Taas krapulainen morkkis-lauantai. Kotiin tulosta en muista mitään. Ekana tsekkaus, onko puhelin tallella, lompakko, onko tullut soiteltua jonnekin. Ei onneksi. Ja taas kaikki tavaratkin tallella. Mutta tiedän, että näin ei voi jatkua. Jos moukan tuurilla selviää hengissä ja ilman sen suurempia vahinkoja himaansa joka kerta, se ikäänkuin antaa luvan sekoilla seuraavallakin kerralla. Taas seuraavana viikonloppuna, taas seuraavissa juhlissa.
Olen vuosia tissutellut, jopa arkisin. Saatan juoda kaksi pulloa viiniä illassa. Arkijuomista olen onnistunut vähentämään rutkasti ja se on ollut jopa suhteellisen helppoa. Mutta vihaan itseäni jokaisena sellaisena lauantaina tai sunnuntaina, kun herään tässä tilassa. Mietin, mitä hölmöä sitä tulikaan taas sanottua ja tehtyä. Kaikki pitävät minua ihan idioottina. Voi vittu. Miks aina lähtee lapasesta? Olen vihdoin, vuosien ja lukemattomien toilailujen jälkeen uskaltanut myöntää itselleni, että en hallitse alkoholinkäyttöä. Kohtuullisesti juominen ei onnistu minulta kertakaikkiaan. En keksi muuta vaihtoehtoa, kuin lopettaa kokonaan. Mutta onnistunko siinä yksin? Uskaltaisinko mennä AA:n kokouksiin? Pelkään leimautumista. Mitä jos en saa enää töitä, jos saavat tietää, että käyn kokouksissa?
Tule nyt aluksi vaikka juttelemaan minun kanssa tuonne www.riippumattomat.net sivulle näistä pahimmista oloista ja morkkiksista. Täällä Plinkissä saat sitten semmoista pitkän linjan apua ja hyviä neuvoja kokeneemmilta.
Itselläni on menossa päivä numero 11. ilman alkoholia.
Ehkä olet jo nyt leimautunut juopoksi, jotkut voivat pitää sinua jopa idioottina, ainakin oman arviosi mukaan. Enemmistö AA:n kokouksissa käyvistä on raittiita. Ei liene kovin paha, jos saat AA:n avulla raittiin maineen itsellesi.
Julkijuopot ovat usein jonon hännillä, kun työhön etsitään tekijää.
Nyt olet päättänyt lopettaa ja arvelet omien kokemustesi perusteella, että yksin et pysty. On siis oikea aika hakea apua. AA on tehokas ja joustava tapa saada korkki pysymään kiinni.
Tänään ja huomennakin on kokouksia, katso netistä paikka ja aika. Niissä on ihmisiä, jotka ovat kokeneet samaa, mistä kirjoitit ja heiltä saat tukea. Sinulla on mahdollisuus saada raittius, uusi elämäntapa ja uusia raittiita ihmisiä ympärillesi, jos niin haluat.
Harva onnistuu yksin ja miksi pitäisikään, kun apua on tarjolla. Ota ensin yhteyttä lähimmälle A-klinikalle, näin tein itsekin. Sieltä osaavat kyllä auttaa sinua eteenpäin. Se mikä toimii yhdelle ei toimi kaikille.
Vaihtoehtoja on kovin monia. Ja vaatisi varmaan aika paljon taustatietoja sekä todellista ammattitaitoa jotta voisi kertoa toiselle mikä oln juuri sille ihmiselle paras tapa muuttaa elämäntapoja.
A-klinikkaa suosittelen minäkin. En ole itse siellä asiakkaana ollut, mutta tuttaviltani saamani tiedot ovat kaikki puhuneet sen puolesta että asiallista ja asikkaan tarpeet huomioon ottavaa palvelua sieltä saa.
Entä “yksin” raitistuminen? Ei sekään mikään kummajainen ole. Useiden yliopistotasoisten tutkimusten mukaan jopa enemmistö raitistuneista alkoholiongelmaisista raitistuu nimenomaan kaikkien hoito- ja terapia- yhteisö- ryhmä jne toimenpiteiden ulkopuolella.
Minulle se oli sopivin vaihtoehto. Alkoholismini ja siitäö irrottautuminen oli aika tiukka paikka, ja asia oli niin henkilökohtainen, arkakin, ja rauhaa vaativa prosessi, että ensimmäisten viikkojen aikana se ei olisi kärsinyt edes asiasta keskustelemista kenenkään kanssa. Se , raittiuden hento taimi, se vaati kovin suojatun alkuunlähdön, luulenpa että se olisi jo tiukemmasta katseesta antautunut ja kuollut samantien. Minun oli tosiaan saatava rakentaa ihan itseni kanssa palikoita uudenlaiseen kasaan ennenkuin siinä rakennelmassa oli mitään mitä olisin voinut muille näyttää.
En minä silti mitenkään yksin ihan totaalisesti ollut.
Olinhan minä kaikissa arkipäivän asioissa muiden kanssa tekemisissä, ja varmasti sain voimaantumiseeni tukea ihan normaalista vuorovaikutuksesta ihmisten kanssa, sain muilta ihmisiltä ja siitä yhdessä tekemisestä voimaannuttavaa sisältöä ja elämänuskoa, uskoa siihenkin että alkoholimistani voin minäkin parantua ja päästä ihan siihen tavalliseen elämään jossa päihdeasioilla ei mitään henkilökohtaista merkitystä ole… ja kaiken tuon ihan sen tavallisen vuorovaikutuksen sivutuotteena, tekemättä minkäänlaista numeroa siitä että jokainen päivä oli uusi ennätys selvänäolossa useaan vuosikymmeneen… se oli sitä intiimialuettani jonne ei ollut muilla asiaa sekoittamaan juuri ja juuri muutenkin elämän viidakossa näkyvää itseuumoiltua reittiä… ei, pidin sen itselläni ja hyvin se meni.
Mutta… tällä ei tarvitse olla mitään tekemistä jonkun muun selviytymisstrategian kanssa.
Turhaa on edes tuon yksityiskohtaisemmin sitä alkaa selvittämään, ihan samalla tavalla ei ehkä kenenkään muun elämässä asiat mene.
Variaatioita on miljoonia, jos kohta jotain yhtymäkohtiakin löytyisi.
Mutta, eipä tässä, voimia toivottelen elämänhallinnan parantamiseen millä keinoin sen sitten kukin omalla kohdallaan haluaa toteuttaa.
Kiitos kaikille näistä kommenteista! Tästä on suuri apua. Kiinnostaisi tietää ja kuulla kommentteja, kertomuksia, miten teille on kypsynyt ajatus siitä, että olette halunneet lopettaa kaikki päihteet? Mistä sen tietää, että nyt olen valmis, nyt minusta on siihen? Miksi osa vähentää, osa lopettaa? onko se edes mahdollista, että vain vähentäisi?
Ja mikä ihme siinä on, kun jos ottaa lasin, niin tekee mieli heti juoda lärvit? mistä siinä mekanismissa on kyse? Tunnistatteko sen itsessänne, oletteko keksineet sille selitystä?
Heippa,
itsellä ainakin tuo laskuri (promillen raja) pitää paikkansa, jos vain malttaisi jättää siihen…:
paihdelinkki.fi/testaa/kertakayton-raja
Nyt taas “kuiva” kausi menossa (neljä päivä, heh!), saa nähdä kuinka kauan. Kokonaan lopettaminen tuntuu niin pirun lopulliselta, mutta sitä on kyllä kuolemakin… Viimeisimmän putken aikana kaaduin pääni yksin ollessa taas niin että hoh hoijaa, mitään en muista mutta aamulla heräsin tukka ja tyynyliina veressä. Siispä kuivaa kautta taas vuoroon, kun ei kokonaan kykene. Tai mistä sitä tietää. Mutta tuo laskuri eli pari kolme viinilasia pitää mun kohdalla paikkansa eli kontrollin, esim. illallisella, kunhan jää siihen. Siitä kun menee yli niin naps ja taas lähti lapasesta.
Tsemppiä!
Minulla kohtuullistamis/lopettamis-ajatus on pyörinyt päässä kymmenkunta vuotta. Viimeisin kännitöppäys oli sitten sitä luokkaa, että kypsyttelyä ei enää tarvittu. Päätös oli selvä kun vieroitusoireista selvisin. Nyt on löytynyt muitakin motivaation lähteitä, kuten krapulattomat aamut, yleisesti hyvä olo (parempi kuin vuosiin), paino on pudonnut, energia ja työteho kasvaneet hurjasti, ja lisää motivaation lähteitä tulee. Vielä kun henkiset haavat on parannettu ja unettomuus hoidettu, niin vot! Kokemuksesta tiedän, että nekin paranevat ajan kanssa. Ei pidä olla liian hätäinen, askel ja päivä kerrallaan. Koitan kerätä motivaatiota ihan pienistäkin asioista.
Terveyskirjastossa alkoholismista sanotaan näin: “Addiktiota ylläpitävä keskushermoston toiminnan muutos korjautuu hitaasti ja edellyttää yleensä ainakin 3-6 kuukauden pituista raitista jaksoa. Tämän vuoksi viikon kestävä katkaisuhoito tai raittius eivät hävitä pakonomaista tarvetta käyttää alkoholia tai päihteitä. Kerran kehityttyään pakonomaiseen juomiseen johtava keskushermoston toiminnan muutos palautuu helposti pitkäänkin kestäneen raittiin jakson jälkeen, jos henkilö alkaa uudelleen käyttää alkoholia.”
Eli varmaan tuo addiktio on se perusmekanismi. Mutta kyllä mulla myös tietyt tilanteet, tunnetilat ja tilaisuus juoda johtivat hallitsemattomaan juomiseen. Vuosien mittaan olen oppinut nämä tunnistamaan ja koittanut keksiä korvaavia tapoja toimia.
Muuten, kokeileppa joskus odottaa tunti pari, kun viinan himo iskee. Mulla monesti menee ohi.
Edit: Meinasi yksi motivaation lähde unohtua, rahaa säästyy. Itse olen säästänyt kahdessa viikossa Ipad:in hinnan. Kahdessa! Sillä näitä juttujani nytkin naputtelen. 
Minulla juovuksissaolo oli luonnollinen elämäntapa -mielestäni.
Kun vuosikymmenet joka päivä oli pöhnässä, ei sitä niin ajatellut että tässä jotain erikoista olisi.
En muista, että olisin juuri suunnitellut että se siitä miksikään muuttuisi.
Riippuvuutta, alkoholismia, ilmeisesti sitten pahimmansorttista, kun se tuntui jopa ainoalta oikealta elämäntavalta minun kohdallani.
Mutta… kait se jossain siellä aivojen sopukoissa kypsyi, osansa saattoi olla ajoittaisella osallistumisella sellaisiin juttuihin joissa koko porukka oli selvinpäin -jopa ihan tietoisesti, päihdeongelmia torjuakseen.
Silloin oli oltava välillä selvänä, ja vaikkei se ihan luontevalta tuntunut niin menihän sekin.
Ehkä se tuli mieleen, että tämä pöhnääminenhän rajoittaa elämää niin perhanasti, niin paljon jää väliin mukavia asioita kun tokkuraisena pöhkii eikä oikein voi joka hommaan mukaan mennäkään?
Ehkä siinä oli muita syitä, enpä niin muista.
Jonain päivänä sitten vaan ajattelin että meniskö nyt tämä päivä selvänä…seuraavana päivänä sitten ajattelin että jos jokunen päivä lisää -ja siitä se lähti. Ensimmäiset viikot tiesin tunnnin tarkkuudella kauanko viimeisestä ryypystä aikaa oli. Jokainen päivä oli uusi ennätys.
Miksen sitten vain vähentänyt?
Siksi että se ei olisi samaa tulosta tuonut. Olisko sillä ollut merkitystä, olinko juovuksisa vähän vai paljon, elämää sekin olisi rajoittanut.
Kenties, jos olisin ollut juovuksissa vain vaikkapa joka toisena päivänä tai joka toisen viikon… mutta luulen että se olisi ollut niin helvetin vaikeaa… tämä kokonaan juomatta oleminen on kuitenkin kovin yksinkertainen homma. Kunhan vaan ei kaada ryyppyä kurkkuunsa. Ei tässä tarvitse säätää eikä laskeskella mahdollisuuksia, ei tarvitse jossitella eikä epäillä miten missäkin käy.
Sopii siis tässä tapauksessa kun halusin päästä koko murheesta eroon.
Ja tottakai, kait siinä sitten jostain luovuin… mutta nyt, kun on jokunen vuosi selvänä mennyt, en oikein enää muista mistä olisin luopunut.
Ei ne vissiin mitään tärkeitä juttuja olleet.
Samaa olen kuullut monen pidempään juomatta olleen sanovan kuin MM, raittiudesta tulee tapa eikä sitä tarvitse enää pohtia. Se on tärkeä tieto!
Itse lopetin tupakoinnin joku vuosi sitten. En enää edes oikein muista, milloin se oli. Eikä tupakka käy enää mielessä ikinä. Uskon, että viinan kanssa pääsen vielä samaan.
Moikkis ja tervetuloa palstalle. Ylempänä olikin jo hieman asiaa kysymykseesi. Täydennän hieman. Kyse on ns. päihdemuistista joka aktivoituu alkoholistilla vuosikymmenien raittiuden jälkeenkin siitä kuuluisasta ensimmäisestä lasista (jotkut tarvitsevat ehkä parikin lasia, mutta periaate on sama). Tämä mekanismi on toiminut itselläni menneisyydessä niin sataprosenttisen luotettavasti ettei mun enää tarvitse testailla. Näpit irti. Tai sitten riskeeraamaan. Jokaisen oma valinta - ajan laskeminen ei poista ohjelmaa kovalevyltä.
Kun vuosia jatkuneen alkoholinkäytön aikana en loppuaikoina pystynyt hallitsemaan juomistani, kävi välillä mielessäni lopettamisen mahdollisuus. Tunsin pari alkoholistia, jotka olivat olleet raittiina jo kauan. Valmis hakemaan apua olin silloin, kun tuli hätä itsestäni, todennäköisyys ennenaikaisesta tuhosta. Mielisairaala tai hauta kävivät kauhukuvana mielessä. Palavereissa olen kuullut sanonnan sydämen murtumisesta. Silloin alkoholisti on kypsynyt ottamaan vastaan avun ja on valmis tekemään mitä tahansa raitistuakseen.
Andante mainitsi ns. päihdemuistin. Kokemuksesta tiedän, että minullakin on sellainen. Siksi ensimmäinen ryyppy on liikaa, ainakin turhaa riskeeramista. Tiedän ihmisiä, jotka ovat raitistuttuaan palanneet kohtuukäyttöön, mutta kaikki heistä eivät ole pysyneet sellaisina kovinkaan kauan.
Elämä on muuttunut tasaisemmaksi, kun törmäilyt ja törttöilyt ovat jääneet pois.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Itelläni alkaa aina suu napsamaan, jos otan yhdenkin lasillisen. Jos ostan 6-packin, niin sitä ostaessa alan jo miettimään, että mitäs sitten kun nämä loppuu? Mistä lisää? Millä verukkeella voi lähtä käymään kaupassa hakemassa lisää? Ehtiikö ennen yhdeksää? Ehtiikö ennen yhdeksää juoda kaikki (tai edes suurimman osan), jotta voi hyvillä mielin hakea lisää?
