Okei. 1 A4 lisää. Varhaislapsuudesta.
Toivottavasti Dark Magus on nyt tyytyväinen.
Kiitos, loogisesti etenevä oli avainsana jonka sain sinulta. Katkelmista kokosin tänään 2 sivua lisää. Times new Roman 11p. Mulla olikin parin+ kuukauden katkos kun kone hajosi ja tuhosi toistasataa sivua, joita en enää kaipaa, koska tajusin käsitteestä loogisesti etenevä alkaa matkia WSB:n ensimmäisen kirjan tyyliä, ei mitään tajunnanvirtaa tai outoja sekavia katkelmia.
(siitä kirjan aloituskappale tuleekin, WSB: ensimmäisen kirjan tyylin matkimisesta. Lainasin sen vanhan testamentin vuoden 1933 käännöksestä, saarnaajan kirjasta)
Aloitus lapsuudesta, joka etenee loppuhuipennusta kohden. Turhaa kirjoittaa jo sivulla 15 elämästä konidiilerin pitämässä bordellissa. (Järkyttävä tyyppi, vainoharhainen pelkuri, laskin että voitot pelkästä konista olivat 2009 £500 000 + kannabis n. 125-250 g päivä + Valium (en tiedä tarkkaa määrää, mutta tuhannen tabletin pussi vietiin käsistä) ja kaiken tyyppi käytti sen hetkiseen suosikkihuoraansa, lapsiinsa, exäänsä ja loput heroiinin poltteluun, joka aamuiseen 50-100 mg metadoniin ja joka aamuiseen 200mg morfiinikahviin ja valtavaan määrään kukalla jatkettuun damin mustaan muovailuvahaan, jota saivat kaikki paikallaolijat polttaa vapaasti. Typerys isolla T:llä ja “kaveri” haikailee vieläkin minua takaisin henkivartijakseen ja isompien erien kuriiriksi.) Lopetti toiminnan 2 päivää sen jälkeen kun otin molemmat asunnon avaimet ja lukitsin koko jengin sisään taloon (vieroitusoireissa, kun odottivat että hakisin lisää) ja hyppäsin Lontoon junaan.
Olisi mukavaa, jos joskus viitsisit lukaista muutaman sivun, kun tarpeeksi valmista tavaraa löytyy, en käy postaamaan sitä tänne.
Hullusti kiinnostas lukee tota Junkien kirjaa, toivottavasti joskus julkaiset sen. Tai vähintään yhden kopion tähän suuntaan…
Hauskaa sekin, kun asut siellä, missä itsekin on tullut ravattua sukuloimassa.
Nyt iski taas epävarmuus. Kuinka pitkäksi rajoitan kuvauksen lapsuudestani ja nuoruudestani? Kuten varmasti olet huomannut olen “hieman” eksentrikko. Olen ollut kai aina. Ja tulen olemaan. Kuten Sanassa sanotaan: “Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.” (Saarnaaja, 1933 käännös, 1:9). Uskoisin, että lapsuuteni ja nuoruusvuosieni tapahtumilla on ollut vaikutusta siihen, miksi menin opiskelemaan vain tiedonhalusta, en hankkimaan rahakasta uraa itselleni ja käytin lähes kaikki järkevät ja jotkin ei niin järkevät mahdollisuudet ja tilaisuudet tajunnantasoni muokkaamiseen. Olin koulukiusattu, mutta löysin äärimmäisestä väkivallasta siihen ratkaisun. Sodan aikana tai heti sen jälkeen eläneillä on ollut erilainen nuoruus kuin 70-luvulla syntyneillä. Ensimmäiset kontaktini ikäisiini poikiin sain vasta kun minut oli kannettu käsistä ja jaloista kouluun. Olin toki puolisen vuotta seurakunnan päiväkerhossa, mutta en jutellut kuin yhden pojan kanssa ja sekin koski ehdotusta, että syön hänenkin eväänsä, koska hänellä, pikku poikarukalla oli vain leipää, jonka päällä oli keitettyä kananmunaa, joka ainoa päivä ja hän ei olisi varmasti edes kuohintauhan edessä koskenut keitettyyn kananmunaan. Kavereinani oli siis vain naapuruston tytöt, joita olikin muutama ja pikkuserkkuni, joka oli tyttö hänkin. Vietin myös mieluummin aikaa aikuisten ja jo ikääntyneiden parissa, kuin ikäisteni poikien. Tästä seurasi, että opin mm. miten tehdä “muurahaistikkareita” ja että sokerimuurahaiset ovat kivan makuisia, kun niitä pureskelee. (Lapsilla oli varmasti köyhät olot sodan aikana ja sen jälkeen). Siitä kun esittelin ensimmäisellä luokalla koulussa näitä tapoja, seurasi hieman piinausta, johon kuitenkin keksin ratkaisun, joka ns. “backfired”. Olin virtsaavinani lapaseen, ja huidoin sillä niitä jotka yrittivät olla fyysisesti ilkeitä minulle. Silti elin onnellisen lapsuuden, kasvimaatani hoitaen ja tyttöjen kanssa leikkien. En toki nukeilla, mutta majoja rakentaen, yhdessä kokoajan laajenevaa kasvimaatani hoitaen ja metsiä tutkien ja varastelemalla omenoita, luumuja ja kirsikoita. (Vaikka niitä oli turha varastaa, kun tontilla oli noin 40 omenapuuta, 20 kriikuna ja pikkupersikkapuuta, ja joka välissä karvisia ja punikki ja neekeriherukoita. (pyydän anteeksi kaikilta negroideilta, käyttämääni sanaa). Kuinka pitkä olisi siis tämän osan oltava ja kuinka kattava, kysehän on loppujenlopuksi selviämistarinasta kovien huumeiden ihmeellisestä maailmasta? (Mutta ilman Jeesuksen apua!)
Serkkuni on jollakin poliittisiin kirjoihin erikoistuneen kustantamon kustannustoimittaja, mutta siltä aneemiselta kaljulta (10 vuotta minua nuorempi ja mulla on sentään vasta etuhiukset ohentuneet), en neuvoja käy kysymään. Meillä on “pientä” riitaa suvun piirissä.
En oikeastaan tiedä edes mitä kysyn, kai sitä kuinka laajasti selostan vuodet ennen luisumista laittomiin päihteisiin?
Jos en julkaise, saat takuuvarmasti kopion, jos naureskelet typeryydelleni salaa muilta, LoisLane <3
Pyöräytin juuri 1.8 A4:llistä lisää.
Pikku näyte arvosteltavaksi:
“Ennen kuin tuo kirottu peruskoulu alkoi, ainoa kontaktini ikäisiini poikiin, vai pitäisikö sanoa poikaan, oli kun minut kiristettiin käymään muutamia kuukausia seurakunnan päiväkerhossa. Siellä oli joku, jota nykyisin epäilen homoseksuaaliksi, poika, jolla oli joka päivä vaaleanpunainen kauluspaita. Hänen surkea kohtalonsa oli se, että hänellä oli joka päivä eväänään tummaa leipää, jonka päällä oli siivuja keitetystä kananmunasta. Jo se, että tämä, en tiedä miksi häntä kutsuisin, ei ollut laittanut kotiväkeään kuriin ja vaatinut ainoastaan parasta, kuten minä, kertoo paljon hänen luonteestaan. Kun olin ahminut omat meetvurstileipäni, joita ilman minua ei olisi saanut sinne mielisairaina pitämieni aikuisten ohjaamaan kerhoon lähtemään, hän luovutti suosiolla omatkin eväänsä minulle. Luonnollisesti ruokahaluni oli tyydyttymätön, vaikka olin pienikasvuinen ja hoikka. Olin siis varttunut tyttöjen seurassa, koska lähistöllä ei poikia asunut. Tulimme hyvin toimeen, olin jo päättänyt, että menen ensin naapurin Annen kanssa naimisiin, pyöräytämme kaksi lasta, sitten otan avioeron, menen naimisiin pikkuserkkuni Marin kanssa ja muutamme kaikki yhteen. Näin olin suunnitellut ja molemmat tytöt olivat hyväksyneet suunnitelmani. Myöhemmin Annen isä kuoli Abalgin Retard nimisen lääkkeen yliannostukseen asuntolassa, kun vaimo oli jo potkaissut kyseisen juoppolallin ja pilleristin pihalle. Lääkkeen nimi Abalgin Retard, kertoo jo paljon, minkälaisten ihmisten oletan väärinkäyttävän Suomen eniten kuolonuhreja vaatinutta opioidia. (Retard tarkoittaa englannin kielellä jälkeenjäänyttä.)”
Pitänee muistaa lisätä arvottomaan kirjoitelmayritykseeni, joka on jo ennalta tuhoon tuomittu, että jo alle 5 vuotiaana Annen isä kirjoitti allekirjoitetun lapun jossa luki “Janille saa myydä kaljaa, tupakkaa ja pornolehtiä”, joita hain hänelle usein kaupasta neuvoteltuamme palvelun hinnan sopivaksi.
Pitänee myös muistaa mainita typerässä ja arvottomassa sepustuksessani, jota kukaan täysjärkinen tuskin julkaisee edes haulikonpiippu suussa, eräs kaksivuotisneuvolassa tokaisemani lause: “Minulla on hieno valkoinen pippeli, mutta kun minä kasvan isoksi, minulle kasvaa suuri punainen mulkku.”
aaa… niin ja se koulukypsyyspsykologilla ravaaminen yli puoli vuotta, missä todettiin, että olen kuulemma harvinaisen älykäs ja kohtelias, mutta tempperamenttinen lapsi. Jouduin sinne kun neuvolassa potkaisin hoitsua polveen, heitin purkan suusta silmienväliin ja huusin “Haista vittu saatanan perkeleen huora”. Kehtasivat epäillä, olinko liian väkivaltainen normaalien koululaisten joukkoon.
Nuo pitää lisätä osioon, “ennen peruskoulua”.
Arvostelua kiitos.
Jos liian negatiivista, jätän koko homman sikseen.
Alustahan pitää aloittaa ja tämä on elämänkerta. Syy miksi tahallaan koukutin itseni ensimmäisen kerran opiaatteeihin (morfiini) oli, että saisin aineistoa kirjallisia pyrkimyksiäni varten. (Uskoin, että voin myöhemmin vieroittautua, helppo juttu…) Silloin kauan sitten kirjoitin lähinnä novelleja, tosielämästä (Kontulassa tapahtui, kirkkonummella myös (kivat ryhmäseksibileet esm.)), scifiä ja kauhua.
Ajattelinkin laittaa varhaisvuodet lähinnä selostuslountoiseksi prologiksi. Myöhemmin kyllä tulee irtoamaan tunnetiloja ja keskusteluja ihmisten välillä.
Heräsin aamulla puhelimen inhottavaan ääneen.
“Hei, sä olit sata markkaa velkaa, tuo ne rahat tänne.”. Siellä oli täyskäden veljekset. Nimi tulee siitä, että a, b, c, hepatiitit ja hiv löytyy jo.
“Okei, olen vai muka velkaa, okei mä tuun.”
Lainasin kaverin keittiöstä isoimman kokkiveitsen, johon tein jeesusteipillä sanomalehdestä tupen…
mut nyt on kiirus, tuohonkin lisäisin kuvausta raivon tunteesta ja murhamielialasta. Moe.
Saakohan julkaistussa tekstissä mainita lääkkeiden nimiä negatiiviseen sävyyn? Muistelen vaan kun joskus luin Neil Hardwickin masennuskirjaa ja se ei suostunut mitään lääkkeiden nimiä mainitsemaan, vaan puhui aina “punaisesta pilleristä” tai “sinisestä pilleristä” jne.
Minun ainakin on tuota postaamaasi tekstiä vähän vaikea seurata. Sanojen viittaussuhteet jää epäselviksi, mieletön määrä välihuomautuksia, ajatukset vaan polveilee vähän liikaa. Mun mielestä sun kannattais yksinkertaistaa hommaa lausetasolla.
Ootko miettiny käydä jossain luovan kirjottamisen kursseilla tms?
Tiedän, ongelmani on liian monimutkaiset lauseet. Tämä on vain raakaversiota, kyllä siinä on paljon parantamisen varaa, sen myönnän. WSB:kin jätti lapsuus ja nuoruusosuuden hyvin lyhyeksi ensimmäisessä kirjassaan, joten täytynee tehdä sama.
Erityisesti täytyy alkaa kirjoittaa jälleen pöydän ääressä, patjalla maaten, nyt kun on tonnin kone tossa hurisemassa, on aika vaikeaa. Siksi olen kirjoittanut vähemmän. Lapsuus ja nuoruusvuodet prologina selostettuani alkaa vuoropuhelut ja se douppitoiminta.
Lääkkeiden nimiä ei kai tarvitse mainita, kemikaalin nimi kai riittänee. Heroiini, morfiini, amfetamiini metyyliamfetamiinikristallit jne.
"Olin tulossa takaisin pääkaupunkiseudulle, vierailtuani äitini luona. Jäin bussista pois jo Itäkeskuksessa, jossa silloin asui yksi “kaverini”. Onneksi oli ainoastaan vieroitusoireet bubrenorfiinista päällä, joten ajattelin, että kyllähän tämä tästä.
Ring Ring, sanoi kaverini ovikello, eikä mennyt aikaakaan, kun kaveri avasi oven.
Heti oven auettua aloin kinuta,
[Poistettu I.V käytön ohjeistusta -Päihdelinkin moderaattori]. Kun doupit olivat liuenneet, työnsin nelan suoneen ja männän pohjaan kerralla. Bubrenorfiinilla menee paljon pidempään vaikuttaa, kuin metamfetamiinilla. Olin vielä opiaativieroitusoireissa, kun meta kolahti huppuun. Se oli kuin sähköisku. Oksensin pari minuuttia aivan täysillä, ennenkuin bubrenorfiini tasoitti olon. Tunsin olevani, kuin ylivarustettu divisioona SAS joukkoja. Olo oli hiukan hutera, verenpaine oli varmasti katossa ja pumppu hakkasi, mutta olo oli muuten hyvä.
Soitin myöhemmin metrosta kaverillerini ja kerroin miten kävi. Kehtasi vielä perkele nauraa…"
100% nopeastikirjoitettu raakavedos, mutta tuostakin saa jotain ehkä aikaiseksi. Unohtumaton kokemus. Lisää keskustelua ja lisää asioiden kuvauksia, kuten sitä oksentelua ja kyhäämistä, mielialoja jne. (hikisin vapisevin sormin, innosta vapisevin käsin…)
Voisihan joku kurssi tehdä hyvää. Voisin saada maksuseteleitä kansalaisopiston kursseille, olin ajatellut venäjän alkeiskurssia, mutta tuo luova kirjoittaminen olisi kyllä hyväksi. Ryssä alkaisi syyskuussa, mutta kai sen voi vielä vaihtaa. Suuret kiitokset neuvosta, Facsimile, olenkin enemmän orientoitunut informatiiviseen kirjoittamiseen, vaikka olen lukenut monta tuhatta+ kirjaa. Liikaa muille kirjoitettuja esseitä (häpeän tunnustaa, että jopa maksua vastaan osa, yksi ateria yliopiston ruokalassa, mutta kallein, esm.) kaiketi ja tänne plinkkiin infoa.
Sen ainakin käsitän, että tarvitsen paljon apua tämän opuksen työstämiseen. Vuoropuhelua toki pitää lisätä, mitä ei tarkasti muista, sen voi aina keksiä silloin vallitsevien mielialojen mukaan,
Lainaus Facsimilelta:
“Saakohan julkaistussa tekstissä mainita lääkkeiden nimiä negatiiviseen sävyyn? Muistelen vaan kun joskus luin Neil Hardwickin masennuskirjaa ja se ei suostunut mitään lääkkeiden nimiä mainitsemaan, vaan puhui aina “punaisesta pilleristä” tai “sinisestä pilleristä” jne.”
Jospa kehuisin lääkemerkkejä, voisikohan ne valmistajat maksaa mulle bonusta 
no voi vittu kun tuntuu omat ruikutukset typeriltä kun tän ketjun luin
Keijukainen, mennäänkö naimisiin?
…
Dark Magus, oliko exäsi siskon puoliso mies vai nainen? Mietityttää tuo, kun olin vajaa viikko sitten vuoden ensimmäistä ravintolailtaa viettämässä. Luikahdin porukkaan, jossa oli yksi lesbo, yksi bi-tyttö, yksi “hetero” tyttö ja yksi bi nuori mies. Illan lopuksi heterotyttö suuteli kiihkeästi tämän lesbon kanssa, vaikka sai alkuillasta irkuraivarikilarit kun kaikki ovat kuulemma nykyään lesboja, homoja tai vähintäänkin bi.
Juha vuorisen Juoppis on kyllä aika skeidaa, jos tuo on 100 000 painettua Juoppista juhlapainos, kertoo se jotain suomalaisen sielunmaisemasta. Jotain epämiellyttävää. Ei kai kukaan ole mennyt pilaamaan Odessan käännöstä… kirveellä töitä. Suosittelen Bataille: Silmän tarina (se silmä ei ole päässä…). Hyvä ironinen pikkuvittuilu Markiisi de Sadelle on Apollinairen Hirveä Hospodar ja nuoren Don Juanin urotyöt. Tosin varmasti tunnetkin nämä klassikot.
Ja joo, olen menossa sitten sitä luovaa kirjoittamista opiskelemaan kansanopistoon, samoin kun venäjän alkeita. Dopro hui. Job tvoje majd. Basiba. Njet vodka njet pivo. Drasvidania. Pivo->
Keijukainen, jospa harkittaisiin vielä. <3
Tarinasi vaikuttaa valtavan mielenkiintoiselta ja haluaisin kovasti sen saada luettavaksi. Toivottavasti kustantaja löytyy!
Ikävä huomauttaa tällaisesta asiasta, Junkie, mutta kannattaa opetella kunnolla suomen kielen välimerkkisäännöt. Pilkuttamisesi näyttäisi olevan enemmän englannin kuin suomen mukaista. Tietysti se on ymmärrettävää, kun englanti on käsittääkseni varsin pitkään ollut pääkielesi.
Kirjastosta löytyy esimerkiksi Pirkko Leinon teos Pilkulleen!, jossa on selitetty selkeästi suomen kielen välimerkkien käyttö. Minäkin opiskelen parhaillaan kyseistä teosta, kun tähän mennessä olen intuitiolla saanut pilkut varsin hyvin paikalleen, mutta mahdollisissa töissä pitäisi jo osata perustella välimerkkien paikat muillekin.
Yes, I have been reading mostly english for last eighteen years and speaking it from 2003 to 2010. I was speaking english, with strong scottish accent even when I was in hospital in Finland allready.
Kirjojakin tulee ostettua amazonilta, kun ei suomenkieliset oikein iske. 8 kirjan settiä odottelen.
Ei ihme, ettei pilkut mene kohdalleen. Ennen meni, ei enää. Kiitos huomautuksesta, en tajunnut sitä aiemmin.
→ apoteekkiin hakemaan tätivanhukselle unipillereitä.
On tärkeää keskittyä siihen, että käsittää päälauseiden ja sivulauseiden erot. Silloin pilkutuksesta tulee yleensä suht oikeaoppista, ja se auttaa lukijaa ymmärtämään kirjoittajan ajatuksenjuoksua.
Ja lukekaa kirjoittamaanne ääneen! Onko siinä luonteva rytmi (verrattuna rappiin vaikkapa)? Runouden lukeminen auttaa uskomattoman paljon muodostamaan korvaa proosatekstin rytmille.
Eli siis paljon tärkeämpää kuin pilkuttelu jne on se, että ajatus on seurattavissa ja teksti soljuu rytmikkäästi. On paljon klassisia sääntöjä, kuten “raskaat fraasit loppuun” ja niin edelleen, mutta kaikki tuo onnistuu alitajuisesti, jos on musikaalista korvaa.
Älkää pelätkö virheitä! Ne korjaantuvat kyllä ajan myötä. En tarkoita, etteikö niitä kannattaisi heti alkuun yrittää kitkeä pois, mutta tärkeintä on kirjoittaminen ja luovuus! Jos joku kriitikko haluaa viilata pilkkua, se on varsin usein viilaajan omaa huonoa itseluottamusta!
The woods are lovely, dark, and deep,
And I have promises to keep,
And miles to go before I sleep.
.Robert Frost
Dark Magus, vaikka musiikkimakusi vaikuttaakin aika tyylikkäältä, et ole vielä tajunnut, miten paljon coolimpaa ambivalentti biseksuaalisuus on verrattuna homofobiaan ja heteronormatiivisuuteen. Vaikka olisi queer, ei tarvitse panna ketään perseeseen…
Samuel Johnson taisi aikoinaan sanoa, että isänmaallisuus on pelkurin viimeinen pakopaikka. Mielestäni isänmaallisuudessa ja homofobisessa heteronormatiivisuudessa on kovin paljon samaa: molemmissa yksilö hakee itseluottamusta ja turvaa uhatuksi koetulle identiteetilleen samaistumalla ryhmään ja asettumalla normin puolelle toiseutta vastaan.
Toki jokaisen seksuaalista identiteettiä ja varsinkin ruumiillista koskemattomuutta tulee kunnioittaa…
Jokaisessa meissä asuu pikkuinen bi, heteroissakin.
Oon miettiny, että johtuuko se siitä, että suomalaisen sekakäyttäjän reportaasia raakoine detaljeineen ei uskalleta julkaista, vai siitä, että kukaan sellaisen elämän läpikäynyt ei ole onnistunut saamaan siitä kaunokirjallisesti luettavaa tavaraa. Koska täytyisihän moisessa kirjoitelmassa olla joku myyvä punainen lanka tms. En tiedä Junkien tarinasta mitään, mutta jos siellä on tarpeeksi kovia juttuja, ja ne saisi tiivistettyä jotenkin hyvään kaunokirjalliseen muotoon, niin mikäpä ettei?
Eli Junkie: Kirjoita ja editoi, editoi, editoi! Kill your darlings, sanotaan. Eli semmosiakin juttuja pitää poistaa, mitä itse pitää huippujuttuina. Ja sitten anna vielä jonkun editoida sitä lisää… Ihmisillä on nähdäkseni taipumus lörpötellä aivan liikaa tarpeettomia - ja lukijoilla on oikeasti tosi lyhyt attention span, jos kirjassa lörpötellään liikaa esimerkiksi kirjan juonen kannalta merkityksettömistä asioista. Lukija odottaa, että kaikki teksti liittyy yhteen jollain tapaa (ellei nyt sitten puhuta jostain postmodernista kikkailusta).
Ja jos suomenkielentaitosi, Junkie, ei ole kovin vahvaa, niin se voi kyllä muodostua ongelmaksi (olet kuitenkin KIRJOITTAJA!). Ehkä sinun kannattaisi kirjoittaa hemmetisti raakatekstiä, ja sitten antaa jonkun taitavan kirjailijan/kirjallisuuden ammattilaisen editoida sitä ja huoltaa sen kieliasu kondikseen. Ja vasta sitten, jos haluat julkaista, esitellä sitä kustantamoille. Tämä on vain minun neuvoni, ei minulla ole kokemusta kirjan saattamisesta julkaistavaksi…