Lopullinen ero

Joulupäivän aamuna ilmoitin miehelle että aatto oli pohjanoteeraus enkä aio enää hänen kanssaan elämää jatkaa, toivoin hänen muuttavan mahdollisimman nopeasti pois. Sanoin niin taas. Mutta nyt lopullisesti.

Yhdessä ollaan oltu vajaa 10 vuotta. Aina hänelle on alkoholi maistunut, jo ennen kuin me tavattiin. Viime vuosina juominen on vaan lisääntynyt. Asiasta on puhuttu monet kerrat, eroakin on tehty muttei koskaan lopullisesti. Meillä on kaksi lasta, vauva ja taapero. Lisäksi mun edellisestä suhteesta teini. Pikkuisten saamisen jälkeen olen vielä enemmän “kärsinyt” miehen juomisesta. Arkena vähän olutta ja vkl kunnon kännit.

Antabusta on kokeiltu. Sitä söi n kuukauden kunnes halusi lopettaa. Vuosiin emme ole käyneet yhdessä missään, mä en kehtaa kun toinen juo aina överikännit. Lasten synttäreillä juo känniin asti. Olin joutunut pyytämään että olisi jouluna selvinpäin. Hän vakuutteli ettei olisi ongelma. No kuinkas kävikään! Kävi ilmeisesti salaa juomassa, oli törkeässä kännissä, kiroili lasten (omien ja sukulaisten) ollessa vieressä, kiusasi teinipoikaani ja sammui hänen huoneeseensa. Ennen kuin kello oli puoli kuusi.

Hienoa kuulla sukulaismiehen sanovan omalle pojalleen että odottaa hetken koska sukulaismiehen pitää nyt auttaa minun 4v lastani lahjan kokoamisessa kun hänen oma isänsä ei oikeen kykene. Hieno tunne myös kun välittömästi vieraiden lähdettyä teini kysyy minulta Häpesitkö? hyvin kypsällä äänellä. Vastasin että häpesin. Yritin ettei hän näkisi itkuani mutta huomashan hän sen. Ja hän sääli minua, äitiään. Mennessään ohi, kosketti olkapäähän selkeästi säälivästi. Silloin päätin että tämä oli viimeinen pisara.

Edelleen se mies täällä on. Tekisi mieli heittää samantien ulos. Olen pettynyt häneen jo useita kymmeniä kertoja. Minä ja lapset on jääty unholaan kun hän on jäänyt juomaan. Kahden pvän juomaputki viikonloppuna mökillä ei riitä vaan sunnuntaina pakko jatkaa ja tulla umpihumalassa kotiin. Juo salaa. Tyhjiä tölkkejä ja pulloja vaan ilmestyy. Olen niin lopullisen kyllästynyt tähän! Tällä kertaa pysyn vahvana ja meidän tiet eroavat. Onneksi ei olla naimisissa.

Taitaa olla sekava teksti. Uni ei oikein tule, kellokin jo puoli 2. Kuitenkin, tuntuu helpottavalta saada kirjoittaa edes osa tästä vihasta ja surusta pois. Ja ehtiihän sitä myöhemminkin nukkua!

Onnea päätöksellesi ja voimia pitää se!

Kyllähän se joulu vaan on melkoista aikaa alkoholistin läheisille. Vaikka paha asia juominen on aina, mutta jouluun jotenkin tiivistyy se kaikki. Hehkutetaan, miten joulu on rauhoittumisen ja yhdessäolon aikaa. Ja miten monessa perheessä kuitenkin joudutaan odottamaan sydän kurkussa, mitä tuleman pitää.

Minun mieheni sinnitteli tapaninpäivään asti, sitten ratkesi ryyppy päälle. Eikä örvellä, juo vaan tasaista tahtia aamusta iltaan ja murjottaa. Eikä ole onneksi lapsia tai sukua näkemässä.

Tuo häpeäminen. Vasta jostain luin, ettei toisen ihmisen tekemisiä kuulu hävetä, vaan vastuu on jokaisella itsellä. Mutta kyllä se vaan hävettää, kun ukko möykkää kännissä toisten nähden, kaatuilee ja sammuu. Minua ainakin hävettää. Eli eipä ole itselläkään hinkua lähteä miehen kanssa minnekään, missä alkoa on tarjolla. Ryypätköön ja kaatuilkoon kotona.

Tsemppiä sinulle päätöksesi kanssa. Toivottavasti pystyn joskus itsekin samaan.

Hei sinulle Lopullinen ero

Vaikea on alkoholistin kanssa elää. Siinä elämä pyörii juovan tekemisiä seuraten ja olipa juovuksissa tai selvinpäin silti ainakin itsellä kaikki energia valuu ikäänkuin hänen elämäänsä. Itse lähdin pois omaan asuntoon koska koin mielenterveyteni olevan jo vaakalaudalla ja lasten takia. Nyt silti edelleen hän on elämässämme, välillä ok olo siitä itsellä, mutta koska näyttänyt ettei juominen ole loppunut olen tehnyt päässäni arviota ettei meillä ole oikeasti tulevaisuutta. En jaksaisi sitä jännitystä ja epävarmuutta. Eikä lapset edes halua että muuttaisin saman katon alle. Eli teen töitä että pääsen irti ja että hän tajuaa sen… Olen kyllä sairastuttanut itseni. Vatvomista vuositolkulla vaikka järki sanoo että lopeta. Mutta lasten takia kannattaa olla luja ja että sinä itse terveenä osapuolena teet hyvän päätöksen. Alkoholistia ei voi parantaa.
Voimia!

Täällä sama tilanne ja aloitusta teinkin jo aiheesta.
Jotenkin ajatukset aivan sekaisin ja tunteet vetää vuoristorataa. Eropäätös on silti vahva ja koitan vahvistaa sitä muistelemalla kaikkea paskaa, mitä tässä on 16 vuoden aikana saanut kokea ja kestää.

Mies kävi eilen päivällä katsomassa asuntoa. Lähetti matkalta viestin että voi kyllä hetikin poistua asunnosta jos haluan. Ja niinhän halusin. Olen siitä onnellisessa asemassa että koti on minun, samoin auto ja suurin osa tavaroista. Eli oma elämä pysyy paikoillaan toisen siirtyessä. Hän sitten kävi hakemassa joitain tavaroitaan, jätti avaimet ja lähti. Eilen illalla mies lähetti vielä yö-toivotukset lapsille, tänään ei ole kuulunut mitään. Luulenpa että on alkanut juomaan…

Tuo on kyllä totta, aina saa odottaa varpaillaan. Onko toinen juonut, alkaako juomaan ja paljonkohan juo. Senkin takia itse olen jo vuosia sitten lopettanut soittamasta miehelle jos hän on jossain poissa. En ole halunnut pettyä tai joutua huolestumaan jos kunto onkin ollut jotain muuta kuin hyvä.

Harmittaa tosi paljon vain lasten puolesta. Olisin heille halunnut ydinperheen, onnellisen sellaisen. Itsellä epäonnistumisen tunteita, vaikka eihän tämä minun vikani ole… itse mies on valintansa tehnyt. Kerta toisensa jälkeen.

Olen nyt kertonut tapahtuneesta lähimmille ystäville ja omille sisaruksilleni. Sekin vielä konkretisoi asiaa. Välillä itken, välillä olen raivoissani. Onneksi minulla on lähimmäisten tuki, siitä olen tosi kiitollinen. Ja tietäväthän hekin että mahdollisuuksia mies on saanut, useita. Nyt on aika oman onnellisuuteni ja omaa elämääni elän vain minä itse! Toki pelkään että aika taas kultaa liian nopeasti muistot. Se on ihan oikea pelko mutta yritän nyt ammentaa tätä voimaa itsestäni että varmasti pysyn päätöksessäni. Onneksi siinä auttaa hyvin se että toinen ei ole maisemissa eikä pidä yhteyttä.

Juurikin ton takia haluan miehen pois täältä nopeasti, koska se etäisyys auttaa näkemään tilanteen ja koko menneen elämän paljon paremmin. Niin kauan, kun mies on saman katon alla, on riski, että alan pyörtää päätöstäni ja kuvittelen, että ei se nyt olekaan niin hirveää ollut. Kunhan olen päässäni paisutellut asioita jne…
Jospa tässä kävis nyt niin onnellisesti, että mies pitäisi sanansa ja lähtisi huomenna. Toivottavasti tekee sen sillä välin, kun olen töissä. Niin olis kaikille helpompaa.

Päivittelen vähän kuulumisia…

Mies ollut nyt pois täältä 1,5 vkon ajan. Olen ollut surullinen, pettynyt, vihainen ja toivoton mutta samaan aikaan jotenkin onnellinenkin. Viime torstaina mies kävi tapaamassa lapsia. Lapset tykkäsivät. Tiedustelin omasta asunnosta, järkytyin kun kertoi että olisi suunnitellut muuttavansa kunnolla asumaan narkomaaniveljensä kanssa. Sanoin heti etten voi lapsia koskaan sinne ainakaan antaa! Hän asian ymmärsi ja pohti sitten olevansa jossain muualla aina lasten kanssa, tarkoittine mummolaa. Eikä sekään mielestäni ole hyvä vaihtoehto, aina mummolassa kun pitäisi isän kanssa olla?!
Perjantaina rohkaistuin ottamaan yhteyttä paikalliseen kriisikeskukseen johon sainkin ajan heti maanantaiksi. Soitin ehkä myös tuon järkytyksen vuoksi, tuntuu että lapset ovat kohta joutumassa kokonaan isättömiksi. Käynti oli hyvä. Koin sieltä lähtiessäni vointini paremmaksi, sain puhuttua asiaa ja purettu huoliani. Sovittiin uusikin aika.

Kysyin myös mieheltä voitaisiinki sopia tietyt ajat millon tapaa lapsia. Se kävi hänelle ja eka aika jo sovittiin.

Käytännön järjestelyjä siis käynnissä ja vähän tehty. Silti en pysty iloitsemaan asiasta, harmittaa niin sairaasti että me olemme lasten kanssa hävinneet alkoholille. Ja toinen ei tajua olevansa sairas. Jos mies olisi raitis, ottaisin heti takaisin. Mutta ellei ole, en aio jäädä odottelemaan että lapset saa isäänsä pelätä ja hävetä kun vähän välitä pitää olla humalassa vaikkei se tilanteeseen tai tapahtumaan sopisikaan.

Eli syitä tähän välirikkoon on yllin kyllin. Yritän ne kaikki pitää mielessä myös silloin kun hän tulee lapsia tapaamaan. Ettei vaan aika taas kultaa muistoja liian nopeasti, ikävän ja surun vaikutuksesta.