Linkkejä, artikkeleita, tutkimuksia jne (+ omat kommentit)

Mä laitan tänne nyt yhden tutkimuksen minkä löysin. Tuossa on mun mielestä hiukan liian vähän puhuttu perheen merkityksestä, on siinä mainittu jonkun verran et suhteet äitiin on luotu uudelleen yms. mut kuinka tärkeitä ne on, ei oo. Mä ite otin tuosta muutamia lainauksia ylös, en tiedä onks teillä aikaa lukea mut mun mielestä tuolla oli muutama hyvä kohta jonka voisin tähän kopsata… Tässä linkki. Nää lainaukset siis oon tuolta kopioinu ja kommentoin ite jotain…


“Erilaisten elämänvaikeuksien toistuvuus ja kasautuminen voivat olla yhteydessä huumeriippuvuuden syntymiseen”

Mun mielestä tää on sellainen asia joka kaikkien täällä olevien kannattaa muistaa. Monet nuoret tahtoo elää omaa elämäänsä, kun he “löytävät” aineen joka “parantaa” heidän ominaisuuksiaan joita he itse häpeävät ni tottakai he tahtovat käyttää ainetta lääkkeenä. Esimerkiksi ujo pystyy elämään vapautuneesti ja ottamaan kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen, Ihminen joka kokee itsensä mitättömäksi koska häntä on kiusattu joskus, tahtoo kokea itsevarmuutta jota aineista saa tai suosituimmat koulun tytöt ja pojat odottavat mitä heiltä seuraavaksi odotetaan ja kokeilevat huumeita… Ne ketkä kokevat saavansa itsestään esiin juuri ne puolet joita on aina toivonut, tietenkin jatkaa käyttöään kun muut lopettavat ja uskovat saavuttavansa tahtovansa asiat (joita käyttäjä ei edes itse tiedä tai tahdo tietää, mulla ei ollu mitään hajua mitä teen lukion jälkee tai elämäs muutenkaa) selvänä, niin ihmiset kenellä ei ole joko tavoitteita tai uskoa itseensä; yleensä jatkavat käyttöä… Monet kokeilee koska muutkin kokeilee… Jotkut ei edes pidä vaikutuksista ja silti ottavat etteivät menetä “mainettaan”. Silti useimmat jättää käytön ku elämäntilanne muuttuu. Molemmat siskot jätti, avokki joka lähes 2v poltti pilveä, useampi ystävä ketkä myös käytti ½v-3v mietoja jne. Suurin osa näistä kokeili kerran tai pari kovia huumeita mut he ei tahtoneet sotkeutua sellaisiin; ite taas en uskonut et mä jäisin koukkuun ja tahdoin kaikkea kokeilla koska koin ettei mulla ollut mitää menetettävää; mä tahdoin joka tapauksessa kuolla koska must ei oli elämään täällä… :unamused:

“Tärkein toipumista tukeva rakenne oli sosiaalinen verkosto, joka koostui perheestä, ystävistä ja itsehoitoryhmistä”.

Meillä ei ole NA:ta joten itse en käy itsehoito-ryhmissä. Sen sijaan käyn klinikalla jossa voin puhua mikä kulloinkin mieltä painaa. Äitiä en tahdo rasittaa, asiat ovat liian raskaita välillä kuultavaksi; mut pääasiat sanon joten hän tietää kyllä missä mennään. Avokki ei osaa ottaa asioita kuten mä, hän ei muista kaikista “huonoimpia asioita” elämässään kuten mä; ei myöskään mun sisarukset. Heillä aivot on ilmeisesti suojanneet kaikista kamalimmilta jutuilta jotka itse on ottanut aivan tosissaan. Meillä on oikeasti hyvä perhe, mut on ollut vaikeuksia. Iskä on ainoa lapsi jolle on hoettu ettei hänestä koskaa tuu mitää vaikka kuinka yrittäis. Hän myös sanoi aina et pitää selvitä itse omista ongelmistaan. Mä oon kuullu asioita joita ei lapsen pitäis kuulla (nää ei liity seksiin millään lailla, vaan oman isän mt-ongelmiin joita ei oo diagnisoitu mut jotka tunnistan itestäni), mut mä myös tiedän vaistonneeni paljon asioita ja koin ne kaikki musta johtuviksi; toisin kuin siskot. Samoin se, et 1-2 luokan opettaja ei sietän mua, vaikutti muhun tosi paljon; puhumattakaan et se kääns puol luokkaa mua vastaan, kait fiksu muksu tajuaa et vika on mussa eikä muissa… Monet ihmiset kellä on ollu rankkaa mun ympäristöstä, eivät muista edes koko aikaa; mä muistan kaiken ja valitettavan tarkasti… Meni nyt aivan offiks mut must tuo on ihmisestä kii kuka kokee minkäkin asian liian raskaaks tai millä arvostelee itsensä huonoks…

