lopetus

mikä laittoi teidät lopettamaan alkoholin käytön?

psyykkinen pahoinvointi

Itsellä ainakin sen toteaminen, että en osaa juoda kohtuudella. Homma lähtee lapasesta helposti, eikä alkoholi toimi enää kuten ehkä joskus. Pieni nousuhumalan tuoma mielihyvä ei ole sen arvoinen, että seuraava päivä menee mieli maassa ja itseä halveksien.

Lisäksi olen melko ikävä tyyppi ympäristölle ollessani päihtynyt.
Tietenkin myös huoli loppuelämän terveydestä.

Kohtuukäyttöä olen opetellut ikäni, mutta se ei minulta onnistu, joten parempi olla ilman sitä yhtäkään.

Totaalinen väsyminen kulissien pystyssä pitämiseen, huonoihin yöuniin, ahdistukseen, saamattomuuteen jne.

Henkinen romahdus. Sitä kautta ymmärrys siitä, että juon itseni ennenaikaiseen hautaan. Tajusin, että alkoholismi on ottanut viimeisen askeleen ja tulevaisuus sen mukainen. Aivoni eivät enää tuntuneet omilta enkä tuntenut ajatuksiani tai itseäni. Pelkäsin, että olen jo vahingoittanut itseäni, etten enää toipuisi.

Raitistumisen hetkellä halusin muuttua. Kasvaa omaksi itseksi jälleen, elää ilman päihteitä kuin lapsena.

Nyt kaikki on hyvin. 30. raitis päivä, kiitos päihdelinkin, A-klinikan ja oman sisukkuuden auttaa itsensä kuntoon ja pysyä raittiina.

En ole lopettanut tai ollut lopettamatta juomista, en ole juonut kolmeen päivään ja tavoitteeni on olla juomatta. (Edellisestä ei varmaan saanut kiinni ajatuksestani tai voinutkaan saada, joten plz ei alkoholismistista näsäviisastelua tai faktanjulistusta siihen liittyen).

Voin henkisesti ja psyykkisesti todella pahoin ja olen voinut vuosikausia. Haluan tähän muutosta. Myös alkoholi saa voimaan pahoin ja se on este psykiatrisen avun saannille. Haluan kyetä edes kerran ratkomaan ongelmia, katsoa niitä rehellisesti, muuttaa itseäni, tuhota ajattelumalli, jossa hymyilen ja olen iloinen ja kiltti ulospäin, mutta synkistyn ja ahdistun ja kuolen ja kutistun sisältäpäin samalla kun ulkokuori vahvenee kivikovaksi ja mieli pienenee. Turha toivo, mutta haluan edes yrittää, kun tuo itsensä tappaminen kunnolla, suunnitelmallisesti ja kerralla tuntuu olevan niin hankala toteuttaa.

Hätä ja pelko ennenaikaisesta psyykkisestä tuhosta.

Päivä kerrallaan

Kyllä mulla on kaikki samat syyt lopettaa. Nyt vaan voimaa ja tahtoa kehiin. Just nyt napsahtais tölkki auki mut mä otan kun pikku-unet ja sen jälkeen jatketaan plinkkiä.

Ei lopettamiseen välttämättä tarvita sen kummempaa syytä.

Ei ole pakko olla terveydellistä uhkaa, ei ihmissuhdekatastrofia, ei konkurssia, ei ole tarvinnut vajota “pohjalle”.

On luvallista lopettaa vaikka ihan siksi että kun tässä vois nyt olla vuorossa jotain ihan muuta.

Kun ihminen tekee kovin suuren osan päätöksistään kuitenkin tunteiden ja tuntemusten, mielikuvien, eikä järkevän pohdinnan seurauksena, niin kannattaa vaikuttaa niihin mielikuviinsa.

Siten että antaa itselleen luvan irtaantua päihdeongelmasta, ei aseta lopettamiselle esteitä, ei kuvaile ongelmista irrottautumista mahdottoman, ei kuvitele itseää alkoholismiin tuomittuna elinkautisvankina vaan ajattelee olevansa vapaa tekemään sen suhteen mitä haluaa.

ERITTÄIN HYVIN KIRJOITETTU! KYLLÄ. JUURI NÄIN. Puit sanoiksi sen, mitä itsekin ajattelen tällä hetkellä eli olen vapaa kohtelemaan itseäni hyvin, tekemään valintoja. Tiedän mitä haluan/mitä en halua, tiedän mikä minulle on parasta, toimin sen mukaan. Alkuun kun pääsee päivittäisten valintojen tekeminen helpottuu, ensin opettelee uudelleen uusia tapoja toimia, hakee ratkaisuja, toimii niiden mukaisesti, ja sitten vahvistaa uusia käyttäytymismalleja sekä elämänhallintaa päivittäin, miten haluaa toimia. Käytännössä ensi alkuun esimerkiksi kysyä itseltään, onko johonkin oloon lääkkeeksi olut, vai voisko keksiä jotain muuta. Sitten kun se olo tulee, on helpompi toimia itseään kunnioittavalla tavalla, ei niinkään tuuliajolla hetkellisten olojen armoilla.

Moi kaikki,

yllä olevat vastaukset pitävät niin paikkansa myös kohdallani.

Olen itse tod näk pahimmassa ratkeamisvaarassa juuri nyt kun olen ollut yli kuukauden ottamatta :unamused: . Olo on kamala, lähinnä psyykkisesti :frowning: . Onneksi nyt ei ole kotona alkoholia, enkä sitä Antabuksen vuoksi voisi juodakaan. Rauhoittavia lääkkeitäkään ei ole jäljellä, eikä nukahtamislääkkeitä.

Toivottavasti saan kuitenkin ensi yönä nukuttua. Ja toivottavasti muistan tämän olotilani loppuelämäni jos viinaa tekee mieli. Aika vaan pakkaa kultaamaan muistot :unamused:

Tyyne

Moi kaikki,

yllä olevat vastaukset pitävät niin paikkansa myös kohdallani.

Olen itse tod näk pahimmassa ratkeamisvaarassa juuri nyt kun olen ollut yli kuukauden ottamatta :unamused: . Olo on kamala, lähinnä psyykkisesti :frowning: . Onneksi nyt ei ole kotona alkoholia, enkä sitä Antabuksen vuoksi voisi juodakaan. Rauhoittavia lääkkeitäkään ei ole jäljellä, eikä nukahtamislääkkeitä.

Toivottavasti saan kuitenkin ensi yönä nukuttua. Ja toivottavasti muistan tämän olotilani loppuelämäni jos viinaa tekee mieli. Aika vaan pakkaa kultaamaan muistot :unamused:

Tyyne

Tyyne täällä jotakin sählää…sorry :blush:

Tsemppiä Tyynelle, soita auttavaan puhelimeen mieluummin kuin otat.
Niinhän se on, että on niin henkisesti ja fyysisesti väsynyt siihen, että aina juo, tahtoi tai ei, aina vain löytää itsensä juomasta… Häpeä, itseinho, kuolemanpelko jne.

Kaikkiin vastaajiin samaistun.

Valtava psyykkinen pahoinvointi, henkinen romahdus, masennus, ahdistus, en tunne enää itseäni.

Tänään en ota. :slight_smile:

Lopetuspäätös tuli yhtenä lauantaiaamuna melkein 10 kk sitten, kun olin todellisen väsynyt juomaan enää tippakaan. Ikinä ennen ei krapula-aamuna ollut tuntunut niin pahalta juu fyysisesti mutta ennenkaikkea psyykkisesti. Jälkeenpäin olen ajatellut olleeni ihan reunalla, enkä tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos olisin sen reunan yli mennyt. Pelottavaa. Pelottavaa silloin, mutta myös edelleen. Sitä ei kukaan nyt raitistumistani seuraava tiedä. Joo, mieheni silloin toki sanoi, ensimmäisen kerran, voisinko olla ilman. Joo, työkaveri paheksui käyttäytymistäni. Joo, toinen ihmettelee nytkin, jokos kohta joisin. Minä yksin muistan sen paniikinomaisen tunteen, jolloin pelkäsin, että kuolen, sekoan tai tapan itseni. On siis helppoa olla juomatta…

Kovin monella avaajan kysymyksestä kiinnostuneella (vastanneella) tuntuu lopettamiseen liittyvän jotain erityistä elämäntilanteen huononemista ja pelkoa tulevista tapahtumista juomisen jatkamisen yhteydessä, osalla myös havahduttavia kokemuksia ja oivallluksia, sisäisiä mielenliikahduksia jotka saivat aikaan asian käsittelyssä selkeän käännöksen. Joillakin myös tuntuu tulleen sellainen ajatus että edes jonkinlaisen elämän ylläpitämiseksi on “pakko” lopettaa.

Varmasti lopettaminen on aikalailla helpompaa, jos jotain tuollaista ihmisessä tapahtuu, jos tulee jotain sykäyksiä elämäntapojen kääntämiseksi parempaan suuntaan.

En tiedä, miten harvassa sitten on minunkaltaisiani harmaita ja huomaamattomia tallustajia, joiden elämässä ei oikein mitään ihmeellistä, edes tuollaista äkkikäännettä juuri tapahdu. Minullakin se ajatus lopettamisesta kai kypsyi ihan hiljaa alitajunnasssa vuosien mittaan, kun juominen alkoi olemaan yhä useammin monissa asioissa osallisena olemisen esteenä ja jarruna, elämä rajoittavana huolenaiheena sen juomisen omatoimisen mahdollistamisen pakon ja jopa aikataulujen sovittamisen kautta -puhumattakaan siitä taloudellisesta rasitteesta … eli monien osatekijöiden hiljaa jauhaessa aivojen hermosolujen keskinäisessä viestinvaihdossa.

Niin, ei ollut suuria tekijöitä jotka olisivat tehneet valintoja itsestäänselviksi , mutta ei se lopettaminen näilläkään eväillä mitenkään ylivoimaisen hankalaa ollut. Siinä se meni omalla painollaan kun oli alkuun päässyt.

Kovin eri reittejä meidän eri ihmisten elämänmuutokset etenevät ja heilahtelevat.

Syitä on monia, mutta suurin syy on se, että mulle tulee juomisen jälkeen todella ahdistunut ja alakuloinen olo. Krapulapäivänä olen vain väsynyt, mutta sen jälkeinen viikko on yhtä itkua ja tuskaa. Siis kokonainen viikko. Mulle saattaa tulla ahdistus jo muutamasta annoksesta, joten en halua juoda edes sitä yhtä, ettei sen yhden jälkeen ala haluttaa enempää, jolloin ahdistus on taattu. Lisäksi pelkään, että joskus se yksikin on jo liikaa aiheuttamaan tämän mielialan laskun, en halua ottaa sitä riskiä. Haluan nauttia elämästä ja ahdistuneena siitä ei tule mitään.

Kiitos teille mulla on ongelma ja se on alkoholi milloin sen haluaminen loppuu kertokaa

Kysymys on selkeä ja yksinkertainen.
Minäkin siihen mielelläni vastaisin jos tietäisin. Nyt pitää kuitenkin odotella että joku asiaa paremmin tunteva osaisi antaa selvän vastauksen.

Minä tiedän vain sen että se loppuu. Se loppuu, mutta minkä ajan kuluttua se kenenkin kohdalla on ohi, sitä minä en tiedä.
Ehkä on jopa mahdollista, että näissä asioissa ei ehdottomia sääntöjä ole, vaan se tarvittava etäisyydenottoaika onkin jokaisella yksilöllinen.

En edes muista kauanko se kesti minun kohdallani. Viikkoja tai kuukausia, ei kuitenkaan vuosia. Hyvä puoli asiassa oli se, että ne halut hiipuivat koko sen prosessin ajan, “unohdin haluta alkoholia” , etäisyys kasvoi, kunnes jonain päivänä vaan huomasin että eipä ole enää aikoihin tehnyt mielikään… se siis ei tapahtunut minun kohdallani jollain määrätyllä hetkellä vaan vähitellen. Hitaasti mutta sitäkin varmemmin, alkoholin merkitys haihtui jonnekin hämärtyvien muistikuvien joukkoon.