Lasinen lapsuus jatkuu 32-vuotiaana

Kirjoittelin aikaisemmin erosta avokkini kanssa. Nyt avaudun perheestäni, joka on varsin perseestä. Vanhempani alkoivat juoda, kunolin ala-asteen 5. luokalla. Ensin juopoteltiin joka viikonloppu, sitten 2 päivää viikonlopusta, sitten viikolla ja koko viikonloppu ja nykyisin äitini on työssä käyvä deeku ja isäni alkoholin suurkuluttaja.

Äitini oli jo ennen alkoholisoitumistaan julma tyttäriään kohtaan. Olin lapsena pullea, koska hallitsin äitini narsistista ja syyllistävää käytöstä syömällä. Olin läski, jota sai hävetä, minulla oli pahoja pakko-oireita, joita hävettiin myös. Meitä painostettiin harrastuksiin, suoriutumaan koulussa ja haukuttiin, kun ei ollut kavereita. Siskoni alkoi oirehtia pahasti teini-iässä ja silloin alkoi vanhempien jatkuva dokaaminen. Opin kotona, että kaikki ongelmat ratkaistaan päihteiden avulla. Olin ysiluokalla ja lukiossa äitini terapeutti, olin iloinen, kun vanhemmat olivat humalassa, koska silloin sain lempeämpää kohtelua kuin silloin, kun he olivat selvin päin.

Kun muutin pois kotoa, oma masennukseni paheni. Olen taistellut jo teini-iästä lähtien pahan masennuksen kanssa ja olen juonut lähes joka viikko 15-vuotiaasta lähtien. Pisin aika omaa juomattomuutta on ollut kuukausi putkeen. Poden valtavaa yksinäisyyttä ja tyhjyyden tunnetta, koska minulla ei ole perhettä, johon tukeutua. Syyllistyn kaikesta mitä teen ja töissä olen ylisuoriutuja. Nyt, kun erosin avokistani, tyhjyys on palannut armottomana. En tiedä, miten jaksan tästä eteen päin. Tahtoisin saada vihan tunteet pois itsestäni vanhempiini. Olen yli 3-kymppinen ja tunnen itseni vieläkin lapseksi. Tämän ikäisellä tulisi olla jo oma perhe ja lapsia. Siskoni on äitini tavoin narsisti, joka näkee kaikissa muissa narsismia!!!

Opin epäluottamuksen kaikkiin ihmisiin jo lapsena ja opin olemaan ylivahva ja selviämään kaikesta itse. Äitini onnistuu vieläkin syyllistämään minua välillä, mokoma ihmisraunio. Tahdon OMAN ELÄMÄN! :angry:

Hieman samanlainen on oma tarinani. Olen 34-vuotias. Tosin äiti ei ole akoholisti mutta muuten sairas. Mua haukuttiin koulussa laihuudesta, mikä osittain selittää sen etten koskaan tunne olevani tarpeeksi hyvä ja riittävä.

Kakkein eniten samastuin tuohon kun sanoit tuntevasi että olet vieläkin kuin lapsi. Sama täällä. En ole tähän ikään mennessä onnistunut pääsemään siitä uhrin asemasta joka lapsena olin. Mäkin haluaisin löytää sisäisen rauhan, oman aikuisuuden ja lopettaa niiden vanhojen taakkojen kantamisen. Mutta kun ei se reppu tuolta selästä itsekseen lähde.

Aikas lailla ollaan samanikäisiä.

Erolla että itsellä on aviomies ja perheellinen.
Itse jouduin ratkaisemaan mitä teen oman lapsuudenperheen kanssa.
Sisko on minua kaikesta syyttävä, kaikki on hänen mielstä aina minun syy. Aivan kaikki. Hän katsoo oikeudekseen huutaa minulle, mutta auta armias jos minulta sen yhden kerran palaa pinna hänen huutoon. Niin minä olen sekopää ja kohtuuton ja vaikka mitä.

Äitini on kuollut, ja isä. Varsinainen tapaus. Mitä hän ei olisi tehnyt. Vaikka omat lapset rakastavatkin pappaa, mutta kun nuorempi on kyllä saanut kuulla kunniansa. Kuinka huono hänkin on. Ja kyse on kuitenkin pienestä lapsesta. Puhumattakaan siitä arvostelusta joita minä ja mieheni vielä vähän aikaankin jouduttiin kuulemaan.

En sano, että minun ratkaisuni olisi kaikille se oikea ratkaisu. Mutta itselle se oli pakollinen. Ihan siksi että minä voisin joskus voida paremmkin, ja lapset eivät joudu kokemaan samaa mitä itse jouduin kokemaan. Niin itse erosin lapsuudenperheestä. Laitoin totaalisesti välit poikki ja käytin juristia siihen myös. Puhelimessa salaukset, että heidät puhelut eivät tule enää läpi, eikä viestit. Poliisit soitan kun tulevat pihalleni.

Teko oli radikaali ja vaati pitkään kypsymistä. Enkä sano, että se olisi ollut helppo. Ja enemmän kuin kerran sain uhkaavan ihmisen huutamaan pihalleni. Kaikesta on niin vähän aikaa, en osaa sanoa mitä kaikkea tämä muuttaakaan elämässämme. Mutta nyt olen vapaa! Vapaa kuulemaan siitä, kuinka huono olen. Lapset eivät joudu kuuntelemaan mollauksia, tai mieheni. Ja minä en joudu puolustamaan lapsiani tai miestäni koko ajan heille. Ja se, että nyt minä saan päättää kuka tulee tuosta minun taloni ovesta ja koska. Ennen he eivät todellakaan kunnioittaneet. Eteenkin isä tuli tekemään pihalleni hommia miten häntä huvitti ja jos sanoi että ei, niin arvatkaa oliko silti? Jep. Meno oli ihan sairasta. Ja arvatkaa omistaako hän koko tontista tai talosta jotain? Ei. Onko edes takaaja? Ei. Oliko hänellä oikeasti oikeutta tulla tänne ilman lupaa? Ei

Joten nyt olen vapaa.

Siskosi on äitisi tavoin narsismi, joka näkee muissa narsismia?
[poistettu henkilökohtaisuuksia - moderaattori]

Lopeta muiden diagnosointi ja syyttely.
Mitä jos keskittyisit ongelmiisi itsesi kautta, ei hakemalla vikaa muista. Ota vihdoin vastuu itsedtädija omista valinnoistasi, teoistasi ja voinnistasi.

Hei Tundratyttö, Soflin ja LeijonankitaR!

Kaltaisianne on paljon!!
Ehdotan että tutustutte Alkoholistien aikuisten lasten sivustoon www.aal.fi
Sieltä löytyy myös keskustelufoorumi kohdan yhteydenotto alta.
Itse olen ollut kyseisessä toiminnassa mukana reilu 6 vuotta ja voin nykyään huomattavasti paremmin kuin aiemmin.

Yst. terv. Vilppu

(Kunhanvainkävin tuntuu vastailevan täällä hyvin kitkerään sävyy. :confused: )