Mulla se johon eka turvauduin oli sisarukset ja vanhemmat. Sit alko löytyä selviä ystäviä silloin kävin vielä ryhmässä jossa vaiti-olovelvollisuuden käsite oli erittäin hakusessa (ei saatu tuota ihmistä pois päihde-piireistä ku narkeil ei oo sana-valtaa :imp: , klinikka varoittaa kyseisest paikasta kyllä ja mulla lupa repiä julisteet) mut sit ku alko löytyä entisiä ystäviä ni tuo tuki-paikka jäi… Sen sijaan mul on kokoajan ollu klinikka tukena, koska muuten mitättömätkin asiat paisuu mun päässä suhteettomiin mitta-suhteisiin; tämä siis johtuu mun persoonallisuuden piirteistä kuten perfektionismist ja siitä et edelleen uskon ettei ihmiset pidä musta… Mikä juontaa juurensa lapsuuteen, kuinkas muuten! Eikä mihinkään muuhun kuin koulu-aikoihin vaikka on jo selvitetty että ne jutut oli teinien hauskanpitoa ja anteeksi ihmiset pyytäneet! Mun oli kuitenkin kasvettava irti äipäst ja välil olin 3 vkoakin soittamatta, se oli vaikeaa. Jotenkii oli tottun vielä 25v et sille voi soittaa ja yritin edellee täyttää vanhempien toiveit joita kuvittelin olevan. Mä olin kuitenkii hyvä oppilas ja menin lukioo koska ei ollu linjaa amikses jonne oisin tahton ja tahoin lisä-aikaa. Sit en tienny mitä teen elämäs eikä oikeestaa enää kiinnostanutkaan; ei musta olis mihinkää ja tahoin itekii elää jotain julkkis-elämää; perustaa bändi ja vetää kamaa!

[i]"Huumeiden käyttötavat vaikuttavat toipumis¬prosessin luonteeseen. Hännikäinen-Uutela (2004, 60) jakaa huumeiden käyttäjät elämysten etsijöihin ja elämästä selviytyjiin (ks. myös Harju 2000, 44–45). Määritelmät kuvaavat huumeiden käyttäjien sosiaalisia todellisuuksia. Jako ei ole yksiselitteinen, vaan käyttäjillä on usein elementtejä molemmista todellisuuksista (emt.). Elämysten etsijöillä elämä ei tunnu elämisen arvoiselta ilman huumeita, vaan elämästä puuttuu jotain ja puute korvataan huumeella. Huumeilla haetaan sisältöä elämän tyhjyyteen, tarkoituksettomuuteen ja päämäärättömyyteen. (Hännikäinen-Uutela 2004, 60; Niemelä 1999, 54; Seppälä 2001, 2003; ks. myös Goldberg 1999, 20–21). Elämästä selviytyjillä huumeiden käyttöä ovat usein edeltäneet erilaiset sosiaaliset ongelmat, kuten perhe- ja kouluongelmat tai rikokset. Selviytyjät hakevat huumeista keinoa unohtaa ongelmat ja saada toivottomalta näyttävä elämäntilanne näyttämään paremmalta"

Mä allekirjoittaisin nää aika täysin. Tuo kyl sotkeutuu, osa alkaa käyttää et tahtoo pitää hauskaa ja ottaa ilon irti elämästä. Jotkut ei vain tunne saavansa tarpeekseen mistään huomiosta tai mieli-hyvästä… Mun lähi-piirissä tuo on kyl vähemmistö. Suurempi osa on näitä ketkä pakenee sosiaalisia ongelmia, useimmat joitan ala-aste juttuja… Usein just käyttäjä-porukoissa pohditaan noita asioita mitkä on ollu negatiivisia elämäs (meillä ainakin) ja monet ollu kiusattuja tai kiusaajia. Kuitenki itsetunto ei oo ihan kohillaan suurimmalla osalla. Jotain sillä huumeidenkäytöllä tahdotaan kertoa; omaa elämännäkemystä ja arvoja, pakenemista masiksesta tai ongelmista, hauskanpitoa, tyhjää oloa tai itselääkitä huonoa itsetuntoa yleensä. Sit vielä kaverit joita ilmaantuu tod. paljon. Mulla oli sellanen tyhjä aukko sisässä, en tienny mistä se johtuu, olin ujo, sisäänpäin kääntyny, päihdehakuinen, itsetuhoinen ja vihainen koko maailmalle. Jos olis oppin tunnistaa omat tunteet nuorena ni ei ois tarvin olla vihainen kokoajan mut ku sitä on vaikea vieläkään osata. Jos ne on kätkeny vuosikaudet ni ei niitä tunnista. Mun on vaikea ollu teini-iästä lähtien itkeä, koska siit saatettii pilkata isän tahdolta. Viiltelin sen sijaan, eli vieläkään ei oo helppo itkeä vaikka tahtoiskin. Pitää olla aika hemmetin loppu ennenku siihen pystyy eli vanhat tavat pysyy aika sitkeest…

“Motiivit huumeiden käytön lopettamiseen vaihtelevat, mutta yhteistä näyttäisi olevan oma halu elää ilman huumeita ja se, että huumeilla koetaan olevan enemmän negatiivisia kuin positiivisia vaikutuksia.
Toipuminen käynnistyy usein merkitysten muuttumisesta. Muutoksen taustalla voi olla joko positiivisia tai negatiivisia tunne-elämyksiä, kokemuksia tai oivalluksia. Esimerkiksi uusi ihmissuhde tai uhka lasten huostaanotosta voivat toimia pysäyttävänä tekijänä. Yksilö huomaa, ettei olekaan sellainen kuin haluaisi olla tai että käsitys hyvästä elämästä on harhaa. Todellisuuden uudelleentulkinta aiheuttaa muutoksia yksilön arvoissa ja minäkuvassa. Merkitysten muuttuminen tarkoittaa uuden identiteetin, toipuneen identiteetin, omaksumista.”

Totta. Kun on tajunnut ensin että huumeista aiheutuu suurempia ongelmia kuin ilman, menee usein vielä aikaa ennenkuin teot alkavat. Mulle tuo ei auennut hetkessä, kuten monet alkoholistit, pohti voisko tuota käyttää vähän silloin tällöin jne. En aikasemmin tahtonu normia elämää, kas kummaa ku se mun “maaginen ikä” 27v (jolloin mun piti itteni tappaa ellei elämä ollu parempaa ku 13-16v) oli menny ni tahdoin normin elämän. Tai tajusin sen jo 25v etten tahdokaan kuolla vaan selviytyä. Meni kuitenkin 3v ennenkuin siinä onnistuin. Vuoden itse odotin ku oli koulua ja töitä (jotka sit päätty). Eli tulee joko yksi tai kuten mulla; useampia ristiriitoja huume-elämän ja ihanne-elämän välille. Ei voi olla huomaamatta et joku mättää jolloin sit alkaa miettiä josko se voiskin olla se juttu jonka takia elämä alko menee just kuten piti; eli huumeet. Siin on vaa se hankalaa et aluks se aine teki itestää just mitä tahto tulla; mä laiskajaakko esim. imuroin ja pyyhin pölyt 1krt/pv, kävelin muiden peräs ja pyyhin samal sormenjälet koriste-esineistä samantien, kaikki kansiot oli järjestyksessä jne jne. Ei edes oma kämppä riittän, menin kavereille siivoamaan. Olin siisti, sain asiat tehtyä (aina oli huolellisuus ja käytös 7-8 tai alle ku oli adhd) ja energiaa riitti. Silti sen saman aineen takia (amfen) oli alle ½v:des menettän exän, työpaikan, porukoiden luottamuksen, kaikki töistä saadut rahat, olin ilm. psykoosis (en tienny kuka oon ja mitkä on moraalisest oikein tai väärin, en tuntenu ihmisiä), aloin piikittää ja olin erittäin lähellä lähteä ihmisten matkaa ketkä ois vaatinu huoraamaa (mun ainoa periaate jota en tee) ja harkitsin todella pitkää vetäväni samoil vermeil ihmisen kans kel sekä b- & c-hepatiitti. En mä sitä vielä tuohon lopettan mut taukoa pidin; mietin asioita ja lopetin ku tarpeeks psyykkasin itseäni ja sain vain karseat morkkikset!

“Toipuminen kuvataan usein kolmivaiheisena prosessina, jossa toipumisen edellytyksenä on uusien käyttäytymismallien, ajatusten ja arvojen oppiminen ja myöhempi sisäistyminen. Toipumisen ensimmäisessä – varhaisvaiheessa – yksilö kokee, ettei voi tai ei saa käyttää päihteitä. Halu päihteettömyyteen on olemassa, mutta se on vielä hauraalla pohjalla. Tukea saadaan usein ulkoisesta kontrollista, kuten yhteisöstä tai hoitolaitoksesta. Toipumisen keskivaiheessa yksilö on matkalla kohti sisäistä hallintaa, päihteitä ei haluta käyttää ja retkahdusriskit tunnistetaan. Toipumisen kolmannessa, myöhäisvaiheessa, yksilö havaitsee, että hänen ei enää tarvitse käyttää päihteitä. Tähän vaiheeseen liittyy sisäisten ristiriitojen ratkeamista ja kypsemmän persoo-nallisuuden rakentumista. Osa riippuvuudesta irrottautuneista jää prosessin ensimmäiseen tai toiseen vaiheeseen.
Useimmille kuitenkin luovuttaminen ja käyttötarpeen häviäminen ovat tärkeä askel toipumisen tiellä. Luovuttamiseen liittyy oman tilan hyväksyminen sellaisena kuin se on ja tilanteen hallintayritysten lopettaminen. Varsinainen vapautuminen alkaa sisäisestä asennemuutoksesta. Usein yksilö yrittää vielä ymmärtää, mistä kaikessa koetussa on loppujen lopuksi ollut kyse ja pyrkii avaamaan tunne-elämän solmuja, jotka aikanaan ajoivat hakemaan helpotusta päihteistä.”

Meillä oli Järvenpäässä tämä 5-vaiheisena mut käyhän tämä näinkin. Mä allekirjoitan kyl tänkin. Tosin tän mukaan mä varmaa oon osittain tuossa tokassa vaiheessa koska mun itsetuntemus on niin huono, etten aina edes huomaa jos petaan retkahdusta. Toisaalta se varmaan käy yhteen sen kans, et mä en tahdo käyttää kamaa. Mul jos on tosi paska olo, ni ennemmin mä mietin et miks oon tääl ku tahtoisin retkahtaa; silti jos sitä jatkuu tosi pitkää ni oon valmis tekee melkein mitä vaa et saisin tuntea et ahdistus tai masennus lähtis edes hetkeks… Tuokin johtuu siitä etten oo saanu virallista terapiaa, oisin varmaa paljon pidemmällä jos terapiaa oisin saanu. Mul ei oo välineit tunnistaa edes kaikkia tunteitani, puhumattakaan et tunnistaisin mistä ne johtuu. Oon kuitenkii oppin sen, että kaikkiin huonoihin tai hyviin tunteisiin ei tarvitse päihteitä; mä koen tällä hetkellä enemmän tavoitteelliseksi sen, että pystyy kohtamaan elämän ilman päihteitä. En oo ollut samaa mieltä asiassa aikasemmin, myös mä oon tahton tosiaa olla julkkis ja vetää mitä tahtoo & kuolla nuorena. Kummast mieli muuttu ku ikää alko tulla, kama ei tuntun enää missää ja sisarukset jotka oli nuorempia, alko saamaan lapsia eikä itellää ollu edes työtä jonka oli voinu pitää… Mulle tuo ratkaiseva asia joka sysäs olemaa selvänä oli laitos-jakso joka oli eka jonka onnistuin olemaan kokonaan paikalla. Mulle oikestaan syy olla selvänä on mun slogani “kuka tahansa voi paeta elämää ja tunteita päihteisiin, rohkea ihminen on se, joka uskaltaa kohdata erilaiset tunteet ja ylä- & alamäet selvänä; oppii sitä kautta tuntemaan omat vahvuutensa ja heikkoutensa sekä uskaltaa pyytää apua mikäli ei yksinään pärjää”. Tietty aika suurena motiivina olis oma lapsi (joka ei saa mun oman heikkouden takia olla päihdelapsi, toisaalta jos raskaaksi jään ni aborttia en tahdo mut ei oo nuo e-pilsut pettäny koskaan joten uskon sit ylempään tahtoon jos niin käy), oma koti ja ihan normi-elämä jossa voisin olla onnellinen, kuten mun perheeni myös. Kuten varmasti kaikki vanhemmat, tahtoisin korjata jotain jonka koin itse huonoksi omassa suhteessa vanhempiin (he taas muuttivat jotain jonka he kokivat ongelmaksi, silti mikään suhde ei ole täydellinen vaan jokaisessa on hyviä ja huonoja puolia), tahtoisin kehittyä ihmisenä (etenkin kasvaa pers. häiriöistä pois, etenki vaativa (=perfektionisti) vaivaa, vaikka vois uskoa et epävakaa vaivais enemmän). Eli mä tahdon kasvaa ihmisenä ja elää ilman päihteitä. Tähän on menny aikaa mut mä oon retkahdellu paljon useimpia esmes kuivauksessa (k-huoneessa) olevia pidempään…

Mut kommentoikaa jos joku asia kiinnitti huomion… Mä en tienny mihin topiccii tätä pistäis oikein joten tein sit oman topicin. Vaik nyt ite kommentoin noihin lainauksiin tuosta tutkimuksesta, ni tänne voi laittaa uutta lukemista netistä… Sori taas tuli liian pitkä topic, ehkä johtuu ku pääsin flunssast ohi ni energinen itseni taas… :blush:

Tässä ois lisää hesarin sivuilta, lähes joka toisen stadissa asuvan lähipiirissä on joku joka käyttää huumeita. Mun äippä on sanonu et useamman työkaverin tm. tutun rivien välistä voi lukea et lapsen kanssa jotain päihde-ongelmia on. Yks tappo veljensä (käyttäjä), yks jäi ratista kii (äiti epäilee vain alkoa mut liikkuu huume-seurassa) jne. Nykyään jos joku sanoo et kotona on ongelmia ja etenkin nuoren tai nuoren aikuisen kanssa ni se ei enää välttämättä liity vain murrosikään… Tuollaiset ihmiset keiden päivän ongelma on, että “tv:ssä näytettiin päivällä paljasta pintaa”; elävät laput silmillä. Klinikalla oli harjoittelussa aikoinaan yks poika, sanoi että “aiemmin kävelin ostoskeskuksessa enkä huomannu yhtään huumeidenkäyttäjää, nyt kun kävelen tuolla ostoskeskuksessa; huomaan että siellä on aika paljon huumeidenkäyttäjiä”. Monet vanhemmat eivät tunnusta, silti he lapselleen antavat kuulla että “kuinka sä voit tehdä näin mulle, naapurin “pirkko” tuli mulle asiasta sanomaan ja arvaa sainko mä hävetä silmät päästäni?”… Kulissit on kuitenkin valitettavan yleisiä koska narkomaanit saavat ennakko-luuloja eikä se raittiina olo auta. Edelleen kuvitellaan että vedetään jos vain annetaan; äsken tuli just viesti et tahdonki ostaa piriä; toki :laughing: … Monet juoruavat ketkä käyttää ja vaikka pääsis eroon piireistä ni sitä ei huomata. Mulla sisko kärsi äidin jälkee eniten, koska ystävät kysy miksen opiskele tms. Äiskä sano et “mun oma asia” tai et “mitä sitä salailee” joten oli tosi vaikeassa asemassa. Keksi sit omiaan et miks en oo töissä tms. Nuorempi sisarus sen sijaan oli itse aikoinaan mukana noissa ennenku sopiva mies (silloin) löytyi, hänen ystävät osa jopa oli mun tuttuja tai tutun tuttuja…