En tykkää jättää juomista “kesken”. Tappiin asti vain. En pidä siitä laskuhumalan pöhnäisestä olotilasta myöskään, enkä huminasta päässä kun on juonnut ja käy nukkumaan ja koittaa saada unta. Joten “paras” vaihtoehto on juoda kaikki loppuun siihen asti kunnes sammuu.
Myös työttömyys ja tulevaisuus ahdistaa. Haluaisin perheen, avovaimo ei. Perhettä varten pitäisi olla myös töitä. Tulevaisuutta olisi kiva suunnitella ja tehdä sen eteen töitä. Mutta kun tuntuu, että kunnollista tulevaisuutta ei ole edessä, ainakaan tällä nykyisellä elämän polulla ja -kumppanilla, niin helposti antaa kaiken vaan olla ja ahdistuu sitten. Sitä onkin hyvä paeta tasaisin väliajoin pulloon.
Mutta sitten kun tuota ei enää jaksa, on parasta olla kokonaan ilman ja lopettaa. Itse olen ollut nyt kolme viikonloppua ja viikkoa juomatta mitään. Vuosiin en ole ollut juomatta näin kauaa. Vaikka olen suunnitellut jo pari vuotta vähentämistä ja lopettamista. Nyt vain jostain tuli se kipinä.
Tähän asti on ollut helppoa olla juomatta. Tällä viikolla tosin teki mieli juoda ja lopettaa koko raittius, kun avovaimo alkoi valittamaan/puhumaan siitä, kun ei voi sitten jouluna tissutella yhdessä. Että miksi en voi juoda normaalisti ja miksi olen tälläinen alkkis alle kolmekymppisenä. Että hän ei jaksa mitään raivoraitista ja olen pilaamassa osaa hänen elämästään. Osa tästä vihasta taitaa olla hämmennystä uusista tavoistani. Häneltä onnistuu siis kohtuukäyttö. Koitin siinä sanoa, että en ole kenenkään muun käytöstä muuttamassa. Omaani vain. Silti teki mieli juoda, kun ajattelin, että joo, en halua pilata kenenkään elämää. Sitten mietin, että jos joisin vain jouluna. Voitaisiin tissutella yhdessä, kun olen ollut tarpeeksi kauan siihen mennessä selvä.
Noh, siinä sitten aloin miettiä, että pitäisi varmaan harjotella pari kertaa ennen sitä. Ettei mene sitten överiksi silloin. Että jos Itsenäisyyspäivänä vähän. Ja joulukuussahan voi muutenki maistella terästettyä glögiä. Ja nyt perjantaina on tutun synttärit, siellä voisi harjoitella parilla oluella. Ehkä kuudella. 6-pack on hyvä määrä. Sinne juhliin. Aloittaessa kotona menee pari-kolme.
Kunnes tajusin, että niin, mikään ei ole muuttunut. Olen edelleen valmis juomaan kaiken ja enemmänkin. Heti, kun olisi tarjolla tilaisuus, kehitän mielessäni jo pari lisää. Eli parempi olla juomatta. Ainahan noita syitä juomiselle keksisi.
Tajusin myös, että raitistun (tai koitan raitistua) itseäni varten. En ketään muuta. Tässä asiassa saa ja pitää olla itsekäs.
Näinä kolmena viikkona olen huomannut, että juomattomuus ei poista vastoinkäymisiä, mutta niihin pystyy suhtautumaan paremmin. Ei tarvitse lakaista niitä maton alle ja luoda uusia ongelmia, vaan ne voi kohdata. Niitä negatiivisia asioita tulee eteen yhä, mutta saan kohdata ne tasapainoisemmin, eikä minun tarvitse pohtia ovatko sanani humalaisen huonon harkintakyvyn tai krapulan aiheuttaman syyllisyyden sävyttämiä.
Onnittelut hyvän kumppanin valinnasta - todellinen tuki tiukassa paikassa! Kysyhän siipaltasi onko hän valmis hoitamaan rullatuolipotilasta muutaman vuoden päästä.
Ai mikään ei ole muuttunut? Millainen entinen suhteesi oli? Yhtä määräävä nainen kuvioissa jolta sitten sait epäsuorasti luvan ryyppäämiseen?
Sun ainoa mahdollisuutesi pitää päätöksesi on heittää täydellinen eloonjäämisitsekkyys päälle. Jos suhteesi ei kestä SINUN - oikeastaan kaikkien - etujen mukaista raitistumista niin kannattaisiko tarkistaa kuviot uudelleen?
Juomattomuus sinänsä ei poista vastoinkäymisiä, tässä olet täysin oikeassa. Mutta ei niitä pitäisi lähipiirissään olevilta odottaa eikä salliakaan.
Minäkin vastaan vaikka olen ihan alkutaipaleella täysraittius-polulla tai miksi sitä nyt kutsuisi.
Olen miettinyt ajoittain kokonaan lopettamista n.10 vuotta, koska olen huomannut että kohtuu ei onnistu ja kärsin enemmän kuin nautin juomisesta kokonaisuudessaan. Kovin montaa hyvää puolta en enää keksi juomisessa. Pari viikkoa sitten tuli ns.pohja vastaan ja jotenkin vain sellainen tunne että alkoholi ottaa musta ja mun elämästä ihan totaalisen vallan jollen sano sille hyvästejä. En halua olla sen orja.
Päätöstä avitti puolisolta, lapsilta ja ystäviltä saatu tuki ja rehelliset mielipiteet joita itse pyysin. Kovaa kuultavaa mutta kannatti. Minunkin puolisoa toisaalta suututtaa etten voi juoda kohtuudella kuten hän, mutta kuitenkin ymmärtää että parempi totaali kieltäytyminen kuin se jatkuva tasapainoilu ja varuillaanolo mun juomisten kanssa.
Täällä on monella kirjoittajalla todella hienoja ja pitkälle mietittyjä ajatuksia, niitä on mahtava lukea. Itse en kykene tuottamaan tuollaista tekstiä.
Tuo itsekkyys valkeni mulle myös tässä jokunen päivä sitten. Eli itsekkäästi ja itseäni varten tahdon raitistua nyt ensimmäistä kertaa. Aiemmat yritykset on olleet sellaisia puolivillaisia ja nyt tajuan, etten ollut tosissani enkä ilmeisesti ollut juonut vielä tarpeeksi.
Tällaisia ajatuksia heräsi tällä kertaa…
Hyvä asenne sinulla on, pakko olla itsekäs, ajatelkoon muut mitä haluaa. Samansuuntaisesti ajattelen itsekin, tosin en enää koita raitistua, mun on pakko.
Totta, ei ne vastoinkäymiset mihinkään katoa. Mutta mutta, mulla on nyt kolmas viikko raittiina ja sitä mukaa kun fyysinen olo kohenee ja energiaa tulee lisää, niin tulee myös henkistä kovuutta. Moni vastoinkäyminen ainakin kutistuu. Näinkin lyhyessä ajassa olen huomannut, että sellainen sisäänpäin kääntynyt agressiivisuus, jonka on hammasta purren niellyt, on oikeasti vähentynyt ihan selvästi. Ehkä sitä krapulassa oli aina niin herkässä mielentilassa, että pienistäkin asioista kasvoi suuria. Ja suuret tietty hukutettiin viinaan.
Sisäänpäin kääntyneistä agressioista puheen ollen. Jos jollakulla on halua penkoa autoagressiivisuuta , defenssejä ym. niin ehkä suomalaisestakin Wikipediasta löytyy hakusanalla “psykologiset puolustusmekanismit”? Liittyy juomiseenkin. Jännä aihe johon joku psykologiaan perehtynyt voisi kommentoida täälläkin? Suomenkielinen terminologia ei ole mulle tuttua. 
Hyvä vinkki andante, mutta tosiaan terminologia on vaikeaa. Selkeämmän esityksen löysin sivustolta tiedostamaton.net/defenssit/ Löytyy paljon alkoholistinkin ajatusmailmaan liittyvää ja selittävääkin.