Luomulopettajat ja lueskelijat

Onko palstoilla ainuttakaan sellaista, joka on lopettanut alkoholin käytön ihan luomusti eli käyttämättä esim lääkkeitä? Mä olen ja oon siitä ihan onnellinen. Haluun kokee aidosti ja rujosti nää elämän myrskyt. Kännissä ei sitä tarvinnut tehdä, en halua alkoholia korvata nyt jollain muulla puudutteella. Voisko he, jotka pillereitä käyttävät, laittaa oman osion niille jutuilleen? Varmasti on paljon niitä, jotka haluavat lääkkeistä tietoo ja ovat kiinnostuneita lääkeluetteloista, sivuoireista, omista lääkekokemuksista ym. Mä haluisin kuulla niitä, jotka yrittävät selvitä ilman lääkkeitä. Miltä tuntuu? Miltä maailma näyttää?
Toinen, mikä mun mielestä ois kiva koota yhteen paikkaan, on kirjallisuus ja vaikkapa filmitkin. Eli mitä sellaisia kirjoja ootte lukeneet/filmejä katsoneet, jotka on auttaneet raittiudessa? Kertokaa muillekin!
Oon lukenut useampiakin Tommy Hellstenin kirjoja, Petri Välimäen Riippuvuuksien siteistä Elämän vapauteen, alkoholiterapeutin Anna Wingrenin kirjoituksia ja sit sen vuosi ilman viinaa-kirjan, minkä suomalainen lääkäri kirjoitti omasta “kokeilustaan”. Ruotsiksi ja englanniksi on paljon sellaisia hyviä teoksia, joita ei oo käännetty. Varmasti muillakin kielillä. Jokaisesta kirjasta oon jotain saanut itelleni. Kaikissa ei oo kaikki hyvää, mutta näinhän se menee muutoinkin elämässä. Ainakin mulle on kirjallisuus tärkeetä erityisesti suurten muutosten puserruksessa. Sellainen suuri muutos raitistuminen mun elämässä on. Vasta yli 50 päivää - mutta erityisen hyvää päivää - takana.

Huomenta,

Tuohon porukkaan varmaankin kuulun. Ihan luomuna, spontaanina olen selvinnyt. Ei lääkkeitä’, ei hoitoja, terapioita, ryhmäistuntoja,akupunktiota, manauksia, hengellistä herätystä, ihan vaan tavallista elämää muuttaen itse asennoitumista alkoholiin.

Ja se oli yllättävän helppoa, alkuun piti hiukan etsiä sitä omaa suhtautumista ja opetella pois vanhoista kaavoista, mutta kyllä se siitä omiin mittoihinsa asettui.

Lukemista olen harrastanut paljon, ja siinä on sitten mennyt mukana aika paljon näitä ongelmiakin koskevaa tavaraa.
Netti on täynnä asiatietoa, kuten tämä päihdelinkin sivustokin. Täältä löytyy nimittäin keskustelupalstojen lisäksi aika tuhti paketti tutkittua tietoa päihteistä, taitaa vaan monella jäädä huomaamatta?
Ja netistä löytynyttä aineistoa, tutkimuksia, kannanottoja, tavoitteita , päihteettömän elämän aineksia olen lueskellut myös varsinaisilta raittiusliitoilta, elämäntapaliitolta (joka nykyään on osa ehyt ry:tä), AA:lta , A-killloilta, muutamalta muulta päihde-elämäntapa-syrjäytymis jne asioihin perehtyneeltä yhdistykseltä ja aivan villeiltä yhdistyksiksi järjestäytymättömiltäkin porukoilta.
Juhani Seppäsen kirja, selvästi juovuksissa, oli minusta mielenkiintoinen.

Netistäkin löytyy muuten tutkimus jossa spontaani toipuminen, eli just tämä luomu, on esitelty muiden mukana:
http://yp.stakes.fi/NR/rdonlyres/E013F44D-DBAF-40C1-A6E2-426110800121/0/604kuusisto.pdf

Siitä vaikka pientä lainausta:
"Hoidon merkitystä toipumisessa on korostettu,
mutta kasvavassa määrin hyväksytään se, että
spontaani toipuminen on yksi reiteistä kohti raittiutta
(Sobell & al. 1992, 198). Yhä useampi tutkimus
toteaa spontaanin toipumisen olevan jopa
vallitseva tapa toipua (Cunningham & al. 1993,
347; Watson & Sher 1998, 1) ja sitä esiintyy riippuvuuden
eri tasoilla (Sobell & al. 1992, 234).
Päihdeongelmista kutakin reittiä pitkin toipuneiden
määrästä on monenlaisia arvioita, joista toiset
väittävät jopa kolmetoistakertaisen määrän toipuvan
omaehtoisesti suhteessa virallisiin hoitoorganisaatioihin
(ks. esim. Sobell & al. 1992).
Vanhemmat tutkimukset toipumisesta keskittyivät
pitkälti psyykkisten ongelmien näkökulmaan.
Ikääntymisen myötä tapahtuvan kypsymisen
nähtiin johtavan psyykkisten ongelmien vähenemiseen
ja sitä kautta toipumiseen. Reginald
Smartin (1975, 277) tutkimuksen aikaan ei vielä
tunnustettu mahdollisuutta toipumiseen ilman
virallisia hoitoreittejä. Nykytutkimuksen intressinä
on selvittää spontaania toipumista prosessina,
jonka toivotaan auttavan kehittämään virallisten
hoito-organisaatioiden hoitomenetelmiä ja antavan
tietoa alkoholiongelman synnystä (Watson &
Sher 1998, 1). Omaehtoisesti toipuneita voidaan
pitää ”tietoisina strategeina”. Vaihtoehtoisten toimintojen
ilmaantuessa näköpiiriin päihdeongelma
jää tarpeettomana taka-alalle ja toipuminen
hoidetaan omaa itseä kuunnellen. (Klingemann
1991, 742.)

Muuten sitten olen lueskellut kaikenlaista, useampaankin kertaan olen silmäillyt läpi tamperelaisen professorin, Jari Heinosen kirjan “työläismies ahdingossa” (yliopistopaino,2006) aivan mielenkiintoinen teos, sopii vaikka iltalukemiseksi.
Omaelämäkertoja jokusen lueskelin, mutta useimmat olivat kyllä niin raskasta paatoksellisuutta ettei oikein mennyt minulle läpi… jotain jäi kirjahyllyynkin roikkumaan, yksi - asiallisemmasta päästä- on Maria Kärkkäisen kirja “Ihmisen lapsi”.

Lukeminen on minulle osa elämää, täällä mökissäni lojuu kirjoja vähän joka puolella, keskeneräisiä, luettuja ja vielä aloittamattomia, sekalaisessa järjestyksessä. Joukossa hyvin paljon sellaisia jotka sivuavat näitä elämässä selviytymisenkin asioita. Mihinkään paremmuusjärjetykseen en lähtisi laittamaan, riippuu aina lukijastakin, millaista tietoa hän just sillä hetkellä sattuu kaipaamaan.

Mutta, laidasta laitaan kannattaa lueskella, ja sitten karsia hiljalleen kaikkein ahdaskatseisimpia pois, pianhan ne oppii tunnistamaan :smiley: :smiley: :smiley: ja aina joskus uutta, asioita uusista näkökulmista katsovaa tietoa löytyy oman ajattelun, sen luomun, ärsykkeeksi aivan oudoista paikoista.

Joo mä lopetin ilman mitään lääkkeitä. En mä tosin viimesinä vuosina juonutkaan kuin viikonloppusin, eli vierotusoireetkaan ei ollut niin voimakkaita että niidenkään hoitoon ois mitään lääkitystä tarvinnu.

Joskus katkolla oon viimeks nauttinu bentsodiatsepiinejä, vuonna 2007. Mutta en mä sillon lopullisesti dokaamista lopettanut. Väliaikasesti vaan.

Nykysin ei oo mitään vakituista lääkitystä.

PS. Ja MM:n viestiin viitaten, ei minullakaan ei hoitoja, terapioita, ryhmäistuntoja,akupunktiota, manauksia, hengellistä herätystä liittyen alkoholinkäytön lopettamiseen. Ainoo juttu että AA:ssa ja NA:ssa aloin käydä harrastuksenomaisesti ja satunnaisesti vasta joitain kuukausia raittiina jo oltuani.

Tervehdys ja tervetuloa palstalle. :smiley:
Olen raitistunut ilman lääkkeitä. Matkaa on takana reilu puolitoista vuotta. Jo päättynyt terapia ja edelleen hyödyntämäni AA ovat olleet tukenani sekä tämä plinkki myös. Mielestäni lääkkeet eivät ole täällä mitenkään vahvasti edustettuna.
Kirjallisuus on ollut aina lähellä sydäntäni ja niinpä tässäkin tapauksessa käännyin sen pariin. Alkuvaiheessa luin paljon ihan alkoholiin ja alkoholismiin liittyvää ja nyt myöhemmin ehkä enemmän sellaista ihmisen kasvuun ja elämämisen taitoon liittyvää kirjallisuutta.
Tässä sinulle linkki täällä käymäämme kirjallisuusketjuun, jossa voisi olla joitakin sinuakin kiinnostavia ja hyödyttäviä opuksia. :smiley:
viewtopic.php?f=42&t=25386&hilit=p%C3%A4ihdekirjallisuus

EDIT: Ethän ollutkaan uusi palstalla, sorry en katsonut nikkiäsi tarpeeksi huolella. :stuck_out_tongue:

Piti vielä palata tuohon mainitsemaani Katja Kuusiston tutkimukseen (linkki edellisessä viestissäni).

Sen lopussa on mielestäni hyvin mielenkiintoinen kysymys:
“Käytettävissä olevat tulokset indikoivat eri reittejä toipuneilla olevan eroavaisuuksia jo ongelmakäytön
tasolla. Voidaan siis miettiä, olemmeko löytäneet erilaisia reittejä pois samankaltaisesta alkoholiongelmasta
vai erilaisia alkoholiongelmia, joista toipuminen tapahtuu luonnostaan eri tavoin?
Olen taipuvainen kallistumaan jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Näyttää siltä, että eroavaisuudet
toipumisessa nousevat jo ajalta, jolloin alkoholia käytettiin. Ongelmakäytön aikaiset eroavaisuudet
tulevat näkyviksi lopulta toipumisreiteissä. Jos näin on, eikö se asetakin hoitoonohjauksen aivan
uuteen merkitykseen?”

Tuota olen minäkin usein miettinyt, kun ilmiselvästi täällä ejävässä elämässä on kovin monenlaisia alkoholisteja. Eivät tahdo sopia niputtaviin määritelmiin, “me olemme tällaisia” jne… ja todellakin, noita reittejä selviytymiseen on paljon.
Houkutus tässä niinkuin muissakin asioissa on aina oikaista ja käsitellä ihmisiä johonkin kategoriaan kuuluvina , huomioimatta sitä että jonkin ongelmankin laatuun vaikuttavat myös ne ihmisen elämän muut tekijät, ihminen kun on monien eri elämänosien paketti jossa kaikki lopulta taitaa vaikuttaa kaikkeen.

Ehkä asioiden paikoilleenlaittamisessa, spontaanissa hoidossa, muussakin, pitäisi joskus jopa sulkea välillä silmät siltä esiinnostetulta ongelmalta ja katsoa ihmisen elämää ja elämäntilannetta kokonaisuutena ja vasta sitten keskittyä yhteen osaan siitä? Saattaisi löytyä itsekullekin realistisempia ja toimivimpia menettelytapoja?

Ei se ole niin helppoa kuin asioiden yksinkertaistaminen omiksi yksiulotteisiksi pisteikseen mutta ehkä se olisi lähempänä elämää.

Tuosta Kuusiston tutkimuksesta sen verran, ettei siinä ole määritelty sen kummemin alkoholismia, kuin toipumistakaan. Tältä pohjalta työn pääväittämät jäävät aika tavalla kokonaan tyhjän päälle. Aineiston keruussa on otannan kriteerinä käytetty kahta päihderiippuvuuden määrittelykohtaa kymmenestä. Näin lavealla seulalla suurin piirtein kaikki suomalaiset ovat tutkimusasetelman mukaan alkoholisteja. Tämä tutkimus ei oikeastaan ole kunniaksi tekijälleen, eikä varsinkaan arvioijilleen. Graduna vielä menettelisi, mutta väitöskirja-aineista työssä ei ole. :smiley:

Luomulopettajana ja Luomualkoholistina kirjoitan :slight_smile:

Eri uskontokunnat mellastelee luulemuksineen alkoholistien kärsimyksillä vailla mitään kontrollia.
Se on tuhoisaa sille joka vaivaansa apua hakee.
Kaikki tieto alkoholismista on jo olemassa , apu ongelmaan on hautautunut Sattumaraittiiden
luulemusRummutuksen hälymereen.
Smokki%Sikari jo pärisytti Miestä Metsänreunaan , mitätöimällä Kuusiston yritystä järkevään keskusteluun.
Näin se menee alkoholiongelmaisen saadessa kärsijän roolin uskontokuntien vaatimuksesta , kas kun minä
olen oikeassa kun olenhan minä raittiina ja siksi jumalan valittu ja saan puhua mitä haluan.

Luomulopettajille voin suositella raitistumisen tueksi AkuAnkkoja ja jos vielä löytyy niin Nakke Nakuttaja
lehti on aatelia aivoille :slight_smile: siis OIKEESTI . Kaikki se paska mitä eri seurakunnat oksentaa alkoholistien niskaan
joutaa polttorovioon sekottamasta alkoholin vaurioittamaa päänuppia. Alkoholissa lionneet aivot toipuakseen
tarvitsee aikaa ja rauhoittumista. Miks niitä pitäisi juuri silloin vaivaannuttaa kaikenmailman muhameteilla
harekrisnoilla ja jeesuksilla. Apulehti Seura ja muut helpot kehiin .
Tommy Helsteeni kirjoittaa kirjojaan , niihin ennättää paneutua sitten joskus kun on niiden aika ja jos on
tarve paneutua elämän monimuotoisuuteen .

t… Kanthoona :sunglasses:

Smokki ja Sikari kaipasi tutkimukseen myös alkoholismin tarkkaa määrittelyä. Itse ymmärsin asian niin, että Kuusisto tutkimuksessaan huomioi muutkin kuin virallisesti, tarkan seulonnan ja tutkimisen jälkeen alkoholisteiksi diagnostisoidut.

Jos nimittäin tarkkoja ollaan, ei ole minullakaan mitään virallisissa tuomioistuimissa pätevää todistetta siitä että olisin jossain vaiheessa ollut alkoholismia sairastava henkilö. Kun en edes tutkittavaksi lähtenyt.

Viinaa ja kaljaa join kymmenet vuodet joka päivä, enkä saanut ilman oltua. Mutta millään en voi todistaa olleeni alkoholisti.

Mutta onko se edes välttämätöntä? Eikö tälläkin palstalla ole kysymys päihteiden käytön lopettaneista, aivan diagnooseista ja arvonimistä riippumatta? Eikö päihdeongelma ole ainakin aika selkeä sana, joka ymmärretään samalla tavalla… alkoholismin olemuksestahan on näköjään kinastelua ihan tutkijatasollakin :smiley: :smiley: :smiley:

Sanojen merkitystä Kuusisto kylläkin nostaa esiin, mm. tässä:

"Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mukaan vakiintunut käsite lääketieteen alueelta on
spontaani paraneminen. Näen tämän hankalana vaihtoehtona, koska paraneminen-sanaan liittyy
hyvin vahva konnotaatio alkoholiongelman sairausluonteesta ja jonkinlaisesta deterministisyydestä.
Sanalla toipuminen ei mielestäni ole yhtä vahvoja konnotaatioita.
Näyttää siltä, että käsitekenttä ei ole vielä yleisesti vakiintunut. Itse koen luontevaksi käyttää
pääsääntöisesti käsitettä spontaani toipuminen, jonka rinnalle olen nostanut omaehtoisen toipumisen.
On syytä korostaa sitä, etten halua tarjota kummassakaan käsitteessä mitään arvolatausta annettuna,
vaan sisällytän niihin molempiin ajatuksen päihdeongelmasta toipumisen prosessiluonteesta"

Antabusta käytin raittiuden alkuaikoina… eli mitenhän se nyt sitten on: luomua vai ei :unamused: Joka tapauksessa arvokkaita raittiita päiviä aloin sen kanssa keräämään. Nykyään en enää sitä tarvitse.

Kirjoista voimakkaimmin minuun on vaikuttanut Loiri-Seppä: selviämistarinoita.

Apropoo… tästäpä tulikin mieleeni… ei ole Kanteleen soittoa kuulunut, ei näkynyt vähään aikaan… ? Toivottavasti kaikki ok.

Minun kriittisyyteni pohjaa aivan puhtaasti aivan akateemiseen perinteeseen. Käytettyjen käsitteiden tulisi tieteen tekemisessä olla selkeästi määriteltyjä, jotta tulosten asianmukaisuutta voitaisiin uusissa tutkimuksissa vertailla. Aivan lehdistöä myöten Kuusisto puhuu aika tavalla alkoholismista toipumisesta ikäänkuin väitöskirjansa keskeisenä tuloksena. Kuusiston mukaan jotkut ovat jopa toipuneet sen verran hyvin, että voivat jälleen käyttää alkoholia.

Kun lähtökohtana on kuitenkin sellaiset rajaukset, että alkoholistiksi määrittely ei edellytä edes päihdeongelman olemassaolemista, eikä toipuminen tarkoita alkoholinkäytön lopettamista, ei Kuusiston väitöskirjassa loppujen lopuksi puhuta yhtään mistään.

Sinällään en millään muotoa kyseenalaista erilaisia erilaisia tapoja käsitellä ongelmallista alkoholinkäyttöä.

Kysymys alkoholismin olemuksesta on kieltämättä varsin moniulotteinen. Kolme vuotta sitten minulla oli päihdeongelma, mutta nyt olen päihdeongelmasta kokonaan vapaa - näiden diagnostisten kriteereiden mukaan. Itse asiassa parannuin yhdessä yössä, kun vuosi raittiutta oli takanapäin. Useimmat diagnostiset kysymykset ovat nimitttäin muodossa “viimeisen vuoden aikana”.

Minun kohdallani tilanne varmaankin on sellainen, että “kohtuukäytön” koettelu johtaisi hyvinkin nopeasti uudelleen “päihdeongelmaan”. Joitakin “toipuneita” tunnen, joiden “kohtuukäyttö” tosiasiallisesti on “päihdeongelmaa”.

Väitöskirjassaan Kuusisto esittää, että joku olisi onnistunut ratkomaan “päihdeongelmansa” päätyen “kohtuukäyttäjäksi”. Tällainen saattaa toki olla ihan mahdollistakin, mutta väitöskirjassa tehty tutkimus ei väittämän todenperäisyyttä riitä millään muotoa osoittamaan. Sen asian kirjaamiseen, että päihdeongelmaa ratkotaan monella tavalla, ei olisi väitöskirjatyötä tarvittu. :smiley:

No shit, Sherlock. Tässä on siis tosiaan huomattu, että ongelman vaikeusasteella ja oireyhtymän voimakkuudella on merkitystä toipumisreitteihin ja ne voi ottaa huomioon jopa hoitoonohjauksessa. :bulb:

Mutta montako akateemista tutkijaa tarvitaan vaihtamaan lamppu? :question:

En tiedä mitä on spontaani hoito, mutta kyllä ehdottomasti pitää ihminen kohdata kokonaisuutena, ja katsoa myös kokonaisuutena tämän elämäntilannetta.
Ja sehän se päihdehoidonkin haaste usein on, että asiakkaat on moniongelmaisia. On se päihderiippuvuus, sen lisäksi fyysisiä sairauksia, psyykkisiä ongelmia, sosiaalisia ongelmia jne. jne.

Ei kai kukaan minkään yksiulotteisten pisteiden kanssa puuhastele. Paitsi ehkä jotkut katjakuusistot ja muut teoreetikot. :smiley:

Meikäläinen lienee “lähes luomusti” lopettanut? Toistaiseksi viimeisimmän putkeni jälkeen olin ollut jo pari päivää selvänä, kun ilmoittauduin A-klinikalle. Olin tuolloin edelleen niin hermoraunio, että hoitaja antoi mukaani kahdeksi päiväksi unilääkkeet ja mietoja rauhoittavia (Risolid). Unilääkkeistä söin yhden napin, ja Risolideja taisin ottaa yhteensä kolme kappaletta. Menin takaisin töihin heti seuraavana päivänä, joten saatoin heittää loput saamani lääkkeet roskiin.

Ehdin jo noiden muutaman rauhoittavan napin perusteella huomata, että niillä saa ahdistuksensa lieventymään kyllä varsin nopeasti, joten oman pääni tuntien en ole halunnut ottaa tuon jälkeen mitään rauhoittavia edes tämän ahdistuneisuushäiriöni satunnaiseen itsehoitoon.

Sama homma minullakin, tosin kyseessä oli deliriumin hoito akuuttiosastolla. Antoivat nestemäistä Diapamia kyllästykseen asti, jotta nukahdin. Ajankohta oli kesä 2008, minkä jälkeen join vielä seuraavana syksynä ja alkutalvesta, kunnes lopetin kokonaan.

*Noh, lääkejuttuko tästä nyt kumminkin tuli…? :wink:

–kh

Mikä se nyt Kuusistossa noin ärsyttää? Jotain siinä nyt on. Täytyy lukea se kun se noin ottaa päihdehoitajien sisulle.
Ei se kumminkaan niin huuhaa että sanoisi asian johtuvan karvaisesta ja ilkeästä viinapirusta joka istuu olkapäällä ja kyttää, kyttää, ? Eikä että asia korkeemmas kärees ja sinne se kuuluu, ei sille ihminen itse mahda.

Vain onko siitä kysymyskin? Kun ei noin sano niin on turha teoreetikko?

Täällä yksi “luomulopettaja”. Mitään säännöllistä lääkitystä en ole koskaan käyttänyt, tosin toisinaan joskus ibuprofeenia jännityspäänsärkyyn ja PMS-oireisiin, mut siitä ei kai pidetä… :wink: Ihan alkuun tukeuduin vain sukuun ja ystäviin. Tai oikeastaan en edes tukeutunut, vaan intoilin! Lopetuspäätöstäni en voi oikeastaan sanoa edes päätökseksi, kun se oli ennemminkin joku sisäinen tieto, että nyt tää homma riittää. Juomiskerrat olivat ennen viimeistä kertaa harventuneet radikaalisti, muutamasta kerrasta viikossa korkeintaan kertaan tai pariin kuussa, juomismäärät olivat ennallaan. Kun tammikuun 9. viime vuonna heräsin krapulassa, niin minä vain tiesin. Vasta viime aikoina on kuiva asfaltti ja auringonpaiste tuoneet mieleen jotain juomishimon kaltaista, mut kuitenkin raittiina elämisen tahto on paljon suurempi! Nyttemmin käyn terapiassa, labrakokeet pitäisi ottaa kuulemma, kun saattaa hyvinkin olla, että viime aikoina esiintynyt ahdistus onkin minulla fyysistä alkuperää. Epäilen tai epäilemme kilpirauhasen vajaatoimintaa, joka tarkoittaisi sitten että minun olisi ruvettava käyttämään säännöllistä lääkitystä…no, eihän sille mitään voi, joskus ihminen vain sattuu tarvitsemaan lääkkeitä pysyäkseen terveenä. Mutta juomisen olen lopettanut aivan luomusti! :wink: Olin ollut jo reilut viisi kuukautta juomatta ennen tän päihdelinkinkään löytämistä! :slight_smile:

Niin ja niistä kirjoista! Juuri lopettaneena sain käsiini Lilli Loiri-Sepän Selviämistarinoita-kirjan. Enpä olis sitä parempaan aikaan voinut näppeihini saada! Siitä opin ja näin, että missä tahansa vaiheessa voi (ja saa) lopettaa, ei ole pakko mennä katuojan kautta. Hieno ja tärkeä kirja!

Totta, Ei ole mitään syytä enkä suosittelekaan menemään lasolukkojen asteelle, jotka keräilevät tupakantumppeja ja pummaavat senttejä rautatieasemalla. Viimeksi kun en voinut kortin poissaolon vuoksi harjoiittaa rahtarinammattiani. olin siivoustyössä steissillä. Siellä tuöli nähtyä alasvajonneita

Aiheesta lueskeluun vielä palaisin, tässäkin on yksi mielenkiintoinen , netistä löytyvä artikkeli.
Päihteistä kirjoitetaan todella paljon, ja jos haluaisi kaiken totuudellisuudesta selvyyteen päästä, niin töitä riittäisi. Näissä asiallista tutkimustyötä tehneiden jutuissa nyt sentään on edes jonkinlaista lähdeluetteloa, eikä aivan mutu- perusteilla kertoilla tarinoita. Mutta kuka sitten jaksaa kahlata ne lähteet läpi, ja tutkia onko kirjoittaja ymmärtänyt kontekstin oikein vai onko katkelman valinnalla myös jätetty jotain olennaista kertomatta jne.

joka tapauksessa, kyllä tämäkin ihan lukemisen arvoinen on:
http://yp.stakes.fi/NR/rdonlyres/408F8B7C-EA71-4205-B81A-6A5038060E84/0/304saarnio.pdf

mielenkiintoinen pointti spontaanin topipumisen osalta oli artikkelissa mainittu tilasto, asialliseen tutkimuksen perustuva, amerikkalaisten sotilaiden opiaattien käytöstä vietnamin sodassa, jossa sen saatavuus oli kovinkin helppoa.
ns. elinikäistä käyttöä oli ennen vietnamiin menoa 11 prosentilla, vietnamissa 43 prosentilla ja sodasta palanneilla ns elinikäinen käyttö putosi takaisin, 10 prosenttiin. Hoitoa oli silloin saatavissa vain hyvin harvoille, joten kysymyksessä oli aivan omin avuin irrottautuminen. Kirjoittaja kysyykin, olisko tämän päivän tilanteessa, korvaushoitojen aikana, koko 43 prosenttia laitettu näennäisen turhaan korvaushoitoon?

Toinen jännä juttu, artikkelin loppupuolella, antaa aihetta epäillä että asiallisissa tutkimuksissa voi sattuma saada aikaan erikoisen näköisiä koetuloksia. Ainakin minusta tuo tulos tuntuu oudolta, ymmärrän hyvin jos tutkimus osoittaa ettei rukouksella ole tehoa ongelmassa mutta että se pahentaisi tilannetta… en oikein jaksa ymmärtää…

hengellisyyden tehoakin kun on tosiaan tutkittu, valvotuissa olosuhteissa:

"Voisiko aihepiiriä sitten tutkia satunnaistetun hoitotutkimuksen keinoilla? Kyllä vain, mutta sen
mielekkyys on eri asia. Testattavana voisi olla vaikka seuraava hypoteesi: esirukouksella on myönteinen
vaikutus alkoholiongelmasta toipumiseen. Tämä ei itse asiassa ole kuvitteellinen esimerkki,
vaan tällainen tutkimus on todella tehty (Walker & al. 1997). Alkoholiongelmien takia hoitoon
tulleet asiakkaat sijoitettiin satunnaistetusti joko esirukousta saavaan tai sitä ilman jäävään ryhmään.
Kyseessä oli kaksoissokkotutkimus, eli tutkimushenkilöt sen enempää kuin henkilökuntakaan
eivät tienneet, kenen puolesta esirukoillaan.
Molempien ryhmien saama hoito oli muutoin samanlaista. Tutkimuksen päätulos oli yksiselitteinen: esirukouksella ei ollut vaikutusta toipumiseen. Skeptikko kaiketi pitäisi tulosta itsestään selvänä. Toinen
esille tullut, tilastollisesti merkitsevä yhteys sen sijaan antaa pohtimisen aihetta: mitä enemmän
tutkimushenkilön puolesta oli rukoiltu ennen hoitoa, sitä enemmän hän joi hoidon jälkeen
n."

^ Jestas, onneksi en yleensä esirukoile. Mutta ihmisillä jotka tienaa palkkansa tuollaisten tutkimusten tekemisestä, on kyllä niinsanotusti herra myötä. :astonished:

Pikkasenhan se tosiaan huvituttaa yksinkertaista ammattikoulun kasvattiakin, kun on taas käytetty paljon aikaa ja vaivaa tutkimukseen jossa saadaan selville että kissa on isompi kuin päästäinen. :smiley:
Mutta suosittelen kyllä ihan sympatiankin takia tosiaan lukemaan Katja Kuusiston tutkimuksia. Tai mitä tahansa muutakin. Lukeminen kannattaa aina, vaikka lukisi pelkkiä sarjakuvia (kuten minä : ).

Karvasista ja ilkeistä tuli mieleen lähinnä eräät ns. moottoripyöräkerholaiset, jotka ei kyllä istu kenenkään olkapäillä (eikä kenenkään olkapäät niitä kestäisi) vaan esim. mopediensa selässä, ja joista kuulin hyvän vitsin eilen. :slight_smile:
Kerron sen ehkä huomenna jossain toisessa ketjussa.

Mutta ajatteles niitä jotka tienaa palkkansa pääasiassa rukoilemalla!

^ Ai niiku Helsingin romanialaiset :question: Ajattelen toki, että voisi sitä kai helpomminkin rahaa hankkia kuin kykkiä polvillaan jäisellä kadulla päivät pitkät almukupin kanssa. :frowning:

Mulla on yksi hyvinkin saman tyyppinen kokemus A-klinikasta loppuvuonna 2006. Sittenhän mä seuraavana kesänä olinkin siellä ihan suljetulla katkolla kaksi kertaa, ja kesä ja syksy 2007 onkin mun sekavimpia sekoiluaikoja ikinä.

Mä arvostan A-klinikoita kyllä ihan paljon, vaikken ole niitä asiakkaan ominaisuudessa tarvinnut sitten tuon mainitun syksyn neljä ja puoli vuotta sitten.

Minähän viime kesänä pyysin itselleni hoitokertomukseni noilta vuosilta ihan mustana valkoisella, jossa oli kaikki minusta A-klinikan asiakastietoihin kirjoitetut jutut.
Niitä oli tosi mukavaa, jännää ja opettavaistakin lueskella. Ihan luomuna lueskella. :slight_smile: