Löysin jotain.

Tämä linkki:

juhakemppinen.fi/index.php?id=tlupcg2kiuq64y

Pitää siis lukea omalta kannaltaan “oikein” ( selektiivisesti ).

Tosin olen jo tuosta kauas kävellyt…

JKA

^ Juu, arvostan ihan Kemppistä ja hänen näkemyksiään ja asiantuntemustaan, ja tuossa siis kerrotaan alkoholismin keskivaiheesta. Voisi arvella, että alkoholismin keskivaihe on varsin tuttu vaihe monelle Plinkkiläisellekin. Harvempi on ehtinyt rappeuttavaan loppuvaiheeseen asti, eikä moni myöskään “eksyne” tänne vielä varhaisvaiheessa.

Well yeah, Kemppinen siis edustaa tätä koulukuntaa, jonka mielestä alkoholismi on progressiivisesti ja vääjäämättömästi etenevä sairaus, josta voidaan selvästi erottaa erilaisia vaiheita ja diagnosoida paitsi riippuvuus, myöskin kronologisesti etenevän riippuvuuden vaiheet.

Monet minnesota-hoitomallin ja Myllyhoidon (R) parissa työskennelleet ja/tai toipuneet omaavat tätä samanlaista näkökantaa.

Teoria päteekin moniin alkoholisteihin, mutta oman kokemukseni ja havaintojeni mukaan asianlaita ei ole aina ihan näin yksinkertainen. Minusta päihderiippuvuus on monimutkaisempi ja moniulotteisempi, ja paljon enemmän yksilöllisesti varioiva oireyhtymä, jonka tarkastelu tuntuu joskus aikamoiseen kaleidoskooppiin katsomiselta.

Alkoholismiin, tai kemialliseen riippuvuuteen ylipäätään, voi liittyä erilaisia vaiheita, nousu- ja laskukausia ym. Joillakin oireyhtymä puhkeaa hyvin nuorena (kuin synnynnäisenä) ja vie myös tuhoon hyvin nuorena, jotkut puolestaan alkoholisoituvat vasta eläkkeelle päästyään.

Jotkut onnistuvat kuulemma jopa vähentämään! :astonished: