osan salaa=rinnastuu myös valehteluun.

Ei auta muuta kuin luottaa siihen että asiat korjaantuvat, ja palautuvat uomiinsa. Pakko purkaa hieman ahdistusta, koska en jaksa syödäkkään, iltapala siis syöty jo ja masu täynnä sekä toisaalta, alkoholi turrutteena on pois laskuista.

Kiitos ymmärryksestä, vaikka olenkin lähinnä ‘läheisten palstalla’ voivottelemassa, vaikka itse kipuilua ja mielipahaa olenkin aiheuttanut.

Ugh

4

Siinvaiheessa kun ihminen päättää lopettaa juomisen, niin voihan toisilla olla se oma käsitys siitä minkäverran sinun pitäisi juoda, tai olla juomatta. Se tulee joillekin kuulemma haasteeksi, että vaikka itse ei haluaisi juoda niin muut ihmettelevät:)
Minäkin aikoinaan kysyin itseltäni, että MITÄ minä haluan mieheni tekevän. HÄNEN elämässään:) Ja mikä minä olen toivomaan, muuta kuin sitä että hän olisi onnellinen. Jos siihen liittyy viinan poisjättö, niin se on niin, ja se on päätös jossa olen aina valmis tukemaan, mutta vertaistukeahan en voi antaa koska en tiedä mitä on tosissaan juominen. Siksi toivonkin, ettei mies minulta kysy pitääkö hänen lopettaa vai ei. Koska se on liian iso asia minulle. Enkä ymmärrä sitä täysin, koska en ole alkoholisti tai siis en koskaan ole juonut ongelmallisesti, ainakaan tietääkseni.
Jotkut toivoo läheisen kohtuukäyttöä. No toivotaanko siinä siis juomista? Kyllä periaatteessa. Mutta ihmiset eivät aina tiedä tosiaankaan mitä toivovat, ja voiko sitä heiltä edellyttää. Kuka on niin viisas. Ei varmaan ainakaan jonkun vaimo, enkä minä. Kuka on se viisas, joka tulisi aina väliin, kun joku juo liikaa. ja kertoisi mitä pitää tehdä.
Ja monikin taho toivoo, että minäkin joisin, ja minun mieheni joisi. Kohtuudella.
Tämä on hullua, siis juomisen toivottaminen toisille oli se kohtuutta tai ei, koska raittius on kuitenkin se olotila mistä olemme lähteneet, viina on se lisäaine, eikä raittius.
Antabukset, kai ne vähemmän haittaa kun viina. Nikotiinipurkkakin on terveellisempää kuin tupakka, sehän on selvä. …kun ei vaan tänään ota, niin se riittää tälle päivälle ohjelmaksi. Antabus on kuulemma hyvä tuki ja hyvin selitit että hienosti tosiaan joutuu selittämään että voi ennakkoon suunnitella kaksi viikkoa.

5

Varmaan menee tosi kauan ennenkuin voi toiseen luottaa.Kuten itsekin totesit, ehkä ei koskaan enää voi ihan täysin luottaa
Meillä on miehen alko-ongelma räjähtänyt käsiin niin nopealla aikataululla, että ei meinaa mukana pysyä. Pettymyksiä myös tullut liikaa minun makuuni raittiuden yrittämisen myötä. Aluksi olin luottavaisin mielin kun taas yritti ja oli juomatta joitakin päiviä tai joskus jopa viikkoja. Nyt olen niin monta kertaa joutunut pettymään, että tuskin voisin luottaa ennenkuin olisi ollut vuosia juomatta. Meillä ei antabukset auttaneet vaan joi niidenkin kanssa joten ei sitten reseptiä enää saanutkaan. Kortin kun sai takasin, niin jo kohta taas oli aloittanut juomisen ratissa. Monet kerrat valehdellut päin naamaa, ettei ole juonut vaikka onkin. Ennen mieheni oli todella luotettava, mutta riippuvuus on vienyt senkin piirteen.
Ikävintä tässä on se, että itse ajattelen välillä, että olen vaan vainoharhainen kun olen haistavinani jotain tms. Aina olen osunut sitten kuitenkin oikeaan. Meillä suhde on jo aika huonossa jamassa. Mies on tehnyt raittiuslupauksen kuntoutuksen ajaksi, mutta eipä tuo ole täysin nollalinjalla ollut. Eihän minua nyt jonkun litran oluen juonti muuten haittaisi, mutta kun tiedän, että kohta lähtee lapasesta. Riippuvuus menee puolison ja perheen edelle ei voi mitään. Kyllä tässä on hellät tunteet aika kaukana. Lähinnä mietin josko lastenhuonetta edes kannattaa rempata jos ero tulee kuitenkin, koska ei korkki näköjään pysy kiinni.
Mutta hyvä jos yrität tehdä asialle jotain ennenkuin ongelma pahenee totaalisesti. Älä odota, että puolisosi luottamus tulee hetkessä takaisin. Tsemppiä!

6

Seurustelin alkoholistin kanssa vaivaiset vajaat kaksi vuotta, mutta se epeli olis kyllä saanut olla juomatta vähintään puolikkaan vuotta ja nimenomaan antaa sen _raittius_lupauksen, että mä olisin sitä uskonut. Aistin aloittajassa nyt sen sortin uhmaa ja kärsimättömyyttä, että mun on toistaiseksi vaikea tilanteen vilpittömyyttä ostaa. Tiedä siis seuraava: jos ja kun sulla EI pysy määrät hallussa ja paras yrityksesi on kestänyt vain 10 päivää, epäilyksiä puolisosi suunnalta voidaan odottaa ihan oikeutetusti vielä hyvinkin puoli vuotta, ellei pitempäänkin.

Ymmärrän ärtyneen “mitä muuta voin tehdä, olen jo luvannut,” mutta ex-almana mä en edes pidä juuri minään lupausta TAUOSTA, koska kokemukseni mukaan alkoholisti ei pysty vähentämään, vain lopettaminen on pysyvä ratkaisu. Sitä ratkaisua sä et ole uskaltanut vielä tehdä.

Teot kuitenkin merkkaa. Jos sä pidät sanastasi kiinni etkä juo puoleen vuoteen, voi se puoliso sinuun alkaa luottaa, mutta sun pitäisi ymmärtää, että jos et pysty pysymään alle kahdeksan annoksen, viina ei vain ole sinua varten.

7

Vinkkejä parisuhteen palautumiseksi, hm, tämä tarina saattaa kylmätä, jos haluaa pikapelastusta, mutta toisaalta on hyvä muistaa, että kerron omasta kokemuksestani, joka ei ole välttämättä kenenkään toisen kokemus. Olet saanutkin jo hyviä näkökulmia vastauksena kysymyksiisi.

Taustaksi tietoa, että meillä takana pitkä liitto, lapsia sekä n. 15 vuotta kestänyt alkoholismi, joka alkoi pienestä tissuttelusta ja kehittyi ja kasvoi katastrofaalisiin mittoihin, uhaten jo miehen henkeä loppupelissä. Enkä malta olla mainitsematta, että viimeiseen tippaan asti tämäkin mies “hoiti ruutunsa”, eli työnsä ja muut velvoitteensa. Työpaikalta ei koskaan tullut mitään noottia, mitä joskus itse ihmettelin. Taas yksi kävelevä todistusaineisto siitä, että alkoholisti ei suinkaan ole pelkästään “rantojen mies/nainen”. Mieheni ei myöskään koskaan ollut väkivaltainen eikä ole ketään perheensä jäsentä millään tavalla uhannut.

Sattuipa vaan, että altisti itsensä alkoholille ja sai siitä niin suuren ilon ja rentoutuksen ja mitä muuta lienee niin, että lopulta ainetta piti ottaa niin suuria määriä, että henki oli lähteä. Minusta näytti, että mikään mahti maailmassa ei häntä voi pysäyttää, joten pitkän harkinnan jälkeen päätin hypätä kyydistä, lapset mukanani. Mutta sitten mies hakeutuikin hoitoon, jossa sai kiinni raittiudesta, ja elää parhaillaan raittiina, käy töissä ja avioliittokin pysyi kasassa. Mutta ei kylläkään ilman vaivannäköä ja ponnistuksia.

Minulla on vahvasti sellainen käsitys, että yksin yrittäen, ilman hoitoja, tietoa alkoholismista ja vahvaa vertaistukea, perheemme olisi hajonnut ja mies todennäköisesti olisi nyt nk. hiekkahoidossa.

Osui silmääni tuolta kirjoituksista, että puoli vuotta olisi ehkä hyvä pitää juomatonta kautta. Kerran juovana aikanaan mieheni halusi näyttää, että pystyy olemaan juomatta tuon puoli vuotta, ja hän oli myös. Juuri kun hölmöyksissäni aloin uskoa parempaan, hän ratkesi juomaan entistä enemmän. Monet kotikanavalaiset pystyvät samaistumaan silloisiin tuntemuksiini - joista ammensinkin voimaa ajaakseni eteenpäin tahmeasti edenneitä erohankkeitani. Hän yritti siis olla juomatta omin voimin, ilman sen kummempia hoitoja tai vertaistukea, ja epäonnistui rankasti. Antabus oli myös kuvioissa, mutta ei juuri haitannut menoa. Jälkeenpäin ajatellen koko puolen vuoden kuivistelu oli aivan kauheaa aikaa, pinna kireällä, perhe munankuorten päällä, koko sakki täynnä ahdistusta ja epätoivoa.

Hoitoon hakeutumisen ja raitistumisen jälkeen meni pitkä aika, ennen kuin parisuhteemme alkoi vähitellen muuttua paremmaksi. Mies oli toipuva, vaimo oli epäilevä, lapset hapuilivat kuka mitenkin. Kun sanon pitkä aika, tarkoitan ennemmin vuosia kuin kuukausia. Se kuulostaa varmaan rankalta, ja se onkin sitä. Mutta lienee syytä muistuttaa, että luottamuksen menetykseenkin meni monta vuotta. Kuinka se voisi palautua hetkessä, varsinkin, kun juovan henkilön koko persoona, tunne-elämä, aivokemia, fyysinen ja psyykkinen kokonaisuus on suuren myllerryksen vallassa? Ei ole ihme jos romanttiset tuntemukset eivät ole vallitsevia. Aikaa kannattaa varata.

Maksaako se kaiken vaivan? Omalta kohdaltani uskon, että kannatti katsoa tämä tie. Mutta itsensä takia sille tielle kannattaa lähteä, ei muiden. Jos lopettaa juomisen pelkästään perheen menettämisen pelosta, saattaa edessä olla vaikeuksia. Lapsien kanssa suhde varmaan paranee melkein aina, kun vanhempi raitistuu. Puolison kanssa asia ei ole niin yksinkertainen. Ero voi tulla, vaikka raitistuisikin. Niin käy toisinaan. Mutta yrittää kannattaa aina. Raittiudesta kiinni saanut on mielestäni jotenkin verrattavissa lottovoittajaan. Voittona on elämäsi, jonka sait takaisin.

8

Hei, TapaJuåppå, toivottavasti onnistut! Nimenomaan itsesi takia.

Tuohon edelläolevaan Vieraan tekstiin on tosiaan helppo samaistua. Mininkin mieheni oli parikolme vuotta sitten 5 kuukautta juomatta. Omin voimin. Ei ollut kuulema yhtään vaikeaa. Minä seurasin vierellä henkeäni pidätellen, en halunnut epäillä, mutta en uskaltanut ensin iloitakaan. Tuossa ajassa kuitenkin luottamus alkoi palata. Mutta sitten lähdimme 2 viikoksi matkalle, hän aloitti juomisen jo lähtökentältä, joi itsensä sammumispisteeseen jokainen lomapäivä - tyhmä minä olin uskaltanut alkaa odottaa, että kerrankin voisimme lomalla nauttia toistemme seurasta. Mutta hän sanoi, että oli jo ennakkoon päättänyt, että lomalla ottaa. Tuosta lomasta alkoi syöksykerre, jolle ei loppua näy. Hän juo jokainen päivä, paitsi silloin kun rahat ovat loppu. Minä olen sopeutunut eämään rinnalla omalla tavallani, kuin vieras ihminen saman katon alla. Toivon hänen itsensä takia ettei hän joisi itseään hautaan, elämällä olisi hänellekin varmasti vielä tarjottavaa. Itse en kuitenkaan enää kuvittele, että meillä tulisi koskaan enää olemaan normaalia parisuhdetta. En edes halua sitä enää. Välitän hänestä, koska meillä on pitkä liitto ja hänkin kuuluu teidän “tonttinsa hyvin hoitaneiden heimoon”. Hoiti työnsä, ei lyönyt muijaansa, oli liian passiivinen lähteäkseen edes vieraisiin.

Älä TapaJuåppå, masennu vastauksestani. Tarinassa on opetus, niinkuin jokaisen ihmisen tarinassa. Jos lupaat jotain, minkä pitämisestä et voi olla varma, jos sinnittelet vaikkapa selvänä puoli vuotta, ja ajattelet sillä ansainneesi perheesi takaisin, ja palaat sitten entiseen remuamiseen; kerran saavutettu ja uudelleen menetetty luottamus on sellainen särkynyt ruukku, jota ei ehkä enää korjaa mikään. Sellaista ihmeliimaa ei olekaan. Me puolisot olemme usein kuitenkin ihan inhimillisiä ihmisiä. Ymmärrämme sen, että takapakkia voi tulla, jos toinen yrittää VILPITTÖMÄSTI. Ei akuuttia perhekriisiä korjatakseen, vaan tosissaan huomattuaan, että elämä menee nykytyylillä hukkaan. Nimen omaan sulta itseltäsi. Samalla muihin ympärillä sattuu.

Älä siis lähde yritykseen uhmamielellä, että minäpäs näytän ja kyllä tuo akka tuosta tokenee. Vasta kun pystyt vilpittömästi sanomaan, että haluat parantua ja tarvitset siihen myös apua tai tukea, silloin sinulla on mahdollisuus selviytyä. Mutta muista, sinulla on kyllä mahdollisuus selviytyä, se on nimenomaan sinusta itsestäsi kiinni. Toivotan onnea sinulle, ja läheisillesi myös. Kellään teistä ei ole helppoa. Mutta oman elämänsä suunnan voi muuttaa vain ihminen itse.

9

En nyt haluais lannistaa, mutta kirjoituksestasi tulee sellainen tunne, että et ole ihan tosissasi raittiuden suhteen tai vain täysin ymmärrä mistä alkoholiriippuvuudessa todella on kyse. Sanot, että olet päättänyt olla juomatta puoli vuotta tai vuoden, jotta saisit välit korjattua kumppaniisi. Olet huolestunut pääasiassa siitä, että miten saat välit korjattua kumppaniisi, vaikka todellisuudessa suurin huolesi tulisi olla se että miten kykenet lopettamaan juomisen. En oikein ole vakuuttunut, että haluat todella lopettaa juomisen itsesi takia ja että ymmärtäisit minkälainen prosessi raitistuminen on. Hyvin harva alkoholista riippuvainen raitistuu päättämällä raitistua ja vielä harvempi kykenee siirtymään kohtuukäyttäjäksi. Olen havaitsevinani kirjoituksessasasi myös jonkinasteista kieltämistä. Sanot että “En ole alkoholisti koska olen hoitanut työni ja oman ruutuni”. Hyvin moni alkoholisti tai suurkäyttäjä hoitaa työnsä ja pakolliset velvollisuutensa, vaikka juo liikaa, niin paljon että aiheuttaa pahaa oloa ympäristöönsä ja itselleen.

Kannattaa ehkä unohtaa sana alkoholisti. Itse tykkään mielummin sanoa, että olen alkoholiriippuvainen ja entinen suurkuluttaja. Nyt olen ollut raittiina reilu puoli vuotta. Oma tieni raittiuteen on kestänyt kymmen vuotta. Kymmen vuotta sitten koin oman pohjani ja heräsin ensimmäisen kerran tajuamaan että juomiselleni pitäisi tehdä jotain. Silloin en vielä ymmärtänyt mistä riippuuvuksissa on kyse ja päätin alkaa kohtuukäyttäjäksi. Välillä olinkin pitempiä aikoja kokonaan juomatta ja välillä sain juomakertoja huomattavasti vähennettyä. Pari vuotta sitten kuitenkin homma lähti kunnolla käsistä ja juomiseni alkoi olla taas suurkuluttajan tasolla. Vasta viime syksynä myönsin itselleni että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin täysraittius ja sen päätöksen kanssa nyt olen päättänyt elää loppuelämäni. Nyt tuntuu että ei ole tarve juoda enää koskaan, mutta tiedän että juomishalut voi palat koska tahansa vaikka vuoden, kahden, kolmen kuluttua. Kuulinpa tässä juuri että eräs ihminen oli retkahtanut kahdeksan vuoden raittuiden jälkeen juomaan. Eli kyllä tämä riippuvuus sairaus on vähän sellainen juttu että kun sen on kerran itselleen kehittänyt niin sen kans pitää sit koko loppuelämä elää.

Suosittelen että alat lukea kirjallisuutta. Esim. Raimo J Kojon kirja on tosi hyvä kuvaus siitä miten juominen karkaa käsistä yhä uudestaan niin kauan kun todella ymmärtää mistä raitistumisessa on kyse. Antabus on tosi hyvä tukimuoto, mutta yksinään se ei takaa raittutta, mutta on hyvä terapian ja vertaistukiryhmien tukimuoto. Minusta ensisijaisen tärkeeä on pitää yllä hoitosuhde ja sehän sulla on joten pidä siitä tiukasti kiinni ja ota vastaan kaikki muutkin tukimuodot mitä tarjotaan. Itse koin todella tärkeenä vertaistukiryhmän ja terapiasta saamani tuen raittiuden alussa. Kumppanisikin varmasti on vähän paremmalla mielellä jos näkee että ole todella sitoutunut hoitoon.

Tsemppiä ! Nyt on loppuelämäsi ensimmäinen päivä. Toivon että onnistunut muuttamaan elämäntapasi ja sitten jossain vaiheessa myös korjattua välisi kumppaniisi.

10

Ehkä olisi parempikin, että riippuvuus ensin kuntoon, ja sitten vasta katsoo onko sitä parisuhdetta olemassa ollenkaan. Ja antaa tilaa sillekin mahdollisuudelle, että se voi myös olla olematta, ettei tarvitse pelätä sitäkään että ei olisi enää yhdessä, että alkaako mies juomaan jos jätän hänet.
ensin seistä jaloillaan, tarkoittaen tietenkin että jos tarvitsee siihen jaloilleen seisomiseen aa-kerhoa, terapiaa tai lääkettä, niin ok kunhan tuntee sen vastuun ja käyttää niitä kans.
ja niin että se raittius on elämäntapa sinänsä, oli sitä muijaa vierellä tai ei.

Käsitin että tämä oli kuitenkin kirjoitettu itseironisesti, eli aloittaja ei siis “oikeasti” ajattele näin vaan on nyt herännyt että tämä oli yksi hänen tavoistaan kieltää ongelma.
Mun mielestä muuten mitä tulee siihen asioidensa hoitamiseen ja näin se toisilla toimii ikäänkuin lieventävänä asianhaarana.
Tapajuåppo on oma tarinansa, mutta yleisesti ajatellen mitä tulee tähän ajatukseen,
että joku hyve nollaa jonkun tietyn paheen.
Mulle on joskus kans mies koittanut suoltaa sitä , että “en kuitenkaan ole pettänyt” tai “En sentään ole lyönyt kuten jotkut vaimonhakkaajat, eikös se ole sentään positiivinen asia”…
mun mielestä sellainen on täysin alistavaa, että mun pitäisi olla kiitollinen siitä ettei minua hakata, tai petetä.
Tai varsinkaan että minun pitäis sulattaa sitten jokin toinen laiminlyönnin tai loukkauksen muoto,siitä hyvästä että mieheni näkee vaivan ja pidättäytyy sentään lyömästä tai muuta.
Mitä muut on mieltä tällaisesta? Että pitää olla kiitollinen kun ei ole tehty jotain tiettyä vaikka on tehty toista.
Mun mielestä alkoholin väärinkäyttö parisuhteessa on henkistä väkivaltaa, ja mun oireet ainakin oli ihan postraumaattisesta stressistä lähtien, enkä voi verrata sitä oloa oikein mihinkään että onneksi minua sentään ei lyödä. Siis onnen tunteminen jostain asiasta, mitä minulle ei ole tapahtunut…
Pitäisi tietenkin olla iloinen, ettei niinpahoija asioita ole sattunut, mutta koko asian puheeksi ottaminen että minun pitäisi huomioida se seikka että mies ei tee jotain tiettyä vääryyden lajia minua kohtaan, on tavattoman tukahduttavaa ja alistavaa, että kiitos herra kun ette lyö ja maksat laskusi. Sitten kun kaikki on tehty, niin otetaanko aina astetta pahempi asia ja ollaan kiitoksia siitä että sitä sentään ei ole vielä tapahtunut.

11

Kiitos kaikille vastauksista ja hyvistä näkökulmista.

Monessa kohtaa epäiltiin päätöstäni juomisen lopettamisesta, ja toisaalta myös siitä että onko päätökseni lopullinen.

Olen itse alkoholistin läheinen lapsuuteni / nuoruuteni / varhaisaikuisuuteni kautta, ja toisaalta ymmärrän myös sinällänsä läheiskulmaa ja läheisten tuskaa juomisongelmien suhteen.

Omalla kohdallani olen välttänyt tietoisesti antamasta lupausta ‘ikuisesta raittiudesta’ koska: se tuntuu lupaukselta mitä en välttämättä pysty pitämään, ja toisaalta en halua pettää myöskään itseäni.

Ongelmallisen tavan ja riippuvuussuhteen kuvaan kuuluu se että annetaan lupauksia mitä ei välttämättä pysty tai edes halua pystyä pitämään, omalla kohdallani on minun on helpompi ajatella että tänään en juo, ja toisaalta haluan olla nyt pidemmän pätkän selvänä.

Mitä tulee juomattomuuteen, niin ajatukset kääntyvät jossain vaiheessa ns. normaaliin kulmaan ja siinä vaiheessa kysymys onkin jo sitten siitä että kannattaako ottaa riski rallin alkamisesta alusta ja toisaalta siitä että haluanko ottaa riskin rallin alkamisesta alusta sekä siitä että riskeeraanko kaiken.

Tällä hetkellä vastaus on ehdottoman kielteinen, eli kertaalleen käytynä tämä ralli voisi olla minun kohtani, aika näyttää.

12

On varmaan hyvin henkilökohtaista, että miten itselleen haluaa perustella sen, että haluaa lopettaa juomisen ja että haluaako luvata itselleen tai muille mitään. AAn oppien mukaan eletään vaan yksi päivä kerrallaan. Minusta tämä ei ole kuitenkaan ihan sama asia kuin se että ei lupaisi edes itselleen että olisi loppuikänsä juomatta. AAssä käynti kuitenkin edellyttää aina sitoutumista täysraittiuteen, kohtuujuomiseen siellä ei uskota. Ja jos sitoutuu täysraittiuteen niin eikö se ole sama kuin että lupaisi itselleen että ikinä ei enää juo ?

Minusta on epärehellistä sanoa, että en lupaa itselle tai kenellekkään mitään, koska tiedän, että en lupauksiani pysty kuitenkaan pitämään. Tämä on sitä alkoholistilogiikkaa. Ei tosi elämässä voi näin tehdä. Tai voi, mutta siloin kyllä hyvin äkkiä saa huomata, että ei ole kovin pidetty jos ei pysty kenellekään mitään lupaamaan (muuta kun pomolleen että tulee töihin ajoissa ja tekee työnsä kunnolla).

Exä oli kehittänyt lupaamattomuudestaan itselleen oikein filosofian. Ei suostunut koskaan mitään lupaamaan, ei halunnut edes sopia tapaamista tiettynä kellonaikana, koska tiesi että ei välttämättä pysty lupaustaan pitämään. Näin hän sai itselleen omasta mielestään rehellisyyden viitan, minusta kuitenkin valheellisen sellaisen. Mitä iloa minulla on ns. rehellisestä miehestä jonka kanssa en voi mistään asioista sopia ? Eikö rehellisyys perustu juuri siihen että sovitaan yhdessä asioista ja sitten niistä pidetään kiinni. Mikäli sopimuksista pystyy pitämään kiinni toinen alkaa luottamaan ja pitämään rehellisenä. Rehellisyys on aina vastavuoroinen asia ei riitä että itse päättää yksin olla rehellinen vaan rehellisyys pitää ansaita.

Toinen puoli mikä lupaamattomuudesta tekee petollisen on se että kun ei itselleen tai muille mitään lupaa niin itselle jää aina varaventtiili vedota lupaamattomuuteensa kun alkaa janottaa. Sit voi hokea tuhannen päreissä että, mutta kulta kun en minä mitään luvannut. Se ei kyllä lohduta yhtään. Yhtä vähän kuin se että lupaa eikä sitten pidä lupaustaan.

Itse koen tosi tärkeenä sen että suunnittelen tulevaisuutta (tämänkin asia mitä alkoholista riippuvainen ei halua tehdä) ja otan jotain virstapylväitä raittiuteeni. Olen ajatellut esim. että kun olen ollut vuoden juomatta aion sitä jollain tavalla juhlia. Sellaisella tavalla jonka olen nyt vuoden aikana kokenut ainakin yhtä palkitsevana kuin juomalla juhliminen ennen oli. Nyt tuntuu että paras tapa juhlia olisi sellainen että voisin kertoa asiasta jollekin todella luotettavalle ihmiselle, joka ymmärtäisi saavutukseni merkityksen. Toinen virstapylväs minulla on kolmen vuoden päässä. Ajattelen että kun täytän 50 niin silloin voin sanoa että alkoholi on jo niin kaukainen asia että minun ei tarvitse enää yrittää hilitä juomaimpulsseja siinä määrin kuin vielä nykyään.

Tuosta vetoomisesta kun juova sanoo, että en ole sentään lyönyt tai olenhan kuitenkin hoitanut työni ja velvollisuuteni. Ihan sanahelinää minunkin korvissa. Exä kun sano että enhän minä nyt niin paha alkkis voi olla kun sentään olen hoitanut työni ja maksan laskuni, totesin siihen, että sen tietäminen ei minun pahaa oloani helpota yhtään. Kertoo minusta juurikin siitä että juoja ei ymmärrä miten juominen vaikuttaa läheisiin. Ei se paha olo tule pelkästään siitä, että toinen on aina pahalla tuulella tai pahimmassa tapauksessa aggressiivinen vaan juurkin siitä, että mihinkään ei voi koskaan luottaa ja mitään ei voi koskaan suunnitella; aina tietää jäävänsä kakkoseksi viinalle. Henkistä väkivaltaa siitä tulee kun toinen sanoo rakastavansa, mutta silti kohtelee aina vähemmän tärkeenä kuin rakasta pulloansa.

13

ihan hyvää kirjoitusta “tapajuopolta”, mutta mieleeni jäi kirjoitus kohta jossa kirjoitti että ei välttämättä ole koko elämäänsä selvin päin. joten ajattelinkin hänen puolison näkökulmasta…tapajuoppo ajattelee että juo ehkä 2 kertaa vuodessa…puoliso katsoo vierestä ne kaksi ja odottaa seuraavaa juoma reissua 2xpuoli vuotta, koska ei pysty uskomaan eikä luottamaan toiseen että kykenisi olemaan selvinpäin, joten puoliso kärsii alkoholismista koko vuoden…
voi kunpa tapajuoppo sanoisi, että “tänäänkään en juo…” se on varmasti parisuhteen kannalta todella kantava voima ja samalla tapajuoppo voisi olla ajattelematta aihetta milloinka sitten joisi vaan ei tänäänkään…

senhän me kaikki tiedämme, että syitä kyllä juomiselle löytyy ihan miettimättäkin, mutta päätöksessä pysyminen “ei tänään” antaa voimaa olla juomatta huomiseen…ja sitten huomenna taas “ei tänään”…

