Päivää ja toukokuuta kohtalontovereille!
Täällä keski-ikäinen nainen (taas kerran) on lujasti päättänyt pitää kunnon tauon alkoholin käytössä. Eilinen meni vapputunnelmissa (reilusti alkoholia) mutta sitä ennen pääsin jo peräti kymmeneen raittiiseen päivään, joka on mulle saavutus. Vähentämis- ja lopettamisyrityksiä on takana - riittävästi. Lopettaminen olisi oikea liike, mutta ainakin nyt ensin tätä kautta.
Olen taas viime päivinä lueskellut ketjuja ja lohtua tuo, etten todellakaan ole yksin. Olen töissä ja jälkikasvuakin on. kulissit ns. kunnossa. Ihan lähimmät ihmiset tietävät ongelmani, mutta tuskin kukaan aavistaa, miten syvälle olen joutunut. Tietoa alkoholismista minulla on paljon, olen lukenut kirjoja ja tiedostan asian monimutkaisuuden. MUTTA ei ole helppoa! Ulkopuolista apua en ole hakenut, en uskalla. Ainakaan vielä.
Juominen on minulla alkanut teini-iässä ja pahentunut vuosien myötä. Juon (join!) myös yksin. Haluan eroon pahasta olosta, masennuksesta ja syyllisyydestä, jotka juominen on tuonut elämääni. Varsinkin masennus on viime aikoina ollut musertavaa koettavaa. Jälkikasvuakin minulla on ja äitinä syyllisyys henkisestä poissaolosta on kauhea tunne.
Että näin. Koetan tänne kirjoitella fiiliksiä ja kuulumisia ja tsemppaan kaikkia saman ongelman kanssa taistelevia.
Aurinko kuitenkin paistaa tänään.
Heippa vaan ja kivaa ja samalla surullista (?) että MEITÄ on muitakin. Sun kuviosi on niin tuttu myös lähipiirissäni sekä ihan itsellänikin. Ei ole helppoa aina…
Olen itse keski-ikänen mies ja dokaaminen on pilannut mun elämääni 25 vuotta. Töissä en edes enää/taas ole, uraputki kesti aikansa mutta muutama duuni meni alta ihan suoraan sanoen alkon vuoksi. Viime vuosina on alkanut ihan oikeesti v*tuttaa etten kykene kuin 2 viikon taukoon. Sekin on joskus vaikeeta. Tissuttelija kun olen, en osaa olla ilman sitä kuuluisaa ensimmäistä heti aamusta tai viimeistään iltapäivällä. Just vietin vapun kuivin suin, yksin ja masentuneena koska en halunnut&uskaltanut lähteä juoppokavereiden kanssa ulos - siis etten olisi itse juonut kuin mehua. Eikä muuten olisi onnistunutkaan. No, juomatonta vappukaljaa kun jäi niin johan otin sitten tuossa just pari tölkkiä koska “olinhan selvinnyt vapusta selvin päin” no just joo ja haloo.
Yksinäisyys ja masennus, se seuraa mulla aina heti kun päätän lopettaa edes joksikin aikaa. Ja kamalat syyllisyydentunteet ja morkkikset menneistä vuosista ja juomista - lapsia ei edes ole mutta silti tää syyllisyys on välillä musertavaa. Kun sulla on omia lapsia niin voin hyvin ymmärtää millanen syyllisyys siihen voi kasaantua.
Ajattelin itse ekaa kertaa elämässäni mennä katsomaan paikallisen AA-kokouksen antia. Josko se auttaisi kun tuntuu ettei tää lopu ikinä ennen kuolemaa. Ehkä sinäkin voisit harkita jotain ulkopuolista apua…? Joka tapauksessa, tsemppiä kuivatteluun!
Terve Peksi!
Kiitos vertaistuesta ja kannustuksesta. 
Aamuoluet / -lonkerot / -viinit on tuttuakin tutumpi kuvio. “pari” parantavaa ja siihen se jää. Juu, niin varmaan, kyllä ihminen osaa pettää itseään! Vielä pääsiäislomalla mulla oli viinitonkka piilossa (säälittävää??!!), jotta saattoi “huomaamatta” asioida sillä muka kotipuuhastelujen lomassa. Nyt, kun näitä juttuja uskaltautuu tänne kirjoittelemaan, niin valkenee taas kerran koko homman järjettömyys. Sitä on vain luisunut vuosi vuodelta syvemmälle ja epänormaalista on tullut normaalia.
Yli 10 v. sitten kävin pari kertaa AA:ssa, mutta ei tuntunut mun jutulta. Ongelmaksi juomiseni olen kyllä tiennyt yli 15 vuotta, mutta tässä suossa olen vieläkin, ja kuten Sinäkin, ajattelen, että perhana, pitääkö tämän kestää hautaan saakka. Joka sitten tulee entiseen malliin jatkamalla nopeammin vastaan. Siinäkin on miettimistä.
Tänään en juo. Piste.
Jos 10 päivää on mahdollista, niin miksipä ei 14? Nyt olisi hyvä sauma tähdätä 2 viikon päähän perjantaihin. 14 päivää nollaa vähentisi kuukausittaista keskiarvoa jo kummasti. Pari kertaa kuussa jos vaikka ottaisikin, niin kyllä se mun korvaan kuullostaa lähestulkoon kohtuukäytöltä! 
Täällä raporttia tämänhetkisestä tilanteestani:
day 7 menossa. Eipä tässä vielä hurraamista. Olo edelleen todella masentunut, olen tästä masennuksesta kyllä lähimmille puhunut. Tuleeko tuo masennus esiin, kun sitä ei enää alkoholipitoisilla juomilla (minulla lähinnä olut ja valkoviini, annostus: TODELLA RUNSAASTI JOKA KERTA ja kertoja viikkoon mahtuu ainakin neljä) peitä, tiedä häntä.
Saatoin juoda esim. viinitonkallisen tuosta vain ja oluet ja siiderit kyytipojaksi parissa päivässä. Ei paljon naurata, eikä mitään ansioluetteloaineistoa 
Arkkitehti, mun ei kannata tavoitella 14 päivän raittiutta tai muutakaan tiettyä aikaa, se on päivä ja tunti kerrallaan ja sillä siisti. JOKA IKINEN vähentämis-/lopettamisyritys on aiemmin päättynyt - yllätys yllätys - aimo humalaan. Noin 4-5 vuotta sitten olin kesän ja pitkälle syksyyn täysin ilman alkoa, muistaakseni noin 4 kk ja se oli hyvää aikaa. Kuvittelin silloin jopa päässeeni ongelman herraksi - mutta olin totaalisen väärässä. Joten ainoa todellinen hyvä vaihtoehto minulle on kokonaan lopettaminen. Järjen tasolla sen tiedän, mutta tunnepuoli ei sitten millään tätä haluaisi uskoa. Näinä päivinä olen lipitellut alkoholitonta olutta, ihan kelpo kamaa sekin, vaikka tiedän, että jotkut alamme veteraanit sitä(kin) paheksuvat.
No jaksamista kaikille ja Peksille ja Tarjalle sympatiaa ja sitkeyttä nousta uudelleen, jos välillä kaatuu. - ikätovereita kun ollaan 
Niin, ja kohtalonsellaisia.
Hei Mrs.MiddleAge!
Tarinasi kuulostaa kovin samanlaiselta kuin omani: keski-ikäinen työssäkäyvä perheenäiti pohdiskelee vähentämistä/lopettamista. Itse olen päätynyt jälkimmäiseen ratkaisuun ja kirjoittelen lähinnä tuolla lopettajien puolella. Haluaisinkin suositella, että kävisit kurkkaamassa myös sen puolen viestiketjuja. Sieltä voi löytyä hyviä näkökulmia asiaan.
Mukavaa torstaipäivää sinulle, sateista huolimatta!
t.syystuuli
Kiitos kannustuksesta Syystuuli!
Kyllä olen Lopettajien juttuja lueskellut ja kolahtaa moni tarina! Sinnehän minäkin kuuluisin. Tällä hetkellä ajattelen, että kirjoittelenpa sitten vähentäjiin tai lopettajiin, niin pääasia, että kirjoittelen ja pysyn tipattomalla linjalla. Päivä kerrallaan. Nukkuminen on ollut hirveän huonoa jo pitkän aikaa, joka lienee tuttu ilmiö kassasisarille ja -veljille. Eteenpäin ja (raitista) kesää kohti!
Hyvää äitienpäivää äideille ja kaikille muillekkin!
Tänään on päivä kymmenen ilman alkoa ja jatkoa seuraa. Seuraa. Hoenko vain itselleni, että “tällä kertaa onnistuisin”, tiedä häntä, mutta tahto on luja.
Pohdiskelen rajua masennusta, johon olen pudonnut tällä kertaa juomisen lopetettuani / tauottua. Lienee (alkolla) piilotettua tyytymättömyyttä elämään osin koti-, osin työrintamalla. Olen kyllä tosissani ajatellut vielä vähän opiskella ja sitä kautta yrittää löytää nykyistä mielekkäämpää työtilannetta. Periaatteessa mulla on kaikki OK; työ on, puoliso ja jälkikasvu on, terveys (?!) on tallella, talous ihan OK, joten mitä hemmettiä tässä kirjoitan ja marisen. Olen lukenut karua kertomaa monen muun kohtaloista ja mitä kaikkea on pitänyt menettää ennen raitistumista. Voisinkohan itse ottaa opikseni “jo” tässä vaiheessa.
Olen myös hirveän väsynyt. Hain muutama vk sitten nukahtamislääkkeet ja nyt pelkään, että jään koukkuun niihin. Pakko on kuitenkin saada unta jonkin verran, jotta päivisin saa itsensä raahattua työpaikalle ja siellä jotakin aikaiseksi. Henkinen pahoinvointi on voimakas, onneksi puolisoni kanssa voin puhua lähes kaikesta.
Ei myöskään ole mieltä ylentävää havaita omien muistitoimintojen surkastuneen ja keskittymiskyvyn huonontuneen selvästi. En muista, milloin viimeksi olisin lukenut jonkin romaanin kokonaan… 
Pahoittelen jälleen tätä itsesäälissä kieriskelyä; tänne tuntuu kuitenkin turvalliselta ja hyvältä purkaa omia tuntojaan. Ehkä kirjoittamalla ulos pahaa oloa ulos pääsen sen lähteelle.
Tänään en juo. PISTE.
Hyvä että kirjoitat! Leppoisaa sunnuntaita ja lepäilyhetkiä! 