Te ootte siinä upeita vanhempia et tahdotte auttaa lapsianne, oli meilläkin se vaihe jolloin hävettiin että lapsella on ongelmia joka sit saa koko perheelle huonon maineen… Monet kokee et asia johtuu siitä että itse on ollu huono äiti… Se on varmaan maailman pahin loukkaus toiselle sanoa et “sä oot huono äiti”. Sitä kuulemma kuulee naisten vankilassa enemmän ku mitää muuta…

Kiitos Malibu kirjallisuusvinkistä! Tuota tutkimusta Mikkeli-yhteisöstä en ole lukenutkaan. Laitan itse tähän myös muutaman lukuvinkin:

Huumekuntoutuksesta on ainakin tällaiset tutkimukset:

Ulla Knuuti (2007) Matkalla marginaalista valtavirtaan. Huumeiden käytön lopettaneiden elämäntapa ja toipuminen. Yhteiskuntapolitiikan laitoksen tutkimuksia 1/2007

  • vertaillaan korvaushoidolla irti päässeitä ja laitoshoidossa kuntoutuneita
  • kertoo, mikä sai lopettamaan aineiden käytön ja hakeutumaan hoitoon
  • kuvataan, miten elämä alkaa rakentua kuntoutumisen jälkeen
  • tämä oli mielenkiintoinen, opin tästä paljon

Elina Kotovirta (2009) Huumeriippuvuudesta toipuminen Nimettömien Narkomaanien toveriseurassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. tutkimus 10

  • väitöskirja Na:sta
  • 24:n toipuneen tarina
  • myös mielenkiintoinen, nyt vasta tajusin mitä on NA - ei ehkä ihan kaikkien juttu

Sitten pari tositarinaa:

Deborah Spungen (2002). Nancy. Gummerus. Jyväskylä
-tositarina Sex Pistolsin Sid Viciousista ja tämän tyttöystävästä Nancy Spungenista Nancyn äidin kertomana

  • on myös elokuvana, mutta leffa huono (mun mielestä)
  • rankka, itkettävä tarina, joka on pakko lukea melkein samalta istumalta
  • suosittelen!!

Liisa Laukkarinen & Marius Rufenacht (2007). Pakko juoda. Äidin ja pojan taistelu viinasta. Minerva Kustannus

  • lahjakas asperger-poika Marius ja äiti Liisa kertovat vuorotellen Mariuksen päihdeongelmasta
  • mariuksella pääpäihde alkoholi, mutta myös huumeita ja lääkkeitä
  • todella rehellistä ja avointa kerrontaa
  • tosi mielenkiintoista lukea varsinkin Mariuksen osuudet, äidinkin puheenvuorot erittäin hyviä
  • suosittelen!!

Kiitos vinkeistä :slight_smile:

Tuo Mikkeli-yhteisössä tehty tutkimus on hyvä. olen tutustunut siihen opinnoissani. Kannattaa lukea, siitä oli paljon hyötyä alussa, kun asia oli outo.
Ihana Malibu, kun jaksat meitä hyyssätä :smiley:

MN vinkit ovat uusia minulle ja vaikuttavat mielenkiintoisilta. Myös noita selviytymistarinoita:)

www.theseus.fi löytyy aihealueelta ihan hyviä uusia opinnäytetöitä

Joskus kyllä tuntuu, että lukee päänsä puhki ja voisi päihdetohtoriksi väitellä :smiling_imp: Mutta vaikea on asia, eikä
siinä kirjanopit paljoa auta :unamused: