Noniin, reippaastihan sitä tuli viime viikolla pidettyä hauskaa 100+ annoksen edestä, ja nyt alkuviikosta sitten tiedossa horkkavapinan loiventelua jatkuvasti vähentyvin annoksin. Hieno harrastus tottatosiaan, mutta varmasti itsekukin tahtoo aina välillä vähennellä?
Erittäin hyvin maistui illalla töiden jälkeen 9 annoksen pieni viinapullo. Ja huomenna tiedossa 6 annoksen siiderikuuri. Keskiviikkona kolmosen olutkylpy ja torstaina enää yksi iso siideri ihan varmuuden vuoksi. Perjantaina ja viikonloppuna ollaan toivonmukaan kuivin suin kun jätetään mammonat duunin hyllylle pois kiusaamasta.
Mitenkäs kanssajuopot, millaisella aikataululla ja annoksilla Teidän loiventelu tapahtuu? Onko kokemustenne mukaan viisasta vähennellä jotta pääsee eroon kaikenlaisista ikävistä jälkitaudeista? Vai meneekö se aina viikonlopun jälkeen “ei koskaan enää” -itsepetoksella, ja perjantaina taas kaasu pohjaan?
Kaikki vinkit joilla jolla Jumalan Vihaa voi minimoida, ovat tervetulleet!
Ei, vaan pikemminkin äärimmäisen typerää. Alkoholi poistuu elimistöstä useimmiten vuorokauden kuluessa ja akuutit vieroitusoireet eivät kestä kuin päivän-pari, siis ne fyysiset. Henkiset sitten ehkä pidempään. Tuollaisessa “loiventelussa” ei mun mielestä ole pätkääkään järkeä, jos pyrkimys on vähentää alkoholinkäyttöä - viikko menee tissutellessa ja viikonloppuna on sen verran parantunut, että voi taas tempaista perseet olalle. Väheneekö kokonaiskulutus silloin? Varmaan joo, jos 100 viikkoannoksen sijaan meneekin “vain” 50 Bentsoissa tai opiaateissa homma menee eri tavalla, kun ne vaikuttavat pidempään ja vieroitusoireet ovat usein pitkäkestoisempia, etenkin ensin mainittujen kohdalla, sekä mahdollisesti myös hengenvaarallisia (krampit, kouristukset jne). Voihan toki alkoholistakin saada viinakrampin ja/tai delirium tremenssit päälle, joten ei liene fiksua lopettaa esim. kolmen viikon 24/7 -ränniä seinään, jos annokset huitelee siellä 100 per viikko -tasolla, mutta siitä ei nyt tainnut olla kyse? Jotenkin tästä tulee taas vaan sellainen fiilis, että sä koitat glorifioida omaa dokailuasi puhumalla loiventelusta, jälkitaudeista ja olutkylvyistä. Enpä tiedä miksi edes vastasin, mutta antaa mennä anyway
^Omasta mielestäni Arkkitehti on vain tyypillisessä itsekusetusmoodissa joka on erittäin tavanomaista juopolle.
Uskoisin, että kaveri tietää sen ihan hyvin itsekkin, mutta pitäähän sitä nyt toimintansa jollain oikeuttaa. Se lompakko ei muuten jossain vaiheessa enään jääkkään sinne duuniin :mrgreen: Uskaltaisin tälläisen pieni muotoisen ennustuksen tehdä sen perusteella mitä alkoholismin kehittymisestä tiedän omakohtaisesti ja muiden kokemusten kautta.
Ps. Mitä taas tuohon “loiventeluun” tulee, niin aivan typerää hommaa. Viinan fyysiset viekkarit katoavat 2-3päivän aikana ja tuo tasottelu on vain oire alkoholismista. Itse en edes jaksanut loppuaikoina miettiä mitään kuutta siideriä tai pikkusta viinapulloo… Ei helvetti, kyllä sitä juotiin aamusta iltaan kaikki mitä oli ja tuli (n.1,5l finlandia votkaa/pv) ja lopetettiin vasta kun oltiin totaalipaskana.
Kiitoksia Arvon Lopettajille asiallisista kommenteista. Mutta onko bentsoilla ja muilla huumeilla loiventaminen sen fiksumpaa? Mennäänkö kuitenkin ojasta allikkoon? Mun mielestä parempi vaan pysyttäytyä siinä mikä sen ongelman on alunperin aiheuttanutkin, eikä lisätä myrkkykeittoa hämmentämään yhtään useampaa kokkia.
Eiköhän kaikista järkevintä olisi lopettaa tai ainakin vähentää alkon käyttöä sen verran, että mitään “loivareita” ei tarvitsisi edes miettiä? Jos taas et tähän millään itse kykene, huomaat kyllä vuosien saatossa olevasi todellisessa kusessa.
Jos taas putki pitää saada turvallisesti ja nopeasti katki suosittelen siihen varauksetta bentsoja. Mutta kun juoppo alkaa näillä hoitamaan olojansa, niin usein mennään tosiaan ojasta allikkoon.
Mitä taas tulee siihen, että kannattaisiko se etanoli myrkky vaihtaa johonkin toiseen päihteeseen, niin en voi kuin kertoa oman kokemukseni (joka ei ole suosittelua), että kannattaa mikäli valittu päihde on selkeästi ja todistetusti huomattavasti alkoholia haitattomampi. Oma ja läheisteni elämänlaatu ainakin on parantunut arviolta 3000%:tia :mrgreen:
Ps. Ja jos tilannetta kuvataan “myrkynkeitolla”, niin ei kaikki päihteet ole fyysisesti millään tavalla myrkyllisiä tai toksisia. Eli ei tota sun “keitosta” oikeen pysty pahentaan, se on jo todella myrkkyä.
Tässä ei nyt tosiaankaan taida olla kyse siitä, että Arkkitehti olisi akuutisti kuolemassa viinakramppiin siellä jossakin, minkä vuoksi etanolia olisi pakko saada lisää koneeseen, vaan siitä, että sitä juopottelua ei vain huvittaisi vielä lopettaa, kun jälleen kerran alkoi mukavasti hapan maistua. Myöskin akuutisti hengenvaarallisten alkoholin vieroitusoireiden ollessa kyseessä, loiventelu on hieman riskaabeli tapa katkaista putki, vaikka saattaa sekin toki onnistua. Oikeasti pahoissa tapauksissa ne benzot ovat kyllä se paras ratkaisu vieroittautumiseen, vaikken benzokoukun hankkimista voikaan kenellekään suositella. Putken katkaisu benzoilla ei tosin vielä johda riippuvuuteen kyseisestä lääkeryhmästä, ellei sitten ala aina vain uudestaan ja uudestaan ja useammin ja useammin katkoa aina uusia ryyppyputkiaan Pameilla, kun huomaa ne tehokkaiksi lääkkeiksi krapulavapinoihin.
Näinpä. Käytetyt määrät ja ajanjaksot ovat sen verran pieniä, että toistaiseksi pärjätään suht’ lievillä oireilla. Vieroitusoireistakaan tuskin on kyse, vaan ihan rehellisestä krapulasta. Sillä kertaakaan eivät olotilat ole lähteneet pahenemaan toisena tai kolmantena päivänä. Eka päivä ilman on ikävää, toinen jo ookoo ja kolmantena onkin jo niin hyvässä kunnossa että eihän tässä mitään hätää joten koukataanpas alkon kautta hakemaan “onnistuneen vähennyksen palkinto”
Suunta ja päämäärä on tällä menolla tottakai selvä---->
^Mitä eroa on alkoholin vieroitusoireilla ja rehellisellä krapulalla? Minusta ne ovat täysin sama asia. Minusta myös jos on pakko hakea “onnistuneen vähentelyn palkinto alkosta” niin se kertoo juuri niistä vieroitusoireiden olemassaolosta, ainakin psyykkisellä puolella. Eli ei kyetä omalla tahdonvoimalla enään olemaan ilman viinaa.
Homma menee mielenkiintoiseksi siinä vaiheessa kun alkaa tulemaan kestämättömiä haittoja (esim. psyyke tai fysiikka alkaa pettään) ja huomaakin, että “voi helvetti en pystykkään lopettamaan vaikka haima/maksa huutaa hoosiannaa”
Hyvä kysymys. Netin kaikkitietävästä kollektiivisesta tajunnasta mieleeni ovat jääneet semmoiset väittämät että normikrapula on pahimmillaan dokaamista seuraavana päivänä, mutta helpottaa jokainen seuraava päivä. Akuutit vieroitusoireet taas pahenevat progressiivisesti kolmanteen päivään mennessä semmoiseksi että hengenlähtö on lähellä ilman lisää viinaa taikka bentsoja. Esimerkiksi näin:
Normikrapula kuvaa tässä mielestäni tuota vihreää, eli alhaisen vieroitusoireen käyrää. Tämmöisiin ei tarvita lisää viinaa tahi loiventelua. Pahaan vieroitusoireeseen, eli superkrapulaan, tarvitaan sitten jotain muutakin kuin tahdonvoimaa, vesilasi ja Me Lopettajien virtuaalista joukkoraiskausta!
^ Tuli tässä muisteltua pahimpia omia krapuloita ja mihin ne tuolla käyrässä asettuisivat…
Eli pahimmillaan olen juonut 30-45 annosta alkoholia lähemmäksi kaksikymmentä viikkoa putkeen jokaikinen vuorokausi. Tällöin luonnollisesti vieroitusoireet/krapula oli suhteellisen paha :mrgreen:
Kun promillet laski nollaan, niin kunnon höykytys alkoi. Pahin kesti n.30tuntia ja sen jälkeen tunti tunnilta oli aina parempi olo. Eli edes tuollainen juominen ei aiheuttanut sitä, että krapula olisi pahentunut toisena tai kolmantena päivänä.
Hurjia määriä tuossa. Kuitenkin hirveän vakavat viekkarit lienevät täysin genetiikasta sekä harjoittelusta kiinni. Osa superkuluttajista kärsinee radikaalisti vähentäessään “vain” normihorrorivapinahikoilua muutaman päivän, siinä missä osa joutuu lähemmäs Pyhän Pietarin puhuttelua.
Elikkäs hirveän satunnaista miten alkaa nupissa surraamaan kun alkoholi vähenee elämästä, mutta yhä olen sitä mieltä että parempi loivennella vaikka viinaksilla ajoissa kuin katua myöhemmin. Tämä siis erityisesti niillä jotka eivät millään muotoa suostu kenenkään “auktoriteetin” komenneltavaksi sekä pahimmillaan kyllästetyiksi psyykemyrkyillä lepositeisiin.
Meneekös muuten Kannelmäen Herralla nykyisin yhtään alkoholia? Noiden fiilisten jälkeen luulisin että vähemmän kuitenniin, mikä merkkaa hirveän isoa respektiä täältäpäin!
Lopetin dokaamisen n.3vuotta sitten. En nykyisin työnnä kehooni/elimistööni mitään myrkyllisiä tai toksisia aineita. Ainoastaan kannabista ja vihreää-teetä käytän.
Tästä tuli vielä mieleen, että itse olen kärsinyt näitä “megalomaanisia” krapuloita niin kotioloissa, “auktoriteetin” valvonnan alla kuin myös ihan kirjaimellisesti lepositeissä suljetulla psyykemyrkyillä kyllästettynä :mrgreen: Ei niissä oloissa oikeen mitään eroa ole, samaa surkeaa itsensä vihaamista se on.
Kehoitan miettimään miksi sitä haluaa niin kovasti itseään satuttaa…?
Tämä lienee se kaikkein oleellisin kysymys, johon vastauksen löytäessään on suhteellisen vapaa kaikista päihteistä loppuelämäkseen, eikä vain väliaikaisesti sinnitellessään kuivilla vaihtaessaan lopulta yhdestä laastastaria toiseen ad infinitum. Kiitoksia vielä Kanteleelle hyvistä ajatuksista!
betsoilla oikein tehtynä se on fiksuinta. bentsoja saa avokatkopaikasta jos puhaltaa tarpeeksi vähän
katubentsoja en voi suositella, koska sillon ei aina jaksa odotella että promillet laskee tarpeeksi alas ja päätyy syömään niitä kun alkoholia on vielä veressä. siitä menee todella sekaisin. voi saada vaikka hyvän idean käydä ostamassa lisää kaljaa