14

Mun mielestä vuosikin on todella pitkä aika odottaa ja kärsiä kenenkään alkoholismista, voi herätä kysymys että miksi kärsiä? Myös mun pitää siis käsitellä se eroahdistus, että välttämättä en voi olla miehen kanssa enää.
Turha sitä on miehen harteille edes laittaa, päätöshän on minun. Siksi varmaan pitää ajatella, että alkoholismi on koko perheen sairaus, ennenkuin tilanne menee siihen että toinen elää pelossa vuosia, ja alkohlismi jatkuu vuosia. Ja tiedän, se aina yllättää, ja siihen kasvetaan monia vuosia eikä itsekään huomaa missä tilanteessa sitä onkaan.
Mutta joko se on alkoholistin oma ongelma, ja sitä ei kukaan katsele. Tai jos sitä päättää katsella, niin pitää selvittää miksi. Alkoholisti ei voi ainakaan parantaa niitä läheisiä. Minäkään en voi luvata kenellekään, etten koskaan sairastu mihinkään riippuvuuteen. Lupaukset on vaikeita, ja jokuhan niitä lupauksia aina odottaa ja toinen ei voi luvata. Siinä voi ollakin vissi ero, että onko lupaamatta siksi, ettei voi olla varma mistään niin sillä pehmentää että toinen ei suuttuisi niin paljon, kun ei ole mitään luvattukaan. Joka on siis petaamista!
Vai onko lupaamatta yksikertaisesti sen annetun viisauden ansiosta, että oikeasti ei tiedä mistään mitään, ja myöntää sen. Ennemmin kuin että pidättäytyy tahallaan lupaamasta jotta voisi sanoa olevansa kiltti ihminen.

15

Hmm,

hieman filosofiaani, en voi luvata että elän satavuotiaaksi, mutta voin luvata että teen parhaani ja vaalin terveyttä.

En voi luvata, ettenkö joskus ajan päästä nauttisi lasillista viiniä tai saunaolutta ja tämä taas täysraiuttiutta vastaan sotiva ajatus.

Olen sitoutunut siis juomattomuuteen toistaiseksi, ja ennen kuin pystyn käsittelemään alkoholia aiheena siten ‘että olisipa kiva olla humalassa’ niin en edes ajattele sitä yhtä missään yhteydessä.

Varaventtiili, ehkä kyllä mutta toisaalta kääntöpuolena. Jos lipeän yhden olen pettänyt itseni ja muut joten lipsahduksen koolla ei ole väliä koska vahinko jo tapahtunut.

Tavoitteenani on saavuttaa normaalin sukankuluttajan ajatuksenjuoksu ja kulku, tämän saavuttaminen vaatii pitkän raittiin jakson, onko se puolivuotta, vuosi, kaksi ja toisaalta tekeekö minun enää edes mieli riittävän pitkän raittiin jakson jälkeen, tuntien riskin siitä että homma saattaa livetä rukkasesta.

Eli en lupaa olla alkoholiton koko loppuelämääni, mutta humalattomuus on asia erikseen, ja toisaalta tuo on jo tavoittelemisen arvoinen.

Kohtuukäyttäjää minusta ei tule ja mikä on kohtuu, säännöllinen alkoholin käyttö? Satunnaisesti lasin viiniä tai oluen nauttiva minusta saattaa jonain vuonna jopa tulla, yhtä kaikki. Aika näyttää.

Nyt selvänä toistaiseksi, ja hetken matkaa tästä eteenpäin. Mikä on hetki, se voi olla pitkäkin. Eihän tästä ole kuin hetki kun olin ensikertaa jurrissa, ja siitäkin kuitenkin jo yli viistoista vuotta.

16

Olet kyllä minusta oikein hyvällä polulla. Vaikka retkahduksia sillä matkalla tulisikin, niin siitä voi aina jatkaa samalla polulla eteenpäin. Tavoitteesi saavuttaa “normaalin sukankuluttajan ajatuksenjuoksu” on tosi hyvä motiivi raittiudelle. Olet ymmärtänyt, että siihen vaaditaan pidempi raittiuskausi, että saa ajatuskuviot muuttumaan. Mulla kävin niin, että silloin kun vasta vähentelin juomista aloin jo ymmärtää että miten paljon juominen hallitsee omaa ajattelua monella tasolla. Se on kummallinen juttu miten ajatustapa kokonaan muuttuu sen jälkeen kun ei enää tarvi suunnitella, että milloin ottaa seuraavan kerran, edes alitajuisesti. Sillon kun vielä suunnitteli, että ottaa seuraavana perjantaina tai kahden viikon päästä tai kuukauden päästä tai sitten kun on ollut tarpeeksi pitkään juomatta, niin ajatusmaailma oli tavallaan tuon odotuksen vankina ja esti todellisen omaan hyvintointiin liittyvän ajattelun. Kaikki mitä tekee tähtää alitajuisesti vaan siihen seuraavaan juomistilaan. Sitä ei opi esim. rentoutuun ja nauttiin todella tavallisista iloa tuovista asioista niin kauan kun seuraavaa juomiskertaa suunnittelee. Näin olen sen itse kokenut.

Toistaalta väitän, että huomaan nykyään ihmisestä, vaikka se ei olis tapaamishetkellä edes kännissä, että juoko se humaltuakseen ylipäätään ollenkaan. Keskustelu liikkuu aika paljon juojan omassa elämässä. Tavallaan juoja ei pysty irtautuun siitä omasta navastaan. Yks tyypillinen juojan tapa keskustella (en nyt väitä etteikö muutkin tätä harrastais) on siirtää kaikki keskustelussa esiin tulevat asiat itseensä. Esim. jos sanon, että tarvis saada fillari, niin juova alkaa selostaan, että kuinka hyvä fillari sillä on, tai että itse ei tarvi fillaria. Kun pääsee viinan mukanaan tuomasta itsekeskeisyyden maailmasta irti, on kommunikointi muiden ihmisen kanssa ihan uudella tasolla ja sitä alkaa vaatiin enemmän ihmissuhteiltakin esim. sitä että toinen osaisi myötäelää eikä aina kääntäis kaikkea itseensä. Juodessa sitä ei edes kiinnitä tuollaisiin asioihin huomiota on tietysti itsekin samanlainen itsekeskeinen ääliö.

Vielä tuohon kysymykseesi, että miten sen luottamuksen sais takaisin parisuhteessa, sanoisin että kannattaa keskustella avoimesti sen kumppanin kanssa omista aikeista ja siitä, että vaikka nyt on päättänyt olla juomatta niin niitä retkahduksia voi tulla, koska kyseessä on kuitenkin riippuvuus. Itse olisin antanut vaikka mitä, että exä olis joskus rehellisesti myöntänyt, että on riippuvanen alkosta, eli ottanut sen ensiaskeleen eikä aina vaan selostanut, että pystyy kyllä lopettaan jos niin haluaa. Tietysti kumppanin myös kannattaa olla kartalla, siitä että mistä alkoholismissa on kyse. Ehkä voit suositella kumppanille että menisi vertaistukiryhmään esim. Al Anoniin tai terapiaan ihan oman itsensä takia.

17

Itse olen pohtinut useaan otteeseen palstalla esitettyä kysymystä “Kuinka pitkään kestää luottamuksen palautuminen tämän kaltaisessa tilanteessa, ja se että kumppanini näkee minun olevan tosissani sekä se että saamme parisuhteemme palautumaan joltisiinkin uomiinsa?” Vastauksiakin siellä oli, kuten ” … älä odota, että puolisosi luottamus tulee hetkessä takaisin…” , ”Ero voi tulla, vaikka raitistuisikin. ”,” Itse en kuitenkaan enää kuvittele, että meillä tulisi koskaan enää olemaan normaalia parisuhdetta. En edes halua sitä enää.” ja niin edelleen.

Omalla kohdallani olen ollut raittiina pitkän aikaa. Sen olen luvannut ja sitä vaadin itseltäni. Suhde puolisoon on elämäni suurin kysymys nyt. Arki kyllä luistaa jotenkin, yhdessä tehdään asioita, mutta paljon, paljon puuttuu. Virkamieselämää. Enkä suoraan sanoen jaksa enää uskoa, että kaikki koskaan palautuu ennalleen. Mikä avuksi?

18

Et jaksa uskoa, että kaikki palaa ennalleen.

Miksi pitäisikään? Vettä on virrannut, ihmiset kasvaa.

Sehän siinä haasteena olisi, että uusi elämä olisi mielekästä. Kelloa ei käännetä taakse. Joskus yhteinen historia voi tuntua tympeältä rasitteelta, mutta mä haluaisin uskoa että jos molemmat vielä jaksaa yrittää puhaltaa yhteen hiileen, niin sieltä voi nousta parempi tulevaisuus.

Omalla kohdalla suhde kariutui siihen, että tajusin että minä en jaksa enää yrittää, en yhtään. Ja juopponi ei osannut yrittää tarpeeksi. Huomaan kyllä näin jälkikäteen omista muistiinpanoistani, että jotain se yritti ennen eroa. Mutta silloin oli liian myöhäistä.

Toisaalta, jos se olisi ollut oikeasti tosissaan, jos se olisi oikeasti pystynyt tavoittelemaan raittiutta… En tiedä. Onneksi ei pystynyt, tämä on selkeämpää näin. Ja jos-ja jos niin lehmätkin lentaisivät.

19

0let oikeassa Kultakala. Aikaa on kulunut, kelloa ei voi kääntää taaksepäin.
On aika jatkaa eteenpäin. itsekseen, mutta tietoisena siitä, että elämää ja toivoa on vielä edessä.