Lapsuus päihdeperheessä.

Ajattelin kirjoitella ajatuksiani tänne, koska olisn enemmän kun tyytyväinen jos saisin vertaistukea tältä palstalta.
Eli minun isäni on narkomaani pääasiassa amfetamiinin käyttäjä, mutta kaikki käy. Itse olen 30v ja isäni on 47v. Päihteitä hän on aloittanut käyttämään jo teininä. Myös äitini on alkoholisti, joka on ryypänyt n.5-6 vuotta kunolla. Äitini kanssa en ole tekemisissä paljoakaan, koska hänellä on myös pahoja mielenterveys ongelmia ja ne kohdistuvat pääasiassa minuu jatkuvana haukkumisena hän asuu eri paikkakunalla kun minä ja olemme hänen kanssaan olleet tekemisisää kunnolla vasta ku olin 12-v ja siitä asti hän on aina haukkunut minua. Olen aina hänelle luuseri jolle hän kummiskin aina soittaa vaikka on muitakin sisaruksia, mutta heihin hän ei pidä juurikaan yhteyttä vaikka heitä aina kehuu kuinka fiksuja he ovat. No se siitä eli ongelmana on isäni ja se, että en tiedä miten häneen suhtautuisin enään. Olen siis asunut lapsuuteni isän ja mummon kanssa. Mummo kävi töissä ja hoiti minua ja siinä sivussa päihdeongelmallista poikaansa. Kun olin 18-v muutin omaan kotiin silloisen poikaystäväni kanssa ja ja isäni oli paljon meillä ja silloin alkoi tämä helvetti. Minä luulin vain auttavani isääni kun majotin hänet kotiimme. Hän on ollut aina minua kohtaan ylisuojelevainen jos poikaystäväni sanoi pahasti näin kuinka hänellä kiehui päässä, joskus hän uhkaili väkivalla poikaystävääni ja minä en osannut tehdä mitään, koska minua oli lapsesta asti “psyykattu” siihen että perheestä pidetään huoli oli mikä oli. ja minähän tein työtä käskettyä ja selitin aina poikaystävälleni että ei isä tarkoita pahaa. pikkuhiljaa asiat meni siihen että oli todella ahdistunut kun myös poikaystävälläni oli mielenterveysongelmia sen suhteen että hänkin halusi tehdä minulle henkistä kiusaa. Asiat johtivat siihen että muutin pois paikkakunnalta ja sovimme p.ystävän kanssa että hänkin muuttaa ja katsotaan kuinka menee. Ja ei kulunut kauaakaan kun isäni muutti meille pysyvästi. uudella paikkakunnalla asui huumeista irti päässyt setäni joka oli minulle suuri tuki ja paras ystävä. Asuin uudella paikkakunalla n.1v ja erosin sinä aikana.muutin takaisin vanhalle paikkakunnalle kun olin myös tullut raskaaksi ja isäni muutti kanssani hiukan pettyneenä että taas samat vanhat kuviot hän huokaili kun oli hiukan paremmin ollut uudella paikkakunnalla johon muutin osittain isäni takia että hän pysyisi kuivilla. Rupesin ostamaan hänelle vaatteita maksamaan sakkoja ja muutenkin elättämään häntä koska perheestä piti pitää huolta ja en oliskaa raaskinut häntä jätää oman onnensa nojaan kadulle. No olin taksin vanhalla paikkakunalla ja raskaan yksin parikymppisenä narkomaani isäni kanssa, joka tosiaan rupesi narkkaamaan kahta kauheammin ja kaikki kaverit kävivät minun kotonani.
Meni raskausaika ja vauva syntyi ja isäni joutui muutamaksi kuukaudeksi vankilaan silloin ensimmäistä kertaa ajattelin rumasti isästä että onneksi näin nyt saisin olla vauvani kanssa kaksin.! meni muutama kuukausi rupesin seurustelemaan kauan tuntemani pojan kanssa joka oli juuri toipuva alkoholisti ja hänellä itsemurhayritys takana. Luulin voivani pelastaa myös hänet. Hän muutti luokseni ja kohta jo isänikin vapautui. Hän ei pitänyt ajatuksesta että seurustelin sen pojankanssa koska hän ei ollut tarpeeksi hyvä minulle, mutta olisko kukaan ollut? alkoi taas uhkailu nykyistä p.ystävääni kohtaan. Muutaman viikon päästä isä muutti mummolle viereiseen taloon ja saimme olla hetken rauhassa. muutimme isompaan asuntoon ja siäni rupesi olemaan myös siellä meillä kun saivat välinsä selviksi halusin auttaa isää ja toivoin monta vuotta että kumpa hänellä olisi vain hyvä olla toivoin hänen onneaan niin paljon, että en muistanut oikeutta omaani. Elmäni rupesi olemaan sellaista , että meille tultiin ja menttin milloin sattui ja väkivaltailulla uhkailu pysyi myös kuvioissa puolisoanni kohtaan ja varsinkin silloin jos minä sanoin että meille ei voi tulla kavereiden kanssa yöllä. Isä ei koskaan uhannut minua vaan kohdisti vihansa puolisooni. Puolison kanssa oli isoja riitoja kun hänkin keksi riitoja jotta voisi mennä juomaan. Ja se iso riita tulikin jonka seurauksen aoli ero. No eroa sitten kesti viikko ja puoliso taas aneli voisiko tulla kotiin. Minä sitten uskoin taas kaiken olevan hyvin. Kävipä sitten niin , että puolisoani ruvettiin uhkaamaan muulta tholta ja hänen psyyke petti niin rajusti että muutettiin taas toisell paikkakunnalle koska uhkaaja kävi myös meidän kotona. Muutimme sinne paikkakunalle missä olin asunut aikaisemmin. Lapseni oli silloin 2v. isä joutui taas vankilaan ja mina taas kerran sain aikaa kerätä voimia. Mutta todellisuus iski kun miehelleni tuli himot viinaan ja meinasi tulla ero, mutta sen saimme selvitettyä ja raitiskausi alkoi hyvin. Kaikki muu oli hyvin mutta minä masennuin niin pahasti, että en jaksanut enään edes puhua kun lapselleni ja sedälle joka kävi joka päivä juttelemassa kanssani. 5kk masenuksen jälkeen hakeuduin lääkäriin ja sain apua. Paraneminen alkoi! Isäkin vapautui vankilasta 6kk jälkeen ja muutti taas meille. Kaikki sukulaiseni sanoi, että en saa ostella isälle vaatteita tai elätää häntä hän on aikuinen, mutta minä ajattelin , että he ovat vain kateellisia kun hänellä on joku joka välittää, mutta he vain välittivätkin minusta <3 .Nyt isä oli 6kk selvä ja ajattelin että ny saa palkkion työlleni nyt menee hyvin isällä. Mutta sitten tuli retkahdus sitten toinen… elämäni oli vain omistettu isälle ja isän parantamiselle. isä rupesi olemaan entistä enempi agressiivinen puolisoani kohtaan aina kun oli aineissa… viilteli myös itseään ja minä vedin siteitä käsiin, uhkaili itsemurhalla ja meinasikin hypätä 6 kerroksesta tai sitten se oli minun henkistä uhkailiua en tiedä. Voin niin huonosti kun vaan ihminen voi koska päässäni oli vain ajatus että en jaksa ja en voi isää jättääkään. Myös puoliso alkoi juomaan ei paljoa kylläkään mutta niinä kertoina oli kuvioissa myös rauhoittavat viinan kanssa. kerran olin sukulaisella toisella paikkakunnalla yön niin sinä aikana puolisoni oli jättänyt pienen 4vuotiaan yksin kotia kun oli menyt yöllä “ruuan” haku reisulle. kaikki paheni pahenemistaan. Ainoa tukipilari setäni kuoli kun lapseni oli 4v. onnettomuudessa tulipalossa koko maailmani romahti. meidän kaikkien suru oli sanoin kuvaamaton. Isä oli onneksi selvä. Sedän 15v lapsi muutti minun luokse ja minusta tuli hänen huoltajansa. hän asui kanssani n. 1 1/2 vuotta en pystynyt tehtävään joka minulle oli anettu ja jota niin halusin koska sedän viimeisenä elin päivänä hän oli sanonut että jos hänelle jotain käy hän uskoi että minä huolehdin hänen lapsestaan. olin todella pettynyt itseeni ku en pystynyt siihen, joten hän muutti koulukotiin joka osittain johtu siitä kun en saanut nuorta kouluun. siitä sitten omaan kotiin. meni hetki aikaa ja minulle siunaantui työpaikka jota pelkäin kovasti jaksanko käydä töissä. aikaa kului muutama kuukausi ja huomasin , että olin muuttunut ihminen sain olla normaaleiden ihmisten keskellä ja päivisin minulla oli hauskaa töissä ja pidin ihmisistä keitä siellä oli. Kotona isä rupesi puhumaan puolisolleni että olen muuttunut kun menin töihin. Minä taas en enään kuunnellut juttuja rikollisista ja vankiloista ja siitä elämästä mitä ne muut kotona elivät. Olin ollut töissä viisi kuukautta ja mummoni jonka kanssa olin asunut kuoli, taas romahdus josta onneksi selvisin luultavasti siksi koska olin todella ihastunut uuteen normaaliin ihmiseen. Tunsin olevani voimissani ja jätin sen kotini missä kaikki voivat huonosti. Otin lapseni ja lähdin. Olin helpottuneempi kuin koskaan, sitten se taas alkoi nimittäin uhkailu. puolisoni ja isäni uhkasivat tehdä elämästäni helvetin sitä jatkui kuukausia. kummalakaan ei ollut kotia. isäni puolesta olin surun murtama. hän uhkasi taas että en saa olla kenenkään kanssa tai saan nähdä kuinka käy. Hän oli vihainen koska olin eronnut luulen, että hänen vihansa oli sitä kun en enään huolehtinut hänestä. Taas vankilaan jaa vapauduttuaan hän pyysi anteeksi mutta kuulin muualta kuinka hän uhoi ja syytti uutta miestäni kaikesta. tästä ajasta on nyt kuluunt aikaa 3 1/2 vuotta. tänä aikana asiat ovat lieventyneet siten että isällä oma asunto joskus en ole edes tekemisissä kun näen hänen pahan olonsa ja kuihtuneen olemuksensa kun en ole hulehtinut hänestä vaan itsestäni ja pelkään että se hänen nykyinen olemus on minun syyni!joskus olemme paljon tekemissisä kun minulla on voimaa ja hän on selvä. hän on ihana ihminen selvänä! pelkään joskus edelleen että hän tulee kotiani sekasin riehumaan vaikka tuskin tulee, nämä arvet uhkailusta ja henkisestä väkivallasta ei koskaan parane. uusi mies ei ole näinä 3 1/2v nähnyt kuin kerran ohimennen isäni. pelkään jos he tutustuvat isä uskaltaa tulla taas kotiani yöllä ja ties missä kunnossa. en halua lapselleni koskaan sitä huume helvettiä missä minä olen elänyt ja mitä olen nähnyt. onneksi nämä asiat mitä on käynyt suurin osa on tapahtunut yöllä kun lapseni nukkui. Lapseni on isälleni koko maailama ja hän ei uskaltanut tehdä näitä hänen hereillä ollessaan. Nyt kun en ole enään tässä huumehelvetissä minua painaa kova syyllisyys kun en tiedä mikä on oikeaa auttamista ja mitä teen. Joskus koen myös kauheaa syyllisyyttä kun tunnen vihaa isääni kohtaan monista asioista mitä en nyt jaksa kirjoittaa tulee liian pitkä stoori :smiley: haluaisin vertaitukea ja neuvoa kuinka selviän arvista mitä elämä toi. nyt minulla on ollut aikaa miettiä asioita ja kaikki tulevat pintaan. ennen vain tein asioita en koskaan kerennyt miettiä kun autoin ja autoin. Autettavia oli niin paljon että en kerennyt voivottelemaan itseäni, mutta mitä nyt kun aikaa on???

terv. apua kaipaava :smiley:

Hei JSS!

Tarvitset ehdottomasti enemmän apua kuin mitä tällaiselta virtuaalipalstalta voi saada. Ota yhteyttä Irti Huumeista -yhdistykseen ja lääkäriin, jonka kautta voit saada lähetteen mielenterveyspuolelle ja sitten mahdollisesti terapiaan. Kenties tarvitset myös jotain lääkettä. Apua on kyllä saatavilla, rohkeasti vaan hakemaan sitä!

JSS, onpa hyvä että jaksoit kirjoittaa Vilpolaan.

Elämäsi on ollut yhtä helvettiä. Olet kuitenkin selviytynyt tähän päivään saakka, ja selviydyt kyllä vastakin kunhan vaan hoidat itseäsi huolella. Petunia tuossa aiemmin antoi oman mielipiteensä siitä, mitä sinun tulisi nyt tehdä. Olen kyllä hänen kanssaan aivan samaa mieltä. Voisit ottaa samantien, jo heti huomenna, yhteyttä Irti Huumeista ry:n Läheis- ja Perhetyönkeskukseen ja puhua tilanteestasi. Puhelinnumerot ja henkilöt ovat Leea Seger, puh. 040 774 1593 tai Mira Reponen, puh. 050 3713466. Molemmat ovat erittäin kokeneita vaativan perhekeskeisen huumetyön ammattilaisia, he myös osaavat ohjata sinua hakemaan muuta ulkopuolista apua, asuit sitten missä päin Suomea tahansa.

Ja jatka kirjoittamista, uskoisin senkin olevan yksi auttava tekijä tilanteessasi.

Älä menetä uskoasi! Voimia ja jaksamista sinulle.

Iltaa!
Kiitos paljon kun jaksoitte lukea mun tarinani. Ja puhelin numerot tuli nyt oikeaan aikaan. Nimittäin eilen ekan kerra 3vuoteen isäni tuli sekaisin taloni pihaan ensiksi hän laittoi viestin ja pyysi päästä meille koska häntä on uhattu. johon vastasin että hän ei voi tulla koska hän ei ole selvä. vakuutti olevansa selvä ja ei ja sanoi vain että kuolee pakkasenn jos en häntä päästä meille ja kotiaan ei voi mennä. meinasi multa pää seota taas kun vanhat haavat aukesi. sitten minun sukulainen tuli meille ja oli päästänyt isäni kellariin nukkumaan noh ei se kivaa ole jos joku sinne olis mennyt mutta ainakin lämmintä. ja myös tämä sukulaiseni kertoi että oli ollut aikaisemmin isälläni kylässä ja kukaan siellä ei ollut uhannut häntä vaan hän kuvitteli kaiken. sain onneksi sitten unta kolmen maissa ja siinä pehmeän peiton alla mietin kuinka itsekäs olen kun kehtaan nukkua siinä pehmeässä sängyssä ja isä kellarissa voi vittu sanon mä. Tänään päivällä summeri taas soi ja sukulaiseni meni vastaamaan ovi puhelimeen josta kuului vaimesti isäni ääni. Ja mä menin ihan paniikkiin, koska meille oli tulossa vieras kertomaan uudesta työstä mitä rupean harrastusmielessä tekemään. ajoin sukulaispojan pois sanoin että mene äkkiä alas ja vie isä pois kerro että mä en ole kotona. onneksi kerkesi ennen kun se uuden työpaikan mies tuli. nyt tuntuu etten uskalla liikkua kotona jos isä näkee ja tulee oven taakse verhotkin kii. mua niin ahistaa huumeet ja kaikki se mitä noi paskat mitä ne tuo tullessaan. Mä rakastan mun isää se on mahtava tyyppi SELVÄNÄ. mutta siltikin musta tuntuu et mä muutan pois ja en kerro osotetta ennen ku se on selvittäny oman elämän kun jos en sitä tee mun elämä menee piloille tai johan siitä on osa tuhoutunu kun arvet on ja ne näkyy mutta haluisin saada olla ilman huumeelämää tästä eteenpäin. olenko itsekäs ja saa sanoa suoraan jos ole:) mä kun en oikeen tiedä aina mikä on oikeaa ajattelua ja mikä ei.
Huomenna mä soitan noihin numeroihin, suur kiitos vielä!