Lapsuus alkoholistiperheessä ja aikuisiän paniikki

Heippa.Uusi "kasvo"täällä,kaverin vinkistä löysin sivuston.Haluan kertoa tarinani ja pohdintani otsikon aiheesta.Nopea päivitys,olen reippa 40 v naimisissa oleva,3 lapsen äiti maalta,olen saanut oman paniikkihäiriödiagnoosin jo vuonna -96.Kasvoin perheessä jossa äiti ja isä,pikkuveli ja isän vanhemmat.Isänisä oli siihen aikaan juoppuhullu,joi viikkoja jolloin oli väkivaltainen(poliisit ja mielisairaala tuli tutuksi jo heti kun jotain muistan)kun pappa oli selvä hän oli mitä kiltein ja mukavin,oikein ihana.Kännissä heilui puukkojen ja kirveiden kanssa,väkivalta ei kohdistunut lapsiin eikä mummoon,mutta vanhempiani kohtaan jotain kaunaa oli.Muistan kyllä sen pelon kun pappa riehui.Asioista ei koskaan puhuttu kotona,ei meille lapsille mitään kerrottu.Pappa kuoli jo -82,isäni oli silloin keski-ikäinen viikonloppu juoppo,mutta työt hän aina hoiti.Hän oli kännissä “outo” ja etäinen,mutta ei väkivaltainen,muita kuin itseään kohtaan(kännipäissään tehdyt useat itsariyritykset)äitini aina jotenkin pelasti isäni!Eli teini-iän pelkäsin isäni tappavan itsensä.Taas pelkoa!!samoihin aikoihin,isäni ainut sisko tappoi itsensä kotiinsa,häneltä jäi 3 lasta,serkkujani.Kukaan ei taas puhunut,kertonut meille mitään,siis meille nuorisolle.tiesimme että tädilläni oli mielenterveysongelmia ja hän oli välillä harhainen,mutta oli kumminkin avohoidossa ja sai lääkitystä.Itsemurhilla ei uhkaillut kuten isäni,eikä käyttänyt alkoholia.Äitini oli jo lapsena etäinen minulle,kylmä ihminen,jolle tytön syntyminen oli pettymys(toivoi poikaa)murrosiässä välit meni kokonaan poikki,eikä äitini ole minun,eikä 3 lapseni kanssa missään tekemisissä,vaikka samalla paikkakunnalla asumme.minun jälkeen syntyi poika,joka oli äitini lellilapsi,toivottu poika.Lapsuus oli eriarvoista aikaa,minä tyttönä en ollut mitään,poika oli kaikki kaikessa,vasta tänä vuonna olen saanut tietää äitini olevan paranoidinen persoonallisuus.Murrosikä oli minulla vaikea,karkailin,lintsasin koulusta,viina tuli mukaan kuvioihin.samoin varhaisaikuisuusikä meni viinan kanssa läträtessä,ja tehdessä mitä ihmeellisempiä tempauksia,mutta töissä kävin.noin 25 vuotiaana alkoi ahdistuskohtaukset ja paniikki,johon on ollut vaikea löytää toimivaa lääkitystä.lapset sain 28,30 ja 32 v,no silloin vaivana oli raskaudenaikainen ja synnytyksenjälkeinen masennus,kaikilta kolmelta ja raskausajan diabetes.ja taas elämäni oli täynnä pelkoa,kaikesta ja kaikista,pelkäsin jopa itseäni pahimpina aikoina.Nyt vasta tänä vuonna olen ajatellut elämääni,ja sen kiroja jatkumona,ja ruennut tajuamaan miksi olen paniikkihäiriöpotilas,vielä nytkin yli 40 vuotiaana…mun elämä on ollut pelkoa/pelkoja koko ikäni,milloin juoppo pappa,itsari-isä,oma terveys,syntymättömien lasten terveys,äidin kylmyys,viinanhuuruinen nuoruus,ym.Pelko on ollut "kaveri"jota en ole halunnut,enkä hallinnut,paska takiainen josta ei pääse eroon.Haluankin nyt kuulla,onko minulla täällä kohtalotovereita??Nyt olen ollut helmikuusta 2011 asti ilman alkoholia,koska krapulapaniikki on niin paha,et ei niitä päiviä kestä!!

Tervetuloa palstalle Sähikäinen! :slight_smile: Toivottavasti löydät täältä vertaisseuraa, itselleni tämä palsta on ollut korvaamaton apu!

T:Mirtillo (taidat tunteakin…) :wink:

toivon löytäväni kohtalotovereita :slight_smile: juu ja taidammepa tuntea <3

Heippa sähikäinen!

Itse olen kasvanut myös alkoholistiperheen lapsena. Sain paniikkihäiriö diagnoosin -95. Tänään elämä on tasapainoista, kiitos kohta kuusi vuotta sitten löytäneeni raittiuden ja sitä seuranneen oman menneisyyden kohtaamisen sekä käsittelyn.

Olen pelännyt koko ikäni erinäisiä asioita, ihmisiä, tapahtumia, kaikkea ja kaikkia. Tänään minun ei enää tarvitse pelätä turhaa. Paljon työtä, luotettavia ihmisiä, omien tunteiden kohtaamista sekä puhdasta armon kokemusta tämän hetkinen tilanne on kohdallani vaatinut. Mutta toisaalta tuo voisikymmeniä jatkunut ahdistus sekä armottomat pelkotilat, riisuivat minusta hitaasti mutta sitäkin varmemmin kaiken kuviteltavissa olevan väärän ylpeyden ja ennakkoluulot. Olin valmis tekemään mitä tahansa ettei minun enää tarvitsisi peläta niin kauheasti.

Laitan ohessa linkin omaan blogiini, jossa olen tätä aihetta hieman sivunnut. toinen-mahdollisuus.blogspot.com … abel/Pelko Kirjoittele kokemuksistasi rohkeasti, laita vaikka tuonne blogini s-postiin viestiä jos haluat kirjoitella minun kanssani ja minä annan kaiken oman kokemukseni käyttöösi, koska tiedän omakohtaisesti sen kuinka suunnattomat pelot voivat ihmisen vangita. Tänään tiedän myös omakohtaisesti sen, että tuolta pelon vankilasta on myös mahdollisuus päästä vapaaksi.

Aurinkoa päivääsi. Sateisesta säästä huolimatta.

kiitos.otan yhteyttä.