Moikka kaikille.
Pitkästä aikaa täällä kirjoittelemassa. Takana nyt siis 7 kk pelien loppumisesta. Pahan luokan slottiaddikti olin (olen) siis. Pari kertaa muutaman euron pyöräyttänyt kaupassa RAY:n masiinaan, mutta muuten päätös pitänyt.
Olen lopettamisen jälkeen huomannut muutamia erikoisia sivuvaikutuksia (vieroitusoireita?) ja ajattelin kysellä onko joku muu kohdannut vastaavaa?
Ehkä selkein ilmiö on ollut humalan määrä juhliessa. Olen huomannut, että jos otan alkoholia, juon huomattavasti enemmän kerralla kuin ennen. Juomiskertojen määrä ei ole lisääntynyt, mutta silloin kun juon, tuntuu että lähtee jotenkin todella paljon enemmän lapasesta kuin koskaan aiemmin. Ja tuntuu, että lähes joka kerta lähtee vähän lapasesta. Tämä on itseasiassa vähentänyt juomiskertoja, koska vieroksun hieman sitä, että osa illan tapahtumista on täysin hämärän peitossa…
Vaikuttaisi vähän siltä, että kun yhden asian sai jotenkuten hallintaan, niin sitten se poisti estot toisaalta. Aika hassua…
Myönnän, että oloni on ollut muutenkin paljon vapautuneempi pelien loppumisen jälkeen ja voi olla että tämä vapautuneisuus jotenkin kanavoituu tuonne juomisen puolelle ja näkyy näinä ylilyönteinä.
Muita asioita mitä olen huomannut: lievä työnarkomania, kaikenlaisten typerien nettipelien pelailu (ei rahapelit) ja etenkin erilaisilla forumeilla päämäärätön norkoilu.
Noissa nettipeleissä ja forumeissa olen siis huomannut, että saatan käyttää todella paljon aikaa niihin esim. juuri iltaisin. Nukkumaanmeno venyy jonkin naurettavan yksikertaisen, mutta ah, niin koukuttavan pikkupelin parissa sinne yön pikkutunneille. Toki tämä on vaihtoehtona uhkapelaamiselle huomattavasti parempi, mutta ei tämä täysin tervettä käyttäytymistä ole tämäkään.
Onko muilla kokemuksia? Oletteko löytäneet jotain outoja uusia puolia itsestänne pelaamisen loputtua tai lopetusyritysten aikana?