Loputon lopettaminen, retkahdukset ja tukeminen

Mieheni on käyttänyt kaikkia kuviteltavissa olevia päihteitä jo useita vuosia, josta viimeisen vuoden on ollut ainakin bentso- ja opiaattikoukussa. Niin monet raivokohtaukset, itsemurhayritykset, lopettamislupaukset ja valheet on nähty…

Muutama kuukausi sitten mieheni oli teholla usean aineen yliannostuksen vuoksi, jonka jälkeen on kuosannut vain pari kertaa mutta retkahduksia opiaatteihin on ollut säännöllisesti 10-14 päivän välein ja bentsoja on syönyt pienen pienillä annoksilla lähes päivittäin. Hoitojonossa hän oli pari kuukautta kunnes pääsi hoitoon ja on siellä yhä. Juuri ennen vieroitukseen menoa mieheni oli vetänyt useamman päivän tramaleita, joita ikävä kyllä saa aina silloin tällöin äidiltään. Kysyin että miksi, MIKSI useampi päivä putkeen eikä ns. normaalia yhtä annosta kerrallaan, vastaus oli että on tajunnut, ettei siitä ole mitään hyötyä jos ottaa vain yhtenä päivänä, olo ei kuulemma ole sama ja seuraava päivä on ihan surkea. Ei kuulosta siltä että olisi oikeasi ollut lopettamassa ja vahingossa retkahtanut, vaan täysin laskelmoivalta :frowning: Jotenkin tajusinkin sen alitajuisesti että oli taas opiaatteja ottanut, sillä näin unia että mieheni on piikittänyt ja lipittänyt unikkoteetä, mutten kuitenkaan tajunnut sitä todeksi. Aiemman repsahtamisen tultua ilmi mies sekä äitinsä puolustelivat sitä sillä, että ihan samahan se on mitä nyt ottaa, kun kuitenkin on hoitojonossa ja sinne menossa, että sitten lopettaa kokonaan ja kaiken, niin ainakin lupaili vielä samana päivänä kun sinne lähti. Nyt kuitenkin hoidossa ollessaan saa ja syö pameja, ettei tulisi KRAMPPEJA ja että pystyisi siellä olemaan eikä lähtisi litomaan, siinä se kokonaan lopettaminen sitten nähtiin.

Nyt tämän viimeisen repsahduksen jälkeen en ole saanut enää toivoa takaisin oikeasta lopettamisesta ja siitä elämästä jota olemme suunnitelleet, olen ollut vain onneton ja apaattinen enkä ole edes osannut itkeä, vaikka kaikki sanovatkin että nyt jos joskus kannattaa uskoa ja toivoa kun on siellä vieroituksessakin… mutta en vain osaa enää. Tietenkin muutaman kuukauden aikana ollaan menty paljon parempaan, mutta jotenkin odotin että muutos olisi nopeampi kun kerran tajuaa, ettei aineiden veto ole kaikki kaikessa, odotin ainakin että olisi vilpittömyyttä matkassa ja että valheet ja salailu loppuisivat, vaikka repsahtaisikin. Mies itse on sanonut tajunneesa, että ajatus ei ole selkeä kun on lääkkeissä, ja pyytänyt niin tuhannesti anteeksi ja katunut kaikkea aiheuttamaansa tuskaa, mutta milloin se tajuaminen siirtyy käytäntöön?? En tiedä olenko liian ankara ja hätäinen, vaiko vihdoinkin tajuamassa että muutosta ei tule tapahtumaan, en tiedä :frowning: Tosin mies myös piikitti aiemmin, muttei sitä ole tehnyt enää piiitkään aikaan, ja myös xanoreista taisteli itsensä irti vaikka se todella paljon vaatikin, että ei ihan onnettomasta tapauksesta kai ole kyse.

Kai tässä täytyy vain odottaa ja katsoa, mutta kun en jaksaisi enää pettymyksiä, syytöksiä siitä ettei minua kukaan jaksaisi selvinpäin ja miten ajan hänet repsahduksiin, vaikka toisinaan sitten olenkin ainoa syy miksei narkkaa ojassa maaten asunnottamana ja miksei ole jo tappanut itseään… onneksi sentään itsemurhayritykset ja raivokohtaukset ovat loppuneet, muuten en jaksaisi enää päivääkään, vaikka todennäköisesti sinnittelisin mutten kuitenkaan jaksaisi - on tämä kaikki kamalan monimutkaista tai siltä se ainakin tuntuu! En enää tiedä mistä repiä voimavaroja, vaikka tilanne ei todellakaan ole yhtä paha kuin monilla muilla täällä tai kuten ennen yliannostuksen jälkeistä tehohoitoa. En tiedä enää miten tukea miestäni enkä oikein tiedä jaksankokaan enää, en ole saanut aikaiseksi edes kirjoittaa kirjettä vaikka lupasin lähettää niitä monta viikossa :confused: en silti halua sabotoida tätä ensimmäistä oikeaa (?) yritystä eroon aineista, joten pakko on kai jotenkin yrittää tukea, mutta samalla haluaisin sanoa että vielä yksikin valhe ja vielä yksikin petos, ja saa häipyä. Haluaisin myös että mieheni tukisi joskus MINUA, itsekin tarvitsisin sitä kaiken jälkeen! Olen muutenkin kärsinyt hyvin pienestä asti pahasta posttraumaattisesta stressistä ja yleistyneestä ahdistuksesta sekä väkivallasta, en jaksaisi enää tätä kaikkea päälle, mutten muutakaan kai osaa kun odottaa ja niellä enkä kai muuta haluakaan?! En sano etteikö miehelläni olisi ollut yhtä paljon vaikeuksia ja yhtä hankala lapsuus, todellakin on ollut, mutta eikö silloin täydy huolehtia kuin itsestään, kun ovathan ne omat ongelmat niin paljon pahempia kun on koukussakin ja on niin kamalan vaikeaa päästä irti?

Tulipa piiiitkä vuodatus, halusin vain heti päästä purkamaan ajatuksia ja tunteita kun löysin tämän foorumin! Iso kiitos tästä kaikille!

Lisäys: Mieheni on puhunut lopettamisesta jo ainakin vuoden ellei kaksi, ja kerran lopettikin opiaatit 2-3 kuukaudeksi, jonka jälkeen aloitti uudelleen. Se täytyy sanoa että sen yliannostuksen jälkeen mieheni kyllä todella vilpittömästi vaikutti yrittävän kaikesta eroon, mutta tuntuu että ainakin osa siitä innosta unohtui parin viikon jälkeiseen repsahdukseen. Suuri huojennus on ollut myös se, että mieheni ei ole ollut missään tekemisissä käyttäjäkavereidensa kanssa, se päätös ei ollut miehelleni helppo mutta erittäin hyväksi sekä hänelle itselleen että minun mielenrauhalleni. Ainakaan mieheni ei ole enää ostanut aineita vaan ainoastaan pyytänyt joitain lääkkeitä läheisiltään ja ikävä kyllä toisinaan myös varastanut niitä. Mutta sekin on harventunut TODELLA paljon. Itseäni ahdistaa tilanteessa vähän myös se, että olen syönyt tramaleita reumakipuun, mutta olen jättänyt ne tauolle enkä uskalla enää palata niihin toisinaan sietämättömiksi käyvistä tuskista huolimatta kun pelkään että mieheni syö ne. Vaikka ne piilottaisi miten hyvin, ne kyllä tulee löytymään ja olisi varmasti kova kiusauskin jos tietäisi että niitä olisi taas talossa :frowning:

Heips Romina!

Kuten itsekin kirjoitat, ei noilla sanoilla ole suurempaa merkitystä kun on koukussa. Mielialat vaihtelevat vielä pahemmin, jos on viekkareissa ja silloin on loukattava jotta saa itse syyn hakea kamaa… Sekä saada mielellään “lupa” eli vastahyökkäys tai “tee mitä teet”… Opiaatti-koukku on siitä v*ttumainen, että vaikka viekkarit menisivät ohi 2-6vko:ssa, psyykkiset viekkarit ovat paljon pidemmät. Motivaatio on tärkeä osa. Ei ne pamit paljon auta, kun vaikuttavat eri reseptoreihin. Kurja olo hänellä varmasti on. Laitoksessa vain vahditaan, lisäksi saa verenpainelääkettä vieroitusoireisiin, on ruokaa, jutteluseuraa, mahdollisesti diagnoosien tekoa tms. ja viriketoimintaa. Tämä on omituinen kysymys, mutta kyse on about samasta asiasta kuin dietille alkaessa tai mikäli huomenna olisi vatsalaukunpienennys-operaatio; syökö viimeisenä iltana vielä herkkuja, koska on mahdollista että niitä ei saa enää koskaan syödä???

Miehesi on ilmeisesti jonossa opiaattiriippuvaisten korvaushoitoon tai laitoshoitoon?? Korvaushoidossa tulee olla yksi epäonnistunut laitosyritys (se 3pv riittää ja monet hakevatkin vain sen “yrityksen”). Ensimmäisellä hän saattaa saada elämänsä kuntoon, tosin nuo bentsot auttavat mikäli ei jaksa elää raittiina… :unamused: Tuo riippuu aivan paikkakunnasta, meillä saa näkyä THC, piikittää jne jne jne. Usealla paikkakunnalla tiukat säännöt sekä testit. Tämä rakastettava muoto on käytössä vain kolmessa kunnassa, kukaan ei ole lentänyt (tästä kunnasta) pihalle ja 2 raitistunut… lähemmäs 10v:n aikana… Yhdestä ei ole varma, kun jäi uudestaan koukkuun (ei ole ainoa), niin muutti pois. Itse aion olla se kolmas, koska en pyöri porukassa. Ei ole myöskään numeroita, joten mikäli jotain kauppaa haluaisin tehdä; tulisi lähteä kaupungille etsimään porukkaa ja siihen en ole alkanut 8 vuoteen?!? Suurin osa käyttää alkoa (ammattilajina), lääkkeitä yms yms. sekaisin… Itse koen että monelle kh:kin on vain elämäntapa, jossa bentsot ja opparit maksetaan… :imp: :smiling_imp:

Monesti kaksi eri tavalla riippuvaista hakeutuu yhteen, Sinä varmaan odotat että hän raitistuu vuoksesi ja kohtelee oikein; hän saattaa odottaa korvaushoitoa ja miettiä vasta sen jälkeen voiko mitään rakentaa kaiken tuon päälle… Oletko itse huomannut olevasi läheisriippuvainen??

Itse olen pienellä annoksella (vielä) kh:dossa ja muistan kyllä kuinka halusin lopettaa (nopeat ja kovemmat aineet ja lopetinkin), mutta bubresta ja lievemmistä opiaateista en päässyt irti vaikka kuinka tahdoin… En tiedä pääsekö miehesi kh:don arviointiin vai laitospudotukseen… Itse en mennyt jonon kautta, vaan pääsin (onneksi) laitokseen; tosin siellä mietin pudotanko nolliin vai aloitanko pienellä määrällä korvauksen… Jälkikäteen milj. kertaa enemmän ongelmia kun tuon otin. Toisaalta olisin taas muiden armoilla, koska opiaatteja kun kerran kokeilee (ja on ollut koukussa); moni jää samantien koukkuun… :neutral_face:

Pitkä matka tulee olemaan ja kannattaa miettiä oikeasti, jaksatko olla miehen rinnalla? Päihteidenkäyttäjät jäävät ongelmanratkaisukyvyltään ja ongelmiltaan sille tasolle, jolloin alkoivat käyttämään. Mikäli miehesi saisi lopetettua opiaatit laitoksessa tms; hänen tulisi joka tapauksessa opetella käsittelemään lapsuuttaan ja siitä johtuvia ongelmia eri tavalla kuin aiemmin. Opiaatit (muutkin päihteet kyllä) sotkevat aivokemian niin hyvin, että kestää ½v palautua edes melko normaaliksi… Se ½v on pelkkää masennusta ja mikään ei kiinnosta, tuona aikana suurin osa retkahtaa käyttämään uudestaan… Asiaa auttaa tiedostaminen. Laitoksessa saa paljon tietoa lopettamisesta ja itseasiassa en edes ihmettele jos ei ole lopettamassa ennen laitosta, koska siellä saa lääkkeet sekä 24/7 valvonnan… Itsellenikin nostettiin katkon ajaksi trambot ja sama avo-katkolla…

Itse olen ollut nykyisen kanssa 8v ja about 3v sitten pääsin laitosjaksolle Järvenpäähän. En ollut lainkaan varma jatkuuko suhteemme sen jälkeen. On useamman kerran sitä ennen ja jälkeen mietitty sovimmeko yhteen, mutta hyvin on jaksanut tukea, vaikka vaikeaa on jatkuvasti… 6vkon välejä terapiassa jne mukavaa. Hänen aikanaan kuitenkin lopetin nopeat, bubrea vahvemmat opiaatit ja dexmin (1½v:n aikana, tosin olin ne jo “lopettanu” hänen aikanaan ja ennen häntä varmaan 1000 kertaa). Silti mikäli kamaa oli saatava, niin hankin riidan aiheesta kuin aiheesta… :blush: Tuo käytös on aivan normaalia riippuvaiselle ja sitä ei edes huomaa ennenkuin myöhemmin kun on jo raitistunut edes lääke-asteelle… Viikon mies pelasi sieltä palattuani XBOXia ja itse odotin että näkee minun muuttuneen. Mä todella olen muuttunut ja sisaret sekä vanhemmatkin asian huomasivat. On tietyt masennusvaiheet sekä viimeinen vuosi ollut pallottelua joka puolelle, niin että en voi soittaa paikkaan joka viimeisenä hoitaa lääkeasiat… :confused: Ei toimi todellakaan ja aionkin sanoa lääkärille että jos tilanne jatkuu näin niin pudotan 4mg:stä mihin tahansa, että pääsen pois lääkejaosta toisesta paikkaa…

Itse retkahdan vieläkin välillä, tosin tämän on ollut kamalin vuosi sitten teini-vuosina, jolloin ei ollut syytä elää (harvoin tuntuu olevan muuta syytä kuin parisuhde ja pikkuset jotka ovat sisarten ja ystävien). Itsekin kasvanut melko kieroon lapsesta, mutta itse en halua edes perhettä ennenkuin kaikki asiat ovat kunnossa. Lasten ei tule kärsiä vanhempien virheistä ja en todellakaan haluaisi uhkailla lapsille että teen itselleni jotain. Mun retkahdukset eivät tosin ole “kadulta” vaan lähinnä piikitän omia lääkkeitä (jotka eivät käy päähän niin, tulee paljon enemmän riitaa jos viiltelen); terapiaa pitäisi olla kerran viikossa… Tämän vuoden aikana 5krt ollut… Itselleni tärkeää on koulu. Aiemmin oli työelämänvalmennus ja aivan ensiksi harjoittelin selvänä pitämään kodin kunnossa. Se ei ole mikään itsestäänselvyys…

Mutta Sinuna katsoisin itse peiliin ja miettisin että mikä siinä miehessä on niin tärkeää, että annat kohdella itseäsi noin?? Onko se läheisriippuvaisten hoivavietti tai että ainakin tuossa suhteessa olet se aikuisempi ja “paapot” aikuista miestä?? Täällä on useampi ketju, esimerkiksi Dahlian ketjusta löytää monta vahvaa naista, ketkä ovat ymmärtäneet suhteensa kautta omasta itsestään enemmän kuin suhteesta… Kannattaa lukea noita ketjuja missä puoliso käyttää. Lisäksi näkee sen toipumiskuvion joka läheisellä tulee, riippumatta siitä eroaako vai jatkaako suhdetta… Tulee nyt kolme ketjua mieleen, jossa näkee ihmisen toipumiskuvion; Uusi Täällä ja Kotikanavan puolelta Parvekkeen ketjut tuon Dahlian ketjun lisäksi… On paljon muitakin, mutta suosittelen tutustumaan… Onko miehesi unelmamiehesi, vaikka lopettaisikin käytön??

PS. Omituinen asenne äidillä, huumaavia lääkkeitä antaa lapselleen; ei tosin ole ainoa. Täältä sellaisia asioita ei ole vielä lukenut. Itse olen todistanut samaa ajattelutapaa samoilla lääkkeillä, tiedän sh:an joka varasti lapselleen mm. temgesiccejä viekkareihin töistä yms…

PPS. Katsoin aluksi väsyneenä että odottaa hoitoon, mutta mikäli laitos ei ole aivan huonoimmasta päästä; tulet kyllä huomaamaan onko miehesi tosissaan vai ei. Retkahdukset ovat yleisiä, mutta hoidossa käydään läpi tilanteita jossa on aiemmin pedannut retkahdusta… ne on mahdollista oppia tunnistamaan 99%. Ehkä jopa 100%, mutta vajaa vuosi sitten vaikka itse uskoin että tunnistan kaiken, niin sain kyllä pettyä pahasti kun jätin itseni huomioimatta asiassa… :smiling_imp: :open_mouth: :blush: :unamused: Tietää nyt ainakin…

Paljon voimia!! Onneksi saat nyt ajatella ja ei tarvitse miettiä mitä mies tekee, kun on “hoidossa=tarhassa”. Ei siellä saa yksinään kävellä… :wink: Ainakaan siihen 2-4vko:n yleensä… :slight_smile: Selkeästi vielä lähtöstressiä sinulla… Älä päästä kotiin jos lähtee kesken jakson; mikäli asiasta soittaa niin soita hänen äidilleen ja sovitte että ette hae tai ota häntä luoksenne hetken mielijohteen tähden… Se kannattaa oikeasti, liian moni lähtee ajattelematta tarkemmin… :astonished: