Olen päälle parikymppinen neitokainen ja nyt olen tullut siihen pisteeseen että tämä saa luvan loppua. Alkoholia olen käyttänyt runsaasti 13 vuotiaasta asti, muut päihteet tuli pienissä määrin mukaan 16 vuotiaana. Tässä viimeiset 6-7 vuotta on tullut biletettyä todella ahkerasti, usein monta päivää putkeen. Se on aiheuttanut paljon ongelmia ihmissuhteissa ja myös mielenterveydessä (siihen vaikuttaa moni muukin syy myöskin). Nyt viime uutenavuotena aloin miettimään lopettamista ihan tosissani, ja aloitin jo jouluna tipattoman. SILTI join vähintään yhtenä päivänä viikossa, annoksia n. 4 vk ajalle tuli noin 25 oman juomispäiväkirjan mukaan. Ja olin tyytyväinen tipattomaani
No eihän se siihen tietenkään jäänyt, vaan kesä tuli ja meni lasku- ja nousuhumalien suloisessa aallokossa. Jos puhti loppui, vedettiin piriä. Nyt aloitin onneksi taas koulun ja motivaatio oli huippuluokkaa alkusyksystä mutta tsädääm, syysmasis oli hieno syy juoda taas lisää. Lopulta viimeviikonloppuna tuli se piste, että ei enää olekkaan niin hauskaa ja kaikki paska kasaantui päälle ja halusin kuolla. Sen jälkeen en ole juonut tippaakaan.
Sukurasitteet (sekä päihde- että mielenterveyspuolella) ja oman itsekurin puutteen huomaamisen ansiosta oon saanut myönnettyä itselleni, että mulla on ongelma. Ja haluan päästä siitä eroon, nyt kun mulla on vielä koko elämä edessä. Olen käynyt juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa muista asioista ja vasta pari kertaa sitten uskalsin puhua tästä hänen kanssaan. Oli yllättävän huojentavaa sanoa asia ääneen jollekkin muulle! Tämä on mulla noin ziljoonas kerta kun yritän lopettaa, mutta nyt oon tosissani.
Onko teillä muillakin ristiriitaisia fiiliksiä suomalaisesta alkoholikulttuurista? Ilman viinaa ei voi olla hauskaa, kaikkea mainostetaan joka paikassa ja kaikki juo koko ajan (ainakin opiskelijapiireissä). Alkoholi kuuluu KAIKKEEN vieraampien ihmisten kanssa käytävään sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Mutta toisaalta, jos alat miettimään alkoholiongelmaa ja sen mahdollisuutta, oot luuseri joka ei osaa pitää asiaa hallinnassa. Tiedän itsekkin todella monta ihmistä, jotka - jos ei nyt viikolla - niin ainakin koko torstaina alkavan viikonlopun vetää viinaa ja huumeita, sunnuntaina syyään krapulapitsaa ja juodaan loippareita. Mutta siitä alla kuplivasta ongelmasta ei puhuta kuin korkeintaan plinkin keskustelupalstalla… Kuinka pitkä matka jatkuvasta sosiaalisesta juopottelusta on alkoholismiin?
Itse olen ainakin huomannut, että ennen en pystynyt käymään missään bileissä tms. ilman alkoholia. Nyt tilanne on muuttunut, osalta lääkkeiden ansiosta. Silti se muutaman kaljan aiheuttama humala helpottaa niin sitä ihmiskontaktin ottamista ja puhumista, no te tiiätte kaikki mistä puhun.
Huomattu on. Ihmiset tuntuvan olevan monella tapaa riippuvaisia aistinautinnoista. Alkoholin rinnalle nostaisin roskaruoan, paskaviihteen, kuluttamisen ja muun haitallisen toiminnan, jonka alle elämä yritetään hukuttaa. Ei uskalleta elää elämää sellaisena kuin se on. Koukussa voi olla niin moneen asiaan ja on varsin helppoa korvata riippuvuus toisella.
Syy on tämä jatkuva kasvun tavoittelu, stressaaminen, arvojen rappio, pinnalliset ajatukset hyvästä elämästä. Ehkä uskonnon merkityksen väheneminenkin on osaltaan vaikuttanut tähän. Ihmiset eivät nykyisin tunnu kestävän hetkenkään hiljaiuutta tai tylsyyttä. Edes puolen tunnin bussimatkaa ei kyetä istumaan ilman, että nenä on jatkuvasti kiinni älypuhelimen ruudussa. Kaikelviisii on maailma vinossa.
Onneksi positiivisiakin suuntauksia on havaittavissa. Osa porukasta alkaa jo oivaltaa, että menemme kohti tuhoa. Downsiftaamisen, henkiset harrasteet ja informaatiopaastot näen ilmentymänä tästä heräämisestä. Ehkä joskus vietämme vielä todellisen hyvinvoinnin ja todellisen viisauden aikakautta.
Sen matkan pituuttaei etukäteen tiedä. Sen tietää vasta päästyään perille, alkoholistiksi.
Yleensä se on lyhyempi kuin miksi juova ihminen sen uskoo.
Toipumisesi on alkanut sillä, että olet myöntänyt sinulla olevan alkoholiongelma ja että haluat apua päästäksesi siitä eroon. Voin kertoa, että minullakin oli ongelma juodessani. Nyt raittiina sitä ei ole. Minullekin oli suunnaton helpotus, kun ensimmäisen kerran sanoin sen selvinpäin raittiiden alkoholistien toveriseurassa, aa-palaverissa. Nyt olen raitistunut alkoholisti ja vertaistuen suojeluksessa.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Huh joo, onhan se raskasta myöntää itselleenkin mutta toisaalta myös huojentavaa! Olen katsonut läheltä perheenjäsenieni ryyppäämistä ja haluan pois siitä sairaasta ajattelumallista että ilman viinaa ei oo hauskaa. Eilen kävin teatterissa ja tänään olen menossa reivaamaan, tanssista saa huikeat kiksit ihan selvinkin päin!
Tietoähky, päihteet ja kaikenlainen turha oheistekeminen on ihan turhaa, jos näin järjellä alkaa miettimään. Se on vaan pakoa omasta itsestään ja ajatuksistaan! Oon lukenu paljon kirjoja liittyen tietoisuuteen ja läsnäoloon ja varsinkin Ekhart Tollen Läsnäolon voima on auttanut ahdistukseen yms. Tollasia asioita pitäis opettaa ihmisille jo alaluokilta lähtien!
Oli mahtavaa herätä aamulla rakkaan vierestä virkeänä ja ilman krapulaa <3 Nyt juon teetä ja ajattelin mennä kohta lenkille ihanaan syyssäähän ruskan väreihin. Kyllä elämä vielä voittaa
Jes! Viikonloppu ilman päihteitä, kofeiinia ja nikotiinia lukuunottamatta. Kävin teatterissa ja reivaamassa selvinpäin, lenkkeilin syksyssä ja nyt on jalat ihan tohjona.
Se on jännä, miten tultiin tyrkyttämään huumeita ja alkoholia. “Kokeile, tää on tosi hyvää! No entä ees piriä, eihän se oo paha” Mutta en koskenu mihinkään, yhden alkoholittoman siiderin join
Joo, jotain on kulttuurissa pielessä, kun joka välissä pitää selitellä
että MIKSI ei käytä alkoholia. Ei kukaan kysy koskaan miksi ei tupakoi. Sitä näkee aina selvästi sen ajatuskuplan ihmisten yllä “jaaha, taas alkoholisti ei VOI juoda koska muuten rappioränni”. Vähintäänkin on vähän pervo jos vaikka voisikin juoda muttei siltikään juo.
^ Täh?! Miten niin sitä pitää selitellä, jollei juo alkoholia? Ei mun ainakaan pidä selitellä kenellekään yhtään mitään, jos joskus en juo alkoholia. En minä sitäkään ryhdy kautta rantain selittelemään, miksen nyt ota kahvia, syö pullaa, lähde tanssimaan tai ihan mitä vain. Sanon vain, että ei kiitos ja se saa luvan riittää. Jos joku asiaa ihmettelee tai jopa pitää mua jonakin pervona sen tähden , niin omapa on ongelmansa. Toki mä voin selittääkin, jos mua sattuu huvittamaan, mutta jos ei huvita, niin en mä mitenkään tilivelvollinen ole kenellekään siitä, mitä suuhuni pistän tai jätän pistämättä.
Täällä Lopettamon puolella törmää monesti siihen, että porukka puhuu siitä, kuinka kaikki muutkin juovat, ja näin ollen sitä selväpäistä seuraa selväpäisiin harrastuksiin on vaikeaa löytää. Tietty näin varmasti onkin, mikäli koko tuttavapiiri koostuu ns. ammattilaisjuopoista, jotka eivät oikeasti tee juuri muuta, kuin tinaavat, mutta itse, suht pitkänlinjan juoppona, olen kyllä huomannut, että ihmiset viettävät aikaansa ihan hitosti sellaisten aktiviteettien parissa, joihin viinanlitkiminen ei liity mitenkään, siis sellaisetkin tyypit, jotka eivät suinkaan mitään täysiä absolutisteja ole. Ennemmin musta tuntuu, että juopotteluharrastustani paheksutaan ja katsotaan kieroon, kuin pidetään jotenkin normaalina ja hyväksyttävänä .
Tupakasta alkaa tulla ihmisten silmissä paheksuttava tapa. En kyllä ala ihmettelemään, että mitä v…a, etkö sä polta malluu?? Täh? Joskus kun joi niin sitä kyllä pikkasen kummeksu, että miksi tuo ei juo… Ja oon kyllä huomannut, että ihmiset välillä ihmettelee - no nykyään kaikki lähipiiristä suurinpiirtein tietää, että jonkinlainen alkoholiongelmainen olen niin mulle ei parane antaa mitään olutta… Siitä kyllä “riemu repee” kun napsautan olut tölkin auki.
Kyllähän se on paheksuttavaa jos ei juo. Vähintääkin kummallista. Tiedä sitten jos uusissa kuvioissa alkaa touhuamaan niin ymmärtääkö ihmiset miksen juo? Vaikeita kysymyksiä.
Rehellisesti kertoo mikä on “kuvio” miksen oikeen voi juoda niin ihmettely lakkaa. Kiertely ja kaartelu vasta ihmisiä ihmetyttää. Jonkun “pervon” leiman saa kylkeen jos ei syytä kerro. Voihan sitä sanoa, että en käytä. Vastaus tohon on kyllä yleensä: “miksi?”. Ehkä tässäkin rehellisyys maan perii, että sanoo että olen alkoholisti. Tietty jotkut saattaa naurahtaa no niin on minäkin; otetaan sille… Mutta kyllä suurin osa ihmisistä tajuaa jos viina aiheuttaa ongelmia niin kyselyt lakkaa siiheen. Jos ei tajua niin sitten on lähettävä vaikka pois suomesta. Suomalainen kulttuuri on vähän tämmöstä, että se on normaalia, että juodaan ja humallutaan. Mutta sitten jos sytyttää jonkun savukkeen niin sitä pidetään hiukan “rikolliselta” tai “idioottimaisena” touhuna. Joskus tupakka, piippu yms. rinnastettiin suuriin ajattelijoihin. Kännikaloille naureskellaan ja touhua pidetään ihan normaalina.
Hyvä vertaus kyllä Puutarhurilta tuo tupakka. Joissain juhlissa kohotetaan tervetuliaismalja niin miksei yhtä hyvin voisi polttaa tervetuliaistupakat Jos ei joku polta niin sitä sitten ihmeteltäisiin. Jospa asiat olisikin noin…
Lähes aina on riittänyt kun olen todennut etten käytä lainkaan alkoholia. Joskus , kovin harvoin, joku alkaa siitä jatkamaan juttua, niistäkin useimmat toteavat että niinhän se taitaisi itsekullekin parasta olla. Ja sitten tietysti ne uteliaat jotka epäilevät just sitä että ahaa! tuo varmaan ei voi ottaa kun pelkää sekoavansa tai ryyppäävänsä saman tien talon ja tavarat, mummun vihkiraamatun ja velipojan polkupyörän… se on sitten ihan omassa harkinnassa, alkaako sellaiselle asioitaan selittämään. Pakko kun ei ole.
No, täytyy myöntää, että ei minulla ole enää ollut mitään hinkua pahimpiin ryyppyjuhliin tuppautuakaan. Mitä minä siellä tekisin.
Ja nyt, selvinpäin, kun voi ja kehtaa mennä melkein mihin vaan,niin valinnanvaraa on. Jokapäiväisessä pöhnässä se oli hiukan heikompaa, moni asia jäi väliin kun olis tarvinnut olla selvänä, jopa useamman päivän peräkkäin.
Aika harvassa nykyään on ihmettelijät jotka ihmettelisi miksi en juo, johtuu varmaan aika pitkälti siitä, etten paljon enää liiku paikoissa missä alkoholi on keskipisteessä, mutta jos satun jostain syystä menemään paikkaan missä alkoholin juonti on pääasia ja suurin osa juo, niin enpä minäkään pidä ihmeenä jos minulta kysytään miksen juo, aika luonnollinen kysymyshän tuo semmosessa tilanteessa on enkä siitä yhtään hätkähdä. En nykyään vastauksessani ala selittelemään tai kaartelemaan, vaan sanon etten juo alkoholia. Jos seuraa jatkokysymys, että miksi, niin yleensä riittää kun sanon, että siitä seuras vain harmia itselleni ja teille muille, niin se yleensä riittää, mutta kuten totesin, niin todella harvoin tarttee mitään selitellä.
Paljon enemmän olen saanut positiivista palautetta juomattomuudestani ja moni sanookin, että kyllä itsekkin pitäisi vähentää juomistaan.
Vittu. Miten te saatte öö muistutettua itsellenne että älä juo? Mulla aina unohtuu se, sillee “joo no jos nyt yhden kaljan” ja taas mennään. Kirjoittelen tätä tällaisessa kuuden kaljan hiprakassa, tai no en oo ees hiprakassa kun ei nouse päähän. Kurkkukivun takia en lähteny baariin jatkamaan kavereiden kanssa, huomenna ois koulua mutta realistisesti voin sanoa että tuskin sinne pääsen. Onneks oon sairaana niin on joku hyvä syy, hehheh…
Aika luuserifiilis, viime viikko oli syyslomaa ja vierailin pääkaupunkiseudulla niin humalassahan se meni.
Itseinho on kaikista paskin motivaattori, pitäisi luottaa itseensä ja olla itsensä paras ystävä. Minä en ole huono ihminen, älä jää rypemään syysmasikseen ja itseinhoon. Siinä vaan saa taas “hyvän” syyn juoda…
Yksi tapa minulla on lukea täältä päihdelinkistä alkoholistien kokemuksia.
Toinen tapa on käydä tapaamassa alkoholisteja AA-palavereissa.
Kolmas käyttämäni tapa on puhelin, jolla soittelen muutamille alkoholisteille. Muutamat soittelevat myös minulle. Puhumme milloin mistäkin.
Lukeminen kannattaa aina: Päivä kerrallaan-kirjassa on tänäänkin muutaman lauseen pituinen teksti,joka lisää uskoani alkoholistin raittiuden mahdollisuuteen.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Nyt oli viimeinen viikonloppu ennen antabuksen aloittamista. Tai olisin voinu aloittaa sen jo aikaisemmin mutta äh. Maanantaina lähtee, raitis joulu here i come!
Päätinpäs palata plinkin ihmeelliseen maailmaan kohdattuani tähänhetkisen pohjani. Tapasin reissuillani ihanan miehen, joka asuu siis ulkomailla. Hän kävi mun luona viikon ja siinähän sitten otettiin yhtenä, jos useampanakin iltana viinaa, koska tietenkin ihmiselle täytyy näyttää miten suomalaiset juo. Olin sitten niin humalassa ja nolona, että tänään kuulin, että se oli hänelle liikaa.
Minä, älykäs ja korkeakoulutettu ihminen pilasin mahdollisuuteni suhteeseen upean ihmisen kanssa viinan takia.
Alkoholismiin voi sairastua kuka tahansa, ei se katso sukupuolta, koulutusta, älykkyyttä, varallisuutta tms.
Juopuneelle käy paskamaisesti useammin kuin selvälle. Lopputulos riippuu sitten siitä, miten suhtautuu tapahtuneeseen.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Mullekin olis voinut käydä noin… Ja hyvin vois vieläkin, jos jatkan juomista. Jos yhtään lohduttaa ajatus, että et ole yksin! Hyvä, kun tulit tänne kirjoittelemaan. Voimia!
, niin omapa on ongelmansa. Toki mä voin selittääkin, jos mua sattuu huvittamaan, mutta jos ei huvita, niin en mä mitenkään tilivelvollinen ole kenellekään siitä, mitä suuhuni pistän tai jätän pistämättä.
Joskus kun joi niin sitä kyllä pikkasen kummeksu, että miksi tuo ei juo… Ja oon kyllä huomannut, että ihmiset välillä ihmettelee - no nykyään kaikki lähipiiristä suurinpiirtein tietää, että jonkinlainen alkoholiongelmainen olen niin mulle ei parane antaa mitään olutta… 
Jos ei joku polta niin sitä sitten ihmeteltäisiin. Jospa asiat olisikin noin… 