Lopetuksen aloitus

Lopultakin sain kirjoitettua tänne. Tarkoituksenani on kai jättää jonkinlainen puumerkki tällä kertaa etten unohda päätöstä niin helposti.

Olen 28-vuotias mies ja päättänyt palata täysraittiuden pariin. Aloitin alkon käytön varsin vanhana, 23 vuotiaana yliopistossa. Kaveripiiriini on aina kuulunut kohtalainen, joskus kohtuutonkin viinan käyttö, yleensä perinteisesti perjantaisin tai lauantaisin, joskus kahtenakin päivänä viikossa. Juomatottumuksiini on aina kuulunut porukassa juominen ja yöelämässä ravaaminen, yksin olen juonut kaksi kertaa elämäni aikana. Oma juomiseni on periaatteessa hallussa: en juo kuin korkeintaan kaksi kertaa viikossa, huonona viikkona kolme (nämä viikot on harvassa), en vedä överikännejä, tappele yms typeryydet eivät kuulu tapoihini. En tissuttele yksin kotona eikä juomiseni, ainakaan usein, haittaa töitäni. Olen tosin yksityisyrittäjä joten töitähän voi aina siirtää…

Lopetuspäätöksen tein pitkän vertailun tuloksena siitä mitä viinalla on annettavaa ja mitä se ottaa. Viime aikoina juomiseni on mennyt entistä enemmän humalahakuiseksi; muutaman kaljan jälkeen tulee suorastaan huono olo kun huomaa ettei olekaan kunnolla kännissä. Tässä vaiheessa on aika alkaa kiskomaan vodkashotteja. Juomisen myötä myös juomakunto on ikävä kyllä kasvanut, viinaa saa vetää suhteellisen suuria määriä, 25 annoksen jälkeen tutut ovimiehet sanovat seuraavana päivänä että ethän ollut edes kovassa humalassa. Ja kuinka ollakaan, vaikka olisinkin siinä ovella suht ”fiksuja” keskusteluja pilkun jälkeen käynyt, en itse muista niistä mitään. Paitsi sen että aamukuudelta on pakko herätä oksentamaan kun on niin saatanan huono olo. Rahankäyttö baareissa on koko lyhyen juomaurani aikana ollut holtitonta, illassa menee helposti 300-400 euroa. Rahankulutus ei sinällään harmita vasta kunnes tajuaa miten turhaan se on mennyt: taas on tarjoiltu tutuille, puolitutuille jopa yritetty puoliväkisin juottaa tuttua henkilökuntaa kapakassa. Ja kun juomakertoja kertyy se 6-8 kappaletta kuukaudessa, alkaa eurojakin huveta.

Miksi sitten tykkään itse juoda? Se on sosiaalinen tapahtuma ja kaupan päälle vielä jokaisen tuntema ihana nousuhumala. En tapaa ihmisiä juurikaan työni takia, koska teen päivät töitä yksin. On helppoa perustella baareissa juoksemista sillä että siellä tapaan ihmisiä kun en niiden kanssa muuten ole tekemisissä. Perjantain odotus on elimistössä muodostunut jo osaksi biologista kelloa; se odotus kun kaverit ympäri maakuntaa ajavat illasta käymään (asun keskustassa pelipaikoilla joten asuntoni on ollut aina luonnollinen kokoontumispaikka) ja aletaan pikkuhiljaa kännäämään. Oikein varpaissa kihelmöi kun mietin että nyt taas ollaan porukan kanssa kasassa eikä tarvitse vääntää hommia yksinään. Ja jos ei perjantaina onnistu, niin ainahan on lauantai. Tai molemmat.

Mutta sitten saapuukin sunnuntai. Aamulla joudun ikäväkseni tarkastelemaan oksennusjälkiä vessanpöntöstä. Peilissä katsoo viinan pöhöttämä naama, eikä tilinsaldoa uskalla edes vilkaista vaikkei kaikki katevaraukset ole edes lähteneet. Huono olo ja väsyttää, suutakin kuivaa. Ja jälleen tämä krapulan autuus kestää ainakin tiistai-iltaan asti, se on jo monesti koettu. Mutta olihan meillä hauskaa, vai oliko? Ketäs siellä viikonloppuna olikaan liikenteessä, mitä niiden kanssa juteltiin? Hikoiluttaa, väsyttää, illalla ei saa nukuttua. Asunto pitäisi siivota kaikesta paskasta, mutta olkoon, ehtii sen maanantaina.

Alkuviikko meneekin sitten tuskaisesti hikoillen, kuntosalille ei jaksa mennä kun on nukuttu ja syöty huonosti. Keskiviikkona helpottaa mutta siinäpä onkin sitten perjantai ihan oven takana ja edellinen kerta on jo unohtunut. Kohta joku jo soittaakin, mitäs jos otettas muutamat perjantaina, just satun olemaan sinnepäin tulossa. Pakko kai myöntyä, kyllä kai sitä vois taas lähteä… ei sitä yksin jaksa koko viikkoa istua.

Eli lyhyesti, olen väsynyt neljä vuotta jatkuneeseen kierteeseen. Syy on viina. Sitä on juotu ja niin paljon ettei se enää ole hauskaa. Tuntuu ettei viinalla ole enää mitään annettavaa, ettei se nousuhumala enää tunnu miltään. Tuntuu että viinan tarkoitus on nykyään se, ettei mikään tunnukaan miltään. Että näkisi taas kavereita ja ihmisiä mutta hinta siitä on tällä tavalla liian kova. En voi muuttaa elämääni sellaiseksi millaista haluaisin sen olevan jos teen asiat yhä uudelleen samalla tavalla.

Viimeksi vuosi sitten pidin kahden kuukauden tipattoman tähän samaan aikaan. Olo oli loistava, pirteä, vyötäröltä paloi läskiä ja rahaa säästyi. Sitten syksyn kunniaksi lähdettiin taas parille ja homma jatkui samaa rataa viime viikonloppuun asti. Nyt olen päättänyt laittaa korkin kiinni pysyvästi koska haluan tuntea taas sen ihanan tunteen miltä totaalinen juomattomuus tuntuu, elin sitä kuitenkin ensimmäiset 23 vuotta elämästäni. Tuntuu että juomisen aloittaminen on ylivoimaisesti huonoin päätökseni tähän mennessä.

Ja miten sitten aion onnistua? Oman kaveripiirini tuntien tiedän että koska nyt on perjantai, viimeistään puolilta päivin puhelin alkaa soida. Että eikös sitä tänään, kuitenki perjantai…

Ei tällä kertaa, ei enää. Toivottavasti ei enää ikinä, olen liian väsynyt siihen samaan kaavaan. Tiedän että jos juon, se ei jää siihen yhteen perjantaihin koska seuraava on jo ensi viikolla. Niinpä tein radikaalin päätöksen ja ilmoitin tutuilleni ja kavereilleni että lääkäri antoi minulle eilen ehdottoman ein viinalle, loppuelämäksi (minulla on ollut vuosia krooninen sairaus ja laitoin viinakiellon sen piikkiin. Todellisuudessa mitään juomakieltoa en ole lääkäriltä saanut, mutta ilman tätä valhetta joku tutuistani suorastaan pakottaisi minut tänään juomaan). Reaktiot kaveripiirissä oli järkyttyneitä; ei kai sentään, oliko tämä nyt tässä, eihän minulla ole enää syytä tulla käymään siellä…

Tunnen itseni sen verran hyvin että yksin en ala juomaan. Kaveriporukan painostuksessa se ei kuitenkaan olisi vaikeaa (monet lakot testanneena ja aina sosiaalisen paineen alla murtuneena). Tällä kertaa syy on kuitenkin niin raskas, että toivon etteivät kaverini enää edes ilkeä painostaa juomaan, olenhan saanut lääkäriltä ehdottoman juomakiellon, vieläpä loppuiäkseni. Yleensä valheella on lyhyet jäljet ja totuus tulee aina julki, tällä kertaa toivon että valehtelu kantaa ja pitkälle.

Tässäpä tämä. En tällä kertaa aseta aikarajaa sen enempää lakolle joka toivottavasti on lopullinen lopetuspäätös. Menen viikonlopun kerrallaan ja toivon etten ratkea. En enää halua palata siihen oravanpyörään. Vinkkejä päätöksen pitämiseksi otetaan vastaan, tiedän että vasta parin-kolmen viikon tauon jälkeen viinahammasta alkaa vasta toden teolla kolottaa. On aivan liian helppoa retkahtaa kun aika, raha ja juomaseura ei ole ongelma.

Jos en olisi laittanut näitä asioita tänne, olisi ollut jälleen kerran helppo unohtaa omat ajatukset kun vanha vihtahousu perjantaina kolkuttaa maksan kylkeä.

Hyvää huomenta, umberto!
Kertomasi juomatavat johtavat kenet tahansa ahdinkoon ja tuhoon. Päätöksesi panna korkki kiinni kuulostaa ainoalta oikealta. Alkoholi on vahva ja salakavala vastustaja. Jos sinusta joskus tuntuu, että yksin et hallitse juomistasi, on viisasta hakea apua. Sitä on saatavana eri muodoissa ja monesta paikasta. Täältäkin.

Hienoa Umberto ja tervetuloa plinkkiin! Oikeassa paikassa olet.

Kätevä keinot keksii ja tuo oli muuten loistava valkoinen valhe lääkärista ja viinakiellosta. :slight_smile: Ympäristön paine voi olla mitä kummallisin raittiutta elävälle ihmiselle.

Kerroit tekeväsi töitä yksiksesi ja viikonloppuna varmaan haluat jo seuraa. Minä olen kuntoiluhullu, joten aina minä tyrkytän sitä liikuntaa, salilla tapaa hyviä tyyppejä, ja tuloksia alkaa tulla nopeasti. Vai olisko jotain muuta mikä saisi kiinnostuksen muualle viikonloppuisin? Mistä tykkäät, mitä harrastit “nuorena”?

Jokatapauksessa päätöksesi on hieno ja tärkeä! Tsemppiä!

Meri :slight_smile:

No jo nyt on frendejä. Tuskin kaikki kaverisi ovat samalla linjalla kuitenkaan?

Tsemppiä! Itse olen sua kymmenisen vuotta vanhempi ja tiedostanut ongelmani kovinkin jo sun ikäisenä. Sen lopullinen selättäminen - jos sellaista edes on… - antaa silti vielä odottaa itseään.