Lopettaja ilmoittautuu

Lopettaja, no eilen päätin lopettaa “taas”. Olen siis lopettanut alkoholin käytön parikin kertaa elämäni aikana, parikymmentä kertaa, on kai todellisempi luku. Olen ollut välillä raittiina 4-5 vuotta, mutta nyt taas pari vuotta käyttänyt enemmän alkoholia, kuin hyväksi koen. En luettele määriä, mutta koska koen olevani enemmän kännissä, kuin haluaisin, totean vain että on aika jälleen lopettaa.

Pidän sanasta lopettaa, en vähentää, koska vähentäminen ei kohdallani koskaan tunnu toimivan. Vähennän viikoksi tai pariksi ja palaan taas runsaampaan alkoholinkäyttöön. Joten olen lopettaja ja toivotan itseni tervetulleeksi tähän.

Tervetuloa myös minunkin puolestani! :slight_smile: Lopettaminen kannattaa, jos juominen aiheuttaa enemmän haittaa, kuin hauskaa. Määrillä ei ole väliä, täällä on hyvinkin vähäisiä määriä juoneita, jotka ovat saaneet raittiudella itselleen uuden, paljon paremman elämän! Ja sullahan onkin jo paljon hyvää kokemusta raittiudesta taustalla.

Kirjoittele tänne fiiliksiä ja kuulumisia, monia (minuakin) auttaa se, että saa kirjoitettua omat ajatuksensa näkyviin ja parhaassa tapauksessa saa niihin vielä hyvää kommenttiakin toisilta samanmoisilta.

Tervetuloa joukkoon tummaan! (ja joskus vähän kummaankin…) :laughing:

Tervetuloa minunkin puolestani.
Lopettaminen on ihan hyvä ratkaisu, jos ei pysy juominen hanskassa.
Ja vaikka pysyisikin. Ei siinä lopulta mitään menetä.

Taas täällä, oikeastaan menin tuonne kotikanavalle, mutta sitten tulin tähänkin ja mietin mihin hemmetin ryhmään oikeasti kuuluisin?

Nyt tuntuu että valot ovat syttyneet koko elämääni, joka ei ole kiva asia. Kaikki hämärä alkaa hahmottua ja ensireaktio on pelko. Toki juominen on pakenemista, ymmärrän. Mutta kun putoaa riittävän syvälle, pelkoa aiheuttaa jo pelkkä pelastumisen ajatus.

Lyhyesti. Olen seurustellut kolmisen vuotta alkoholistin kanssa, jolla ei omasta mielestään ole ongelmaa. Aloin juoda “uudelleen” jo ennen häneen törmäämistäni, toisen liiton raunioilla. Siitä sen enempää, mutta tämä suhde on kyllä “ravinnut” juoppoa minussa oikein reilusti. Juon humalahakuisesti anteeksi, join humalahakuisesti 3 kertaa viikossa. Nyt haluan ei vaan nyt lopetan alkoholin käytön. Haaveet sikseen.

Minulla on kaksi lasta 15 ja 17 vuotiaat. Nuorempi muutti isälleen kuukausi sitten, suurin syy miesystäväni alkoholinkäyttö, ja riidat joihin sorruin juotuani. (yksin on aina ollut helpompi olla juomatta kuin hänen seurassaan) älkää kysykö miksi hakeuduin seuraansa? ehkä että SAIN juoda?? Läheisriippuvaisuuttako? Suhteeni ovat aina alkaneet toisen raunioille, ensimmäisen vastaan tulijan kanssa, tai no tämä taisi olla toinen tai kolmas vastaantulija.

Vanhempi tyttäreni on itsetuhoinen, ollut osastohoidossa ja nyttemmin perhekodissa, josta joutuu nuorisopuolelle, täyttäessään syksyllä 18 vuotta. Hänen haaveensa viimeiset kaksi vuotta on ollut päättää päivänsä. Tuohon ei löydy lääkettä, mikään ei tuo hänelle riittävää turvaa ja perhekotikin tuntuu olevan vain paikka jossa juuri nyt ei voi lopettaa itseään, mutta kunhan tilaisuus tulee…

Ensimmäinen itsemurhayritys oli joulun alla, ja kas olin silloinkin miesystävän luona 100km päässä, en onneksi humalassa kun tytär soitti, kielsi soittamasta ambulanssia, mutta soitin kuitenkin, tulin kiireesti kotiin ja keskussairaalaan ambulanssin perässä. Tuolla “retkellä” tyttö toistaiseksi on, suljetun osaston kautta siirto perhekotiin.

Miten tämä kaikki tapahtui? Missä minä olin? kuka ohjasi laivaa? Mitä minä teen? Kuka on narsisti, minä, miesystävä, lapseni ehkä, heidän isänsä?! Olen täysin hukassa, ainut valo minkä näen on aurinko, ainut tieto jonka varmaksi tiedän on että ALKOHOLI ei sovi minulle. En lopeta heidän kaikkien vuokseen, vaan päästäkseni suolta jollekkin rannalle, oli se kuinka risukkoinen tahansa, kaipaan tukevaa maata jalkojeni alle.

Toivon, en uskalla ajatella että toiveeni toteutuisi, että kun raitistun, irrotan itseni nykyisestä miesystävästä (en edes tiedä rakastanko, rakastinko koskaan vai tartuinko vain kiinni) Kun perustan elämäni tähän, etsin keskusteluapua, hoidan työni ja harrastan. Jossain on päivä, että voin katsoa taaksepäin ja todeta, “parempi myöhään kuin ei milloinkaan”

Syyllisyys tässä kohtaa on noin maapallon kokoinen, tai ehkä hiukan suurempi, sen alle en aio lyyhistyä, kerran kuiville päässeenä tiedän että kun selviä päiviä kertyy syyllisyys alkaa hahmottua, ottaa muotoa ja kun ymmärtää mistä kaikesta syyllisyyttä kantaa, asioita voi alkaa työstämään.

Erosin kirkosta, koska en halua kuulua kirkkoon, instituutioon, mutta uskon jumalaan, siksi liitän käteni yhteen ja sanon “anna minulle voimia muuttaa ne asiat jotka voin” (niitä joille en voi mitään, en vielä jaksa edes ajatella)

Tänään on päivä 2

Tärkeintä ei ole kuinka monta päivää saan kerättyä, vaan kuinka monta kertaa uskallan myöntää kaatuneeni ja nousta uudelleen jaloilleen.

Tervetuloa minunkin puolestani!
ajan kanssa asiat alkaa helpottamaan kun näkee ne toisesta perspektiivistä! :slight_smile:

Tervetuloa, lopettaminen on hyvä päätös alkoholin haitoista kärsivälle. Samoin kuin sinä, lopetin minäkin monta kertaa, mutta viimeisin lopetukseni tapahtui menemällä AA:n kokoukseen. Sieltä otin vastaan avun ja päivä kerrallaan olen saanut olla raittiina siitä illasta alkaen.

Tervetuloa :slight_smile: .

Minullekkin kävi kuten lomamuistolle ^.

Minä myös löysin aa:n kautta sen suurimman avun :slight_smile:

Tervetuloa minunkin puolestani.

Tosin joku pitkäaikaisasukki saattaa nyt nostaa kulmiaan ja tuumia että “Poika, poika, äläs nyt vielä isännän elkeitä omaksu…”, minä kun olen aika uusi täällä, vasta noin kuusi viikkoa raittiina ollut ja tänne lopettajiin kirjoitellut.

Minä(kin) olen paluumuuttajia, olen sen jo suoraan kertonutkin.

Tervetuloa minunkin puolestani :slight_smile:

Minäkin olen lopettanut monet kerrat, jopa täällä foorumilla kirjoitin PÄÄTÖKSEN jonka jälkeen olen retkahtanut. Mutta olen antanut nuo retkahdukset itselleni anteeksi ja räpistelen kuiville parhaani mukaan.

Tervehdys Hajatuksilla. :smiley:
Se on ainakin aivan varma, että viinan juonnin karsimisesta pois tuossa tilanteessasi ei ole mitään haittaa tai vahinkoa kenellekään. Viinan juonnin jatkamisella sen sijaan on haittaa ainakin itsellesi ja sitä kautta monelle muulle.
Jostakin aloitettava ja ihan ensiksi on päivä numero 1, nythän sinulla on jo päivä numero 2…niin ne kertyy selvät päivät, etäisyys juomiseen kasvaa, kirkas pää pystyy ajattelemaan ja ratkomaan ongelmia paremmin, hyvä olo lisääntyy…
Tsemppiä!

Kiitos tuesta.

Ymmärrän kyllä että AA:sta voisin löytää apua, tai ehkä läheisten ryhmästä. Mutta vielä en ole kypsä menemään ryhmään. :unamused: Keräilen rohkeutta ja tukea tässä, ehkä myöhemmin uskaltaudun “oikeaan” ryhmään edes kuunteluoppilaaksi.

Minä en kuvaa kokemustani “retkahdukseksi” minusta retkahdus on jotain joka tapahtuu naps ja poks. Minulta vei pari-kolme vuotta oppia juomaan uudelleen :cry:

Ihan kuin kuka tahansa holisti vakuutin itselleni olevani kohtuukäyttäjä :blush: Minulla on “oikeus” rentoutua, voi rähmä että sitä osaa itseään harhauttaa. Sitten olikin jo vuorossa ilon aika, “kyllä voin joskus ottaa reilummin” jonka jälkeen tuli :blush: meni vähän överiksi, jos otan otan vain X tai Y määrän.

Sitten ostin X tai Y määrän ja pari lisää, koska pelkäsin juoman loppuvan kesken?! ja join kaiken no ehkä ihan viimeistä lukuunottamatta ja sammuin kuin saunalyhty yleensä jo kymmeneltä illalla. Aamuyöllä heräsin, koko kroppa liekeissä, ahdistus, sydäntykytyksiä, tuskaa… vannominen “ei ikinä enää” ja kun päivä kääntyi iltaan, niin eikö joku pikkupiru olalta alkanut kuiskia, jos kuitenkin yhden, tai sen kolme, sen jälkeen selviän kyllä hyvin töihin.

En minä arkena usein juonut, mutta sunnutaisin kyllä.

Ja minä?! kaiken kokemani jälkeen, osasin valehdella itselleni niin taitavasti että melkein uskoin kaiken.

Tänään olo tuntuu päättäväiseltä ja puhtaalta. Tänään en juo mitään, niinhän se meni. Kun vain päättää heti aamulla, että tänään en juo, huominen pitää huolen itsestään. Tuolla selvisin viimeksi yli pahimman (ensimmäisen vuoden) sen jälkeen juomattomuuteen alkoi tottua. Kolmen vuoden jälkeen sitä piti itsestään selvyytenä.

Ja siinä se ansa juuri oli. Sitä piti niin itsestään selvyytenä, ettei tuntunut ollenkaan vaaralliselta vähän maistaa.

Mä olen kuullut tuon saman sellaiselta joka oli kymmeniä vuosia juomatta ja koska oli kuopannut jo ajatuksen et päivä kerrallaan niin kompastui.
eikös sitä aina kuitenkin jaloilleen pääse jotenkin ja siitä on hyvä jatkaa
päivä kerrallaan :wink:

Onko täällä ketään muita joilla on 15-20v lapsia? Olisi kiva jakaa kokemuksia. Oma tilanteeni on tiestysti aika rujo, kun kumpikaan lapsistani ei asu luonani.

Olen huomannut että kun epänormaalista tulee normaalia, palaverit sosiaalitoimen, hoitotiimin ja lääkäreiden kanssa, sitä jotenkin vähitellen muuttuu osaksi suurta koneistoa, olen osa nimeltä “vanhempi”.

Kaksi ja puoli vuotta (hurja kuinka aina nytkähtää puolivuotta eteenpäin, ilman että edes huomaan) elämäni on pyörinyt tuon koneen tahdissa. Lapseni astui koneen kitaan viisitoistavuotiaana ja nyt hänen lähestyessä kahdeksaatoista, kone haluaisi oksentaa hänet ulos.

Olen tänä aikana tuntenut hämmennystä, surua, rakkautta, huolta, vihaa, raivoa, väsymystä, ja kaikkien noiden sekaisia tunteita. Samaan aikaan tunnen että kaikki on minun syytäni, minä mokasin, minun olisi pitänyt tehdä enemmän, mutta samaan aikaan tunnen että liki täysi-ikäinen lapseni on oma persoona, en minä ihan kaikkea hänen ongelmistaan aiheuttanut.

Syyllisyyden ja huolen, väsymyksen ja turhautumisen (koska lapseni tahtoo vain kuolla) aallokossa keinun kuin kaarnavene masto katkenneena ja purje revenneenä.

En minä ihmettele miksi etsin lohtua ja unohdusta alkoholista, pakopaikkaa ahdistuksesta. En ihmettele miksi nyt nostan pääni ja jätän alkoholin.

Nyt kun olen asunut kuukauden ilman lapsiani, vanhempi muutti perhekotiin syksyllä, nuorempi isällään maaliskuussa. Nyt kun minulla on ollut aikaa AIKAA olla yksin, en käyttänytkään sitä juomiseen, vaan lepäämiseen. Join viikonloppuisin miesystäväni seurassa (josta nyt pyristelen irti, koska hänen juova seuransa ei nyt vahvista minua millään tavalla)

Nostin pääni nyt, koska olen saanut voimia joilla tapella itseni irti alkoholista. Silloin kun on heikoimmillaan ei vain ole voimia nostaa päätä ja päättää.

Molemmat lapseni pitävät yhteyttä minuun ja minä heihin, näemme vähintään viikoittain, nuorempaa näen useammin, käy usein ohikulkiessaan. Molempiin minulla on hyvät välit, mutta olen rikkonut luottamuksen liian monta kertaa että uskaltaisivat luottaa, enkä minä luottamusta pyydä. Se kasvaa ajallaan jos kasvaa, jos ei kasva sillekkään en mitään voi. Ainut mitä voin, on olla juomatta tänään.

Huomaan että yritän itsellenikin luvata asioita? Mutta pelkään etten voi niitä pitää. Silti kirjoitan niitä tähän ja pyyhin pois, kuten “en juo perjantainakaan” ihan kuten alkoholisti lupaa, ummet lammet ja lammen rannat. Huomisen lupaan vasta huomenna, tänään pidän huolta vain tästä päivästä.

tuplana tuli

Huomenia “hajatuksilla”!

Omat lapseni ovat mainitsemasi ikähaarukan yläpäässä/yli, mutta osaan silti kuvitella kuinka tuskallinen tilanteesi on. Lapset eivät lakkaa olemasta “lapsia” äidillensä edes sen jälkeen kun he tulevat yhteiskunnan silmissä täysikäisiksi. Aina heistä on silti pieni huoli…

Hienoa, että olet viimein tehnyt vakaan päätöksen juomisen lopettamisesta. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Mutta kuten itse kirjoitit, niin luottamuksen rakentaminen läheisiin tämän päätöksen jälkeen vie oman aikansa. Ja olen varma että onnistut siinä, kunhan vain pysyt raittiina.

Mietit myös ettet halua luvata mitään tulevaisuuden suhteen, koska ainoa varma asia tässä elämässä on se mitä tapahtuu juuri tänään ja juuri tällä hetkellä. Huomisesta ei kukaan vielä tiedä. Tartuin tähän ajatukseen nimenomaan luottamuksen rakentamisen suhteen. Vaikka oma taustani onkin aika erilainen, niin samalla tavalla olen minäkin saanut uudelleen rakentaa luottamuksen omien lasteni suhteen. Ja parhaiten se luontui tarttumalla juuri siihen olemassa olevaan hetkeen. Käytännössä tämä tarkoitti esim. autokyydin tarjoamista ihan vain ollakseni nuorelle avuksi. Tässä pienessä elkeessä oli piilossa kaksi viestiä: olen tänään raitis (=ajokunnossa) ja lisäksi haluan konkreettisesti tehdä sinulle hyvää olemalla avuksi. Tämä nyt oli vain yksi esimerkki, mutta näitähän on helppo keksiä lisää: muuttoavun tarjoaminen, mene seuraksi vaikka terveyskeskuskäynnille, pyydä lounaalle kotiin / kahvilaan jne. Voi olla että sinut aluksi torjutaan, mutta kun yrität sinnikkäästi, niin lapsesikin tulee kenties vähitellen uteliaaksi sen suhteen, että voisiko olla mahdollista että vanhempani ei enää juo ja suostuu ottamaan vastaan tarjoamasi avun. Se on ensimmäinen askel uuden luottamuksen rakentamisessa.

Mukavaa perjantaita sinulle, aurinkoinen päivä näyttäisi olevan tulossa! :slight_smile: