Lopun alkua?

Olen lukenut tarinoita tältä palstalta, joista monet tuttua. Olen tullut siihen tulokseen, etten ala tuhlata aikaani enää eri aa kokouksiin, perheterapiaan yms koskapa en itse voi tehdä mitään juomisen lopettamisen eteen, ja mieskään ei halua itse etsiä minkäänlaista apua, ei lähde edes mukaani perheterapiaan vaan menen sinne yksin.

Mieheni juo, ja sitä on jatkunut melkein koko avioliittomme aikana, vaan en aikoinani tajunnut kuinka pahaksi se voi tulla. Aiemmin juotiin vain viikonloppuna, vaan nyt on mennyt aivan överiksi, eli 4 kertaa viikossa juodaan itsensä uppihumalaan, hoiputaan kun tullaan kotiin, sotketaan koko koti, kaatuillaan, kasvot veressa, puhutaan aivan järjettömiä koko yö, jota pitää sitten kuunnella tuntikausia, haluaa tai ei. Aamuisin herään kärttyisenä, ja koko päiväni on pilalla huonosti nukutun yön takia. Rahaa kuluu aivan liikaan, ja jos ei rahaa ole niin ainahan hyvät kaverit tarjoaa. Ei siis ole kuukautta ei edes yhtä viikkoa jolloin ei juopoteltaisi.

Olen nyt niin väsynyt ja voimaton, että tuntuu kuin kuilun partaalla olisin. Puhuminen ei auta, ei hyvä eikä paha. On vain niin kauheaa katsella vierestä kuinka ihminen tuhoaa itsensä ja avioliittonsa alkoholin kautta. Olen nyt harkinnut muuttaa erilleen, koskapa tästä yhteiselämästä ei tule mitään, oma elämäni on tärkeämpää minulle ja hyvinvointini kuin hänen loputon hyysääminen.
En pelkää yksinelämistä, mikä tahansa on parempaa kuin tämä helvetti. Vaan pelkään jokapäiväisten asioiden järjestelmistä, asunnon etsimistä, itse muuttoa, miehen reagoimista, sillä hän on väkivaltainen joskus. Olen tästä puhunutkin hänelle, vaan ei halua tajuta asioiden vakavuutta. Hänen mielipiteensä on että jätän hänet, ja taas uusi syy mennä kännäilemään. Kyllähän näitä syitä aina löytyy.
Muuten hän on, niiinkuin ne kaikki on, ns normaali ja sosiaalinen ja seurallinen henkilö, auttaa kotona ja sellaista. Vaan tämän asianhan me kaikki tiedämme, kuin Jekyll and Hyde luonne.
Nyt nukutaan rokulia taas koko päivä, ja minä näillä sivuilla kun en muutakaan tällä hetkellä voi. Herättyään on kärttyinen, mistään ei voi keskustella normaalisti, odotellaan vain selviämistä, jotta taas huomenna oltaisiin kunnossa jatkaa juopottelua. Itse en koskaan enää mene mukanaan ulos, koska häpeän hänen käyttäytymistään, juttelee tuntemattomille naisille jne. Itse hän kieltää tämän kaiken, joskus ei edes muistakaan. Vaan nyt on lasini täynnä enkä jaksa enää.
Ovatko tällaiset ihmiset todella niin helvetin itsekkäitä, kun juttelen niin itsekin myöntävät ettei tää enää ole normaalia? Vai onko ne muka sairaita?

Miten/ mistä aloittaa? Mitä te muut aviovaimot selviydytte?

Taidat olla tehnyt päätöksesi. Mä tykkäsin että perheneuvola oli hyvä paikka, koska sain sanottua asioita ääneen, myös itselleni. Ja toinen yhä, tietoisesti, valitsi viinan.

Miksi keskustella, jos tietää ettei se mitään muuta…

Mistä aloittaa? Jos sun tyyliin ja tilanteeseen käy se, että lappu pöydällä ja hattu päähän, niin tee se.

Millä ehdoilla olet valmis muuttamaan? Patja lattialle ja opiskelijasolu? Niitä olisi opiskelijakaupungeissa kesäksi tarjolla.

Ensin ero ja omaisuudenjako? Jotta voi sitten rakentaa oikeaa omaa kotia missä tulee asumaan kunnes kannetaan jalat edellä ulos?

Mä aloitin oikeastaan sillä, että otin kaikki piste ja bonuskortit omalle nimelle. Tietty jos sulla ei tähän mennessä ole omaa pankkitiliä niin se ehdottomasti ensin.!

Sitten harmitti, ettei ole juustohöylää, mutta sekin ratkesi ostamalla. Liinavaatekaappi tuli uuteen käyttöön kun aloin hamstraamaan sinne tarvikkeita.

Katselin asuntoja, mutta lopulta täytin netissä hakemuksen kaupungin vuokra-asuntoihin… Ja parin päivän päästä se olikin menoa.

Kumma, miten asiat järjestyy ja voimia löytyy. Ja ystäviä! Sain tukea ja apua mitä epätodennäköisimmiltä tahoilta, ja toistaiseksi kaikki on hienoa.

Väliin ahdistaa, mutta suurimmaksi osaksi iloitsen. Mä tein ratkaisua pitkään, mutta niin tuo juopon alamäkikin on ollut loiva.

Asioilla on taipumus järjestyä, kunhan on päättänyt mihin suuntaan haluaa edetä.

En usko että kukaan meistä alkkiksen kanssa naimisissa ollut osasi etukäteen kuvitella minkälaiseksi liitto muodostuu. Kahden ihmisen tasa-arvoisesta suhteesta oli ihan toisenlainen kuva ainakin minulla mielessä :slight_smile: Sitten jossain kohtaa vain pysähtyy ja todella katsoo tilannetta vähän niinkuin ulkopuolisin silmin. Miten tähän on tultu? Olenko tuo olento todella minä? Kun ymmärsin tehneeni miljoona myönnytystä ja tajusin ettei sekään riittänyt, oli minun aika kävellä pois. En halunnut olla se, jonkalaiseksi olin tullut.

Et ole yksin. Tee niinkuin tunnet oikeaksi ja pysyttele palstalla :slight_smile:

Hei violetinsininen!
Moni asia kuulostaa kovin tutulta. Myös minä väsyin muutama kuukausi sitten täydellisesti, olin neuvoton. Mietin mistä ihmeestä saan apua, ja löysin tämän vertaistuen. Aa:t ja muut ovat hyviä keinoja käsitelllä asioita, mutta ihmiset ovat erilaisia. Minulle paras on tämä kirjoittelu ja siihen tuleva vastakaiku täällä. Mikä keino sitten tuntuukin omimmalta, tärkeää on minun mielestäni, että lopettaa asian kieltämisen ja alkaa käsitellä, pystyy purkamaan sen jollakin konstilla ja tajuaa oman elämänsä arvon.

Minä aloitin siitä, että päätin, tuli mitä tuli, minä selviän. En anna koskaan periksi. Enkä anna oman elämäni tuhoutua. Käytännön tasolla en vielä mihinkään pitemmälle ole päässytkään, mutta henkisesti olen pääsemässä tilanteen herraksi, elän omaa elämääni, vaikka saman katon alla toisen kanssa.

Tuo minuakin ahdisti pitkään, miten toinen tuhoaa elämänsä. Ahdistaa hetkittäin vieläkin. Mutta, kun täältä lukee toiseten tarinoita, minäkin olen tajunnut, että en voi asialle mitään, olen kyllä yrittänyt liikaakin. Toki on helppo sanoa, että ei pidä antaa sen häiritä, että toinen tuhoaa elämäänsä, että se on hänen valintansa. Kun sen koko ajan näkee, se ahdistaa silti väkisin. Jotain ratkaisuja pitää tehdä. En ala neuvomaan, koska en omaakaan elämääni ole osannut ratkaista. Näyttää kuitenkin siltä, että olet hyvässä alussa ratkaisun haussa. Mieti mitä haluat elämältä ja yritä toimia sen mukaan. Pidä kiinni oman elämäsi arvosta, omasta oikeudestasi onneen. Voimia!

Hei,
Kiitos vastauksista. Kävin siis perhekriisi tapaamisessa, yksin. Minkäänlaista neuvoa en saanut, pari kysymystä vain. Joten ajan ja rahanhukkaa. Eli se oli yksinpuhumista, jota voin harrastaa kotonakin, seinät kun ei vastaa …
Tämä lappu pöydälle juttu ei toimi, sillä olen pois muuttamassa maasta. Eli koti on miehen ensin löydettävä, ensin on sanottava vuokrasopimus irti, yms jutut, joihin ei tunnu enää rittävän energiaa. Aion jättää kaiken irtaimiston tänne, mitä nitä mukana raahaisi. Eroa en harkitse, eihän se mitään ratkaise, eikä taas riitä energia siihenkään. Haluan vain asua omassa rauhassa yksin. Oma tili on ja omat rahat.
Voimani menee siihen kun joka toinen ilta ja yö on näitä juomisreissuja eikä saa nukuttua ollenkaan, ja minunkin selviytyminen kestää koko seuraavan päivän… kurjaa. ensin juotiin kun oli stressiä, nyt juodaan (aina kun joku uusi syy täytyy olla ) kun olen muuttamassa pois.

Rinalga
Olen käynyt myös parissa AA tapaamisessa, vaan nämäkin ovat sekunnilleen ajoitettuja puheluaikoja, eli jokainen puhuu viikostaan, eikä sekään minua auttanut.

Hei violetin sininen,
Kävitkö tosiaan AA-tapaamisessa vai oliko sittenkin kyseessä Al-Anon. Viimeksi mainittu on tarkoitettu alkoholistien läheisille.
Minä aikoinani kävin purkamassa yksinjäämisen pelkoani Al-Anonissa. Sieltä sain myös paljon ystäviä, jotka ovat monella tapaa rikastuttaneet elämääni.

Se oli Al-non. Eikä tämä päiväryhmä ollut mulle sopiva, nyt etsin jotain iltaryhmää, vaikkei aika sovikaan minulle.
Sillä aikaa pakko löytää jonkinlainen ratkaisu, ja asunto missä edes rauha nukkua kunnolla, eikä saada sydämen palpitusta koko ajan.

Violetinsininen, kylläpäs sinulla onkin hankala tilanne. Luin tuosta toisestakin ketjusta, sairautesikin pitää ottaa huomioon ratkaisuja tehdessä. Saisiko miltään taholta kotiapua, kaupassakäyntiin ja raskaimpiin töihin?

Onko sinulla muuton suhteen kaikki jo järjestyksessä, asunto uudessa paikassa tiedossa jne? Eli onko muutto vai lähtemistä vaille valmis? Ja olet lähdössä syksyllä? Pitäisikö punnita kaikilta puolilta asiaa, väliaikaisasunnon hankkiminen muutamaksi kuukaudeksi, kun voimat ovat lopussa, onko siitäkin liikaa stressiä ja ahdistusta. Olisiko mahdollista esim. viikon tai parin välein mennä pariksi päiväksi lepäämään jonkun ystävän luo, jotta saisit välillä nukkua univelkaa pois ja päästä tilanteen ulkopuolelle. Tai onko teidän paikkakunnalla turvakotia, minne voisi mennä jos tilanne menee pahaksi. Ja sitten keskustelemalla ystävien ja eri tahojen kanssa purkaa pahaa oloa niin, että jaksaisit muutaman kuukauden; sen jälkeen tilanne paranisi kun muutto toteutuisi? Ja kohdistaa ajatukset tulevaan, yritää jättää mies omaan arvoonsa ja ajatella: puolen vuoden kuluttua olen muualla, puolen vuoden kuluttua kaikki on toisin. Tilanteestahan on vaikea irtautua, kun tilanne on päällä koko ajan, mutta jos löytäisit mahdollisuuden vaikka viikottain mennä pariksi päiväksi jonkun luo, ja sitten kännykkä kiinni silloin, ettei mies pääse häiritsemään edes linjoja pitkin. Jos sinulla on siinä paikkakunnalla hyviä ystäviä, olisiko mahdollista että he alkaisivat tällaiseen järjestelyyn, kun se kuitenkin on lyhytaikainen ohimenevä järjestely. No siitähän askel eteenpäin on alivuokralaishuone tai pieni kalustettu yksiö; voisihan sitäkin käyttää niin, että olet siellä osan viikosta ja osan kotona, näin sinun ei tarvitsisi tehdä paljon ostoksia, eikä paljon siivotakaan, kävisit siellä vain lepäämässä silloin, kun ahdistus käy ylivoimaiseksi. Kuitenkin tuntuu, että ratkaisu pitäisi olla sellainen, jonka voisi toteuttaa ilman suurta byrokratiaa ja järjestelemistä, koska olet jo niin kovilla muutenkin.

Minusta tuntuisi, että tärkeintä olisi, että saisit välillä kunnolla levätä, jatkuva univelka ja väsymys tekee kyllä lopun ihmisestä, ja saa vaikeudet näyttämään vieläkin pahemmilta. Koita löytää paikka, missä levätä välillä, niin että selviäisit kesästä, ja suuntaa ajatuksesi tulevaan, parempaan tulevaisuuteen uudessa paikassa syksyllä. Tällaisia ajatuksia mulle tuli, kun luin kirjoituksiasi, älä loukkaannu, jos “neuvot” eivät sovi tilanteeseesi, yritä kuitenkin löytää jokin ulospääsy, sillä tuntuu, että olet liian kovilla nyt. Voimia!

Voi kiitos sinulle kun tosiaan paneuduit asiaani ja eri ehdotuksia ! En mitenkään loukkaantunut, päin vastoin!
Apua ei Suomesta helposti saa, vaikka sitä tarvitseekin, anoin jo kotiapua yms vuosi sitten, maksoin vieläpä pitkät rahat pelkästä anomuksesta joka hylättiin, papereita papereita tarvitsivat. Siis ihmisten vedättämistä se vain on.

Asuntoa kovin vaikeaa löytää, sillä se ei tulisi nimittäin minulle, suomalaiselle, vaan ulkomaalaiselle miehelleni, joten sekin vaikeuttaa hakua. Todella, väliaikaisasunnosta tulisi kait liikaa stressiä, kuten totesit, silla sehän vain pitkittäisi tilannetta, eli TAAS asunnonhaku just syksyllä. Itse en olisi halukas menemään pois omasta kodistani, niin hullulta kuin se kuulostaakin, yökylään koko aikaa ystävän luo, kun en itse ole aiheuttanut tilannetta, miehenhän se pois pitäisi pysyä nämä ryyppy yöt, eikö. Enkä aina tiedä mikä se just on se yö, en voi soitella 10 jälkeen iltaisin. Kerran soitin nimittäin hätätilassa klo 4 aamusta ystävälle, joka asui 200 m minusta, ja vastaus oli kylmä ei. Turvakotia kyllä löytyy paikkakunnalta missä asun, sitäkin olen harkinnut, vaan… sinnekin pitäisi mennä keskellä yötä, eli soittaa ja taksilla yms. En tiedä teenkö itse monimutkaisemmaksi asiat kuin mitä ne on ….
Karmeaa ajatella että henkiö joutuu tällaiseen tilanteeseen että joutuisi vuokraan itselle (huom. ylim kustannuksia) toisen kämpän missä oleskella. Ja ruokaakin sinne tietenkin pitäisi jollain keinolla ostaa, esim tuoretta maitoa yms joka ei kauan säily. Joudun syömään noin 3-4 t välein.

Katson nyt tilannetta, miten etenee, toissapvnä taas kauhea yö, luottokortit kadonneet taas kerran, huuto jatkui koko yön ja vielä seur pvnäkin joten otin laukkuni ja lähdin heti ulos.
Mies ei voi ymmärtää henkistä painettani, hän vain näkee asiat omasta näkökulmastaan, MINÄ muka hänelle stressiä tuon !!! seuraan ja soittelen hänelle, vaikka hän itse katkoo uneni, soittaa että laita taas rahaa tilille juopotteluun ja siitähän se riita taas alkoi. Siis joka kerta itse aloittaa tämän vyyhdin. Vaan ei voi katsoa todellisuutta silmiin, ja mikä pahinta, asiasta ei voi edes keskustella.
Paras tietenkin etta hän lähtisi omaan maahansa takaisin, ja juttu sillä selvä, vaan ei halua lähteä, vaikka itsekin kärsii täällä olostaan.