Pystyn toisinaan juomaan kohtuullisesti, minkä epäilen olevan este raitistumiselleni. Hyvän illallisen kanssa nautittu viinilasillinen tai saunan päälle juotu olut luovat illuusion, että juominen on hallinnassa. Kuitenkin aina muutaman sivistyneen siemailun jälkeen tulee notkahdus ja ryyppyputki alkaa. Itselläni se tarkoittaa noin kahden päivän juopottelua, minkä jälkeen kadun itsestäni taas yhteiskuntakelpoisen yksilön. Kieli vain puoleksi poskessa toivon, että ratkeaisin aina kunnon juopotteluun ja heräisin naama mustelmilla ojasta. Tällöin juomisen haitoista tulisi välitön palaute ja alkoholiriippuvuuteni olisi selviö sekä itselleni että muille. Olisi sitten mukamas helpompi lopettaa kokonaan. Aivan nykyiset näytöt eivät vielä riittäisi perusteluiksi raittiudelle.
Alkoholismista tuskin kukaan kärsisi, mikäli kyse olisi asiasta, joka olisi ihmisen järjellä ratkaistavasta ongelmasta. Surullista sinällään tämän sairauden kohdalla ainakin minulla ja melkoisen monella tuntemallani alkoholistilla, on pitänyt juoda itsensä hulluuden partaalle, tullakseen järkiinsä, eli ymmärtämään oma sairauden tilansa. Tuosta ymmärryksestä kasvaa sitten kyky hyväksyä se tosi asia, ettei viina sovi ja sen myötä asian kanssa ei tänään tarvitse taistella.
Niin karua kuin se onkin, tuohon yllä olevaan kysymykseesi on vain yksi vastauksen aikanaan tuova ratkaisu. Juoda “kohtuudella” niin kauan, että ymmärtää olevansa alkoholisti.
Toivon sydämestäni, että löydät vastauksen tulematta hulluksi tai menettämättä henkeäsi tuota vastausta etsiskellessäsi.
Kaaleppinen taitaa jo sanoa kaiken olellisen tuossa yllä mutta tarkennan hieman; Eräs ammattiauttaja sai minut aikoinaan tajuamaan tilastani jotain kun tuskailin hänelle kaikkea sitä päihteiden käyttöön liittyvää kelailua, mitä jouduin käymään läpi, olin sitten päihteettömänä tai en. Hän sanoi että minut erottaa tavan tallaajasta se, että minun tarvitsee miettiä asiaa niin kauheasti. Ihmisen, jolla ei ole päihdeongelmaa, ei tarvitse.
Nähdäkseni ylipäätään se, että tuntee tarvetta kirjoittaa tälle palstalle, kertoo että suhde alkoholiin on ongelmallinen. Alkoholi on pirullinen veijari siinä vaiheessa kun riippuvuus on kehittynyt: Se sotkee keskushermostomme niin, että riippuvuus ohjaa ja määrittelee toimintojamme, halusimme sitä tai emme. Riippuvuus toimii alitajuntamme kautta ja nousee sen avulla järkemme yläpuolelle.
Lilli Loiri-Seppä on esittänyt kirjassaan " Selviämistarinoita " kysymyksen, jonka avulla voi selvittää olisiko juomisen lopettaminen ajankohtaista: Viekö alkoholi sinulta enemmän kuin se antaa? Jos miinuksia kertyy enemmän kuin plussia, voit aivan hyvin lopettaa. Jonkin ajan päästä huomaat ettet menettänyt mitään kovin arvokasta, päinvastoin.
Kohtuukäyttö on päihderiippuvaiselle mahdotonta, koska keskushermosto ei enää tietyn rajan jälkeen palaudu entiselleen, keskushermostolle ei enää riitä kohtuulliset määrät ja käyttökerrat.
Kohtuukäyttö on riippuvaiselle huono ajatus myös siksi, että fantasia päihteestä estää varsinaisen riippuvuudesta toipumisen tehokkaasti. Niin, ja päihderiippuvuudesta voi myös toipua.
Kiitos Kaaleppinen ja R-R vastauksistanne. Se mitä R-R kirjoitit on niin tuttua itselle. Oman alkoholisuhteen kelailuun kuluu tavattomasti energiaa. Jos kuulisin oman juomishistoriani jonkun toisen suusta, niin kehoittaisin häntä välittömästi lopettamaan. Itseäni, parasta kokemusasiantuntijaa, en kuitenkaan kuuntele. Umpiluupäistä touhua.
Felix, moi. Pari kommenttia ylläoleviin. Joskus kyllä vieläkin kuuntelen ja puhunkin omaan alkoholismiini liittyvistä asioista. Rajaan kuitenkin tarkasti henkilöt joiden kanssa ajatuksia vaihdan. Tavallisessa arkiympäristössäni teema on raittiiden vuosien vieriessä poistunut päiväjärjestyksestä. Huomenna käyn päihdeneuvojan luona päivittämässä yleistilanteeni ja rupattelemassa mukavia. Oikeastaan tarpeetonta ja olen ajanut näitäkin käyntejä alas. En tunne mitään akuuttia varmistamisen tarvetta. On kuitenkin henkilö joka tuntee historiikkini hyvin jo 6 vuoden ajalta ja jota kyllä kuuntelen ja jolta saan asiallisen ja osaavan vastauksen halutessani. En enää syvennä teemaa. Omalta osaltani tiedän tarpeeksi pysyäkseni järkiperäisesti raittiina.
Ongelma onkin juuri siinä, että järki ei tässä asiassa riitä. Muutenhan täälläkään ei olisi yhtään kirjoittajaa!
Ennenkuin menee läppäilyksi, yritän avata miten itse pääsin eteenpäin. Oikeastaan aloitin kyllä suunnitelmallisesti ja projektimaisesti raittiuden ensi askeleet. Menetelmiä tällaiseen etenemiseen on runsaasti tarjolla sekä hoitopisteissä että ryhmissä. Näissä jutuissa on mielestäni 90% järkeä ja suunnitelmallisuutta ja 10% “fiilistä”. Raittiuden edetessä suhde kääntyi päinvastaiseksi. Tänä päivänä pystyn luottamaan vaistooni alkoholismiani sen kummemmin pohtimatta. Asiat melko hyvin kovalevyllä.
Felix, ei omien asioiden kelailusta haittaa ole- päinvastoin. Kannattaa vain katsoa ketä niillä rasittaa ja keneltä saa oikeaa apua. Täällä plinkissä ainakin olet oikeassa paikassa. Tsemppiä edelleen.
Pitkän hiljaiselon jälkeen ajattelin tehdä paluun plinkkiin. Hyvän kesän jälkeen vanhat tavat palasivat, ja juominen on taas humalahakuista. Jonkinasteinen masennuskin on hiipinyt mieleen, mielialat vaihtelevat päivän sisällä aivan laidasta laitaan. Elämä on harmaata taaperrusta. Viikot olen käytännössä juomatta, mutta muutaman viikon välein juon itseni humalaan. Ajatukset pyörivät joko juomisessa tai juomattomuudessa. Elämä tuntuu taakalta. Jotain kai vielä yritän, kun tänne kirjoitan. Toivottavasti huomenna on parempi päivä.
Hei Felex!
Lainaan tähän Andanten tekstiä. Oma kokemukseni on ollut saada raittiudesta kiinni ryhmissä. Päivä kerrallaan on ollut minun lisäkseni monelle muullekin kelvollinen tapa pysyä raittiina.
Alkaapa viikko mukavasti kun tekstiänikin lainataan! Felix, pläräsin ketjua puoli vuotta takaisin ja kysyisin aluksi yhtä asiaa. Oletko saanut oman “alkoholisti-statuksesi” selville? Tarkoitan sitä, että kuinka valmis olet tosissasi myöntämään ongelmasi - jos sitä sinulle on olemassakaan? Itselleni oikea suunta aukesi vasta sitten kun sain päin naamaa arvion ja ihan diagnoosinkin alkoholiongelmastani. Mulla oli näinollen kaksi vaihtoehtoa. Joko jatkaa samaa rataa ja päätyä täydellisellä varmuudella vielä syvempään liejuun tai yrittää kaikkeni päästäkseni tilanteesta irti. Selvä musta-valko-asetelma. Ei enää tarvetta arvuutteluun eikä kohtuukäytön kokeiluun. Valitsin oikean reitin jolla olen nyt kuudetta vuotta. Yksi retkahduskin mahtunut sekaan. Ei kuitenkaan niin dramaattisesti, että se olisi johtanut uuteen kierteeseen. Tapahtui kolmisen vuotta sitten. Otin takapakin opetuksena ja muistutuksena siitä, että joskus mennään heikoilla jäillä ja on skarpattava tuplasti. Tässä yhteydessä oli tärkeää, etten velvoittanut itseäni hampaita kiristellen elinikäiseen raittiuteen. Vaan ainoastaan siihen, että sain korkin taas yhdeksi päiväksi kiinni ja junan raittiille radalle. Oli myös kannustavaa todeta, että tukijoukkoni eivät tuominneet minua millään tavalla.
Felix, sain sellaisen kuvan, että juomisesi keskittyy viikonloppuun. Eli sillä on tekemistä päiviesi rytmityksessä? Sinulla on siis niin paljon vastuuntuntoa ja homma sen verran hanskassa ettet ryyppää duuniaikana. Miten olisi, jos kokeilisit viikonloppuna jotain ryhmää? Ihan tutustumismielessä ja saadaksesi vinkkejä ja mielipiteitä oman paikkakuntasi tukimahdollisuuksista? Itse en kuulu mihinkään ryhmään, mutta suosittelen niitä monestakin syystä. Sisällöstä riippumatta sulle tulee raittiudelle tärkeää viikkorakennetta tapaamisista. Lyhyen tähtäimen vapaaehtoinen pakko mennä ainakin tapaamisiin selvin päin. Ja vielä tärkeämpää: Todeta, ettet ole ongelmasi kanssa yksin. Kuten et täälläkään. Joten hyvä kun pomppasit raportoimaan. Ja vielä parempi, ettei ollut mikään katastrofisanoma! Pysy linjoilla ja mieti asioita. Hyvää viikkoa.
Pitääpä sanoa, että Felixin avausviestissä oli paljon samaistumispintaa. Juuri tuon kaltaista oma alkoholinkäyttöni on joskus ollut hyvinkin pitkiä aikoja. Joskus pystynyt jopa kohtuukäyttöön (joka tosin tuntuu tosi turhalta ja nynnyltä), ja sitten tissutellut mieluummin vaikka viikonlopun kestäviä parin päivän “miniputkia” silloin tällöin, pari kertaa kuussa. Silloin kun sen hauskuuteen on luottanut. Joskus ollutkin tosi hauskaa, joskus ei ollenkaan.
Tällainen oli kuitenkin suuri parannus verrattuna aiempiin aikoihin 7 - 10 vuotta sitten jolloin päihteily oli kokoaikaista hommaa ja/tai holtitonta kaahaamista ja sekoilua.
Joskus 4 - 5 vuotta sitten kävin läpi samanlaista pohdiskelua, jaakaamista ja jahkailua: oonks mie alkoholisti vai enks mie oo? Olinhan kuitenkin oleellisesti vähentänyt/harventanut juomista ja sen aiheuttama painolasti elämässäni oli kutistunut ja keventynyt, joka oli yleisten alkoholismi-käsitysten vastaista.
Sitten lopetin kelaamisen ja funtsimisen ja aattelin että “ehkä oon alkoholisti ehkä en, so not kunhan hyppy kulkee” . Eli keskityin vain huolehtimaan hyvinvoinnista ja elämän sujumisesta. Ja kas kummaa, alkoholinkäyttö jatkoi vain harvenemistään ja sen painolasti kutistumistaan.
Felix, mitä jos yrittäsit kokeeksi vähän pitempää tipatonta kautta, ja katsot mihin suuntaan elo ja olo muuttuu. En huomannut oletko jo tutustunut vaikkapa AA:han ja A-klinikkaan, mutta kumpaankin kannattaa tutustua. Ainakaan niistä ei ole haittaa, eikä sinun tarvitse vannoa elinikäistä täysraittiutta kumpaankaan mennessä, ellet halua.
Kiitos kaikille vastauksista. Tuntuu hyvältä, kun välitätte ja yritätte auttaa.
Pohdin tuota Andanten mainitsemaa ongelman myöntämistä itselleni. Alkoholi on minulle ongelma, en voi koskaan olla varma etteikö ryyppy jäisi päälle. Suhtautumiseni ongelmaan vaihtelee sen mukaan, kuinka paljon on tultu kompuroitua. Ns. onnistuneet parit lasilliset “palauttavat uskon” kohtuukäyttöön, kunnes taas lipsahtaa. Tätä oravanpyörää olen polkenut ainakin 20 vuotta. Opiskeluaikoina juominen oli vielä pahemmin pois lapasesta, joten huonomminkin asiat ovat olleet. Morkkiksieni valtava häpeä lienee pelastanut minut täyspäiväiseltä juopottelulta.
Vuonna 1996 kävin 6 viikkoa AA-palavereissa opiskelupaikkakunnallani, mutta en ollut valmis raittiuteen. Vastaanotto oli hyvä, mutta pidin silloin itseäni amatöörinä muiden kokemuksia kuunnellessani. Ajattelin, että kun en juo päivittäin eikä minulla ole fyysistä riippuvuutta alkoholiin, niin en kuulu tänne. Vaikka jokainen meistä toki saa päättää, miten pohjalle haluaa vajota. Se lienee aika subjektiivinen kokemus. Ammattilaisen arvio omasta tilasta olisi varmasti hyödyllinen. Työni olen pystynyt hoitamaan, kostean viikonlopun jälkeen poden pahaa oloa ja ihmisarkuutta keskiviikkoon asti. Kalliit ovat laulujen lunnaat.
Ehdotus käydä jossain ryhmässä on ihan hyvä. Olen moneen kertaan selaillut pääkaupunkiseudun kokousaikojam läpi, mutten ole kehdannut lähteä. Vaikka pystyn myöntämään ongelman itselleni, niin omalle puolisolle se on vaikeaa. Ehkä elättelen illuusiota, että omin voimin selviän tästä ihan hys hys hiljaa. Haluaisin kuitenkin olla raitis, itseni ja läheisteni vuoksi.
Teidän plinkkiläisten kertomukset raittiuden saavuttamisesta ovat rohkaisevia. Toivottavasti voin itse auttaa muita jonain päivänä.
Olen ollut jonkin aikaa raittiina ja alku oli hyvinkin rutiinin omaista.
korkki kiini ja pää alkoi selvitä.
Opetella mukautumaan yhteiskunnan epäinhimilliseen toimintaan oli kai se suurin shokki
Käyttäisin sanontaa vei kai vuosia tai vie ehkä vuosikymmeniä ennen kuin oppii sekoilemaan selvinpäin.
Holistinen minäkuvani ei taida olla terveellä itsetunnolla varustettu,mutta onnekseni minulle on annettu aikaa
Päivä kerrallaan Hepe 83
Felix hei, kyllä sinä olet itsesi paras arvioija. Sinun on arvioitava, hallitsetko alkoholinkäyttösi vai oletko voimaton alkoholiin nähden.
Kun olet arvioinut nykyisen tilasi, arvioi myös mikä se on 5 vuoden päästä. Arvion pohjana voi käyttää kahta äärimahdollisuutta: jatkaa alkoholinkäyttöä tai lopettaa se kokonaan.
Hyvin varhaiset “huomenta-toivotukset” lämpimästä Saksasta. Felix, kiitos täydentävistä vastauksistasi. Koet tilanteesi ahdistavana joten sille kannattaa tehdä “jotain”. Mielestäni ei ole ratkaisevaa, miten muut näkevät asian jonka itse koet ongelmaksi - sinunhan sen kanssa on elettävä. Ammattilaiset voivat joko vahvistaa tai kumota näkemyksesi joten näihin kannattaisi kyllä ottaa yhteyttä. Et siinä mitään menetä!
