Loppuuko tämä koskaan???

Ei voi kun taas ihmetellä, että eikö tämä koskaan pääty.
Mieheni, nykyisin ex-sellainen, on alkoholisti, johon on kokeiltu kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin hoidot, tuloksetta. Yksi paha haimatulehdus sairastettuna.
Olen tukenut ja ymmärtänyt, kiristänyt ja uhkaillut, vienyt hoitoon ja tuonut hoidosta. Työt mieheltä loppui vuoden alussa, kun ryyppäsi työpaikalla, auton ajoi kännipäissään katolleen ja lunastukseen. Joutunut pahoinpidellyksi aukoessaan päätään kadulla. Kännissä kaatuilua ja sairaala reissuja.Tätä on jatkunut jo useamman vuoden, katastrofia toinen toisen perään.

Viimeisen autokeikan jälkeen jokin vain loksahti paikalleen ja hain eroa. Paperit menemään, minulle yksin huoltajuus ja häätö miehelle asunnosta. meillä siis omistusasunto 50-50. Miehen mielestä häädöllä ei ole merkitystä, koska hän omistaa puolet. Tätä väännettiin 4kk, kunnes sai paikan alkoholistien tukiasuntolasta. JEE, vihdoinkin rauha, kukaan ei hiippaile öisin sytyttelemässä valoja ja etsimässä pulloja, ei huutoa, eikä haukkumista.

Kaikki näytti hyvältä ja uskoin jo, että kyllä tämä elämä nyt lähtee. 2 vko kesti rauhaa. Illalla soi puhelin ja ukkohan se siellä marisee, että heittivät ulos kun oli promilleja. Sääntö numero 1:täytyy olla raitis. Mikä siinä voi olla niin vaikeata käsittää, että jos juo niin promillet nousee. Sanoin, että tänne et tule. Meni vissiin kavereiden luokse yöksi. Aamulla jo kolisteli oven takana, että pääseekö suihkuun. Kävi suihkussa ja lähti taas.

Iltapäivällä ukko piipahti etsimässä tietokonettaan, jonka oli unohtanut rappukäytävään. Hyvässä kesäkunnossa oli taas, hyvä, että jalat kantoivat. Päätti sitten alkaa riehua, kun pyysin poistumaan kossujensa kanssa. Poliisi kävi sitten noukkimassa talteen. Pää veressä sitten poistui, huutaen kuin hullu. onneksi lapset olivat leikkimässä huoneessaan, joten eivät nähneet aivan kaikkea.

Millä ihmellä tämän saisi loppumaan? Tuntuu, että tuo ukko on kuin täi tukassa, sitkeässä ja tiukassa. Ei tajua millään, että minä en halua asua enää hänen kanssaan. Juovan alkoholistin kanssa ei voi olla mukavaa ja tasapainoista elämää. Yksinhuoltajana on itseasiassa aika mukavaa, tasaista ja turvallista.

Ositukseen on varattu aika muutaman viikon kuluttua, joten voi vain toivoa, että se tuo lopullisen rauhan ja ukko tajuaa siirtää tavaransa muualle. Ukon tavarathan ovat siis edelleen täällä, koska hänellä ei ole asuntoa, jonne ne veisi. Ketuttaa katsella noita laatikoita, joita on vähän joka puolella.

Huomenna päästävät pois putkasta ja saa nähdä kuka kolkuttaa ovella. Täytyy vissiin soittaa joka kerta poliisit hakemaan, josko se siitä oppisi. Mitä suuresti epäilen…
Enpä olisi 10 vuotta sitten uskonut millaiseen tilanteeseen joudun, mutta täytyy vain luottaa, että tämän täytyy loppua joskus. Voimia kaikille jotka joutuvat juovan alkoholistin kanssa asumaan. Ei ole helppoa ei.

Voimia ketjun aloittajalle !

Tuon meuhkaamisen perusteella saisit varmaankin lähestymiskiellon. Silloin mies pysyy putkassa pidempään jos erehtyy teille käymään. Nyt se nouto ei taida voida kestää päivää kauempaa. Lähetymiskielto ehkä puree paremmin.

Silloin miehelle voidaan myös sopia tavaranhakuaika jolloin poliisit ovat paikalla katsomassa että se sujuu. Muuten siinä kohtaa on odotettavissa ongelmia.

Ihana viikonloppu lasten kanssa. Hyvää ruokaa ja leffoja ja mikä parasta RAUHA.

Kävin poliisilaitoksella kuulusteluissa perjantaina. Syytehän siitä ukolle napsahtaa, valitettavasti. Ukko ei muista tapahtumista mitään. Kyydin kyllä pummasi laitokselta kotiin, olisi tosin päässyt myös valtion autolla ja saattueessa hakemaan tavaroitaan, mutta ei ole kivaa lapsille, kun poliiseja pyörii meillä. Joten otin ukon kyytiin, annoin tavarat ja kuuntelin itkut ja valitukset ja laiton menemään eteenpäin. Ei ole soittanut perään, hyvä niin.

Koko automatkan valitti elämäänsä, kun ei ole mitään enää. Niinpä ja miksi? Aina päädytään siihen mikä kaiken aloitti: VIINA. Mutta ei ymmärrä ei, tai siis ymmärtää varmaan, mutta ei halua luopua pullostaan vaikka mikä olisi. Laitokselta sai vielä “eväskassinsa” mukaan paketti makkaraa ja 2 kossua. Pyysin, että kaataisi tai antaisi pullot poliisille. Vien naapurille, ei ole kotona, vien kellariin ja tarjoan kavereille. Mitä tekosyitä… Mutta vahvistaa omaa päätöstäni, takaisin ei tule! Kuinka alas pitää vajota, ennen kuin on valmis luopumaan pulloistaan. Se jää nähtäväksi, surullista. Luultavasti tässä tapauksessa kuolema korjaa ennen sitä:(

Ukko oli myös luvannut mennä lyömättömään linjan tarjoamaan apuun, selitti poliisi. Ja pah. Luulisi ammattiihmisen tajuavan, että alkoholisti on patologinen valehtelija. Ei välttämättä valehtelija, voi olla että juuri sinä hetkenä haluaakin, mutta että myöhemmin menisi. Silloin iskee voimattomuus tai viina tuntuu mukavammalta lääkkeeltä.
Onhan tuo ukko lupautunut käymään AA:ssa, mutta vähiin on kerrat jäänyt ja apu sieltä vielä vähempään. On psykiatrian puolelta yrittetty auttaa, mutta ei. On perheterapiaa, Al Anon:n juttuja, lastensuojelun tapaamisia ym. Ei ihmistä voi auttaa jos toinen ei halua. Ja matka jatkuu kohti syvyyksiä…

Minullekin tarjottiin apua, on joku linja minne voi soittaa jos siltä tuntuu. Nyt kiitos riittää kaikki ylimääräinen apu. Olen kyllästynyt kaikkeen apuun, jossa kivat tädit selittävät juttuja. Antakaa konkreettista apua, jos mitä. Kerta siivous tähän kämppään kiitos. Se helpottaisi paljon enemmän kuin joku selittää samat asiat kymmenettä kertaa. Kyllä minä tiedän miten alkoholisti toimii ja käyttäytyy. Luultavasti paremmin kuin vastavalmistunut päihdeterapeutti.

Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki alkoholistit ja siihen viittavakin nostaa karvat pystyyn. Katsotaan puolen vuoden päästä kun elämä ehkä rauhoittuu, tuleeko tarvetta terapiaan. Nyt vain nautitaan näistä viimeisistä vapaista kesäpäivistä ja rauhasta, kotona lasten kanssa oleilusta ja koiran kanssa ulkoilusta. Kyllä elämän täytyy jatkua kaikesta huolimatta.

Tsemppiä aloittajalle! Tiedän mistä puhut, todella!

Voimia, hyvää tyyntä mieltä ja kotirauhaa!

Tyhmä, tyhmä, tyhmä… Enkö mä ikinä opi???

Hyväuskoinen hölmö, kun olen niin taas tuo ukko tuli olevinaan tavaroitaan etsimään ja minä uskoin. Tarkistin ovella tavarat, ei viinaa. Täysin tyhjänpanttinahan tuo aamupäivän tässä luuhasi, teki olevinaan tietokoneella jotain tähdellistä. Hieman tuoksahti, mutta ajattelin, että ottanut ennen tänne tuloa.

Perinteiset kuorsaus-päikkärit sitten laittoi hälytyskellot soimaan, että ei hemmetti. Sillähän on jossain pullo. Mutta paatunut alkoholisti on niin hemmetin ovela, että kyllä se viinatarjoilun varmistaa oli missä tahansa.

Rupesi tekemään lähtöä ja pummasi kyytiä kaverilleen. Mikä hemmetin taksikuski mä olen? Toisaalta nopeemmin ja helpommin pääsee eroon siitä, kun heittää sen jonnekin. Muovipusseihin sullo taas jotain rojujaan ja kyseli samalla missä se, missä tämä. Etsiköön itse. Se aika meni jo jolloin vaivauduin etsimään sen tavaroita. Nyt ei kinnosta pätkääkään. Itsehän on itsensä tohon jamaan ajanut. Aivot hapettunut vissiin niin paljon, kun ei pysty muistamaan mihin tavaroitaan laittaa. Rahaa yritti vielä pummata. Maksaisi ensin elastusmaksut ennen kuin tulee multa pyytelemään. Töitä täällä muutkin joutuu rahan eteen tekemään. Paitsi siis ukko kulta, jonka inhoittava työnantaja laittoi pihalle. Voi raukkaa, niin väärin kohdeltu. Mitä siitä jos vähän viinaa töissä ottaa, eikä töitään kykene tekemään. Argh…

Ja sitten katastrofi. Samalla kun ukko pakkali tavaroitaan, nuorin meni ja otti keittiön pöydältä lasin, jossa kuvitteli olevan vishy vettä. Kossuahan siinä oli. Huuto oli hurja, kun maistoi lasista. Onneksi on niin pahaa, että sylkäsi kaiken pois, mutta silti. Soitto myrkytyskeskukseen, jossa mukava täti lohdutti, että ei hätää. Ukko oli piilottanut kossunsa limu pulloon. Olishan toi pitänyt arvata, täysin tuttu juttu. Tyhmä minä.
Aina tuo yksi aiheuttaa jotain hämminkiä.

Miten sitä oppis olemaan niin rohkea, että ei uskoisi sen verukksisiin. Jotenkin sitä vaan haluaa uskoa ja luottaa vielä toiseen. Ollaanhan me matkattu samaa tietä viimeiset 20 vuotta. On se niin vaikeaa päästää vaan totaalisesti irti toisesta. Aina sitä kantaa huolta, että onko sillä kaikki hyvin. Kaipa se ajan kanssa menee ohi.

Onneksi ensi viikolla on aika lakimiehelle ja aloitetaan ositus, niin saadaan tämä asunto asiakin hoidettua. Sitten ei enää mitään verukkeita tänne.

Hei,

Tulee niin raskas mieli kun luen mitä joudut päivittäin kestämään. Olen todella pahoillani sinun ja lasten puolesta, en oikein edes tiedä mitä sanoa. Niinhän se on meillä perheellisillä, ettei ero ole koskaan ero sanan varsinaisessa merkityksessä, koska aina on huoltajuus- ja tapaamisasiat selvitettävänä, ja jos ei muuta niin joka tapauksessa pitää selvittää asioita lapsille.

Olet rohkea ja voimakas kun olet saanut eron vireille. Uskon että sieltä se omakin paraneminen vielä löytyy. Kun miehen tavarat on erillään, ei pitäisi enää olla mitään asiaa asunnolle. Ehkä ei tarvitse paljastaa miehelle uutta osoitetta. Kerrostalon alaovessa voi olla summeri, ei yllätysvieraita…lasten kanssa valvottuja tapaamisia jossain muualla kuin kotona tms.

Eihän elämä alkoholismin jälkeen koskaan enää ole samanlaista, mutta jospa se silti olisi onnellista. Osaisi arvostaa tätä hetkeä ja sitä, että juuri tällä hetkellä asiat ovat hyvin, eikä murhetisi tulevaa. Ja sitten on vielä se tyyneysrukous. Siinä lienee tavoitetta yhdelle elämälle:

Jumala,
Anna minulle tyyneys hyväksyä asiat joita en voi muuttaa,
Rohkeus muuttaa ne jotka voin,
Ja viisaus erottaa nämä kaksi toisistaan.

Mielestäni olet jo hyvällä alulla. Voimia!

Taas tuntuu siltä, että olen jäänyt oravan pyörään ja pois pääsyä ei ole. Vauhti vaan lisääntyy…

Aamu alkoi mukavasti ja töissä oli kiirettä. Kiire tietää rahaa, yksityisyrittäjä kun olen. Mummi haki nuorimman päikkäristä, koska tein iltaa. Jotenkin koko päivän tuntui sellainen kutina, että ex ilmestyy oven taakse. Ja oikeinhan tuo olettamus meni. Duunin oven taaksehan tuo tuli. Annoin äkkiä avaimet, että pääsen eroon. Toinen vaihtoehto olisi ollut soittaa poliisit ja asiakkaat olisivat varmaan saaneet hermoromahduksen.

Kotiin tullessani ukko oli sammunut sohvalle. Siinä se kuorsasi alkoholin huuruista hengitystä. Yök…
Herättelin ja sanoin, että olisi aika lähteä, että lapset tulevat kotiin kohta ja haluan ukon ulos ennen sitä.
Hänen asunto ja hän saa asua jne. Sama virsi taas. Uhkaavaa käytöstä, joten poistuin pihalle soittamaan partion hakemaan pois. Ruuhkaa oli joten partiolla meni pari kymmentä minuuttia ja ukko ehti lähteä. Huoraa huudellen lähti raittia marssimaan. Poliisit olivat ymmärtäväisiä ja lupasivat lähteä perään etsimään. Sanoivat vielä, että jos näkyy niin soita uudestaan. No ei mennyt kuin vartti niin näkyihän se.

Tyttö soitti ja sanoi, että isi makaa alkon edessä pää veressä. Olisi pitänyt heti arvata mistä kunnon juopon löytää. Ja taas minä juoksen apuun. Muutama ihminen oli jo ehtinyt apuun ja katselivat kauhusta veristä päätä. Nopea vilkaisu päähän ja toteamus vanhasta kokemuksesta, ei iso vekkiä. On tuo niin monta kertaa päänsä hajottanut, että pystyy jo sanomaan onko paha vai ei. Siinä maatessaan vielä uhosi, että mustalaiset oli kirveellä iskenyt ja lompakon varastaneet. Lompakko tosin oli nätisti kassissa. Juoppohullu…

Lanssi sitten korjasi pois ja vei sairaalaan. Tällä kertaa en lähtenyt mukaan. Pärjätköön nyt yksin.

Surullinen tapaus, kun kukaan ei huoli. Alkoholistien hoito on niin surkeaa nykypäivänä. Katkolle ei kannata mennä, se antaa vain hengähdystauon juomiselle. A-klinkka on täyttä dipadapaa. AA-ryhmä voisi toimia , jos sinne menisi. Psykiatrinen ei ota, koska on alkoholisti. Laitoshoitoa ei anneta, koska on jo ollut. Minne sitten??? Miksei edelleenkään ymmärretä, että alkoholismi ja psyykkinen sairaus kulkee käsikädessä. Eihän kukaan juo huvikseen. Se on alkoholisteilla pakonomaista. Yritystä paeta todellisuudesta ja siitä huonosta elämästä jossa on.

Muistelen miettineeni vuosi sitten, että kun minä annan periksi ja päästän ukosta irti, niin huonosti käy. Kuinka pohjalle ihminen voi mennä ennen kuin tajuaa oman tilansa ja havahtuu tarvitsevansa apua ja raitistumista? Pahalta näyttää ukon tilanne:(

Olipahan taas tapahtumarikaspäivä, mitähän huominen tuo tullessaan. Säälittää tuo ukko vaan niin, mutta näin se elämä vaan menee. Apua ei voi antaa, jos toinen ei sitä tahdo.

Hei, auttaa ei voi väkisin - niin oikeassa olet. Itse olen tehnyt kaikkeni, jotta mieheni pääsisi taas jaloilleen. Todennäköisesti olen samalla mahdollistanut hänen juomisensa. Pari vuotta sitten tajusin, että hän on alkoholisti. Se oli järkytys - huusin ja itkin niin. Enkä siltikään osannut aavistaa, miten vaikeaa oli tulossa. Onnellista elämää meillä oli yhdessä yli 15 vuotta. Hän oli aivan mahtava perheenisä ja avíomies. Nyt etenkin nämä pitkät lomat ovat olleet rankkaa juomista. Hän juo aina tajun kankaalle ja heti kun virkoaa niin, että pystyy juomaan. Töissä on saanut varoituksia. Nyt olen hakenut avioeroa ja yhteiselämän lopettamista. Hän ei aio lähteä kotoa, joten tuskin tästä tyylikästä eroa saa millään. Eropäätös on ollut todella vaikea. Miten voin hylätä perheenjäsenen silloin kun hänellä on niin vaikeaa? Tämä asia tuottaa minulle tuskaa. Mutta se on pakko tehdä, lasten takia ja itsenikin. Sitäpaitsi hän juo jokatapauksessa - millään ulkoisilla seikoilla ei ole merkitystä. Mutta se huoli. Kun hän on kotona niinkuin nyt, sammuneena kodinhoitohuoneen lattialla, olen oudon levollinen siitä, että hän on turvassa. Miten monesti olen hakenut häntä ympäriinsä ja pelännyt paleltuneen johonkin ojaan tms. Mitenkähän pääsen irti hänestä ja tästä huolesta? Kiitos, jos joku jaksoi lukea tämän. Jatkan toisen kerran. Ja toivon teille kaikille onnellista loppua.

15vuotta meni ja sitten tuli alkoholismi näkyviin:( Huomasitko sen kehitysvaiheet asteittain? eräs mun sugis joi ensin 2päivää,sitten 3…sitten viikon…sitten kaks… ja kohta meni sitten kuukaus:( mut nyt ollut selvä (JA ILMAN AA:ta vuodesta 1981)

Pari vuotta sitten hän alkoi juoda useamman päivän putkeen, ottaa kaatokännejä, piilotella pulloja jne. Sitä ennen hän joi salaa - iltaisin. Usein ihmettelin, kun hän oli niin outo: miksi hän ei ollut iltaisin sama mies kuin päivisin? Parin vuoden aikana juominen on tullut aina vain rankemmaksi vaikka luulin jo pohjan tullen vastaan monta kertaa. Nyt on kolmeen kuukauteen ollut selvänä vain muutaman päivän. Ja kohta pitäisi lähteä luennoimaan… ihmeenä pidän, jos pystyy. Hänen juomistaan on ihmisten vaikea uskoa. Tosin tänä kesänä hän on liikkunut humalaisena ihmisten ilmoilla häpeilemättä - jotenkin niin välinpitämätön. Mies, jolle turvallisuus on ollut aina ykkösasia, lähtee humalassa ajamaan autoa.

Noinhan tuo menee.
Meillä oli täysin samanlaista. Aluksi lasiviiniä töiden jälkeen, sitten pullo. Pikku hiljaa siirryttiin väkeviin. Kun aloin huomauttamaan juomisesta, alkoi pulloleikki. Öisin etsittiin ukon piilottamia pulloja. Tätä meni monta vuotta.
Alussa pyyteli sentään anteeksi ja häpesi tekojaan. Nykyisin ei millään ole väliä.
Olen pyytänyt , että yrittäisi hillitä käytöstään edes lasten vuoksi, mutta ei. Piittaamattomuus on tullut jäädäkseen.
Haimatulehdukseen sairastuttuaan luulin jo, että nyt loppui tuo juominen. Pääsi laitoshoitoon ja elämä näytti hyvältä. 2 kuukautta jaksoi olla juomatta ja taas alkoi. Edes kuolemanpelko ei saa tuota lopettamaan.
Muutaman kerran ajanut auton katon kautta lunastukseen. Ihmeen kaupalla selvinnyt aina muutamalla naarmulla koko hommasta. Ei pelota tuokaan. Uskon, että lähtisi ajelemaan heti jos auton jostain saisi.
Alku tissuttelusta tähän päivään on kulunut n.7 vuotta. Tuo ukko on kuin vieras ihminen, ei mitään samaa enää.

Eilisen esityksen jälkeen on taas sellanen olo, että ei pysty oikein keskittymään mihinkään. Yöllä vielä ilmestyi pihalle huutamaan. Tajusi viimein, että sisälle ei pääse. Kaverit ei vastannut puhelimeen, joten ensimmäistä kertaa ukolla ei ollutmitään paikkaa minne mennä. Heitin sitten selviämisasemalle. Koko automatkan haukkui ja huusi. Kiitosta kyydistä en edes odottanut. Huonosti nukutun yön jälkeen on vaan pakko lähteä töihin ja jatkaa elämää.
Jotenkin ajattelin, että kun eron haen niin elämä selkiintyy. Hullummaksi tuntuu vaan menevän.

Luin joskus jostain (eli tosi tieteellistä teitoa Ü) että alkoholismi kehittyy 7 edeltävän vuoden aikana siitä, kun ongelma tulee silmiinpistäväksi.

Eli aika harva meistä varmaan on asiaan vuosien varrella tajunnut, varmaan tulee suurimmalle osalle täytenä yllätyksenä.

Alkoholismi on suunniteltu Pääpaholainen Luciferin toimesta. Jonka kierous on aivan uskomatonta luokkaa. Se jopa tekeytyy Jumalaksi, valkeuden enkeliksi…Se on Maailmankaikkeuden toiseksi mahtavin olento joka tahtoi tulla itse Jumalaksi. Mutta ylpistyi ja käänsi 1/3 enkeleistä palvelijoikseen. Se suunnitteli alkoholisminkin.

Ihana rauhallinen aamu.
Yö selviämisasemalla teki hyvää ukolle. Oli puhaltanut yli 2 promillea mennessään sinne. Tollasia lukuja minä jotenkin arvelinkin. On se ihme miten sitä oppii katsomalla sanomaan paljonko toinen puhaltaa.

Yritin puhua taas järkeä, että mene nyt hyvä ihminen katkolle ja yritä vielä jos pääsisit kuntoutukseen. Jyrkkä EI. Alkon kauttahan tuo lähti kaverilleen maleksimaan. Olisi nyt siellä vähän aikaa hiljaa ja rauhallisesti ja antaisi meille taas vähän aikaa toipua viime viikosta.

Fyysisesti ja henkisesti alkaa taas tuntua raskaalta. Kauhulla vaan mietin ensi viikkoa, miten ukko reagoi, kun kuulee osituksen tuloksen. Jos suhteellisen selvinpäin, niin saatamme saada asian kunnialla, mutta jos vetää kunnon pöhnät, niin voi kökkö. Tuo lähestymiskielto kanssa rassaa, hankkiakko vai ei? Toisaalta olisi järkevää, mutta on se sääli ukkoa kohtaan. Toisaalta itsekin ymmärsi mitä on taas riehunut. Ei kehdannut kulkea pihan poikki, kun naapurit varmaan ihmettelee mitä on huutanut. Haloo!!! Entäs minä ja lapset. Luuleeko se, ettei meitä hävetä. Me joudumme kulkemaan joka päivä useaan otteeseen naapureiden katseen alla. Kyllä meitäkin hävettää, mutta pää pystyyn vaan.

Päivä kerrallaan eteen päin. Tänään loistava ilma, joten nautitaan siitä ja murehditaan myöhemmin.

kaksi avio-eroa takana ,tiedän tarkalleen miltä tuntuu , ja mitä joudut kokemaan , mutta voimia ketjun-aloittajalle.

Kolmen päivän rauha
Ukko sitten päätti mennä katkolle lepäämään. Yritin vielä puhua, että yrittäisi kuntoutuspaikkaa itselleen. Ei kuulema saa, koska kaikki paikat on kertaalleen käyty, joten tie kuntoutukseen on tukossa. Miksi sitten edes ottavat katkolle. Mitä hyötyä 3 päivästä on, jos jatkopaikkaa ei ole? Tuohan vaan tekee sen, että kuntoutuu juomaan taas. Ei jotenkin jaksa ymmärtää vaan tätä yhteiskunnan meininkiä. Aloitetaan hoito, mutta sitten jätetään se kesken. Tilastoissa se varmaan näyttää hyvältä, kun saadaan alkoholistit paranemaan 3 päivässä. Olisikin noin helppoa…

Ainakin saa itse nukkua rauhassa ja ladata akkuja, kun tietää, että toinen on turvassa. Nämä katko ajat on aina jotenkin niin ihanan rauhaisia. Ei tarvitse koko ajan murehtia, että onko toisella kaikki hyvin. Voi luottaa siihen, että joku muu pitää huolta ukosta.

Väsynyt

Niin väsynyt. Ei jaksa tehdä mitään. Ruuan laittaminen ajatuksena jo väsyttää, saati sitten siivous.
Lastensuojelu viranomaiset soittelivat taas kysellen miten menee. Ilmoitus oli tullut, koska ukko katkolla. Noihinkin puheluihin menee ylimääräistä energiaa. Miksi ihmeessä ne soittaa. Minulla on yksinhuoltajuus, eikä ukolla mitään asiaa lastenkasvatukseen eikä elämään. Tuo soittelu jatkuu vissiin kunnes kuolema korjaa ukon tai raitistuu. Mitä en usko tässä elämässä tapahtuvan.

Tälläinen järkyttävä väsymys tulee aina viiveellä. Aina kun tietää, että nyt hetki rauhaa jaksaa muutaman päivän olla iloinen ja sitten se valtava voimattomuus ja väymys iskee. Selvä stressioirehan tuo väsymys on ja ihme olisi jos tästä kaikesta ei stressiä saisi. Muutaman hyvin nukuttu yö niin kyllä tämä taas tästä.

Huomenna ukko vapautetaan katkolta. Joten jännityksellä jäädään taas odottelemaan mitä tuleman pitää…

Voihan kurjuutta :frowning: Tuli ihan oma lapsuus mieleen kun muutaman viimeisimmän tekstisi luin… Voi sitä äidin häpeää kun pihasta lähdettiin hissukseen (asuttiin silloin rivarissa) ja äiti oli varma että naapurit tuijottaa ikkunoista sitä kamalan kovaäänistä naista joka sätti isääni milloin mistäkin, heilutteli pesäpallomailaa ja uhkas lyödä jos isä tulisi lähellekään vimeisimmän tempauksen jälkeen… :confused:
No, isäni ei koskaan katkolle päätynyt, oli sen verran aina tolkuissaan että työnsä hoiti kun lomilta palasi, mutta silti, rankka oli minunkin lapsuuteni ja kyynel silmässä tällaisia vielä kurjempia kohtaloita lueskelen :frowning:
Voimia ja toivottavasti kaikki kääntyy teidän parhaaksenne!