lopetan itse

.

Itse en koskaan 8 päivää omin voimin selvinnyt, joten onneksi olkoon. Mitä ilmeisemmin sinulla on oikea asenne lopettamiseen, joten tsemppiä. :smiley:

Hieno päätös, kirjoittele ihmeessä miten menee. Jos tuntuu liian hyvältä, ei kannata tuhota sitä fiilistä tarttumalla pulloon.

Voi sen juomisen itsekin lopettaa, joten mikä estää yrittämästä sitä. Mä oon itte ollut joskus yli vuoden juomatta ilman mitään järjestäytynyttä apua tai vertaistukea. 14 kuukautta… siis jotain 430 päivää tms, ja ihan omissa käsissä olisi ollut tsänssit olla vaikka loppu elämä.
Tosin mä olin melko nuori sillon, mutta kuitenkin ihan aikuinen ja aika runsaasti ns. “bilettänyt” jo. :slight_smile:

Lykkyä tykö ketjun alottajalle ja mukavaa raitista viikonloppua.

Kannattavaa hommaa, jos mikä. Raitistuminen kannattaa aina. Hyvä on jos läheiset, ystävät olisivat vielä tukena, niin ei ainakaan heiltä tarvitsisi salata raitistumispyrkimyksiä.

Täälläkin silimä tarkkana seuraillaan ja toivotaan parasta.

Niinpä. Itsehän se juominen on jokaisen lopettaneen pitänyt lopettaa. Muuthan eivät lopeta puolestamme.
Tiedän minäkin muutaman, joka on lopettanut itse, tuosta vaan. Ilman hoitoja sun muuta. Eräskin jo yli 20 vuotta sitten, eikä ole palannut välillä juomaan.

Hienosti näyttää sinulta homma lähtevän liikkeelle. :smiley: Jatka vain samaan malliin.

Toivotan samaa, ja toivon kirjottelun tälle foorumille jatkuvan. Oikeat toipumiskertomukset ovat tervetulleita, kaikkien meidän vanhojen nahinoiden sijaan. :slight_smile:

Täällähän on vaikka kuinka paljon toipumiskertomuksia yhdeltä sun toiselta ja vapaasti kaikkien käytössä, ainakin minusta. Onhan täällä muutakin, mutta kyllä ne aikanaan karsiutuu, kun järki voittaa.

Joskus harvoin, kun nuo osuvat silmääni, niin kaipuu niihin on nolla. Olin erään hotellin vieraana tässä ja pitää sanoa, ettei meinannut tulla uni simmuun, kun terassilta kuului normijuttuja. Ylenpalttista naurua, hillitöntä itkua, riitelyä, huutoa mekastusta, karseeta kiroilua, tappelun ääniä, mä tuun kohta lupauksia, vielä yhdet tilauksia,… ja lopuksi tarjoilijankin kiroilua siivotessaan sitä sotkua mitä sinne oli jätetty ja saatu aikaan.

Ei tehnyt mieli mennä yhdelle, ei mennä mukavaan seuraan, ei etsiä tekemistä, eikä mennä parantamaan oloaan tai edes maailmaa, kun kumpikaan ei olisi siellä muuttunut mihinkään hyvään ainakaan.

Kymmenen päivää on iso asia aivan kenelle tahansa. Siinä ajassa ehtii testata sen tärkeimmän, eli halun raitistua. Fyysiset vieroitusoireet ovat takanapäin ja edessä opiskelua elämään itsensä kanssa selvinpäin. Sen opiskelun haasteellisuutta ei pidä vähätellä. Päiviä voi laskea ehkä kuukauden verran tai sitten sataan, niinkuin meidän kantelemies on tehnyt. Sen jälkeen niitä päiviä elellään yksi kerrallaan. Vuosirengaskilpailuihin ei kannata hakeutua.

Ehkei se niinkään ole raitistuneiden vika, jos juovan silmissä raittius tuntuu ahdistavalta sanalta ja asialta. Raitistuminen on aikamoinen elämänmuutos ja muutoksilla on tapana synnyttä ahdistuksen tunnetta. Mitenpä muutoin voisi sitäkään selittää, että isäni yritti saada minua jouluaattona juomaan (edes vähän), vaikka hyvin tiesi alkoholiongelmastani ja lopettamisestani. Kun oma oivallus raittiudesta edistyy, niin sitä alkaa myös arvostaa aivan uudella tavalla.

Kaikki tavat raitistua ovat hyviä. Tämä alkoholismi vain on tunne-elämän sairaus. Jokaiselle raitistuneelle oma tapa on kovin läheinen ja merkityksellinen. Voisi oikeastaan sanoa, että riitelynhalu on aivan olennainen osa raitistumisprosessia. Joillain tuo prosessi jää siinä mitassa kesken, ettei tuo riitelynhalu koskaan häviä. Siihenkin kannattaa suhtautua suvaitsevasti, kunhan se korkki vain pysyy kiinni. Juoppoon verrattuna äkäienenkin raitis alkoholisti on varsin mielyttävä veikkonen - ainakin läheisten silmin katseltuna.

Tervehdys mies metsänreunasta! Ja onnittelut hyvästä päätöksestä lopettaa viinan kanssa läträäminen.

Muutaman kommentin voisin omista kokemuksistani tähän laittaa. En sano että mikään tässä on totta, mutta näkökantoja voi olla erilaisiakin. Toteat että alkoholin lopettaminen on helppo nakki ja sen voi tehdä lujalla päätöksellä. Jos näin on, hieno juttu. Omalla kohdallani yritin monta kertaa lopettaa tahdonvoimalla ja aluksi homma toimikin hienosti, kunnes sen kummemmin ajattelematta olin taas valmis juomaan (ja joinkin). Alussa draivi oli aina mieletön ja lopuksi join.

Raitistuin varsinaisesti vasta sitten, kun ymmärsin olevani sairas ja “nöyrryin” alkoholin edessä siten, että tajusin sen olevan minua kovempi. Juovana aikana olisin näyttänyt takapuolta tällaiselle nöyrtymiselle, mutta en tarkoita sillä nöyristelyä. Tiukka linja sopii minulle, mutta minun piti tajuta että alkoholi on ylivoimainen vastus, eikä sitä nujerreta tahdonvoimalla.

Samoin alkoholi on hyvin vähän fyysinen ongelma sen jälkeen kun sen on lopettanut. Henkinen tyhjyys ja elämänasenteen muuttaminen ovat olleet suurimmat haasteet. Siihen on minulla auttanut itsetutkiskelu eli omien fiilisten analysointi. Päivä kerrallaan mennään (hyvässä mielessä), eivätkä elämän suuretkaan kolhut ole raitistumistani estäneet, koska mikään ulkopuolinen syy ei voi toipuneella alkoholistilla johtaa juomiseen.

Upea päätös mies metsänreunasta :smiley:

Jokainen ihminen on erilainen ja jokaisella on omat keinonsa/motiivinsa lopettaa alkoholin käyttö kokonaan.
Kirjoituksistasi päätellen sinulla on asennetta ja olet tullut tulokseen, että alkoholin nauttimisesta on enemmän haittaa kuin iloa.
Sellaiseen tulokseen tulin meinaan itse kun halusin lopettaa juomisen.
Muutamien turhien lopettamisyritysten jälkeen olin jo aivan epätoivoinen, lopettaminen tuntui olevan ylivoimaista.
Kunnes ymmärsin että kaikki on asenteesta kiinni.
Jos haluan juoda, juon, jos en halua, en juo.
Kuulostaa yksinkertaiselta ja loppupeleissä se onkin.

En ole missään vaiheessa kieltänyt itseäni juomasta sillä olen ainoa joka sitä etanolia voi kurkkuuni kaataa, ei kukaan muu. Itseni täytyy myös päättää haluanko sillä kehoani (ja mieltäni) vielä myrkyttää.
Vuosien juomisen jälkeen alkoholi ei enää antanut sitä samaa iloa mitä nuorempana enkä voinut keksiä ainoatakaan syytä miksi halusin olla kännissä. En ainoatakaan.

Mutta, jokainen ihminen on todellakin yksilö, ja kokevat lopettamisen eri tavalla. Ympäristövaikutukset ovat ehkä yksi suurimpia esteitä siihen, että lopettaminen voi olla hankalaa, joskus jopa mahdotonta.
Itse en olisi tänäkään päivänä selvänä, jos edes enää hengissä, mikäli liittoni ex-mieheni kanssa olisi jatkunut.
On niin yksinkertaista ulkopuolisen sanoa :no, eroa jos liitto saa sinut juomaan. Jokainen eronnut taatusti tietää että se ei todellakaan tapahdu sormia napsauttamalla, ero nimittäin.
Nyt hyppäsin vähän aiheesta… :unamused:

Mutta sinulla on asennetta ja tahtoa, ja jatko näyttää lupaavalta.

Lämmintä ja selvää päivää toivotellen :smiley: