Löytyisikö kokemuksia Kalliolan hoidoista ?

Tervehdys !

Minulla kun mopo karkailee välillä liian pahasti käsistä, mutta pelastettavaakin vielä olisi. Tiedän, että kohdallani vain täysi raittius on vaihtoehtona. Vaan kuinka onnistua ?

Kallialaa en sinällään tunne. Ylipäätään Myllyhoito ja Minnesotahoito auttavat hyvään alkuun, eli jos olet tosissasi raittiuden perään, niin siihen suuntaan. Molempiin taitaa kuulua jatkohoitona AA, eli hetkittäin käy mielessä, että onko kysymyksessä loppujen lopuksi AA:n motivointi ja aloitusjakso. Miksi siis ei suoraan AA:han? Senkin kautta alkoholisti, jonka halu raitistua on olemassa saa tarvittavan tuen.

Otaxun että tarkoitetaan Kalliolaa eikä Aakea. :slight_smile:

kalliola.fi/Sivut/Etusivu.aspx
kalliola.fi/Paihdepalvelut/m … fault.aspx

Kalliolassa toimii alkuperäisen minnesota -mallin mukaisesti moniammatillinen, koulutettujen ammatti-ihmisten muodostama hoitotiimi jolla on myös oma toipumiskokemus päihdeongelmasta.
Hoitomalli on kehitetty etenkin työelämässä vielä olevien, syrjäytymättömien alkoholistien tehokkaaksi hoidoksi, jossa edellytetään kognitiivisia taitoja ja kykyä jäsennellä asioita ja muistoja.

Hoito on melko kallista, eli jos hoidokki ei varsinaisesti kieriskele rahoissa, toivotan lykkyä tykö maksusitoumuksen anomiseen jostain.

Käsittääkseni AA:ta ei varsinaisesti käytetä jatkohoitona millekään ammattimaiselle hoidolle, ainakaan Suomessa, mutta sitä varmastikin suositellaan hoidon lisäksi ja/tai jatkeeksi johon voi hakeutua itse omatoimisesti milloin vain.

Mylly ja minne ovat tosiaan synonyymejä. Riippuu hieman persoonasta kannattaako vaiko ei, siis suoraan vaiko mutkan kautta jatkohoitoon…

kahleeton

Onnistut 100% lopettamalla juomisen kokonaan. :smiley: Vaihtoehtoja tukimuodoiksi on tällä palstalla esitetty useampia, joten en niihin sen kummemmin puutu. Itse raitistuin erään hoitopaikan kautta. Jätän nimen mainitsematta, koska kunnioitan mainontakieltoa. Netistä ja kyselemällä löydät sen, mikä sopii asuinpaikkasi suhteen. Tosin siinä mestassa, jossa olin, oli porukkaa aivan toiselta puolelta Suomeakin. Joidenkin lääkärien mielestä ei ole ainakaan pahaksi karistaa hoitoajaksi oman paikkakuntansa pölyt jaloistaan.
Mutta kuinka onnistua lopettamaan? Sen valinnan joudut itse päättämään. Omin voimin tai tämän plinkin kaltaisen kirjeopiston avulla ovat mahdollisuutesi suurinpiirtein hylätyn ja naurettavan väliltä. Tukena kirjoittelu toki toimii joillekin, vaikka aikamoinen kato täälläkin on käynyt sinä aikana kun olen ollut mukana.

Kallialasta en mitään tiedä, mutta kommentoin silti seuraavasta.

Haluaisin vaan muistuttaa mielipiteestäni, että lopulta kaikki on itsestä kiinni. A-kliniklla itse kävin muutaman kerran alussa. Muita tukimuotoja en ole vielä käyttänyt, vaikka en niitä pois ole sinänsä sulkenutkaan.
On täällä muutamia muitakin, AA-kokemattomia kirjoittajia esiintynyt, jotka todennäköisesti ovat yhä juomatta. Tosin, kovin suuresta joukosta ei ole kysymys.

Juomattomuus on oma, henkilökohtainen päätös. Alussa se on aika raskaan ja elämää muuttavan päätöksen tuntuinen. Ja sitä se onkin. Tosin, myöhemmin asiaa ei enää tarvii miettiä. Eikä oman kokemukseni mukaan ainakaan katua.

Kannattaa tietenkin ottaa kaikki apu vastaan, mitä on saatavissa.

Onnea matkalle kohti raittiutta, holisti 48.

Heipat !

