Lapsemme pelaa, missä se pohja tulee ?

Toivoisin saavani teiltä pelikoukussa olevilta jonkinlaista neuvoa tai kokemuksia, miten se pelaaminen vaan jatkuu ja miksi ihan täysjärkinen lähes 30-vuotias aikuinen tuntuu vain haluavan päästä rahanmenon aiheuttamista tilanteista hetki kerrallaan. Ihan tiedossa on, että jos homma jatkuu, menee asunto ja muu omaisuus, ja mistä sitä pelaaja edes vuokrakämpän saa ? Ja työ määräaikainen.
Meitä vanhempia tämä koskettaa sikäli, että olemme ilmoittaneet, että autamme - pikavippi- ja muut velat eivät meille kohtuuttomia olisi - , mutta se edellyttää muutosta. Ja sitä hän tuntuu pelkäävän, siis oman itsensä kohtaamista.
On kauheaa seurata sivusta ja olla kylmä, mutta sanotaan, että on väärin mahdollistaa pelaamista. Ja se pohja kumminkin tulee vastaan.
Tilanne on sikäli vielä kaamea, että meitä hän ei suostu näkemään, ja hänen isänsä on vakavasti sairas ja tulee mitä ilmeisimmin menehtymään kevääseen mennessä. Ja sitten pitää vielä järjestää, ettei niitä perintörahoja saisi pelaamiseen.
Tekeekö se pelaaminen ihmisen näin kauheaksi ? Ihan hyvät välit on ollut ja emme ole häntä tuominneet.

Hei. Pelaaminen jatkuu hautaan asti jos sitä itse ei halua lopettaa tai pysty. Ei se pelko asunnon työn tai minkään muun menetyksestä sitä pysäytä välttämättä. Ei peliriippuvainen tyhmä ole kuin pelaamisensa kanssa monesti menestyviä muilla osa-alueilla niin kauan kun pelaaminen ei muutu liian häiritseväksi tai talous ja muut huolet ala vaikuttamaan elämän muillekkin osa-alueille.

Teillä on hyvä asenne että ette lainaa ilman muutosta, sillä muuten se raha meneekin vain pelaamiseen. Kuulostaisi että häpeä asiasta on suuri kuten kaikilla pelaajilla mutta häpeään jääminen ei auta tai muuta mitään. keskustelu välit olisi saatava ihan kasvotusten.

Peliriippuvuuteen kuuluu eristäytyminen ja välein kylmeneminen perheeseen. lopulta pelurit jäävätkin yksin jos muutosta ei tapahdu ihan normaalia.

Kuulostaa siltä että sen verta pahanluokan peluri joka ei itse ole herännyt kunnolla todellisuuteen että viimeset mahkut tehdä jotain ennenku velkaa on nii paljon että elämä on vaikeaa pitkään. Auttaa voi vain jos pelaaja sitä itse haluaa vaihtoehtoja on olemassa.

Perintörahoissa olisin varovainen ne voi olla jo “sijoitettu” ajatus tasolla mitä kannattaa varoa ja puuttua jos mahdollista.

Hyysää vaan sitä poikaas niin pohjaa ei takuulla tuu!

Edelliselle: miten olen hyysännyt ? Kyllä minusta toisen voi auttaa elämän alkuun, jos hän todella lähtee muutokseen, siis todelliseen ? Ei sitä nyt millään pelkillä lupauksilla ole aikomus toiselle rahaa lähetellä. Kyllähän se jo keskustelussa hiukan selviäisi, mihin järjestelyihin jamihin tukeen pelaaja olisi valmis. Tai olisiko valmis ?
Paha puoli tässä on se, että tällä pelaajalla on hiukan omaisuutta, mm. omistusasunto, ja senkin kun saa myydyksi ja pelatuksi… Tosin kai luottohäiriöisen on vaikea saada vuokrakämppääkään.
Ja ihan vakava tosiasia on se, että käsittääkseni peliriippuvuutta ei pidetä sellaisena asiana, etteikö lakiosan saisi. Silläkin taas saa sairaan tilan jatkumaan jonkin aikaan.
En tiedä, osaako kukaan kuvitella, miltä tuntuu miehestä, joka kärsii kivuista ja tietää kuolevansa lähikuukausina, ja poika ei suostu tapaamaan ? Eikä edes puhelimessa puhumaan.
Elämä on joskus aika kohtuutonta.
Ja ne pelifirmat lähettelevät niitä ilmaiskierrossähköposteja nyt minullekin. Helppo siitä olisi kokeilla. Uteliaisuus on osa ihmisluontoa.

Hei,

jonkinnäköinen väliintulo “interventio” olisi mielestäni paikallaan. Oletko kysynyt tai kysyisitkö esim. Helsingin Peliklinikalta apua tällaisen järjestämiseen. Kaisaniemenkatu 2, siellä toimii myös Tiltti jossa saa käydä keskustelemassa mm. rahapelaamisesta
tiltti.fi/etusivu/

Voimia, jokaisella on se oma pohja jossain mutta sen tuloa ei mielestäni tarvitse odottaa vaan se voidaan luoda. Tätä edellistä lausetta on vaikea selittää auki mutta kun löydän kirjailijan ja sen kirja jossa näin kerrottiin niin postaan sen tänne.

Kun on yritetty ja oli kuulemma avovaimon mukaan käynyt kerran jossakin, mutta sanonut, ettei mene enää. Ja ehdotettu tapaamista riippuvuusasiantuntijan kanssa, tämä jopa itse ehdottanut sähköpostilla tapaamisaikaa ja -paikkaa, mutta ei kun ei. Ja avovaimokaan ei enää ole vastannut yhteenkään viestiin, jossa olen esim. kysynyt, mitä heille kuuluu. Siis puoleen vuoteen. Että jotakin ongelmaa siinäkin; kun kumminkin on opiskelijana taloudelliesti riippuvainen pojasta. Hämmästyttävän kylmä suhtautuminen.
Ihme ja kumma määräaikaista työsuhdetta on jatkettu. Tosin opiskellakin pitäisi, mutta se ei taida kiinnostaa ja pakko se nyt on töissä ollakin.
Tämä on niin outoa. Ja suuri tuska siitä, miten poika henkisesti voi. Ja ihan tosi ongelma on se, että miten estää pelaaja saamasta perintörahaa. Ei siksi, etteikö se hänelle “kuuluisi”, vaan siksi, että se mahdollistaa pelaamissairauden jatkumisen. Tuskin ne juristitkaan sen kummempaa ohjetta osaavat antaa. Lakiosa on kai aika vahva juttu.
Kävimme me kerran oven takanakin, siis yli sadan km päässä. Kotona oltiin, mutta ovea ei avattu.
Ja kun kaikki mahdollisuudet normaaliin elämään olisivat olemassa. Olen tätäkin hänelle yrittänyt sanoa.

Moi, kysyppä pankistasi saisiko miehesi tehtyä esim. kahden tai useamman vuoden määräaikaisen talletuksen jolla kahisevat saisi pidemmäksi aikaan virallisesti nalkkiin, kannattaa ainakin kysyä. Muuten on aika hiljaista sen suhteen saako poikasi rahoja, kyllä meinaan saa.

Onpas aikamoinen pattitilanne teillä, nyt vaan tsemppiä ja uskallusta kysyä pojalta miten menee. Varmasti poikasi on jo niin syvällä pelaamisen kanssa että määkiminen ja huutaminen ei enää auta. Nyt nöyryyttä koko perheelle isolla kauhalla ja toivotaan että saatte korjattua välinne ennen kuin on isä-ukkonne puoleen liian myöhäistä.

Kyllä pankki määräaikaistalletuksen pystyy jakamaan ja sen myös saa irtisanotuksia ennen eräpäivää. Olemme joitakin järjesteltyjä tehneet, ja kyllä siinä perinnönjaossakin saa kulumaan aikaa. Ei mitään jaeta ilman kaikkien suostumusta ja jos hakee pesänjakajan, siinäkin ensin yritetään tehdä aika pitkään sovintojakoa.
Pahempi juttu tässä on sitten se, että leski sitten sattuu olemaan varakkaampi, avioehto on, ja vähän on sitten sellaista omaisuutta, että on muutakin arvoa kuin raha. Että hengissä olisi pysyttävä parikymmentä vuotta vielä ja toivottava, että siinä ajassa poika paranee.
Virallista edunvalvojaakin on mietitty, mutta se vaatisi lääkärintodistusta, ja sitä nyt ei väkisin saa. Ja kyllähän ne velkojat senkin omaisuuden saavat otetuksi.
Eipä se raha tässä maailmassa tärkeintä ole, mutta aika välttämätöntä. Ja tosiaan, omaisuudella voi olla myös muuta arvoa.
Olen joskus lukenut, että yleisin motiivi pelaamisen lopettamiseen on se, että rahat loppuvat. Eli senkään takia ei saisi sitä rahaa tulla käytettäväksi.