Hei kaikille,
aloitan oman ketjun haparoivan lopetukseni tukemiseen.
Tunnustetaan tosiasiat: eilenkin join. Ja useana päivänä kuluneella viikolla. Näin, vaikka jo parin viikon ajan olen mielessäni pyöritellyt lopettamista, lukenut tätä palstaa, kirjallisuutta, katsonut videoita, käyttänyt valtavasti aikaa lopettamisen miettimiseen.
Siitä huolimatta, kun ajatus juomisesta tulee - alitajuisesti - en pysty sitä vastustamaan. Riippuvuus on liian suurta. Olen alkoholisti. En pysty sitä ääneen sanomaan mutta nyt se on kirjoitettu.
Voi tätä häpeän määrää. En halua olla tässä tilanteessa ja siltikin olen. Haluan raittiin elämän, jossa päivillä on väliä. Jossa voin tehdä mitä haluan enkä ole talutusnuorassa, tahdottomana menettämässä terveyteni, itsetuntoni ja ehkä myös läheiseni.
Kiitos teille jotka tänne kirjoittelette, mukava kuulla muiden kokemuksia tässä taistelussa alkoa vastaan.
Ihan tuttua on tuo häpeän kokeminen. Minut varmaan ajoi pohjalle kun häpesin itseäni, ja kun kait en tiedä, itsetunto meni alas ja tunne tuli ettei mikään kannata, sama se on vaikka juon. Itsesäälissä myös olin. Surkeana. Epäonnistuneena, kaikessa.
Mutta kuin ihmeen kautta pääsin vertaistukeen. ryhmiin, niin tajusin etten ole epäonnsitunut kaikessa. Kykenin ajan myötä myös näkemään että olin ollut valtavan rohkea kun olin hypännyt pois alkoholistisista ympyröistä, entisestä elämästä.
Ja se auttoi myös kun ryhmätoverit selittivät että tämä on sairaus, sairaus muiden joukossa ja pysyy hallinnassa kun ei juo viinaa. Ihan kuin jokin muukin elämänikäinen sairaus, tässä on lääkkeenä se että ei juo enää. Se helpotti.
Häpeä on aina vieläkin välillä kova jos annan sen mieltä vaivata, itse ajattelen että se vie itsesääliin ja loppujen lopuksi juomiseen, jos annan liikaa valtaa häpeälle.
Kun nyt raittiina en tee enää mitään häpeällistä. Ja jos teen pyydän anteeksi ja teen paremmin seuraavalla kerralla. Kaikillahan tulee mokia elämässä.
Olipa hyvä että tulin lukemaan tänne niin taas tunnen etten ole sen huonompi kuin muutkaan, mutten kyllä parempikaan.
Päivä kerrallaan eteenpäin.
Tervetuloa mukaan Eliina!
Olen paljon myös joskus miettinyt tuota häpeää. Ja olen yhtynyt siihen ajatukseen, että ei tässä ole oikeasti mitään hävettää, koska meitä ollaan kusetettu isosti.
Vuosikymmeniä meille ollaan uskoteltu, että alkoholissa on jotain todella hienoa, kypsää ja aikuismaista tiettyyn rajaan asti. Ja sitten kun sen veteen piirretyn viivan ylittää, niin onkin yhtäkkiä säälittävä juoppo, jolla ei ole mitään hallintaa elämässä. Ja kuitenkin jokaisella ihmisellä kasvaa toleranssi, sekä kaikki koukuttuvat etanoliin aivan samalla tavalla, kunhan vain kuluttaa sitä tarpeeksi. Alkoholi on loppujen lopuksi vain kemiallinen yhdiste, ei mitään muuta. Omalla kohdallani sen oivaltaminen on tehnyt siitä erossa pysymisen huomattavasti helpommaksi, vaikka aika paljon se töitä vaatiikin, että sen ympäriltä saa riisuttua kaiken turhan nähdäkseen totuuden.
Kiitos vastauksistanne!
Kai itsellä osittain se on tämä vahvuuden ja pärjäävyyden julkisivu, joka entisestään vahvistaa häpeää. On jotakin jonka edessä olen voimaton.
Setämies, kommenttisi oli lohdullinen. En ole valinnut tätä tietä enkä tiennyt mihin lopulta joudun kun ekoja kertoja alkoholia käytin.
Toinen asia, jota koen vahvasti on mieletön yksinäisyys. Juomiseni ei ole sosiaalista, siinä on vain minä ja olut. Ja tällainen elämäntapa on saanut minut eristymään monista sosiaalisista tilanteista, koska parempi kaveri odottaa kotona. Uskomatonta. Koen olevani yksin ja itse vaan vahvistan sitä yksinäisyyttä. Minulla ei siis ole kumppania, mutta lapsia on täysi-ikäisyyden kynnyksellä.
Lapsille olen avannut tilannettani hieman. Olen myös aiheuttanut heille huolta ja pettänyt lupauksiani. Enää en halua tehdä niin.
Moikka Eliina ja lämpimästi tervetuloa joukkoon. 
Tai plinkissä olet tainnut pyörähdellä jo pidempäänkin, mikä on oikeastaan hyvä juttu. Siemen on siellä jossain muhinut ja itänyt, eikä päätös ole pikaistuksissaan krapulassa tehty. (Ihan hyviä päätöksiä nekin, mutta todennäköisesti harvemmin kantavat kovin pitkälle.)
Sinunkin teksteistäsi huokuu vahva tuttuus. Suorittaminen, kulissit, yksin pärjääminen, luultavasti toistenkin edestä vahvana pysyminen ja auttaminen, omien tunteiden pitäminen ominaan… Ja sitten se jossain vaiheessa mukaan hiipinyt alkoholi. Alkuun varmaan pärjäämistä ja jaksamista tukemaan, kunnes se onkin ottanut ohjakset täysin. Pelastusliiveistä tulikin betonikengät. Tavallinen tarina meille niin monelle.
Häpeä on ihan hirveä, kokonaisvaltainen ja lamauttava. Minä, kait ihan järkevä ihminen tässä tilassa. Tätä ei kyllä kehtaa kenellekään ikinä myöntää. Nyt pitää vain selvitä, yksin ja vaivihkaa takaisin kuiville. Oikeasti ei tietenkään tarvitsisi, mutta minkäs teet, kun sellaiseen ajatukseen on tottunut.
Hyvä uutinen on, että olet toiminut parhaasi mukaan niillä resursseilla, jotka sinulla on käytössäsi ollut. Et olisi voinut vielä toimia toisin, sitä on turha jossitella. Nyt aletaan kerätä sinulle niitä resursseja, joiden avulla pääset eteenpäin. Tiedon keruu on tosi hyvä alku. Kirjat, podcastit, vertaistuki. Omat suosikkini ovat olleet kirja Selvin päin ja sovellus I am sober. Sekä tietenkin korvaamaton Plinkki.
Olisi myös hyvä, jos olisi joku jolle kertoa raitistumisyrityksestä. Itse kerroin parille etäisemmälle tutulle, joiden tiesin myös lopettaneen juomisen, että aion lopettaa alkoholinkäytön ja saatan joskus kaivata tsemppiä, saanhan laittaa viestiä. Ongelman laajuutta en silti avannut, kerroin vain jättäväni juomisen. Tuollainen tosielämän tuki tuntui tärkeältä olla olemassa, vaikken sitä lopulta juurikaan käyttänyt.
Minä join myös paljon loppuaikoina yksin kotona. Sosiaalisiakin tapahtumia oli, mutta harvemmin. Ja niiden suhteen tulikin lopulta raavittua päätään eniten. Kotona kun ratkaistavana oli vain minun ja alkoholin välinen suhde, mutta ulkona muuttujia oli paljon ja tilanteissa oli paljon muutakin mitä niiltä tunsi saavansa tai menettävänsä. Tällä tarkoitan luoda toivoa ja lohtua, että se yksin juominen voi olla ollut hyväkin juttu. Vaikka ainakin itseäni se pelotti, että millä hitolla olen juomatta nimenomaan kotona, missä olen joka tapauksessa. Ihan ok olen kuitenkin ollut yli vuoden, joten se on täysin mahdollista myös sinulle. Ihanaa, kun joku taas hyppää mukaan! 
Kiitos @Hiiri!
Lohduttavia ja viisaita sanoja sinulta.
Tosiaan muistelen että ehkä viitisen vuotta sitten aloin lueskelemaan täällä ketjuja ja olen tuon nimimerkinkin tehnyt ajat sitten. Jonkinlaisia ajatuksia oli silloin muistaakseni vähentämisestä, vähentäjien ketjuja kovasti luin. Mutta olisi itsensä pettämistä lähteä yrittämään vähentämistä, kun niitä ylilyöntejä tulisi joka tapauksessa. En pysty kohtuukäyttöön, alkoholilla on minulle merkitystä vain päihtymistarkoituksessa.
Työelämästä: työni ei tosiaan mahdollista juomista. Siltikin useana aamuna sitä on krapulassa mennyt töihin ja ahdistuneena miettinyt milloin joku huomaa/haistaa. Ja mitä siitä sitten seuraa. Hirvittävä ajatuskin, mutta viimeksi tein näin viime viikolla. Ja seuraus, yllätys yllätys, ihan hirvittävä häpeä siitäkin. Kotimatkalla sitten helpotus, huh, selvisin päivästä eikä tullut sanomista. Kaupan kautta kotiin, olutta mukaan, että saa unohdettua hetkeksi mitä taas tuli tehtyä. Niin vääristynyttä ajattelua, tai oikeammin ei ajattelua ollenkaan vaan robottimaista toimintaa.
Ihmiset kirjoittavat täällä todella hyvin ja selvästi näkee että täällä on älykkäitä ihmisiä. Itsekin haluaisin ajatella että olen ihan älykäs tyyppi, akateemisessa ammatissa. Tästä huolimatta TEOT, jotka liityvät millään tavalla alkoholiin, ovat täysin järkeä vailla. Pelottavaa.
Tämä on aihe, joka koskettaa jokaista yhteiskuntaluokkaa ja tuo ihmisiä yhteen.
Jos ihan rehellisiä ollaan, kyllä itsekin olen ollut hieman kauhuissani, haiseeko esim. työhuoneeni vanhalle viinalle…
Etätyöpäivinä olen juonut myös työaikana.
Vaikka en halua sellaista elämää, sillä ei ole mitään tekemistä järjen kanssa, koska halu juoda on voimakkain kaikista. Alkoholia ilman ei voi elää. Tai en voinut. Puolen vuoden aikana pisin aika raittiina on ollut 10 päivää. Tulin läpi helvetin.
Nyt olen ollut 2 viikkoa raittiina. Tsemppiä ja voimia taisteluun sinullekin ja tervetuloa palstalle!
Kiitos, @Lempea_kettu !
Toista päivää aloitellaan juomatta. Olo ei ole normaali. Tällä hetkellä tämä ei ole vaikeaa, lapsi tulossa kotiin ja työviikko alkamassa. Mutta annapa olla kun tulee viikonloppu tai lapsivapaa viikko, sitten aletaan testaamaan päätöksen lujuutta.
Tahdonvoimasta: ehkä ei kannattaisi puhua päätöksen lujuudesta, koska se viittaa juurikin tuohon tahdonvoimaan, joka kantaa aikansa mutta ei loputtomiin. Ajattelutapani on nyt kahtalaista: 1) luovuttaminen ylivoimaisen vihollisen edessä 2) itseni vapauttaminen elämään omannäköistäni elämää, sellaista jossa päätökset teen minä eikä alkoholi.
Niin, ehkä ei ole väliä, kuinka pitkään on ollut raitis. Samanlaista taistelua se on, jos aidosti haluaa olla raitis. Hyvissä jaksoissa raittiudesta aidosti nauttii, huonoissa jaksoissa raittiudesta kärsii, mutta itselläkin, kun korkki aukesi 8 kk:n raittiuden jälkeen silloisen ystävän manipuloinnista, niin vedin muutaman kuukauden yhtäsoittoa. Hoidin myös työt. Sitten onnistuin katkaisemaan pariksi kuukaudeksi, sen jälkeen join melkein yhtäsoittoa puoli vuotta. Nyt uskon olevani jälleen vakaalla pohjalla, koska olen tehnyt muutoksia elämääni, ja uskon niiden auttavan pysymään raittiina myös huonompien jaksojen aikana. On siis pitkä tie, mutta aina kannattaa yrittää, koska yrittämättä juo itsensä lopulta… en halua sanoa minne. Varmaan tiedätte.
Itsepetoksen määrä on myös suunnattoman suuri ja näkyy näillä palstoilla. Omassa kirjoittelussa eniten kaunisteluna, vähättelynä ja ongelman kieltämisenä.
Kolmas päivä kääntyy iltaan ja olo on levoton. Paljon alkoholissa viivähtänyt mieli, milloinkahan sitä voisi juoda. Noh, ei voi.
Huoli lapsesta ja taloudellisesta tilanteesta. Kamala kouluammuskelu. Huonoja merkkejä.
Mitä väliä siis vaikka joisin?
Siinäpä sitä tuli selittelyä ja petaamista.
Tänään en juo.
Ja tunnustan sen että tekosyitä riittää, menee hyvin, menee huonosti, ei mene mitenkään.
Viides päivä alkaa. Todellisia kiusauksia ei ole vielä tullut. Juomatta menee tämäkin päivä.
Viikonloppu on tulossa ja se pelottaa. Mutta ensin elän tämän päivän.
Raitista huomenta kaikille!
Tsemppiä. Sulla on aikaa nyt miettiä mitä teet kun tulee himo juoda. Valmistaudu viikonloppuun. Tee suunnitelma ja pysy siinä. Jos sun lähellä on perjantaina tai viikonloppuna aa ryhmän kokous niin osallistu niihin.
Lähde kyläilemään. Jos vanhempasi on elossa niin lähde heidän luo. Lähde vaikka olisi kuinka pitkä matka. Viikonloppuna vapaalla kerkiää melko kauas. Tai kyläile jonkun ystävän luona.
Tärkeintä on ettei lähde kuuntelemaan mieliteon kuiskailua tai neuvottelemaan mieliteon kanssa. Ne keskustelut häviää. Tiedosta että vaikea olo on alkoholin aiheuttamaa.
Huomenta. Tuo on niin totta kuinka silloin kun join niin pelkäsin että joku tietää, joku haistaa ja kun en muistanut edellistä iltaa ihan tarkasti niin olinko ehkä jopa soittanut jollekkin ja mongertanut humalaisen höpötyksiä. Sitäkin sattui.
Mutta tuo että kun työpäivä oli ohi niin sitä huokasi helpotuksesta, olin onnellinen, selvisin tästäkin päivästä, ja sitten vain suunnittelemaan seuraavaa ryypiskely iltaa. En tosiaan kuvitellut että joisin aina niin paljon, kuvittelin että otan vain vähän, pikkusen hermoja rauhoittaakseni yms.
Mutta tuo helpotus mikä oli juomisen jälkeisinä päivinä kun jännitti ensin että kuka tietää? Sitten häpeän oloisena hikoilin etukäteen jo tilanteita joissa joku saattaisi mainita jotain.
Nyt muistankin! En muuten mennyt enää kahvihuoneeseen kahville toisten kanssa, menin myöhemmin tai en ollenkaan. Ruokailemaan en kehdannut mennä toisten kanssa. Oli se hirveää rääkkiä ja kaikki vain sen takia kun juopottelin…
Olin toki jo nuorena hirveän ujo ja arka, sitä olen edelleen mutten enää häpeä sitä, ei minun tarvi mennä jokapaikkaan eikä kaikkiin tilanteisiin mihin muut menee. Tämänkin asian kanssa tulee jo paremmin toimeen, kun hyväksyn itseni sellaisena kuin olen, vaikka joskus kyllä tulee ympäristöstä paineita että minkälainen minun pitäisi olla. Ihanaa, saan olla just tällainen.
Toki häpeää tulee muistakin asioista, mutta selvinpäin ei enää niin paljon hävettäviä asioita tee.
Mulla kans jo menossa lopetus nro x. Nyt oon 11vkoa reilu ollu alkotta. Tulihan tuota melkeen 30v tirvottua. Meni kaikki niin päin peetä tuossa loppuaikoina.Minusta tuntu jo, että tämä elämä on kyll n pakko olla peli tai joku matrix ku ei voi yhdelle ihmiselle kaatua kaikkia rapaa niskaan, ja olin varma että sillä tyypillä joka pelaa minua ni ei o vara ostaa mitään lisäosaa tai laajennosta hahmolle ja kärsin sen takia ku se pelityyppi on niin köyhä. En o vieläkään luopunut kokonaan tuosta ajatuksesta, - näillä mennään. meni syteen tai soteen.
Kiitos @anon62762130 vinkeistä! Ajatustyö ja valmistautuminen huomista varten pitää aloittaa jo nyt. Tänään ei tietenkään tunnu että huomenna juon, mutta tiedän että kesken työpäivän huomenna kuuluu päässä naps. Ajattelin ostaa pari tölkkiä vichya tms, jotta on käsillä tekemistä! Ja keskittyä siihen mukavaan ajatukseen, että lauantaina ei ole krapulaa.
Kiitos ajatuksista ja vertaispohdiskelusta @Vieraammaksi54! Hyvin samantapaisia kokemuksia meillä.
Tsemppiä @L0ve_masiin, kyllä elämä osaa potkia päähän! Silti onnittelut tähän astisesta raittiudesta, ei se sun hahmo ihan turha hei ole! Pitkän ajan kuluessa kerääntyneet ongelmat eivät ratkea kuin taikaiskusta. Eikä juomattomuus hävitä elämän varjoja, mutta ehkä niiden kanssa oppii elämään tasaisemmin, kun ei tarvitse juomisesta morkkista tuntea.
Kyllä oli vaikea ilta aina klo 21 saakka. Sittenhän alkoholin saanti onneksi loppui. Ei voi sanoa rennoksi, mutta toki tyytyväinen siitä että huomenna krapulaa ei ole!
Onneksi olkoon että onnistuit olemaan juomatta 
Kyllä se viinan himo loppuu kun aikaa kuluu, päivä kerrallaan vain eteenpäin. minua helpotti se kun ei tarvinnut ajatella eteenpäin, viikkoa tai edes muutamaa päivää, kuukaudesta puhumattakaan. Sehän ahdisti jo kauheasti jos ajatteli kuukauden päähän.
Se oli vain kumma juttu kun lopetti ajatuksen että pitää, täytyy tai on pakko olla juomatta. Ei ole pakko. Olen vapaaehtoisesti. Olen vain tämän yhden päivän… ja sitten touhusin päivän askareita, opiskelua (olin silloin opiskelija) onneksi oli mielenkiintoinen opiskelu aihe niin sai kaiken tarmonsa purettua siihen. ja liikunta, se oli myös ihanaa. Opettelin uusia liikunta harrastuksia. Suosittelen!
Ei onnistunut lopetus. Takana lapsivapaa viikko ja monenmonta annosta alkoholia.
Häpeä on niin suuri, että mietin uskallanko tänne edes kirjoittaa.
Olo on melkoisen tyhjä ja krapulainen. Yritän valaa uskoa itseeni, tsempata että kyllä tämä tästä. Lueskelen taas teidän muiden kirjoituksia ja yritän saada niistä voimaa. Aa:han en jotenkin tässä tilanteessa vielä uskaltaudu.
Pelottaa, miten minulle käy jos lopetus ei onnistu. Tuntuu, että olen melkein luovuttanut. Jossain sisällä pieni liekki palaa silti, pieni toivo siitä että elämä voisi olla hyvääkin. Tällaisena se ei sitä ole.
Et ole yksin. Vielä sinunkin kohdalle tulee se yksi kerta,jolloin lopetus on se viimeinen. Tuota itselleni vakuuttelen.