Täytyy vielä lisätä miksi kyselen laitoshoidosta Kalliolassa. Jups, olen kokeillut pysyä irti Antabuksella ja onnistunut jonkin ajan kuluttua jättämään sen pois. Olen myöskin käynyt AA-kerhossa muutamia kertoja, jokin siinä ei kohdallani ole kohdallaan. Tällä hetkellä keskustelen A-klinikalla ( itse asiassa jo pidemmän aikaa ). He suosittelevat kohdallani Kalliolaa. Siksipä siis erityisen kiinnostunut. Ehkäpä tosiaankin voisi tehdä hyvää poistua kotiympyröistä joksikin aikaa ja saada uusia näkemyksiä. Siihen kyllä uskon, että yksin en selviä…

Kyllähän Kalliolan hoitotulokset ovat kovaa (suhteellisesti toki) luokkaa, mutta valitettavasti myllyhoito perustuu pitkälle AA-ohjelmaan. Mutta koita mennä sinne avoimin silmin ja korvin - oma elämäsihän tässä vain on kyseessä…

kahleeton

Moi kahleeton :slight_smile:

Minäkään en allekirjoita AA:n kahtatoista askelta. Niiden keksimisestä taitaa olla kauemmin kuin kolmiloikan ja siinä sentään minäkin olen päässyt yli kolmentoista ( metrin ). Osaan toki olla kunnollinen alkoholisti; siis taidan jo tietää kaikki metkut sekä itsensä että toisten hämäämiseen. Kuitenkin haitat ja hallittavuus elämälle alkavat olla sillä rajalla, että taidan uudestaan tarvita ne 13 metriä. Sinulta hyvä neuvo: avoimin silmin jos lähden. Hmm. Poikkeaa huomattavasti saappaat edellä lähdöstä.
Niin… olisi hauska perustaa ( omasta mielestäni ) AA-ohjelmasta poikkeava ryhmä jonka perusta olisi sama, siis päihdevapaa elämä. Paras osa AA-termein on mielestäni kummitoiminta. Voi se toki olla kummitustoimintaakin, sillä aina välillä ihmiset tarvitsevat ja kaipaavat !heräämistä!.
Paljon lisää on ajatuksia mielessäni…
Täytynee perustaa tästä aihepiiri. Voisikohan sinusta olla siihen apua ?

12 askeleesta on syytä muistaa, että lähes kaikki vaikuttava hoito perustuu AA:n kahteentoista askeleeseen. Jos raitistuminen on sinulle oikeasti tärkeää, harkitsisin pariinkin kertaan uudenlaista ajatustapaa AA:n suhteen. Toki jostain varmaan löytyy ihan kivoja kuntoutuksia, joissa on hyvä ruoka ja sopivasti lääkkeitä ahdistuneeseen oloon, sekä unettomuuteen. Onhan tällainenkin hoito eteenpäin - pienen tauon jälkeen pärjää baanalla pidempään.

Niin, onhan askeleet vanhat, mutta parempaakaan tapaa en ole kuullut raitistumiseen keksityn kuin AA:n askeleet. Toki jos kykenee raitistumaan ilman, niin sehän on vaan hieno juttu… yhtä helppoa kuin juopoksi tuleminen.
Jokainen meistä kulkee askeleet omaan tahtiinsa, minä edelleen usean viikon jälkeen olen ensimmäisen askeleen kolmannella rivillä ja kiertelen edelleen eri ryhmissä kunnes johonkin ryhmään jään, ei ryhmään asumaan mennä, enkä ole kenenkään kuullut naimisiinkaan joutuneen.

Tällä hetkellä riittämiin kummilapsia meikulla. Vaikka se onkin kahdensuuntaista vuorovaikutusta, jossa molemmat saavat, niin silti vie energiaa ja aikaa jossain määrin. Olen myös A-klinikan AA-yhteyshenkilölistalla, mutta sieltä aika harvoin kuuluu mitään - ensi viikolla mennään kuitenkin erästä katkolta palaavaa bussille vastaan

Osaan olla vaan AA-lainen kummi ja tukihenkilö, koska muista raitistumistavoista minulla ei ole mitään kokemusta eikä tietoa.

kahleeton

PS. Tzori väärinkäsitys, tarkoitin siis “valitettavasti” sinun suunnitelmiesi kannalta.

Kohta ei oo minkäälaisia kivoja kuntoutuksia kun hyvinvointivaltio lakkautetaan kannattamattomana. Minua alkaa muuten aina pikkasen kyrsiä, kun ihmisten työlle ja toisten sairaudelle vinoillaan oman nokkeluuden korostamiseksi. Kyllä sieltä AA:stakin baanalle lähdetään takas niin että ovet heiluu lakkaamatta. Sieltä vasta lähdetäänkin.

Siis kaikki kunnia sekä AA:lle että 12 askeleeseen perustuvalle ammattiavulle*, mutta muunkinlaisia menetelmiä on ja nekin toimivat joillakin. Niistä keinoista voi lukea vaikka Päihdelääketiede -kirjasta, josta btw voi lukea myös kriteerit laadukkaalle päihdehoitopaikalle.
Periaatteessa minäkin suhtaudun kriittisesti esim. korvaushoitoon, mutta kyllä siitäkin voi olla oikeasti apua joillekin opiaattiriippuvaisille. Nää asiat ei oo hirveen mustavalkosia, vaan koko päihdekuntoutus ja toipumisen prosessi tuntuu usein aikamoiselta kaleidoskoopilta. :slight_smile:

A-kilta? Siitä en ole kyllä kuullut paljonkaan hyvää. A -klinikallakin on omia ryhmiä, ja niistä olen kuullutkin hyvää. YAD:ssa tai Irti (mun) huumeista ry:ssä voisit tuntea itsesi vanhaksi. :slight_smile:

Onhan nuita elämäntapa- ja raitisteluyhistyksiä vaikka millä mitalla, mutta niiden toiminta on pikemminkin sellasta harrastelua kuin hoitoa.

Ai joo, niille jotka pelkää / syyttää AA:ta liian “uskonnolliseksi”, niin tsekatkaapa:

www.originalgroup.net

PS. Minnesota-/myllyhoito perustuu lähinnä viiteen tai kuuteen askeleeseen eikä kahteentoista. : )

Must päihdealan ammattilaisille, kuten päihdeterapeuteille, ja - hoitajille ja muille sellaasille pitäis ammatinharjoittamisen edellytykseksi edellyttää omaa henkilökohtaista psykoterapiaa. Esimerkiksi nykyään psykoterapeuteille edellytetään oman henkilökohtaisen psykoterapian läpikäymistä, jotta hekin pystyvät ja kykenevät sitä omaa ammattiaan harjoittamaan asian vaatimalla tavalla. :slight_smile:

Tällä en tietystikään viittaa keneenkään yksittäiseen henkilöön tällä palstalla mutta kunhan tuli mieleen. :slight_smile:

^ Kuinka ollakaan: Kalliolan Myllyhoidossa työntekijäpuolella toden totta ON mahdollisuus päästä kokemaan hoito omissa nahoissaan! :slight_smile: Eli siis valittu päihdetyöntekijä voi päästä elämään ja kokemaan hoitoprosessin läpi yhtenä asiakkaana asiakkaiden joukossa. Tällänen “työntekijä-hoitopaikka” on tietääkseni jopa erityisen haluttu ammattipiireissä.
Kyllä mäkin menisin millon vaan. Ois kova juttu oikeesti!

[Poistettu asiatonta kommentointia -Päihdelinkin toimitus]

Hei täältäkin.

Kuten huomaat, näiden kirjeenvaihtoraitistumisten ongelma kiteytyy tässäkin ketjussa: Kun kysyt “kokemuksia” Kalliolalasta, saat sata mielipidettä ja kasan opettajia. Et kokemuksia. Kokemuksia voi olla vain niillä, jotka ovat käyneet potilaana hoitojakson - tässä tapauksessa Kalliolan. Kokemuksiahan erilaisiin alkoholismin ilmenemismuotoihin tarjoaa myös aa-palaverit. Eli toisten kuuntelu ja opiksi ottaminen siitä, miten muut ovat ongelmiaan ratkoneet ilman viinaa ja muita päihteitä - tai niiden kanssa - on ollut keskeistä itselleni.
Ja on edelleen, joka ainoa päivä.

Itse kävin kuukauden hoitojakson Kalliolassa vuonna 2000. Olin myös aa-tietoinen, kuten itsekin kerroit olevasi.
Olin hieman hädissäni viinan käyttöni vuoksi ja niinpä etsiskelin hieman apua ongelmaani.
Tosi asia kuitenkin oli, että en halunnut vilpittömästi lopettaa juomistani. Kalliolan-kaltaiset hoitolaitokset eivät ole kohtuukäyttöä ajattelevia varten. Tai voivat ollakin, koska hoitojakson yksi perustarkoitus on on HAVAHDUTTAA REHELLISESTI omaan tilanteeseen, päihdehistoriaan sekä siihe - MIKÄ ODOTTAA, mikäli jatkaa samaa rataa!

Kuivatuspaikkoihin ero on siis täydellinen.

Suomessa on muutamia tehokkaita minne- ja myllypaikkoja. Keskeistä omalla kohdallani on kuitenkin ollut, että hoitoporukassa ei ole tyhjänpäiväisiä “hoitajia” eikä “opettajia”. Itse paljon - etenkin juomista - opiskelleena, turhaudun välittömästi, jos ns. auttajallani ei ole omaa kokemusta alkoholistin omituisesta ajattelumallista.
Ei sitä voi oppia mistään kirjoista. Eikä sellaiseen osaa luottaa.
Itse hain myös klinikoiden surusilmiltä ja yksityissektoreilta pillereitä ja myötätuntoa, mutta niistähän ei ollut apua itse ongelmaani, alkoholismiin. Pahensivat tilannetta ja tekivät sekakäyttäjän - mikä ei kuitenkaan ollut heidän vika. Itsehän kusetin itseäni ja samalla heitä, sillä terveydenhoitosektorin yksi perustehtävä on tarjota kärsivälle oireen mukaista apua. Kun valitin paniikkikohtauksista (jotka johtuivat juomaputkista ja niistä seuranneista katastrofeista) - oli diagnoosi toivomani paniikkihäiriö ja löääkitys sen mukainen.

Näin oli mukavampi jatkaa juomista.

Kalliola oli kohdallani tärkeä (vaikkei juomiseni vielä loppunutkaan) siinä, että havahduin jotenkin itse sairauden käsitteeseen ja siihen, että xanor ei ollutkaan ratkaisu elämän ongelmiini vaan raittius, jota en kuitenkaan vielä halunnut.

No, jottei tästä tule romaania, tiivistän oman Kalliola-jaksoni siten: tiedän monen kyseisen hoitomuodon (siis Minnesota-mallisen) käyneen raitistuneen. Tiedän monen myös kuolleen päihteisiin hyvinkin pian hoitojakson jälkeen. Itse join vielä hoitojeni jälkeen, kunnes elämässä ei ollut enää muulla väliä kuin sillä, haluanko ja uskallanko jatkaa sitä. Silloin muistin tärkeimmän oppini hoitopaikasta: ilman jatkuvaa vertaistukea selviämismahdollisuuteni on 0.
Tänään kirjoitan tätä raittiina ja tietoisena siitä, että jos painelen illalla kapakkaan ottamaan “pari”, pelini on pelattu.
Tärkein juttu kohdallasi on se, että haet apua. Joten ymmärrät, että sinulla on ongelma, josta et yksin selviä. Ilman sairauden- ja toivottomuudentunnetta - ei ole mitään tarvetta hoitoon. Ja siten ei myöskään ongelmaa, jota edes yrittää ratkoa :wink:

Kiitos hyvästä kirjoituksesta, mutta pienenä huomautuksena tähän lisäisin että kyllä sitä oppii kirjoistakin. Kaiken muun ohella. Minulla on itselläni oma kokemus vakavasta päihdeongelmasta ja siitä toipumisesta, ja minulla on myös vahvoja kokemuksia alkoholistin läheisenä ja lapsena.
Siitä huolimatta olen omatoimisesti ahminut kirjallisuutta ja tietoa aiheesta, ja pidän tärkeänä että saan myös ammattimaista, asiantuntevaa opetusta. Siis kaiken sen ohella, mitä kuulen päihdeongelmaisilta itseltään ja mitä näen ja opin heidän kokemuksistaan.

Koulutus, kirjatieto ja omat kokemukset eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan päinvastoin: ne tukevat ja täydentävät toisiaan. Juuri siihen perustuu Kalliolankin soveltama aito minnesota-mallin hoito. Se on yhdistelmä ammatillista pätevyyttä, ammattimaista työotetta ja omaa kokemusta päihdeongelmasta. Ei puoskarointia.

Se olkoon eräänlainen lähtökohtainen, ihanteellisin malli päihdehoidolle. Tunnen monia päteviä, kokeneita ammattilaisia joita ihailen valtavasti, ja jotka eivät itse ole alkoholisteja mutta joilla on kosketuspintaa asiaan omaiskokemuksen kautta.

PS. Koska oma [size=50]ammatillinen[/size] kehitykseni, kasvuni ihmisenä ja elinikäinen toipumisprosessini on vasta ihan alkutekijöissään (mutta tukevalla pohjalla : ), luotan näiden ensimmäisten arkojen askelteni kohdalla etenkin ammattimaiseen ja kirjoitettuun tietoon. Vertaistuki ja päihdeongelmista toipuneiden omat kokemukset ovat niinikään kullanarvoisia, mutta ne on siitä huolimatta aina niin vääjäämättömän subjektiivisia. Niitä voivat sävyttää, värittää ja pahimmillaan jopa vääristää monet tietoiset tai tiedostamattomat tarkoitusperät ja vaikuttimet.

Elämää pahoin rajoittaneet paniikkihäiriökohtaukset loppuivat Kalliolassa olleiden ryhmäkeskustelujen ansiosta. Raittiutta sain välittömästi vain puoli vuotta mutta kokemukset ovat apuna edelleen, myös nykyisessä yli 2 v raittiudessa.

Rc, olet kyllä oikeassa tuossa, että eivät kirjatietous, oma kokemus esim. läheisenä tai oma päihdeongelmahistoria sulje toisiaan pois vaan tukevat toisiaan. Ja toki tiedän, että päihdeogelmiin(kin) erikoistunut hoitaja/lääkäri kyllä tietää ja tunnistaa tarkalleen alkoholistin valehtelut etc…, mutta toisaalta tietää sen, ettei hän ainakaan heti voi sanoa, että lopeta valehtelu.

Täytyy osallistua leikkiin ja näytellä ymmärtävää sekä sitä, ettei tiedä totuutta asiakkaansa juomisesta. Muuten juova alkoholisti katkaisee takuulla orastavan hoitosuhteen alun. Ja tähänkin pätee sama totuus, että ainoa, joka ei tiedä ja tunnista alkoholismiaan, on juova itse.

Itse pohdin juuri mm. sitä, että koska puhtaasti alkoholia päihteenään käyttävien määrä on laskenut, on yhä tärkeämpää, että “orastava” alkoholisti pääsee edes jonkinlaisen avun ja tuen (preventaatio-organisaation) pariin.
Muuten ongelmaan kytkeytyvät hyvin nopeasti narkoottiset aineet, lääkkeet ja sekakäyttö.

Koska itsekin hakeuduin hyvin pian sellaiseen sosiaaliseen seuraan, jossa olin ns. tavis juomiseni suhteen (eli toisten alkoholistien seuraan), havaitsin, että kyseisissä piireissä oleilevat myös huumevälittäjät ja sitä mukaa sitouttaminen rikolliseen maailmaan. Esim. muutama lääkäritaustainen kohtalontoveri opetti varsin pian, että amfetamiini on kaikkein paras krapulanparantaja putken jälkeen.

Tästä syystä olisi jotensakin tärkeää, että ennen kuin ajautuu täysin alamaailman pariin ja rikollisuuteen, tavoittaisi jonkinlaisen apuverkoston. Mutta mutta, ainakin kaltaiseni alkoholisti vaatii, että mennään hänen ehdoillaan. Ja tämähän ei välttämättä ole kovinkaan hedelmällistä terveydenhoitoa: väärän diagnoosin itselleen antava potilas haluaa määrätä itselleen vääriä lääkkeitä vääriin ongelmiin :wink:

Itse olin sellainen, että mitä paremmin ymmärsin olevani alkoholisti (en tosin tiennyt, mitä tuo sana pitää sisällään), sitä enemmän hain, sain ja hain lisää eri diagnooseja. Selvästä päästä ja ammattilaisilta, joilla ei ollut käytössään potilasrekisteriäni.

Jälleen ajattelen itseäni ja mietin, että mikä ihme olisi saanut esim. minut lopettamaan syöksykierteeni aiemmin. Ei mikään eikä kukaan. Ei aa:t, klinikat, lääkärit, poliisit tai poppamiehet. Kaikki nuo kyllä yrittivät.
Oli pakko tuhota kaikki, ajautua jonnekin yhteiskunnan kivirannalle ja vasta sitten havahtua, että jumalauta! Kuka, mikä ja missä olen. Vasta tuolloin aloin olla valmis taipumaan edes ajatella, että tarvitsen apua. Ja silloin esim. a-klinikalle kävely ja siellä asiointi oli hyödyllistä, sillä tajusin tarvitsevani apua ongelmaani.
Vasta siinä vaiheessa sairaanhoitajakin aisti välittömästi, etten ollut vain ruikuttamassa pillereitä ja höpöttämässä joutavia, vaan vakavissani.
Varsin pian hän kysyikin mm. olenko hakenut apua esim. aa:sta. Ja suositteli koittamaan sitäkin normihoidon tukena.

Itse asiassa: kun vertaan omaa itseäni avunhakijana ensimmäisiin klinikka-ja aa-yhteisökäynteihin siihen, kun ymmärsin, että mikä tahansa apu on välttämätöntä ja paskanjauhanta saa loppua, on ero suuri.
Kypsymisaikaa “alkoholismiin sairastumiseen” kului omalla kohdallanikin kauan. Noin 15 vuotta. Omituista sen sijaan on ymmärtää, että tuo hidas sairastumisprosessi on edelleen kesken, vaikken juo enkä kaipaa alkoholia tai muita päihteitä.
Kun tiukka pato murtuu, on tulva melkoinen. Ja helpotus!
Valitettavan harva kuitenkaan saavuttaa tuota tilaa ja vaihdetta ajoissa. Moni kuolee joko tapaturmiin tai muuhun sairautensa seurauksiin ennen kuin ehtii murtua. Moni ehtii myös ikävä kyllä tuhota läheisten ja myös ulkopuolisten elämän (esim. rattijuoppo ajaessaan kolarin).

Sosiaalinen juominen oli tietenkin pitkään tavoitteeni, vaikkei minulla ollut mitään tietoa siitä, mitä koko sosiaalinen juonti on? Siitä ei kyllä ole kokemusta tänä päivänäkään enkä edes sitä kaipaa.
Nyt tosin tiedän, mitä esim. lääketiede tarkoittaa kyseisellä termillä. Ohessa muillekin kiinnostuneille määritelmä, joka käsittääkseni on käytössä edelleen.

"Yleisö pitää “alkoholismia” luonteen heikkoutena. Moralisti pitää sitä paheena. Laki pitää alkoholismin seurauksia rikoksina. Kirkko pitää sitä syntinä.

Laajan tutkimuksen jälkeen, vuonna 1956, Amerikan lääkäriliitto päätyi johtopäätökseen, että se on SAIRAUS.

Ennen kuin paneudumme alkoholismin sairauskäsitteeseen, pyrkikäämme selvästi ymmärtämään, mikä alkoholisti on ja kuinka hän eroaa sosiaalisesta alkoholin käyttäjästä.

Kuka on “sosiaalinen alkoholin käyttäjä”?

Sosiaalinen alkoholin käyttäjä on henkilö, joka juo niin kuin hänen sosiaalinen ryhmänsä sallii. Hän ei koskaan ylitä heidän kirjoittamattomia, ääneen lausumattomia, mutta selvästi tajuttuja rajojaan. Hän juo joko ajoittain, tai hän juo säännöllisesti kohtuullisia määriä. Hänen alkoholin käyttönsä ei aiheuta minkäänlaisia ongelmia hänen elämäänsä.

Kuka on “alkoholisti”?

Marty Mann: Alkoholisti on henkilö, jonka juominen aiheuttaa JATKUVASTI ongelmia jollakin hänen elämänsä alueella (perhesuhteissa, taloudellisessa asemassa, työssä, terveydessä jne). Tästä huolimatta hän jatkaa juomistaan. Tässä avainsana on JATKUVASTI. Tämä erottaa hänet sosiaalisesta juomarista.

Alkoholisti ei kykene oppimaan ongelmistaan ja lopettamaan juomistaan täysin. Hän yrittää, muttei koskaan onnistu pitkällä tähtäimellä. Hänelle kehittyy fyysinen ja psyykkinen riippuvuus alkoholista. Hän ei pysty ensinkään kontrolloimaan juomistaan, vaikka hän lopettaisikin juomisensa lyhyeksi aikaa, hän väistämättä palaa takaisin pakonomaiseen juomiseen.

Kymmenestä henkilöistä, jotka alkavat käyttää alkoholia siihen liittyvän mielihyvän vuoksi kahdesta tulee alkoholisti. Valitettavasti syytä ei vieläkään tiedetä.

Kun nyt mietin, mitä ihmettä kukaan olisi tuolloin voinut tehdä mitään eteeni - omasipa oman kokemuksen tai ei.