Toinen kappaleesi vähän säikäytti. Tarkentaen lause jossa kirjoitat, että jokainen meistä saa päättää kuinka pohjalle haluaa vajota. Kunpa asia olisikin näin yksinkertainen! Alkoholismi on salakavala sairaus. Pohjaa kohti kahlataan ehkä vuosikausia juuri siten, että kaikki ulkoiset kulissit ovat vielä hanskassa kuten sinullakin. Ja yhtäkkiä ollaankin äkkisyvällä. Yllättäen ja ilman varoitusta. Saavutetaan piste josta ei enää ole paluuta. Tai tietenkin paluumahdollisuus on olemassa. Se vaan vaatii hyvin paljon enemmän työtä kuin aikaisemmassa vaiheessa stoppaaminen. Kaiken lisäksi kamalinta on, että tätä pistettä alkoholismissaan pitemmälle edennyt ei itse enää realisoi. Tai ei enää kykene välittämään niistä normeista jotka ohjaavat ns. normaalia elämää. Sinulla arvomaailma on vielä kunnossa, koska podet morkkiksia. Pidän tätä hyvänä merkkinä! Olen myös sitä mieltä, että sairaudessa ei todellakaan ole yhtään mitään hävettävää, korkeintaan siinä jos ei halua tehdä asialle mitään. Tässäkin erotan muutoshalun ja -kyvyn. Itse en olisi selvinnyt ilman ammattiapua. Jokainen ei sitä tarvitse. Mutta mikä estää ottamasta selvää mahdollisuuksista? Eihän kysyminen mitään maksa.
Tiedotuspolitiikkaan sen verran, että tyyliksi voisi ottaa vaikkapa “niin paljon kuin tarpeellista, niin vähän kuin mahdollista”. Lähipiirillesi olisin avoin, kaikki muu harkinnan mukaan.
Muiden auttamisen haluun! Autathan jo täälläkin useita (myös minua) kirjoituksillasi. Saan hyvin peilattua vanhoja aikoja ja pitämään näppini näinkin erossa lasista. Riippumatta raittiuden kestosta meitä yhdistää ainakin se, että seuraava retkahdus on pääsääntöisesti vain yhdestä lasista kiinni. Tästä on tarpeeksi kokemusta joten noudatan tiukkaa linjaa. Enkä todellakaan koe menettäväni mitään - päinvastoin. Ongelmia on elämässä aina ja kaikilla.Ne on vain huomattavasti helpompaa kohdata selvinpäin.
Kyllä juomisen voi halutessaan lopetaa missä ryyppäämisen vaiheessa tahansa.
Ei jokaisen tarvitse minun tavallani olla neljääkymmentä vuotta pöhnässä ja pilata nuorena mahdollisuuksiaan. Ja järjen puutteesta se minullakin kiinni oli. Jos sitä olisi jo nuorempana ollut hiuman enemmän, niin olisin jo aikaisemmin tajunnut että omaan toimintaansa voi vaikuttaa, asenteitaan voi muuttaa ja elämäntapojaan voi korjata.
Tuo järjen puute??
Olen tavannut “jälkeenjääneiträ” jolla todella on järjen puute tai kykynemättömyys järjen käyttöön.
Eivät he toitota järjenpuutta. He pyrkivät esimerkkiä ottaen sopeutumaan yhteisön elämään ja ovat monestikkin ns. normaaleja onnellisempia eläjiä. He eivät tee elämästä vaikeaa,tuskin edes alkoholisoituvat.
Toisaalta jos tekisin valintani oman alkoholismini suhteen tänään niin tyhmäksi ja mielisairaaksi heittäytyisin.
Tiedän kuinka hienoa on mielisairaalassa elää. Kaikki talonpuolesta. Ylläpito sosiaalinen elämä ja läääkitystä mielialaan ym.
Alkoholisteja halutaan hoitaa vaikka he eivät hoitoa pyydäkkään ja hoitajat ovat omasta mielestään hoidettavan yläpuolella joten holistin on heitä helppo kusettaa…tavallaan tosin tuhoaa itseään.
Tuo luuserina eläminen onko siinä mitään eväitä onnelliseen elämään,vai onko se vain tapa elää ts. elää syödäkseen ja odottaa joulua (ajatelkaapa jos sika tuon ymmärtäis.)
Hepe83
Kiitos taas hyvistä havainnoista ja kommenteista. Kun aiemmin kirjoitin, että jokainen päättää miten pohjalle haluaa vajota, niin tarkoituksena oli kuvailla pohjakokemuksen tunnetta, joka itse kullekin on riittävä kimmoke muutoshaluun. Varmasti on kuten Andante kirjoitti, että kyky havaita omaa tilaa heikkenee alkoholismin syventyessä. Omat morkkikseni lienevät suojanneet minua taudin etenemisestä, koska jo muutaman päivän juomisen jälkeen itseinhoni on jo niin suuri, että saan jarrut päälle. Valitettavasti muisto pahoista fiilareista haihtuu muutamassa viikossa, ja sama kierre jatkuu.
Omien kokemusten mieltäminen “kunnon alkoholisteja” kesyimmiksi on varmaan pitänyt minut vertaisryhmien ulkopuolella. Vaikka eivät ne minunkaan kokemukset ihan keveitä ole, kaikkea ikävää on sattunut ja tapahtunut. Tulevan viikonloppu on onneksi niin täynnä ohjelmaa, että juomiselle ei ole aikaa. Otin myös selvää oman kaupungin terveyspalveluista, nyt pitää vielä kaivaa itsestä rohkeus esiin ja varata aika keskusteluun.
Vertaisryhmät ovat sananmukaisesti yhdenvertaisten ryhmiä, eivät vertailuryhmiä. Kun lähtee vertailun tielle, aina löytyy lällympiä ja kovempia tyyppejä. “Naapurin masakin juo enemmän kuin minä, joten miksi minun pitäisi lopettaa?”
Ihminen voi asettaa itselleen tavoitteita ja tarkkailupisteitä. - Kesällä ostan uuden auton… tai menen AA:han heti sitten kun…
Muistan elävästi kevään 2011. Lupasin itselleni puoli vuotta räpistelleenä, että jos vielä kerran sorrun juomaan, etten pysty itse pitämään päätöstäni lopettaa juominen, marssin a-klinikalle. Sinnepä sitten eräänä kesäkuun aamuna krapulassa marssin! Siitä alkoi uskomattoman antoisa tervehtymis-prosessi, jollaisen en edes uskonut minua odottavan. Nyt tänään olen ollut juomatta kohta 1,5 vuotta! Jee!
Teikkis.
Ensimmäinen raitis viikko alkaa olla lopuillaan. Pikkuisen tunnistin tänään orastavaa viinanhimoa, kaupassa tuli vilkuiltua oluthyllyjä kohti sillä silmällä. Tuttu juttu, sisäinen ääni kyseenalaistaa raittiuden mielekkyyden ja supsuttaa houkutuksia korvaan. Kaikki on kuitenkin ihan OK, ja tällä kertaa yritän tehdä raitistumisesta vähemmän tiukkapipoisen jutun. Tuppaa olemaan tuota taipumusta tehdä asiat kaikki tai ei mitään -periaatteella, pätee myös muihin aktiviteetteihin kuin juomiseen. Ma tai ti soitan kaupungin päihdeneuvontaan ja pyydän päästä audienssille.
Felix, pläräsin ketjua puoli vuotta takaisin ja kysyisin aluksi yhtä asiaa. Oletko saanut oman “alkoholisti-statuksesi” selville? Tarkoitan sitä, että kuinka valmis olet tosissasi myöntämään ongelmasi - jos sitä sinulle on olemassakaan? Itselleni oikea suunta aukesi vasta sitten kun sain päin naamaa arvion ja ihan diagnoosinkin alkoholiongelmastani. Mulla oli näinollen kaksi vaihtoehtoa. Joko jatkaa samaa rataa ja päätyä täydellisellä varmuudella vielä syvempään liejuun tai yrittää kaikkeni päästäkseni tilanteesta irti. Selvä musta-valko-asetelma. Ei enää tarvetta arvuutteluun eikä kohtuukäytön kokeiluun. Valitsin oikean reitin jolla olen nyt kuudetta vuotta. Yksi retkahduskin mahtunut sekaan. Ei kuitenkaan niin dramaattisesti, että se olisi johtanut uuteen kierteeseen. Tapahtui kolmisen vuotta sitten. Otin takapakin opetuksena ja muistutuksena siitä, että joskus mennään heikoilla jäillä ja on skarpattava tuplasti. Tässä yhteydessä oli tärkeää, etten velvoittanut itseäni hampaita kiristellen elinikäiseen raittiuteen. Vaan ainoastaan siihen, että sain korkin taas yhdeksi päiväksi kiinni ja junan raittiille radalle. Oli myös kannustavaa todeta, että tukijoukkoni eivät tuominneet minua millään tavalla.
. Eli keskityin vain huolehtimaan hyvinvoinnista ja elämän sujumisesta. Ja kas kummaa, alkoholinkäyttö jatkoi vain harvenemistään ja sen painolasti kutistumistaan. 
