Lopetin.

Minä tosiaan lopetin alkoholin käytön. Olen nyt ollut raittiina muutaman päivän (18). Kulutin päivässä 20-50 annosta riippuen päivästä.
Join noin 5 vuotta. Minulla on tuossa kontti koffia mutta en aio sitä juoda. Se istuu tuossa vieressäni ikäänkuin muistuttamassa minua siitä että tämä pilasi elämäni. Mieleni ei tee kajota tuohon konttiin.
Olen niinsanotusti kyllästynyt alkoholiin. Pelkään jopa etten enää koskaan uskalla nauttia alkoholia. Tuntuu että tuo entinen ystäväni (=alkoholi) on kääntynyt minua vastaan. Entiset hyvät kokemukset ovan tämän ajan saatossa muuttuneet täysin päinvastaisiksi. Alkoholin vaikutuksen alaisena ei ole enää kivaa olla.

Mutta nyt sitten.
En juurikaan pysty nukkumaan. Väsyttää mutta en vaan pysty nukkua. Olo on todella voimaton. Olen erittäin ahdistunut ja kärsin paniikkihäiriökohtauksista.
En uskalla poistua asunnostani. Kaupassa käyn koska on pakko mutta se ei ole helppoa. Minun täytyy skarpata ja kerätä voimia joskus jopa useita tunteja ennen kauppaan menoa. Jos kaupassa on paljon ihmisiä en sinne mene vaan kipitän äkkiä takaisin kotiin ja yritän uudelleen.
Kavereita en jaksa tavata enkä hoitaa asioita. Masentaa olla yksin mutta en jaksa olla kenenkään seurassakaan.

Se olisi tavallaan niinkun tarkotus päästä takaisin normaaliin elämään mutta onko se sitten mahdollista enää sitä en tiedä.

Tottakai se on mahdollista, on ollut meille kaikille, miksei sitten sinullekin. Sinuna kuitenkin pikimiten lahjoittaisin sen kontin lähimmälle juopolle ( :mrgreen: ) tai hankkiutuisin muuten eroon. Se on salakavala muisto säilytettäväksi.

Hae paniikkihäiriöön apua lääkäriltä, sitä pystytään hoitamaan. Kerro avoimesti myös alkoholin käytöstäsi/lopettamisesta. Saat oikeanlaista apua. Tsemppiä.

Kontti on ja pysyy. En uskalla lähteä lekuriin asti sehän se tässä just on että pitää vaan yksikseen yrittää toipua päivä kerrallaan. Tavallaan siksi etsin tämän keskustelufoorumin jotta voin edes jossain avautua sekä myöskin lueskella toisten tarinoita.

Rekisteröidyin päihdelinkkiin varta vasten sen takia, että voin vastata tähän topiciin. Omakohtaisesta kokemuksesta suosittelen EHDOTTOMASTI lääkäriin hankkiutumista. Noin 3,5 vuotta sitten lopetettuani runsaan alkoholinkäytön (vuosia tenuttelin 2-7 kertaa viikossa, viimeisen vuoden ennen lopettamista lähes putkeen), tilanteeni oli hyvin samankaltainen. Kärsin unettomuudesta, olemassaoleva paniikkihäiriöni oli pahentunut, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö teki olon “äärimmilleen jännittyneeksi”, en poistunut kämpiltä lähikauppaa kauemmaksi ja sinne pääseminen vaati topicissa kuvailtua tuntien psyykkailua ja monia selkääpitkin valuvia hikinoroja. Tuttuja jaksoin nähdä hyvin hyvin harvoin ja sitäkin tapahtui pääsääntöisesti vain silloin, kun joku oli halukas tulemaan luokseni koska olin ahdistuksen ja vieroitusoireiden invalidisoima. Apua en tietenkään osannut hakea, ajattelin että “kärsitään tää nyt pois alta ja aktivoidutaan sitten myöhemmin”. Minkä virheen teinkään. Seuraavat viikot jotka vaihtuivat kuukausiksi, kuluivat samoissa merkeissä, ahdistus ja itsetutkiskelu täytti arjen. Analysoin koko ajan itseäni ja “olojani”: Miltä nyt tuntuu, onko outo olo, mitäköhän tää olo nyt indikoi jne. Ei hyvä. En tajunnut missään vaiheessa hakea apua tai muodostaa minkäänlaista hoitokontaktia ja tilanne eskaloitui siihen pisteeseen, että olin syrjäytyneempi, pelokkaampi ja ahdistuneempi kuinka koskaan ennen. En uskalla edes ajatella missä olisin nyt, jos en olisi eräänä ahdistuksen, synkkyyden ja paniikinsekaisena iltana sopinut vanhan, toisessa kaupungissa asuvan ystäväni kanssa että lähden tapaamaan häntä. Noin puolen vuoden eristäytyneisyyden ja olemattoman ihmiskontaktittomuuden jälkeen kotoa lähteminen, junaan hyppääminen ja vieraassa hektisessä kaupungissa selviytyminen kaverin lattialle tärisemään oli pieni ihme, joka pelasti allekirjoittaneen. Muutama viikko tämän jälkeen se sama tutiseva, omaa varjoaan pelkäävä ihmisraunio eli allekirjoittanut palasi kotiin, irtisanoi vuokrasopimuksensa, vei vähäisen omaisuutensa vanhempiensa varastoon ja muutti ystävänsä luo. Pienin, olemattomin ja pelonsekaisin askelin rakensin pikkuhiljaa uudestaan sosiaalista verkostoa, opettelin käymään kaupassa, opettelin käymään suihkussa, opettelin nukkumaan, opettelin olemaan analysoimatta jokaista ajatustani ja opettelin olemaan ahdistumatta niistä. Opettelin uudestaan elämään sen sijaan, että vain olisin olemassa. Jälkiviisaana totean uskovani vakaasti, että jos en olisi päästänyt tilannetta niin pitkälle kuin sen päästin, olisin säästynyt paljolta tuskalta ja ahdistuneisuudelta ja paranemiseni olisi ollut paljon nopeampaa ja tehokkaampaa. Usein tuntuu, että olen edelleenkin jonkinlaisessa prosessissa, vaikka olenkin kolmen ja puolen (raittiin) vuoden aikana tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut paljon ystäviä, rakastunut, hankkinut asunnon, matkustanut ja harrastanut kaikenlaista. Hae apua, älä toista virheitä, jotka niin monet muut ovat jo ennen sinua tehneet. Olet jo tehnyt vaikeimman ja selättänyt viinapirun, nyt on aika jouduttaa paranemista ja hankkia tukea, josta on korvaamaton apu. Tsemppiä!

JSJ puhuu asiaa. Kokemuksella.
Älä jää yksin kotiin. Lääkäriin meneminen ei ole vaikeampaa - tai on yhtä vaikeaa - kuin kauppaan meno, ja kaupassa sinun on kuitenkin pakko käydä. Soita vaikka ambulanssi hakemaan jos muuten tuntuu mahdottomalta. Toinen mahdollisuus, jos sinulla on yhtään ystävää puhelimen päässä, soita hänet apuun. Käske viedä väkisin.

Tämä ei ole leikkiä, sinä olet vakavassa tilanteessa. Paniikkihäiriötä pystytään hoitamaan.

pullot ovat vieressä muistuttamassa…hmm…
saattaa toimia tai, kuten itse olettaisin, odottavat juomista…
veisin pois tuossa tilanteessa jos raskisin…
ja apua kehoitan minäkin hakemaan, kun se on yksikseen hyvin vaikea laji tuo raitistuminen…
on se joillakin onnistunut, mutta uskoisin että harvoilla…
tsemppistä joka tapauksessa…

Moi. Olen itse niin varhaisessa vaiheessa uutta raittiutta että teksti saattaa olla turhankin rajua, mutta: Se lava vittuun ja heti. Ja hanki apua, heti. Paniikkihäiriö saadaan tarvittaessa vaikka lääkkeillä äkkiä kuriin, kunhan vain raahaat perseesi sinne lekuriin. Olet nyt invalidisoitunut, tilanteesi on vaarallinen, älä pelleile asian kanssa.

Hienoa että kirjoitat tänne, siitä TOIPUMISESI voi alkaa! Jos tosissasi olet, hoitoa pitkäaikaissairauteesi nimeltä alkoholismi saat vaikka A-klinikalta, täältä ja AA-ryhmästä. Uskaltauduin ryhmään maanantaina ensimmäistä kertaa, 12 vuoden sekakäyttämisen ja miljoonan raitistumisyrityksen jälkeen. Fiilis on takuuvarmasti ristiriitainen, mutta niin kuuluukin olla.

R-R