(Lähes) raitistuminen lisää valtion/kuntien menoja.

Koska tilastoja ei ole (tai niitä ei haluta julkaista) on minun tyydyttävä esimerkkitapausten luetteluun.

  1. Tiedän työikäisiä työttömiä kuolleen tapaturmaisesti kännissä. Raittiina he olisivat olleet pitkän aikaa nostamassa sosiaalimenoja.

  2. Tiedän työikäisiä työttömiä kuolleen juomiseen samoin kuin hyvällä eläkkeellä olevien. Raittiina hekin olisivat olleet pitkän aikaa nostamassa sosiaalimenoja.

  3. Raitistunut juoppo ei enää anna around 70% tuloistaan takaisin valtiolle (Kosanderista verojen osuus on around 70%) vaan usein he säästävät. Tiedän raitistuneiden juoppojen hankkineen mm. omistusasuntoja eri puolita pk-seutua. Tämä säästetty omaisuus ei tietenkään palaudu valtiolle tai kunnille. Jos he eivät säästä, niin valtio menettää silti; lähibaarin tai Kosanderin/kepardin sijasta he matkustavat ulkomailla, ostelevat fanstuja tuontitavaroita ym. kansantalouden kannalta epäsuotuisaa. Raitistunut juoppo voi jopa eläkkeellä/tukiaisilla ollessaan säästää around uuden Audi A6:n (ministeriaudi) verran parissa vuodessa aivan laillisin keinoin (en kerro miten, koska kyseessä ei ole talouspalsta)…

  4. Laitoksiin sijoitetut dementoituneet juopot (around 50 -vuotiaina on muuten jouduttu ja around 40 -vuotiaat ovat joutuneet rollaattorimiehiksi) tulevat halvaksi; he aiheuttavat vain vaíppojen + lääkkeiden + ruuan verran lisäkustannuksia; hoitohenkilöstö ja kiinteistöt olisivat joka tapauksessa olemassa. Heidän eläkkeestään pidätetään 85%. Jos dementiamiehet olisivat laittaneet korkin kiinni ajoissa, he olisivat olleet pitkään veronmaksajien taakkana täydellä eläkkeellä sossun maksamassa luukussa.

Työelämän ulkopuolisten juoppojen raitistuminen/merkittävä vähentäminen siis on yhteiskunnan kannalta taloudellisesti epäedullista. Tätä vaan ei uskalleta kertoa ja esittää arvioihin perustuvia lukuja.

Ihmiselämän arvoa ei voi mitata rahassa.

70 -luvulla kova nimi (ulkokirjallisin perustein) oli Pekka Kejonen - hän joi liikaa. Hänen kirjansa tapahtumat (vaikkakin hyvää ajan kuvausta) liikkuivat juomisen ympärillä. 38 -vuotiaana Kejonen sai taiteilijaeläkkeen (ei suuri tulo, mutta merkittävästi enemmän, mitä maamme kirjailijoiden suuren enemmistön tulotaso on). Mitä Kejonen teki? Hän päätti kiusallaan raitistua kun tulotaso parani kerralla merkittävästi. Kejonen myös uusiutui kirjailijana ja teki kirjallisen come backin.

Tahtoo vaan olla niin, että erityislahjakkaat raitistuneet alkoholistit toipuvat äkkiä nettoveronmaksajiksi ja elättävät itsensä useilla eri aloilla ilman yhteiskunnan tukea. Avaukseni pätee vain meihin erityislahjakkuutta vailla oleviin; yhteiskunnan kannalta meidän juomiskuolemamme olisi taloudellisesti edullista. Kejonen (lahjakas, mutta ei erityislahjakas kirjailija) on tavallaan oppi-isäni siinä mielessä, että minäkin haluan olla vielä muiden riesana!