Liian iso ego

Me Lopettajat
1

Yksi sellainen vaiva, joka tähän alkoholismiin liittyy, on liian iso ego. Ei oikein sellaista takkia tahdo kaupasta löytyä, että takin napit menisivät kiinni. Toki sitten on aina niitäkin, joilla on aina vähän niinkuin numeroa liian pienet kengät. Siitä liian isosta egosta nyt kuitenkin pari sanaa. Tämä isoegoisuus on vähän sellainen sammakkotauti. Sammakothan pariutuu paremmin, jos ne osaa vetää oikein paljon ilmaa keuhkoihinsa tai vatsalaukkunsa tai minne ne nyt sitä ilmaa sitten vetänevätkin.

Joskus se iso ego vähän helpottaa, kun lopettaa viinan juomisen. Ei tietenkään aina. Senpä takia tätäkin palstaa lueskellessa välillä tuntuu, kuin olisi lähinnä sammakoita katselemaassa kevätaikaan. Jos tätä vertaistuen olemusta vähän pysähtyisi puntaroimaan, saattaisi oivaltaa, ettei kyse kuitenkaan ole oman egon pönkittämisestä.

Raittiuden suhteen yksi iso asia on nöyryys. Jotenkin sellainen suhtautuminen tähän maailmaan, että saa ne takinnapitkin kiinni. Kun takin napit on kiinni, niin joskus voisi vaikka kokeilla ihan suunsakin kiinni pitämistä. Hankalaahan se tietenkin on, kun kun kuitenkin tekisi mieli kurnuttaa - vähän niinkuin siellä kapakan kulmapöydässä, jossa kaikki puhuu ja loput on hiljaa.

Jos vain osaa oikealla hetkellä pitää suunsa kiinni, niin siitä on isoja etuja. Yksi etu on se, että vähän jokainen meistä vaikuttaa älykkäämmältä, kun pitää suunsa kiinni. Sitten tulee tietenkin se vielä paljon vaikeampi juttu. Se älykkyys voi jopa lisääntyä, jos välillä ymmärtää kuunnella, mitä muillakin on sanottavaa.

2

Tämä raittius on sellaista, jota edetään päivä kerrallaan. Pisin raittius on tietenkin sillä, joka on aamulla herännyt ensimmäisenä. Toki kunnioitan sellaisia, joilla edellisestä ryypystä alkaa olla 50 vuotta tai enemmän. Yleensä eivät kuitenkaan noista vuosista ole mitään numeroa tekemässä.

3

kyllä minä vaan hyvin nöyränä iltaisin mietin, että sain raittiina olla. Ei parane pullistella, ettei ota ohraleipä. Ehkä pullistelijat saavat kiksejä äänettömistä, minä olen hyvin hiljainen rupikonna. Tänäänkin olen muuten onnellinen, etten eilen dokannut.

4

M

5

Ylläpito on vuosien saatossa silloin tällöin antanut pahimmille häiriköille hieman vapaa-aikaa täältä plinkistä. Näissä viesteissä on sellainen häirikköpainike, jonka kautta voi ilmoittaa ylläpidolle pahimmista ylilyönneistä. Kun vain sinnikkäästi sitä nappulaa painelee, niin kyllähän se vähitellen alkaa vaikuttaa.

6

Toisen ihmisen ego on siitä hankala arvioitava, että joudun käyttämään mittarina omaa egoani, joka puolestaan on suhteessa jonkun kolmannen ihmisen egoon, jne. Jos siis koen jonkun ihmisen turhan egoistisena, johtuuko se kenties omasta alemmuudentunteestani? Vai onko oma egoni ihan kohtuuden rajoissa kykyihini nähden, mutta vastapuoli ei vain meinaa mahtua nahkoihinsa heikon itsetuntemuksensa vuoksi? :slight_smile:

Tuolla ulkomaailmassa on minusta fiksuinta arvioida ihmisiä ennen kaikkea heidän mielipiteidensä ja tekojensa pohjalta, eli olla kajoamatta toisen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, jotka ovat itse kenelläkin meistä sellaiset kuin sattuvat olemaan. Täällä netissä ainoa kannattava arviointiperuste on juuri mielipiteet, sillä nämä viestimme ovat lopulta ainoa asia, joka meistä on täällä palstalla “olemassa”. Kokonaiskuva kanssakeskustelijasta muodostuu aina tämän tekstien pohjalta omassa päässäni, joten jonkun ego tai muutkin todelliset ominaisuudet ovat aina pohjimmiltaan oman tulkintani tulosta. Siksi yritän omalta kohdaltani välttää viimeiseen asti kritisoimasta muuta kuin toisen mielipiteitä, vaikka helppoa se ei totta vie aina ole… :slight_smile:

–kh

7

^ Olipas kyllä hyvä kirjotus Kuivahikalta taas. Etenkin tuo eka kappale oli ihan “osuu ja uppoo” -settiä jälleen.

Joskushan me saatetaan pitää leuhkoina tai itserakkaina sellasiakin henkilöitä. joita salaa hieman kadehdimme, tohtimatta myöntää sitä oikein itsellemmekään.
Sellasten ihmisten suhteen kannattaa miettiä, onko heidän egonsa mahdollinen suuruus jollain tapaa itseltäni pois tai miksi se häiritsee minua.

Egohan on alunperin neutraali sana, ja se tarkoittaa sananmukaisesti ihmisen minuutta.

Jos oma ego tuntuu joskus liian isolta, hyvää lääkettä sen kutistamiseen on nauraa itselleen. Ironia on hyvä laji osata, ja on parempi nauraa itse itselleen ennnenkuin joku muu ehtii. :smiley:

En minäkään ilman ironiaa pärjäisi itteni kaltaisen tyhjäpään kanssa. :laughing:

8

Itsekeskeisyys ja siitä pois oppiminen on kyllä opettavaista. Etenkin näin alkoholistille :smiley: Lyö nöyräksi, kun ymmärtää lähteä etsimään omasta itsestään vikoja, sen sijaan että katkerana syyllistää muita. Mutta on toisaalta jotenkin helpottavaa olla tietoinen asiasta, että ei ole yhtään sen parempi, eikä huonompi kuin muutkaan ihmiset. Riippumatta sitten, kuinka paljon olet juonut ja onko se muodostunut ongelmaksi, tai yhtään mistään muistakaan asioista. AA:ssa on mukava käydä muistuttamassa itseään tästä tosiasiasta, kun kaikki tiedostavat olevansa samalla viivalla, eikä kukaan mitään muuta yritäkään.

9

:exclamation: :exclamation: :exclamation: :smiley: :smiley:

10

Juu… Kyllä kai sitä egoa pitää olla meillä kaikilla sen verran, ettemme jää maailmassa ihan sivustaseuraajan tai tallottavan asemaan. Olisiko vähän vierasperäiseltä kuulostavan “egon” sijaan helpompaa puhua vaikkapa “itsearvostuksesta”, joka on oman käsitykseni mukaan sitä, miten ego näkyy käytännön toimissamme, mm. siinä, miten sallimme itseämme kohdeltavan? Ja itsearvostus kehittyy mielestäni itsetuntemuksen myötä, jossa meillä päihdeongelmaisilla lienee aika usein kasvunvaraa…? :slight_smile:

Itseironia on kyllä monen tilanteen pelastus. Raitistumisen alussa ensimmäisiä ironisia ajatuksia taitaa olla monella sen toteaminen, että “asiat eivät ole koskaan niin huonosti, etteikö niitä voisi juomalla pahentaa”. Minulla on ollut joskus tapana sanoa totiselle peilikuvalleni “voi kun minun elämäni on taas NIIN kamalan vakavaa”, ja eipä se ilmeeni jaksakaan pysyä enää totisena.

Astetta korkeampaa ironiaa on alkaa nähdä itsensä lisäksi koko ympäröivä maailma jotenkin huvittavassa valossa. Lainaan tähän Marilyn vos Savantia yhden sitaatin verran, sillä tässä ajatuksessa on ollut minullekin paljon sovellettavaa tässä meidän ihmisten tekemässä maailmassa:

“At first, I only laughed at myself. Then I noticed that life itself is amusing. I’ve been in a generally good mood ever since.”

Miksi raittiuden pitäisi olla vakava asia? Eikö ole pikemminkin aika huvittavaa se, kuinka tosissaan monet juovat ihmiset ovat viinansa kanssa? :slight_smile: Ja se, kun joku on oikein todella vakavissaan missä tahansa asiassa, on minusta hauskaa.

–kh

11

AA muuttaa entiset iloiset kaljaveikot totisiksi totuudentorviksi. Ennen niin mukava ja myötätuntoinen kaljaveikko muuttui yhtäkkiä ylpeäksi ja katsoi nenänvartta pitkin kaikkea muuta paitsi AA 12askelta ja 12perinnettä… :astonished:( AA meni kaiken muun edelle…:astonished:(

12

Kiitos Smokki ja sikari tästä ketjusta, olen havaitsevinani " pelin poikki viheltämistä " tässä. Viisaita sanoja sinulla, kuten myös ketjuun osallistuvillakin. Pisti ajattelemaan, kertakaikkiaan.

13

Kiitokset hyvästä avauksesta. Tämä ihmisenä eläminen on välillä melkoisen konstikasta. Tietysti siihen tilanteeseen verrattuna, mistä allekirjoittanut tähän hetkeen on lähtenyt raittiudenpolua taivaltamaan, on kokolailla inhimillistä, jos hetkittäin tulee ylilyöntejä suuntaan jos toiseen.

Omalla kohdallani itsensä tutkailu, kokemuksien, ajatuksien ja tuntemuksien jakaminen toisten toipuvien kanssa, on auttanut pitkälle tuon oman minuuden ilmapallon puhkomisessa, mutta koko ajan tarvitsee tarkkailla, ettei heittäisi äärilaidasta toiseen.

Tässä hetkessä kirjoittelen aina sitä mukaa, kun tuntuu siltä. Enää potematta syyllisyyttä, että pidän itselläni liikaa sitä hyvää, jota jotkut toiset ovat minulle ilmaiseksi antaneet. Olen kasvanut syyllisyyden/syyllistämisen ympyrässä, joten teenpä niin tai näin, aina saisin itseni kiinni väärästä vaikuttimesta asiassa, jos toisessa. Siitä johtuen, pyrin tietoisesti olemaan antamatta tunteideni liiaksi johdattaa minun ajatuksiani ja sitä kautta yritän olla tuulettelematta täälläkään, jos jonkin ihmisen mielipide aiheuttaa itsessäni kuohuntaa. Sen sijaan, pyrin katsomaan tuota noussutta tunnetta tutkaillen itseäni peiliin. AIna oppii, jos on avoin mieli, rehellisesti tutkailla itseään, omia vaikuttimiaan asioissa jne.

Itse taiteilen lähinnä tänään sen asian kanssa, että mikä on minun oma osuuteni missäkin asiassa. Pyrin antamaan oman kokemukseni, jos sitä jollakin on tarve kysyä tai muutoin käyttää, silti yrittäen muistutella itseäni siitä, etten omasta erinomaisuudestani ole tällä kokemuspohjalla liikenteessä, vaan vain ja ainoastaan armosta, samasta armosta, jonka johdosta elämä ei enää muutenkaan ole tavatonta taistelua.

Saatan tietää kokemuksieni, pohdintojeni sekä ennen muuta toisten ihmisten kautta saamistani peilauksista johtuen paljolti tästä sairaudesta tai siitä toipumisesta, mutta se mikä minulle on paljon, voi toisen mielestä olla vähän, eikä nämä tee minusta yhtään sen viisaampaa, älykkäämpää, saati raittiimpaa, kuin kenestäkään toisesta kanssakulkijasta. Se mitä minulla ei vielä tänään elämästä ole kokemusta, saattaa huomenna kävellä tuiki tuntemattoman ihmisen muodossa vastaan jo heti aamusta, kun pidän silmäni ja ennen muuta korvani auki, vastaanottamaan kaiken mitä minulle on tarkoitus elämässä vastaan tulla.

Alkoholismin ruoskanisujen ajamina, kolkutin AA:n ovelle, ja siellä vasta tajusin tilanteeni hengenvaarallisuuden. Silloin, ja vasta silloin, ennakkoluuloni karisivat , opettelin kuuntelemisentaidon sekä avasin sydämeni uuden vakaumuksen vastaanottamiseen, niinkuin vain kuoleva ihminen kuolinvuotteella voi nöyrtyä, olin valmis mihin tahansa kunhan voisin vapautua armottomasta pakkomielteestäni.

Ylläoleva ote 1. askeleesta on tänään minun raittiuteni tae sekä nöyryyden mittari. Niin kauan, kuin nikottelematta ymmärrän tuon tekstin todenperäisyyden omalla kohdallani, niin kauan minulla ei ole mitään hätää. Voikaa hyvin.

14

Kyllä minäkin luulisin, että liian iso ego on useimmille alkoholisteille tuttu asia. Lisäisin vielä, että mielestäni liian pieni ego on sama asia vähän eri vaatteissa, eikä yhtään sen hyveellisempi asia. Meidät on tarkoitettu itsemme kokoiseksi, ei suuremmiksi eikä pienemmiksi. Muillakin ihmisillä, kuin alkoholisteilla on ego-ongelmia, mutta heidän kykynsä kuunnella muita ihmisiä, vastaanottaa palautetta, oppia virheistään ja katsoa peiliin on usein parempi. Joo, kyllä, käsi on pystyssä…mutta iloinen asia on se, että suurimman esteen, konkreettisen päihteen pois raivaamisen jälkeen oppiminen on mahdollista tässäkin asiassa. Lähinnä on kysymys tunnetason oppimisesta, ei niinkään älykkyydestä. Liian ison egon kanssa huuteleva ihminen kokee tunnetasolla katoavansa olemattomiin, jos hän ei ole yhtenään äänessä, oikeassa ja sanomassa viimeistä sanaa. Egon normalisoituessa ihminen kokee olevansa, kuten elämä on, eikä hänen egonsa enää tarvitse pullistusta/ravintoa ulkoisista asioista, kuten konoppailemisesta ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.

15

Niin, onhan noita myönteisiä itse-alkuisia sanoja useita, joissa on myös opettelemista. Itsekunnioitus, itsetunto, omanarvontunto. Ne on erilaisia kuin negatiivisena pidetyt itserakkaus, itsetehostus ja omahyväisyys, vaikka niissä on vain aste-ero.

Toisaalta jos itsetunto on huono, voi ihminen yrittää kompensoida ja peitellä sitä suurentamalla statustaan, eli mahtailemalla ja aggressiivisella käytöksellä. Siis tyypillinen koulukiusaajan syndrooma. Ja vahinko kiertää, sillä kiusatuista tulee kiusaajia.

Työssämme opimme kuuntelemaan ja läsnäolemaan, kohtaamaan ihmisen, olematta itse äänessä. Sekin on haastava taito, mutta oikeanlaisen palautteen antaminen vasta haasteellinen opittava onkin. Ainakin minulle. Siis avata suu oikea-aikaisesti sillä hetkellä kun se on ehdottomasti tarpeen. Senkin oppii ihmisten kanssa olemalla, ei sitäkään kirjoista opi. :slight_smile:

16

Ego-arvoitus
Kun virheettömästä juoposta tulee raitistuttuaan täydellinen ihminen, niin kumpi onkaan rasittavampi seuralainen. Virheetön juoppo, joka sentään herkeää kehumasta itseään keskittyessään huolehtimaan juomisesta ja sen riittävyydestä sekä sammuessaan vai raitis täydellinen ihminen, jonka itsetehostus ei taukoa kuin nukkuessa, jos silloinkaan…? :laughing:

17

^ Empäs tiiä, kun ei ole olllut seuralaisena kumpaakaan mainituista. No, kummasta?

Jos itse tuntisin olevani täydellinen, keskittysin seuraamaan vieläkin tiiviimin tätä keskustelufoorumia. Täällähän jos missä saa palautetta siitä miten kauhea ja epätäydellinen ihminen sitä onkaan. Suorastaan vihattava inhotus. :unamused:

18

Keto, minä tunnen ja läheisesti tunnenkin. Itseni ja esimerkiksi isäni. Lisäksi uumoilen hiukan samaa monesta muustakin ihmisestä. Olen minä hiukan kehittynyt, muuten en laskisi leikkiä asiasta. Mutta niin kehittynyt en ole, että malttaisin olla kirjoittamatta tämän aiheiseen ketjuun. :laughing:

19

^ No mun isä ei kehunut itseään oikeestaan ikinä, mutta raittiina ollessaan oli kyllä niin ihana ihminen että muut kehuivat. Kännissä kun sairaus otti vallan, hän oli silkka kusipää ainakin perhettään kohtaan, mutta silloin vallalla olikin alkoholismi eikä ihminen itse.
Juodessakin hän oli kyllä tykätty ja kunnioitettu äijä ryyppyporukoissaan, sen kuvan olen saanut. Hautajaisissaankin oli suvun lisäksi puolet paikkakunnan spurguista.

20

Minun isäni on myös tykätty mies. Itsekin olen pidetty. Ego-ongelmat eivät sitä estä, jos ei nyt ihan noin karrikoidusti käyttäydy kuin arvoituksessani esitin. Itselleni se oli oikeastaan sen liian ison egon yksi piirre, halusin että kaikki tykkäävät minusta. Siitä olen hiljalleen päässyt eroon. Tämä palsta on ollut siinä hyvänä apuna. :smiley: