Lopetin, en ymmärrä millä voimalla?!

Olen 34-vuotias nainen, jonka alkoholinkäyttö muuttui sairaaksi tavaksi kuusi vuotta sitten tyttären kuoleman jälkeen. Käytin alkoholia jo sitä ennen pari vuotta hieman tavallista reippaammin ahdistuneeseen oloon. Juominen oli tuttua lapsuuteni perheessä, sillä isäni on alkoholisti. Myös isäni isä oli alkoholisti ja menehtyi viinan käyttöön. Mieheni käyttää reippaasti alkoholia ja hänen isänsä oli alkoholisti -mieheni äiti käyttää paljon alkoholia. Ympärilläni alkoholi on vain kuulunut elämään. Äitini ei juo, mutta ympärillä olevien ihmisten juominen on vaikuttanut häneenkin.

Viimeisen vuoden aikana tuskailin juomiseni kanssa, häpesin jälkikäteen käytöstäni ja olemustani. Alkoholinkäyttö alkaa näkyä ihmisessä. Kasvoissa, olemuksessa, se tuntuu hajuna, käytös muuttuu selvänä ollessakin. Aloin vihata itseäni ja suhtautumistani elämään ja läheisiin.

Monta kertaa vuoden aikana rukoilin, että saisin lopettaa -että olisin parempi äiti, onnellisempi nainen. Tajusin olevani aliravittu henkisesti ja fyysisesti. Iltaisin kuitenkin oli saatava viiniä, siideriä, loppuillasta paukkuja. Lapset sanoivat juomisesta, vaikka ovat pieniä.

En tiedä sainko apua ylhäältä. Mitään uskoontuloa ei tapahtunut. Minä lopetin juomisen kuin seinään vuonna 2012 -päivän pidän itselläni. En kaipaa humalaa, en viinin makua. En tiedä mistä voima tuli. Olen kertoman mukaan käytökseltäni rauhallisempi, hiljaisempikin, valoisampi. Teen asioita: luonto ja sen seuraaminen on tärkeää. Siivoan, teen löytöjä kirppiksiltä, yritän kouluttaa koiraani, seuraan lasteni koulunkäyntiä, valmistan ruokaa, meikkaan -toivon, että mieheni jaksaisi vähentää alkoholikäyttöään -sillä keskustelu ja yhdessäolo on vaikeaa, kun toinen on humalassa. Selvinpäin meillä on ihanaa -mutta tiedän milloin viina valtaa hänen mielensä ja voittaa minut. Silloin olen yksin. Ymmärrän kipeästi mitä tein omille lapsilleni.

Olen ollut yksissä juhlissa lopettamisen jälkeen ja ne menivät hyvin. Minua ei pelota kesän juhlat, joissa KAIKKI juovat. Tiedän, että on muutamia ihmisiä, jotka loukkaantuvat kun yksi joukosta ei humallu -mutta he ovat harvassa. Voin mennä terassillekin, vaikken juo. Baarista löytyy vettäkin. En ehkä viihdy siellä enää niin kauan kuin ennen :slight_smile:

Kun tsemppasin kotona Matti Nykästä juomattomuudessa, mieheni sanoi sen olevan mainostemppu. Voihan se olla niin -mutta tsemppaan häntä silti. On hänellä iloisemmat silmät kuin vuosiin, niinkuin minullakin.

Ei kai tuohon voi sanoa muuta kuin onnittelut. :slight_smile: Vaikuttaisit kuuluvan lopettajana meihin, joilta juomahalu katoaa kerrasta, jos on kadotakseen. Kaikilla ei valitettavasti käy näin koskaan, vaan riippuvuus pahenee hautaan saakka. Minulle kävi vuoden 2009 alussa samoin kuin sinulle, eli nyt on meneillään neljäs kevääni selvällä päällä. Olin lopettaessani hieman sinua nuorempi, 29-vuotias.

Toki ehdin käyttää alkoholia koko siihenastisen aikuisikäni, juoden ongelmaisesti jostain parikymppisestä alkaen, mutta mitenkään tietoisesti ei siis lopettamiseni tapahtunut. Erään putken jälkeen vain tunsin selkeästi, että nyt se on osaltani loppu, ja niin oli. Ymmärsin olevani alkoholisti vasta pari viikkoa sen jälkeen, kun olin jo lopettanut. Silloin palaset loksahtivat mielessäni paikoilleen ja sain selityksen sille, miksi minusta oli tuntunut tarpeelliselta juoda usein ja paljon, vaikka ongelmani alkoivat olla kestämättömiä.

–kh

:slight_smile: Tajusin alkoholismini vuosia sitten, kun huomaisin nukahtaneeni kännissä vauva sylissäni. Mutta sekään ei muuttanut mitään. Laskuhumalassa vain mollasin sen jälkeen itseäni aiheesta. Edes lasten pyynnöt lopettaa ja mennä nukkumaan eivät lopettaneet juomistani -muistan vielä sanani: “Ei äidille saa sanoa, että juot liikaa…”

Henkinen tahtotila juomisen loppumiseksi alkoi noin vuosi sitten. Join ja rukoilin. En ole uskossa, mutta rukouksen “lähettäminen” tuntui hyvältä. Ehkä juominen pikkuhiljaa väheni, kun jo vähäinenkin määrä alkoi riittää “noita-akka känniin” -lopulta huomasin, ettei “noita-akka”-olo lähtenyt pois selvillä ollessakaan. Koski rintaan, niveliin, iho kirveli ja punoitti -hormonitasapaino järkkyi. En juurikaan syönyt, join. Ja sitten vain tuli loppu. Yhtenä aamuna sanoin, että taidan kuolla -joudan kuolla. Siitä tuli hirveä riita ja lähdin vihapäissäni “lenkille” -rintaan koski ja vesi valui silmistä. Olin selvinpäin, mutta kuitenkin alkoholi vaikutti minussa. Kävelin 20km, olin ravassa haaruksia myöten, kun tulin kotiin. Sitten nukuin uupuneena. Sen jälkeen en ole juonut, koska en halua kuolla.

Jotain vain tapahtui -ehkä tajusin olevani kuilun reunalla. Ehkä en ole tajunnut vielä mitään.

Ehkäpä tavoitit sen oman pohjasi, jota syvemmälle ei tuntunut enää tarpeelliselta vajota? Aika alkoholististahan tuo sinun loppuaikojen juomisesi vaikuttaisi olleen, joten hyvä juttu, jos tuntuu että nyt riittää sitä lajia. Samaa se oli minullakin, laiminlöin syömisiäni ja saatoin istua pubeissa päiväkausia lähes pelkän oluen voimalla, ja olin aina lopulta melko heikossa kunnossa. Yhden delirium-kohtauksenkin ehdin kokea lopettamista edeltävänä vuonna, ja juomiseni loppuaikoina kohmeloahdistukset ja pelot alkoivat olla niin pahoja, että pelkäsin jo uutta sekoamista. Siihen kai se oma juomiseni viime kädessä taisi loppuakin, kun en enää kestänyt itseäni, ja ristiriita todellisuuden kanssa kävi kestämättömäksi. Kurjuuden malja tuli täyteen?

Miltäs elämäsi nykyisellään maistuu? Onko tuntunut tarpeelliselta hakea kaikupohjaa omille ajatuksillesi muualtakin kuin täältä Päihdelinkistä (A-klinikka, AA tms. tukitaho), vai tuntuuko ihan hyvältä näinkin? Itse kävin A-klinikalla juttelemassa päihdehoitajan kanssa ensimmäisen puolen vuoden aikana, ja koen saaneeni sieltä hyviä “työkaluja” siihen, miten eletään arjessa selvinpäin. Tärkein työkaluni oli kumminkin ehdottomasti oma haluni muuttua, mille ei ollutkaan enää esteitä, kun se tarve juoda lakkasi olemasta. Pakkomiellehan se oikeastaan jo oli, kun juominen pyöri mielessä silloinkin (ja varsinkin silloin), kun en juonut.

–kh

Välillä elämä maistuu hyvältä, välillä ahdistaa ja tekisi mieli vain kadota. Jotenkin ahdistuskohtaukset ovat onneksi alkaneet lyhentyä ja saan taas langan päästä kiinni. A-klinikalla en ole käynyt, mutta en ole sulkenut millään tavalla pois sitä mahdollisuutta. Työterveyshuollossa kerroin juomisesta ja pyysin apua -sain ohjeeksi pudottaa painoa, muuttaa elämääni terveellisemmäksi (?) Ehkä kaunistelin hieman määriä ja kertoja silloin vielä. Kontrolli on varmaan tässä vuoden sisällä. Olen miettinyt tässä, että varmasti monikin huomasi käyttöni -sillä joskus ennen töihin menoa join viinipullon pohjan aamiaiseksi :cry:

Siis ei lääkkeitä alkoholismiin. Itse otin käyttöön vitamiinit, kun luin -että b-vitamiini helpottaisi stressiperäistä ahdistusta. Lisäksi aloitin perussairauteeni määrätyt lääkkeet, joita en ole voinut alkoholin takia käyttää. Nekin helpottavat oloa -mm. kipuun ei tarvitse enää juoda.

Tänään elämä on tuntunut oikein hyvältä. Netissä näpyttelyn lisäksi olen kerennyt siivota, käydä ostoksilla, koristella vappua -meillä on juhlat huomenna. Lapsen syntymäpäivät. Koen olevani tarpeellinen ja lupasin leipoa. Uni tulee hyvin. Nukun rauhallisesti, ennen heräilin tuskan hiestä märkänä, näin unia tai en nukkunut ollenkaan. Suurin harmini on, että mieheni tuesta huolimatta hän itse juo runsaasti. En koe olevani oikein samalla aaltopituudella. Rakastan häntä valtavasti.

Voisinkohan tähän ketjuun aina kirjoitella tuntemuksistani? Jos ylläpito katsoo aiheelliseksi tämän ketjun voi siirtää sopivampaan paikkaan, minä en osaa. Saa kommentoidakin ja antaa neuvoja.

Tänään meillä on siis juhlat. On lapsivieraita ja illemmalla mummot ja ukki. En ole ikinä pitänyt siitä, että lastenjuhlissa juodaan alkoholia -tosin ennen tätä kevättä lapsivieraiden lähdettyä minullakin oli lasi kädessä, loppuillasta useampikin. Tänään olisi toisin. Haluan, ettei kukaan ole kännissä lasten lähellä. Sen ajan kestää tai voi mennä suoraan baariin juhlimaan, en loukkaannu. Tämä on nyt virallisesti ensimmäinen periaatteeni.

Olen siivonnut ja koristellut. Kakku on valmis ja sankarin toiveesta laitan niitä kestosuosikkeja mokkapalojakin. On limpparia ja sipsejä. Pihallakin pitäisi käydä vielä heilumassa -siellä krookukset ja helmililjat nousevat hangesta. Tietävät mikä päivä on tänään! Maistelin eilen tuota limppariosaston kokista ja uskokaa tai älkää, sekään ei nykyisellään sovi minulle! Ensinnäkin maku ei enää iske, happamuus korventaa rintaa ja liekö siinäkin riippuvuutta aiheuttavaa ainetta? Opetetaanko jo lapset riippuvaiseksi jostain, josta on vaivaton siirtyä aikuisten juomiin? Pommac on toinen, mitä en juo -siinä taitaa olla hieman alkoholiakin. Limpparit siis näin juhlapäivänä.

Illalla haluan vain olla lasten kanssa. Kuunnellaan musiikkia tai katsotaan elokuva, olisi ihanaa jos jaksaisivat kevätkävelylle. Niitä muuttolintujakin pitäisi keretä katsomaan, ennen kuin piiloutuvat pesiinsä munimaan. Nyt on muuten mentävä, ihanaa päivää kaikille.

Moikka ja ensinnäkin hurjan paljon onnea sinulle =)
Itte olen 39wee nainen ja nyt 45.pv raittiina, 2.5vuotta 5 illan retkahduksilla joten selvää aikaa enemmän kuin humalaa mutta nyt tuntuu kuppi olevan käännetty kokonaan nurin ja en halua enää palata siihen…
Lapsia minulla ei ole eikä ukkoakaan joten ns yksin tässä mennään, ystäviä 1 hyvä jolle voin puhua ja ryhmissä olen käynyt säännöllisesti ja tietysti nyt läheisetkin tulleet enemmän tueksi kun huomasivat ett nythän se taitaa olla tosissaan tuon lopettamisen kanssa, luottamus minuun palailee hissukseen ja se on kiva huomata.
Raittiina ajatus kulkee selvemmin ja tietää mitä tekee ja muistaakin kaiken tekemänsä/sanomansa.
Tulee tässä mieleen eräs humoristinen sanonta, Olet juonut tarpeeksi nyt kun lopetit :slight_smile:
Eräs tuttavani tuon minulle sanoi…

Tsemppiä ja voimia kaikille meille =)

Nyt on mokkapalojen pohja uunissa. Minä en ensin meinannut paljastaa kuinka kauan olen ollut juomatta. Vappuna tulee 2kk. Minusta on mukavampi laskea tulevia juomattomia päiviä ja ajatella mitä kaikkea teen lasten kanssa. 2kk on vähän. Voin repsahtaa milloin vain. Oikeastaan elän hengenvedon kerrallaan. Mutta jotenkin minua ei jännitä tai pelota se, että retkahtaisin, joku loukkaantuisi minuun juomattomuuden takia tms. Ennen kyllä. Sekään ei pelota, että mies päättäisi lähteä -viina voittaisi minut ja lapset. Ihme flow. Olen vain onnellinen, etten itse juo NYT.

Oikein hyvä alku Koivu 77. Kahden kuukauden juomattomuus on hieno saavutus. Ja lastenjuhlat ilman alkoholia on minustakin ainoa oikea tapa. Jos siellä aikuiset ottaisivat alkoa niin sehän antaisi lapsille mallin että noin mekin saadaan sitten “isona” tehdä.

Juomatomuudessa on pidettävä oma päänsä eikä todellakaan tarvitse miettiä mitä toiset ajattelevat. Jos joku on niin heikoilla että raittiudestasi loukkaantuu hänen on syytä mennä itseensä. Jokainen rakentaa oman elämänsä, toiset viinalla, toiset ilman.

Tämä on ihan oikea paikka sinun kirjoitella, jatka vain.
Raitista vappua.

Ensimmäiset vieraat kävivät, nyt meillä on kova meteli -lasten leikkien ääni täyttää talon. Kaikki on mennyt hyvin. Isäni jaksoi olla puoli tuntia, kulki ikkunasta ikkunaan -kun ei kukaan tarjonnut alkoholia, halusi lähteä pois. Vapaa maa. Lupasin käydä äidin ja isän luona kunhan kerkeän.

Itsekkäistä syistä tässä siirretään omia ryyppyjä. Muiden osalta en pysty. Onneksi.

Hoh, hoi. Väsyttää.Saunaan, vettä kiitos ja sohvalle olemaan. Lapset eivät taida jaksaa enää kävelylle, vaikka hyvää tekisi. Mies on avannut olut tölkin jos toisenkin, paukkupullokin taisi löytyä. Meno on sen mukaista. Lapsi sanoi, että on se humalassa ja huomenna sillä on krapula. Lapset sanovat asiat niinkuin ne ovat. Anoppi tuki poikaansa, kuten aina. Minä vain olen ja hengitän. Laitan lapset pesulle ja nukkumaan. Elän ja olen onnellinen, ilman kohinaa päässä. Selvisin tästä päivästä, kiitos.

Uusi huomen. Koiralla on tähän mennessä ainut sekaisin oleva massu eilisestä. Ilmeisesti salaa saadut herkut ja stressi koiralle uusista ihmisistä aiheuttivat tämän. Joten heräsin kuudelta lattian pesuun…

Minä olen miettinyt, että itsensä takia ihminen lopettaa juomisen -ei tuoksuvan vauvan, ei ihanan vaimon, ei hyvän miehen, ei lasten takia. Mikään hyvistä asioista ei saanut minua lopettamaan, ei edes niiden menettämisen pelko. Vain ja ainoastaan halu elää. Lahjaksi saatu.

Olen onnellinen, etten menettänyt lapsiani. Minulla on tarve olla heidän lähellään, heidän elämässään. Ehkä hieman näyttämisenkin tarvetta -mutta eilistä ajatellen, en oikeastaan yrittänyt ylittää itseäni. Ei kaikki ollut ihan oppikirjan mukaan tehtyä ja laitettua -mutta lasten pyynnöstä, lasten ehdoilla. Ja minulla oli rauhallinen olo, en hermoillut -kuten ennen. En edes miehelle -joka loppuillasta joi.

On aika elää.

Kuinka mukava kuulla hyvästä mielestäsi Koivu. :smiley:
Ei tarvitse olla täydellinen, riittää kun tekee parhaansa. Ehkäpä lasten mielestä oli täydelliset juhlat kun saivat olla omat itsensä.
Koirulille paranemista.

Järkeilyllä ei ollut todellista vaikutusta omaan toimintaan niin kauan, kuin se pinttynyt tunne juomisen tarpeellisuudesta asui jossain sisimmässä. Tällaisena alkoholismi minulle näyttäytyi vuosien ajan. Tarvittiin oman kyllästyspisteen saavuttaminen, pohjalle riittävästi pahaa oloa ja sekoamisen pelko, jotta tunnetasolla pystyin toteamaan, että nyt riittää. Sen jälkeen ei ole tuntunut tarpeelliselta palata juomiseen, koska ymmärrän jo järjelläkin, ettei niin muuteta omaa elämää mitenkään paremmaksi.

Tuossa kai on se syy, miksi niin moni lopettamisyritys jäi aiemmin yritykseksi. Ei riittänyt, että minä itse tai läheiset ihmiset käskivät minua lopettamaan juomisen vedoten järkisyihin, kun kyse oli kumminkin tunne-elämän häiriöstä. Tunne sai juomaan, ja tunne sen lopulta lopettikin, tehden tilaa vihdoin myös järjelle. Hiljalleen olen oppinut huomaamaan, että en olekaan epäkelpo surkimus vaan aika monipuolinen ja työelämässä pidetty ihminen, nyt kun en enää elä ja toimi päihderiippuvuuden ohjaamana. Sillä sitähän se oli: koko elämänasenteeni oli vääristynyt, vaikka en silloin “kuplassa” eläessäni kyennytkään näkemään kokonaisuutta vaan pelkän alkoholiongelman, ja ihmettelin kun elämä ei tunnu selvinpäin mielekkäältä. Maailmani vääristyminen tapahtui vain niin hitaasti, vuosien mittaan, että oma ajatteluni sopeutui siihen kuten ihmissilmä sopeutuu näön heikkenemiseen.

–kh

Ihan mukava päivä koiran masutaudista huolimatta. Kävimme ostoksilla ja ajelin menomatkan, sattuneesta syystä… Autolla ajaminen on hirveän kivaa. Itseasiassa olen parin viikon ajan ajatellut, tuonut julki ym. että OMA auto olisi hirveän kiva ja naiselle varsinkin yksi itsenäisyyden väline. Sillä pääsisin aina paikasta a paikkaan b lasten kanssa, koiran kanssa jne. Voisimme käydä koirien tapaamisissa. Sitäpaitsi auto pitää olla, että pääsisi a-klinikalle täältä maalta. Olen saanut vastuksia: jaaha, niinpä, ehkä, 40 vuotis lahjaks?, ai aikaisemmin, siinähän ostat…

Koiran olo on ehkä helpottanut, vaikka vieläkin taitaa olla maha kipeänä. Kävimme pienellä lenkillä paukuttelemassa ja haravoimme pihan kuivuneita kohtia. Koira katseli minua mattotelineen alta -ystävä.

Kiitos tsemppaavista kommenteista. On minulla vieläkin vieroitusoireita -niin fyysisiä kuin henkisiäkin. Tässä iltapäivällä olin sitä mieltä, että jätän päivällisen väliin ja menen ulos töihin. No, eipä aikaakaan heiluttuani -tuli mieleen kylmä juoma, alkoholipitoinen. Sitten levoton olo, äksy noita-akka fiilis…Tuosta noita-akka fiiliksestä tajuan, että jotain on tehtävä. Painelin koiran kanssa sisälle ja syömään. Ja olo koheni, mieliala parani. Eli syömättömyys ja vesijano saattoi laukaista tarpeen juoda. En tiedä? Eli minun on ainakin pidettävä verensokeri tasaisena ja vesijano poissa. Vesipullo ulkotöissä mukana.

Kaunista sunnuntai-iltaa kaikille!

Tämä on niin hyvin kirjoitettu Kuivahikka, että minäkin ymmärrän. Minunkin maailmani vääristyi, ehkä se alkoi vääristyä jo hyvin nuorena arkana tyttönä. En ollut omasta mielestänikään hyväksyttävä. Minulla on todella paljon opittavaa itsestäni…ja hyväksynnästä.

Jep, juurikin noin! Alkoholismia hoidetaan juomalla viinaa ja laiminlyömällä omaa hyvinvointia, raittiutta taas päinvastoin välttämällä viinaa ja säännöllisillä elintavoilla. Ei kannata väsyttää itseään liikaa, ei päästää liian nälkäiseksi tai janoiseksi, eikä jättää kaikenlaisia tärkeitä hoidettavia asioita roikkumaan. Ulkoilu ja kohtuullinen liikunta ovat stressinpoistajina parhaasta päästä.

Kannattaa silti yrittää muistaa olla kohtuullinen tässäkin. Monen raittius on kaatunut siihen, että vuosia jatkunut elintapojen rappio on pitänyt saada kuntoon samantien, ja on vedetty oma elämä toiseen suuntaan överiksi älyttömiin kuntoilemalla ja kaikki herkuttelut lopettamalla. Kannattaa olla itselleen armollinen, sillä tarkoitushan olisi tehdä omasta elämästä mielekästä kaiken sekoilun jälkeen. :slight_smile: Itseään saa palkitakin, kun jokin omalla mittapuulla sopivan mittainen raitis aika tulee täyteen. Alussa tuntui minustakin kivalta laskea raittiita viikkoja, kuukausia jne.

–kh

Näin minäkin olen ajatellut, mutta olen kanssaeläjienkin mielestä hyvin (liian) tunnollinen -enkä muistanut armahtaa itseäni järjestettyäni syntymäpäivät, oltuani valppaana yöllä kun mieheni joi, hoidettuani sairasta koiraa, osteltuani lapselleni vaatteita, lenkitettyäni ystäväni, pestyäni lattian muutaman kerran…murehdin kurjan näköistä nurmikkoa ja imin vieraan ihmisen sanoista kehoituksen tehdä nurmikolle jotain: “meidän äiti haravoi jo eilen…” Työelämässä olen samanlainen höyry. :confused: Opin siis tänään itsestäni uuden asian! Nyt teekuppi käteen ja meditatiiviseen tunnelmaan.

Kaunis aamu aurinkoinen. Jos pikkuisen kerkeäisi olla lasten ja koiran kanssa pihalla ennen töihin lähtöä. Vappu menee töissä. Ihan ok. Kirjoitin näin alkuun aika intensiivisesti tänne, jos nyt en ihan koko aikaa tänne päivitä kuulumisia -olen töissä, ulkona touhuamassa, syömässä säänöllisesti jne.

Olo on hyvä, toivon kaikille samaa. Mieheni sanoi eilen haluavansa ainakin vähentää juomista, itsensä takia -koska vaimo on niin pirteä, hän haluaa olla myös. Sanoin kannustavani -muuta en osaa. Suhtaudun tähän mielestäni realistisesti, vähän kuten itsenikin kohdalla. Hetki ja henkäys kerrallaan.

Nyt, tekemään kaikkea -mitä ihmiset yleensä tekevät ennen töihinlähtöä! :slight_smile:

Hyvää Vapun päivää!

Työskentely sujui hyvin ja nyt vapaa ilta ainakin tiedossa. Minä olen aina ollut sellainen stressaaja myös näistä vapaista…Tekee oikein hyvää oppia hetkikerrallaan-elämää.

Koira on tervehtynyt ja lenkille lähdetään häntä iloisesti keikkuen.

Yhden kerran tuli tänään paha mieli, kun aikuiset ihmiset osoittelivat juopunutta. En tiedä miksi. Tuli semmoinen välähdys, että siinä voisin olla minä tai jonkun äiti. En osannut muuta kuin mulkaista pahasti ja paeta paikalta -minulta ei tule sanoja silloin, kun niitä tarvittaisiin! Jollekin muullekin taisi tulla outo olo, kun sain pakopaikalleni seuraa. :frowning:

Nyt ajattelen iloisia asioita, sillä yksi ikävä asia tarvitsee kaksi iloista asiaa vastapainoksi!
Voimia kaikille.