Mä kuolen tähän vieroitukseen 
Itken ihan hysteerisesti kaiket päivät, tärisen, tuntuu etten jaksa elää. Mä en kestä tätä.
Milloin tää helpottaa ??
Jos sä olet jo kuukauden ollut ja pärjäillyt ilman Lamictalia aiemmin, niin en millään jaksa uskoa, että kyse olis enää sen vieroitusoireista. Voihan olla, että yksinkertaisesti sun psyykkinen tilanteesi on jostain ihan muusta syystä nyt huono. Tuossa aiemminkin sanoin, että tasarit eivät yleensä kyllä aiheuta fyysisiä vieroitusoireita, siksi ne voikin lopettaa tuosta noin vaan. Toki jos riippuvuutesi on henkistä laatua, niin tulee fyysisiäkin oireita kovasta ahdistuksesta, mutta minä en jaksa henk.koht uskoa, että jos olet jo ollut kuukauden aiemmin ilman, että ne vieroitusoireet iskisivät vasta viiveellä. Lamotrigiini kuitenkin poistuu aika nopeasti elimistöstä.
Sinuna nyt kysyisin neuvoja lääkäriltä ihan. 
En minäkään oikein usko, että kyseessä enää olisivat lamotrigiinin akuutit, fyysiset viekkarit, vaikka toki sekin voi mahdollista olla. Sen sijaan post-akuuteista viekkareista voi hyvinkin olla kyse, kun aivokemiat ovat ihan vinksinvonksin kaikkien lääkitysten jäljiltä ja post-akuutithan voivat kestää hiton pitkään . Enemmän psyykkistähän tuo post-akuutti vieroittautuminen tosin on(Tai en minä sitten tiedä, lasketaanko perseellään olevat aivokemiat fyysisen vai psyykkisen puolen hommiksi, mutta ei kait sillä lopulta niin väliäkään ole), mutta kuten Nnaana totesi, niin paha psyykkinen ahdistus voi tehdä vaikka kuinka hurjia fyysisiäkin oireita. Se, että kelaa kaiken aikaa, että nyt on reflat, nyt on reflat, nyt on huono olo, nyt on huono olo, pahentaa toki niitä tuntemuksia moninkertaisiksi, joten jos Lispet jotenkin pystyisit edes hetkisiksi kerrallaan irtautumaan siitä kurjan olosi miettimisestä, se saattaisi auttaa jo huimasti. Tiedän kyllä, että tämä neuvo saattaa kuulostaa suorastaan vittuilulta, jos olo on ihan kamala, kun tuo on tosiaan paljon helpommin sanottu, kuin tehty, mutta vittuilu tai mikään muukaan besserwisseröinti ei todellakaan ole tarkoitukseni.
Hurjasti voimia <3.
En nyt todellakaan tahdo vähätellä tilaasi, Lispet, mutta silti pakko kysyä Winstonilta vielä varmistukseksi, että eikös sunkin miehesi jätä Lamictalin aina vaan kerrasta poikki? Nimittäin itsekin teen niin, eikä mulle kyllä tule huonoa oloa siitä. Joskaan toki se ei tarkoita, etteikö muille tulisi mitään oireita, jos minä ja sun miehesi pystymme lopettamaan tuosta vain. 
Kun oikeasti olen ollut siinä käsityksessä, että epilepsialääkkeet voi vaan jättää. Litonkin kaiketi, mutta se on nyt asia erikseen, kun pitäähän noi epilepsialääkkeet voida lopettaa epileptikollakin kerrasta, jos lääke ei enää toimikaan. Sukulaisellani Deprakinekin jätettiin vaan pois, ilman sen kummempia ja korvattiin Litolla.
Mutta juu, tietysti riippuvuus voi olla henkistä siihen lamotrigiiniin ja ihan yhtä lailla se henkinenkin riippuvuus on inhottava ongelma siinä, missä fyysinenkin riippuvuus.
Tulin nyt tänne höpöttämään, kun täällä jo tätä aihetta käsitellään, vaikka olisinhan voinut askarruttaviinkin tämän tunkea.
Lispetille edelleen voimia. <3 Ja edelleen mun neuvoni on kääntyä lekurin puoleen, koska voihan kyse olla esimerkiksi vaikka sairausjakson uusimisestakin, josta huono olo sitten johtuu. Jo aiemmin kyselin, että ymmärsinkö oikein, että Lamictal masensi sua entisestään? Siksi mietinkin, että onko sulla koskaan ollut sitten maniaa, vaiko vaan ihan ailahtelevuuden takia lyöty toi diagnoosi. Jospa tarvitsisit tuohon oloosi ihan oikean masennuslääkkeen, etkä tasaria?
Voi ei… Nyt tuli aivan hysteerinen itkukohtaus että eikö tämä olekaan Lamon lopetusoireita, joita Ees-Taas koki myös vai jotain uutta sairautta.
Mä en kestä
Olen koko ajan syönyt myös Venlaa 75mg ja viikko sitten nostettiin 150mg.
Tiedän, että siitäkin tulee nosto-oireita, eli voiko tässä olla nyt yhteisvaikutuksia; venlan nosto ja Lamon lopetus?
Aivot sekaisin?
Mutta mitä teen, auttakaa olkaa kilttejä ?
Lääkäri vaan sanoi että ota tarvittavaa, mutta hevoskuurikaan rauhoittavia ei nyt auta.
Itken vaan.
Mitä teen ??
Jep, mun mieheni tosiaan pystyy heittämään tuon seinään vain poikki, eikä mitään oireita tule. Pystyy myös aloittamaan heti 100 mg annoksesta, joka on siis se perusannoksensa, hänelle ei tule siis vittumaisia aloitusoireitakaan, joiden vuoksi pitäisi nostella annostusta rauhassa. Ei tosin syö tuota yleensä, kuin n. kuukauden kuurin kerrallaan, max. pari kk, joten eipä elimistö ihan hirveästi ehdi tuossa ajassa kyllästyä lamotrigiinilla, mutta toki joku tuossakin ajassa saa itselleen jo viekkarit hankittua, jos on herkkä niitä saamaan.
Lispet: Mullekin jäi jotenkin sellainen fiilis jutuistasi, että tuo koko bipodiagnoosi olisi mennyt alunperinkin aivan metsään, sulla olisi ihan yksisuuntainen masennus ja lääkityksesi olisivat ihan päin mäntyä määrättyjä. Tuollainen sotkeminen tosiaan saattaa aiheuttaa masennuksen pahenemista ja niillä aivokemioilla kestää korjaantua vääristä lääkityksistä, kun se varsinainen sairauskin vielä jyllää siellä taustalla. Venlafaksiini voi olla hyvä lääke masennukseen, mutta jos sulla on kovasti myös ahdistuneisuutta, se saattaa pahentaa puolestaan sitä, kun pistää ns. ylikierroksia koneeseen. Mikä rauhoittava sulla nyt on käytössäsi? Jos se lyhytvaikutteinen Xanor, jonka kerroit tuolla toisessa ketjussa pahentavan ahdistustasi, niin se olisi hyvä saada pikimmiten vaihdettua johonkin pitkävaikutteiseen benzoon, jottei homma menisi enää tuosta mahdottomammaksi. Sun pitäisi nyt puhua sille lekurillesi ihan suoraan(Luultavasti olet niin tehnytkin) ja sanoa, että olo on ihan helvetin kurja ja nyt tarttis tehrä jotain. Eipä se lääkärikään toki ihmeisiin pysty, vaikka oikeasti tahtoisikin tehdä parhaansa ja jos tuossa sitten olisi jokin ihan täysi lääkevaihto edessä, niin se toisi taas omat ongelmansa, vaikka lääkitys lopulta, alkaessaan toimia kunnolla, olisikin se oikea 
.
Huoh. Todella vaikea on kyllä tilanteesi, eikä tässä nyt osaa sanoa oikein mitään, mistä oikeaa apua olisi, ainakaan näin äkkiseltään 
.
Yhdellä ystävälläni on nimenomaan Xanor depot 1 mg aamuin illoin ja siihen tarvittaessa esim. kovan ahdistuksen iskiessä vielä Xanor tavallinen päälle. Selvähän se on tosiaan, että jos Xanor tavallinen aiheuttaa ahdistusta noiden nopeiden nousujen ja laskujen myötä, niin hyvä se ei ole käytössä.
Mä luulen kanssa, että ehkei diagnoosi ole nyt mennyt ihan oikein. Mulla on kokeiltu myös lamotrigiinia, kun jossain vaiheessa epäiltiin voisiko olla kaksisuuntaista, jonkun vuoden ajan sitä söin ja 200 mg vrk:ssa, ei siitä ollut hyötyä eikä haittaa, en enää muista miten se lopetettiin, mutta mitään oireita en kyllä siitä saanut, en alottaessa enkä lopettaessa.
Toivotan paljon voimia! Tuntuu että kun joku diagnoosi on sinne naputeltu niin sitä on vaikea enää muuksi saada muutettua. Lääkärien pitäisi yksinkertaisesti tutkia asiaa enemmän, ennen kun diagnooseja koneelle lyödään.
Ees-taas, voi kun näkisit tämän pian.
Kaipaan niin kovasti vertaistukea ja tiedän että ymmärrät tämän.
Lamon lopetus on ollut rankin lopetukseni koskaan mistään.
Niin se vain on ihmisillä erilaista.
Nyt lopetuksesta on kaksi kk ja olen niin syvässä mustassa luolassa etten selviä
Mikään rauhoittavakaan ei auta, ei mikään.
Olen niin syvästi masentunut ja ahdistunut etten tiedä mitä tehdä.
Joka päivä on taistelua sitä vastaan etten tee itselleni mitään.
Joka päivä vaan itken.
Ja koska osastolle en mene; saa minut vielä sairaammaksi, mitä ihmettä teen ??
Tämä on helvettiä
^ Kyllä mä ainakin suosittelisin osastoa. Ihan tuon lääkityksesi tähden. Plus, että siellä sun ei tarvitse keskittyä muuhun kuin siihen, että saat lääkityksesi kuntoon. Kotiaskareetkin kun vievät yllättävästi voimia.
Mulle tuli vielä sellainen juttu mieleen, että voisihan esimerkiksi Deprakinea kokeilla? Jos nyt siitä sattuisi olemaan apua, jos oletkin bipo. Mun oli pakko lopettaa Lamictal seinään äkillisen allergisoitumisen vuoksi tuossa taannoin. Aiheutti se pienoista huimausta, pakko sanoa. Korvattiin sitten Deprakinella. Manian estoonhan Deprakine pääasiassa on, mutta mulla se kyllä auttaa ainakin ahdistuneisuuteenkin, ja varmaan monella muullakin, kun vaikuttaa sedatoivasti, ja aikalailla samoihin reseptoreihinhan se vaikuttaakin aivoissa kuin bentsot. Voisithan sä kokeilla sillä pienimmällä annoksella masislääkkeiden lisänä?
Mulla on nyt lääkityksenä Voxra 150 mg ja Deprakine 300 mg. Olen kokenut ihan ookooksi. Siis ei mitään pahaa sanottavaa ainakaan. Olen tosin harvinaisen lääkeresistenssi tapaus, mutta omasta puolestani voisin mutuilla, että tuollainen pieni annos Deprakinea saattaisi nimenomaan bipoon liittyviin ahdistuksiin tehota jonkin masislääkkeen ohella. Jos se ei sitten sovikaan, niin voihan sen lopettaa ja todeta, ettet bipo ole ensinkään ja vaadit oikeanlaista hoitoa.
Saatko sä muuten mitään terapiaa/keskustelukäyntejä, jossa saisit tota oloasi purettua? Nimittäin silläkin on kuitenkin iso rooli näissä pääkoppaongelmissa.
Moikka, Lispet!
Nnaana tuossa puhuikin järkeviä juttuja, joita voit kanssa miettiä.
Voin tässä vain omasta kokemuksesta puhua, että mikä auttoi pahimman ylitse. Niitä oli oikeastaan kolme tärkeintä juttua.
-
Keskustelu psykologin kanssa kerran viikossa ja kerran-pari kertaa kuukaudessa hoitajan kanssa poililla.
-
Rauhoittavat pahimpina hetkinä. Tässä pitää tosin muistaa, että ei mene ojasta allikkoon. Ei ole järkeä siirtyä yhdestä ongelmasta toiseen. Eli yrittää pitää määrät minimissä tai sitten syödä isompaa annosta harvemmin. Tietysti pameistakin pääsee eroon tai pystyy vähentämään myöhemmin, mutta sekään ei ole herkkua, jos toleranssi on katossa.
-
Vittumaisen olon hyväksyminen. Tämä kohta voi olla vaikea. Muistelen sen kuitenkin auttaneen, kun mietti ettei tämä olo ole lopullinen.
SItten vielä kehoittaisin miettimään onko elämäntilanteessasi jotain muuta, joka tekee olostasi raskaan tai toivottoman? Muistan, että jotkut huonot fiilikset ei johtuneet vieroitusoireista vaan siitä, että lääkkeen vaikutus oli peittänyt jotain omia tunteita/ongelmia. Ne sitten tuli pintaan vahvasti lopetuksen jälkeen. Niitä oli silloin pakko alkaa käsittelemään, vaikkei olisi halunnutkaan. Tähän juuri se puhuminen auttoi.
En tiedä auttoiko tämä mitään, mutta toivottelen taas voimia <3
Vaikuttaa siltä, että todella tarvitsisit sitä keskusteluapua, mieluiten terapiaa. Ei ne asiat siellä terapiassa heti järjesty, mutta kyllä siitä melko nopeasti alkaa apua saamaan. Toki kipeiden asioiden käsittely voi välillä olla raskasta. Jos homma käy liian raskaaksi, niin silloin pyritään vaan tasaamaan sitä silloista huonoa oloa, eikä menneitä silloin kaivella.
Kohta tulossa itsellä vuosi terapiaa täyteen ja ollaan oikeastaan vasta pintaa raapaistu. Ajattelin ennen terapian aloittamista, että ongelmani ovat niin massiiviset ettei joku keskustelu niihin auta. Olin kuitenkin väärässä. Terapia on tuonut jo paljon hyvää ja auttanut näkemään miten paljon menneet tapahtumat on muokannut ongelmiani sellaisiksi kuin ne nyt on. Silloin niitä on paljon helpompi ymmärtää, kestää ja keksiä terveitä keinoja selvitä. Olisiko sinulla mahdollisuutta päästä psykologille tai Kelan tukemaan terapiaan?
Kävin sen Kelan tukeman terapian jo ja siinäkin ajassa tuntui että mitään asioita ei saatu työstettyä loppuun.
Pompittiin vaan aiheesta toiseen tai enimmäkseen ajat menivät ihan nykyhetken purkuun.
Miten sitä saisi nuo muut isot traumat käsiteltyä, kun ajat menee tosiaan aina nykyhetken tulipalojen käsittelyyn?
Nyt olen psyk.polilla asiakkaana.