Loiva lopetus.

Hei kaikille…täytynee avautua viimein kirjallisesti, pitkään taustalla roikkuneena, olettaen täältä löytyvän vertaistukea. :smiley:

Hieman taustaa:

Olen kohta 40-vuotias narkomaani ja alkoholisti. Olen viettänyt lapsuuteni alkoholisti perheessä, molemmat vanhempani O(li)vat alkoholisteja. Vanhempien liiallinen viinan käyttö on yhtä tuskaa lapselle. Mutta eipä sitä alkoholisti ymmärrä, koska hänellä on omasta mielestään “oikeus” juoda, jos hän haluaa. Lapsuudessani ei siis aina ollut kovinkaan kivaa.

Oma päihdehistoriani alkoi 13-vuotiaana alkoholin käytöllä. Aluksi ihan “harmittomalla” kaljottelulla satunnaisesti, muuttuen vähitellen joka viikonloppuiseksi umpihumalaksi. 15-vuotiaana join jo joka viikonloppu ja välillä viikollakin. 16-vuotiaana kokeilin ensimmäisen kerran kannabista, ja siitä tuli vakiovieras viikonlopun kännäysreissuille. Lopulta kannabis, tai siihen maailmanaikaan se oli hasista, tuli käyttöön viikolla. Parin vuoden päästä kokeilin ensimmäisen kerran amfetamiinia.

Täysi-ikäisyyden koittaessa, tuli puolentoista vuoden seesteisempi kausi. Huumeita en tuona aikana käyttänyt, ainoastaan alkoholia. Tuon kauden jälkeen kaikki romahti täydellisesti, ensin aloin juoda hillittömästi, ja aika pian huumeet tulivat taas mukaan kuvioihin.

Huumeisiin en ole enää koskenut kolmeentoista vuoteen, sitä ennen käyttö pääsi lähes päivittäiseksi, kestäen reilut 2,5 vuotta . Pääsääntöisesti käytin amfetamiinia, mutta myös muut aineet kuten kannabis ja erinäiset lääkkeet olivat osa arkea. Se öiden valvominen ja jatkuvat paranoiat, oli yhtä helvettiä. Ei pysyny enää pää, eikä kroppa menossa mukana. Ei ollu enää yhtään kivaa.

Huumeista pääsin irti 2000-luvun alkupuolella, täydellisen “ympäristöpaon” ansiosta. Päätös ympäristön vaihdoksesta oli täysin harkittu, halusin eroon huumeista. Käytön lopettaminen toi mukanaan “uuden” ongelman, vanhan tutun alkoholin. Join suruuni, join yksinäisyyteeni, join ilooni, join muiden seurassa, join ihan kokoajan. Join itseni ulos koulusta, melkeinpä menetin työpaikkani pitkäksi menneiden viikonloppujen ja keskellä viikkoa pidettyjen vapaapäivien ansiosta. Työssä hankitut rahat eivät riittäneet, join velaksi, pummasin, join tuurilla. Tuli kaikenlaisia ongelmia ystävyys-suhteissa, Riitoja, tappeluita. Ja tietysti armottomat morkkikset. Ei ollut taaskaan enää kivaa.

Päätin että pitkät putket saa riittää, vähensin harkitusti juomistani. Sain pitää työpaikkani, yhtäkkiä olin osa uusio-perhettä ja taloudessa lapsia. Pitkät putket jäivät, ja tilalle tuli tissuttelu. Silloin tällöin viikonloppuisin, sosiaalisissa tilanteissa, ja joskus muuten vaan. Väkeviin viinoihin en ole enää koskenut. Enkä myöskään juo enää viikolla.

Välillä on pitkiäkin aikoja ilman alkoholia, mutta sitten kun arjen paineet nousevat, niin tissuttelu alkaa taas. Sosiaaliset tilanteen ovat myös tilanteita, joissa korkki aukeaa, en ole täysin selvinpäin mikään paras seuramies. Olen syrjään vetäytyvä ja huonolla itsetunnolla varustettu ihminen. Aina tissuttelun ja lievän humalan jälkeen on ihan tautinen morkkis. Kun tissuttelu jatkuu useamman viikonlopun ajan, kertamäärät taas kasvavat, kunnes taas vihellän pelin poikki.

Juhannuksena oli taas tälläinen hetki. Päätin laittaa korkin kiinni, kuinka pitkäksi aikaa, en tiedä. Ei ole taaskaan kivaa.

Kun on tauolla, viinapirulla on vain pikkusormi varpaan ympärillä.

Kun tissuttelee lähes päivittäin, viinapirulla on jo nyrkki nilkan ympärillä.

Kun vetää perseet viikottain, viinapirulla on siinä vaiheessa iso rutistusote, jolla se alkaa hilaamaan kohti mustia multia.

Kun tipaton kuukausi tuntuu isolta jutulta, ovat nilkat uponneet multaan.

Kun tipaton viikko tuntuu isolta jutulta, on muniaan myöten mullassa.

Kun tipaton päivä tuntuu isolta jutulta, on enää pää pinnalla.

^Jatkuu…

Kun tipaton tunti tuntuu isolta jutulta, ainoastaan nenä on enään mullan yläpuolella.

Kun olo alle 2promillen jatkuvassa kännissä alkaa tuntua vakavalta tärinäkrapulalta, ollaan jo täysin mullan alla, mutta pieni juomapilli enään pitää hengissä joka on tökättynä suuhun ja töröttää ylös mullasta.

Kunnes tietysti jossain vaiheessa pillin päähän lentää lutikka ja juopon aika siirtyä tuonen tuville.

Omakohtaisesti koen, että oman pillini päähän ei lentänyt lutikka vaan koko pilli heivattiin huitsin nevadaan, sitten joku tökkäsi tilalle jättijointin, luulin kuolevani/tukehtuvani/tulevani hulluksi kunnes nousin mullista kuin feenix-lintu ikään ja viinapiru sai väistyä areenalta. :mrgreen:

Ps. Jos minussa olisi kuvataiteiljan vikaa, maalaisin aiheesta nyt välittömästi taulun.

Ittekkin varmaan kävisin AA:ssa päivittäin jos siellä jointti kiertäisi ringissä. Eka savut, ja sitten kukin alkaisi avautumaan. Toimisi varmasti ihan helevetin hyvin! :wink:

(—kuulen jo sensuuripeikon hipsuttelua takavasemmalla—)

Tervetuloa palstalle 1be!

Kuulostaa siltä, että sinäkin (minäkin) lääkitset joitain psyykkeessäsi olevia ongelmia päihteillä. Oletko ajatellut mennä johonkin juttelemaan ongelmastasi? Vaikka A-klinikalle ja sitä kautta terapioimaan itseäsi sekä niitä syitä tissuttelusi taustalla?

En henkilökohtaisesti usko kovinkaan monella addiktilla sen paholaisen löytyvän sieltä pullosta, pilleri purkista, pirisäkistä tai bongin pesästä vaan “traumoista” tai ns. käsittelemättömistä asioista kunkin psyykkeessä.

Hyvin sanottu! :slight_smile:

Taitaa olla tällä hetkellä värssyn viimeiset lauseet allekirjoittaneella ajankohtaiset, vaikka viikolla tissuttelua yritänkin välttää. Tälläkin hetkellä tuntuu vahvasti että “pari” helpottaisi kovin hektistä arkea.

Kiitos.

Olen minä muutamaan otteeseen yrittänyt “terapiontia”. Näillä kerroilla tuntenut itseni todella vaivaantuneeksi(varmaan tarkoituskin) ja aika pian lopettanut, vedoten milloin mihinkin syihin. Totta on myös että arvet psyykeessä, vaikuttavat pitkälti käyttätymiseeni, eivät pelkästään päihteiden käyttöön, vaan moneen muuhunkin arkiseen asiaan. Ainakin näin terapeuttini ovat asian esittäneet ja myös itse olen sen todennut. On vain ihan helvetin hankalaa toimia toisin, niinkuin itse tiedostaisi ja haluaisi. Olla joku toinen :frowning: