Läheisriippuvuudesta ja oman käytöksen muuttamisesta

Tervehdys kaikille vilpolalaisille,
Huumeriippuvuudesta sairautena on Vilpolassa kirjoitettu paljon. Samoin myös läheisriippuvuudesta on ollut paljon porinaa, mutta suhteellisen vähän villoja. Ja myös siitä, minkälaisia muutoksia läheinen voi tehdä omaan käytökseensä ja toimintaansa vaikuttaakseen käyttäjään.

Dahlialta tuli erinomaisen tuhti ja kokeilemisen arvoinen paketti, joka on minusta niin nappiin osunut että laitan sen tähän alustukseksi. Lukekaapa kaikki tarkkaan, ja miettikää toimintaanne omalta kohdaltanne. Höystäkää, lisätkää, kommentoikaa, argumentoikaa, väittäkää vastaan, olkaa eri mieltä, olkaa samaa mieltä - mutta älkää jatkako sellaista toimintaa ja käytöstä, mikä ei ole aikaisemminkaan toiminut. Miksi se siis toimisi tällä kertaa?

Tämän riippuvuushomman kanssa on, kuten Junnu Vainio riimittelee eräässä laulussaan: " … minä aloitin ryyppäämään, kun pullossa luki että alko, minä lopetin tykkänään kun pullossa seisoi että lakkaa …"

Dahlia kirjoittaa: "Oman käytöksen muuttaminen on ollut pitkä prosessi, joka on sisältänyt paljon pettymyksiä. Sitä on ajatellut, että kokeillaan nyt vielä kerran ja sitten kun se ei ole onnistunut, on tilalle tullut vitutus ja siitä se muutos sitten lähti. Lopullisesti hermot paloivat viime keväänä, jolloin mies jäi kiinni subutexin käytöstä. Silloin ajattelin, että nyt jumalauta riittää! Aloin ajattelemaan ihan vaan itseäni ja lapsia. Eli siinä se syy pähkinän kuoressa: Ihan puhdas vittuuntuminen." : D

Koska tykkään vääntää rautalankaa ihan ammatiksenikin, niin teen sen taas.

Tein näin, koska…
-Kyttäsin, koska ajattelin, että voisin tietämällä vaikuttaa miehen käytökseen.
-kontrolloin, koska luulin, että voisin vaikuttaa miehen vetohaluihin.

  • huusin, koska ajattelin, että mies näin ymmärtäisi, miten pahalta minusta tuntuu.
    -Uhkailin erolla, koska, olin ahdistunut ja halusin satuttaa miestä.
    -miellytin, kun meni hyvin, koska ajattelin, että hän tajuaisi, miten mukavaa meillä on selvin päin.
  • hoidin minulle kuulumattomia asioita, koska ajattelin, että ne eivät muuten tule hoidetuksi.
    -paasasin huumeiden vaaroista, koska luulin, että mies ei tiennyt niistä tarpeeksi.
  • rikoin esineitä, koska olin niin ahdistunut ja turhautunut tilanteeseen, jolle en voinut mitään.
  • tuhosin käyttövälineitä, koska ajattelin, että voisin näin vaikeuttaa miehen huumeiden käyttöä.
    -tuhosin huumeita samasta syystä.
    -pakotin numeron vaihtoon, koska luulin, että näin hän pääsisi eroon huonoista kavereistaan.
  • ymmärsin aina vaan, koska narkomaanilla on aina niin vaikeaa.
    -suostuttelin, koska halusin kokeilla kaikki keinot
    -painostin samasta syystä.
    -valitin, koska luulin, että hän näin ymmärtäisi paremmin tuskaani ja haluaisi sitten lopettaa.
    -rakastin, koska hän on oikeasti tosi ihana ihminen.

Ja sitten vielä se, mitä tapahtui, kun muutin käytöstäni:
Kun lopetin…

-Kyttäämisen ja kontrolloinnin, tuli siitä miehelle parempi olo ja minä pääsin eroon vastuun tunteesta.
-Kun annoin vastuun miehelle itselleen, alkoi hän tekemään asioita.
-Kun suhtauduin jyrkästi kaikkiin päihteisiin, auttoi se miestä pysymään niistä erossa.
-Kun lopetin kaiken maailman paskan puhumisen kuuntelemisen, ei mies enää yrittänyt vedättää minua.
-Kun päätin olla terveen itsekäs ja ottaa vastuuta vain omasta elämästäni, en toisten, tulimme molemmat onnellisimmiksi.
-Kun lopetin järjettömän ymmärtämisen ja vaadin häneltä samoja asioita, kun keneltä tahansa, alkoi mies käyttäytyä normaalisti.
-Kun lopetin järjettömän rakastamisen, tulin järkiini

Kiitos Dahlialle vertaistuesta!

Heippa,

olen nyt muutaman viikon ajan lukenut näitä keskusteluja ja nyt päätin itse osallistua. En tiedä mihin näistä aloituksista kannattaisi alkaa kirjoittamaan, mutta aloitin nyt tästä.

En vielä jaksa/ehdi koko “tarinaa” kirjoittamaan, mutta olen seurustellut kaksi vuotta subunistin(väh. 5v iv:nä) kanssa, enkä todellakaan tiennyt mihin ryhdyin, kun suhteen aloitin. Nyt olen ollut virallisesti kaksia viikkoa erossa tästä miehestä ja vaikeata on, repsahduksia on tapahtunut. Läheisriippuvaisuuden oireita tunnistan itsessäni paljonkin. Dahlian Ennen lista kuulostin hyvinkin tutulta. Ironista, mutta tämän palstan lukeminen on helpottanut oloa, koska aina lukiessani ymmärrän suhteen tulevaisuuden mahdottomuuden.

Palaan vähän myöhemmin kertomaan tilanteestani enemmän, onko suosituksia mihin aloitukseen kannattaisi alkaa kirjoittamaan, kun yritän selvitä tästä omasta riippuvuudestani miestä kohtaan?

Sunnuntaita Nepu,
tervetuloa mukaan. Voisit aloittaa vaikka osiosta “Pitääkö suhteesta lähteä kun toisella on addiktio”.

Sitten kun jaksat, niin kirjoitatko oman tarinasi tänne Vilpolaan. Siitä on hyötyä toivottavasti itsellesi ja myös meille muille.

Moikka nepu ja tervetuloa! Kirjoita toki tarinasi, jahka jaksat. Itse olen myös elänyt subutex riippuvaisen rinnalla, joten tiedän millaista se on. Jaksamista sinne. <3

Halusin vielä tulla lisämään tähän listaan sen mitä sitten tapahtui…

-Kun kontrolloin ja kyttäsin, keksi mies aina vain ovelampia keinoja piilottaa huumeitaan ja peitellä käytön jälkiä.
Kun huusin ja uhkailin erolla, tuli siitä miehelle todella paha mieli. Hän otti uhkaukset todesta joka kerta, vaikka minulle se oli vain paineiden purkua.
-Kun hoidin miehelle kuuluvia asiota alkoi hän hoitaa niitä entistä huonommin.
-Kun paasasin huumeiden vaaroista, mies vähät välitti siitä, sillä hän kyllä tiesi vaarat jopa paremmin kuin minä.
-Kun tuhosin käyttövälineitä ja huumeita, ei mennyt kauaa kun miehellä oli jo uudet tilalla.
-Kun pakotin hänet vaihtamaan numeroaan ja tuhoamaan sim-kortin, sai hän kuitenkin kaikki vanhat numerot uuteen korttiin, koska oli tehnyt niistä kopiot. Hän myös kävi kavereiden ovien takana hakemassa numeron, jos sellaista ei ollut.
-Kun ymmärsin aina vaan, sai mies jatkaa toimiaan rauhassa.
-Kun suostuttelin, valitin ja painostin, ne kuuunneltiin. Luvattiin muuttaa käytöstä, mutta mitään ei oikeasti tapahtunut.
-Pelkällä rakkaudella ei voi ketään muuttaa, mutta rakastamalla hän tunsi olevansa tärkeä edes jollenkin.

No niin, nyt en kiusaa teitä enempää näillä listoilla. Pohtikaa ja tehkää omia tai olkaa tekemättä. :slight_smile: Minä puolestani toivotan kaikille nyt mukavaa loppukesää. Dahlia jää toistaiseksi taka-alalle, sillä oikeassa elämässäni alkavat uudet tuulet puhaltamaan. Aika tulee olemaan todella kortilla. Käyn kyllä aina katsomassa, mitä teille kuuluu. :wink:

Mun mielestä tuo asia että käyttäjä uhkailee tekevänsä jotain itselleen niin ilmoittaa samantien ottavansa yhteyttä kriisikeskukseen tai terveydenhuoltopalveluihin ja ilmoittavansa asiasta. Meil klinikalla piti joskus kirjallisena perua että ei tee itselleen mitään jos uhkasi, koska he ovat vastuussa ilmoittamaan eteenpäin. Joskus se on hätä-huuto, joskus oikeasti ne keinot selvityä ovat mielessä niin vähissä että näkee vain sen yhden ratkaisun… Siirtää asian ylemmälle taholle jos sitä uhkailua ei lopeta… Ei tarvitse ainakaan pelätä että se olisi oma vika… On olemassa kuitenkin M3 tarkkailulähete mielisairaalaan jos on itsetuhoinen tai uhkailee sillä. Viedään katkolle selviämään ja 3pv:ksi sairaalaan tarkkailtavaksi jonka jälkeen tekee päätöksen. Tosin katkolla jos selviää sen verran niin silloin saa usein puhuttua että “se nyt oli päihtyneen puhetta…” :imp:

Omana mielipitenä sanon sen yhä nyt kun tyttäreni on kuollut, että pitäkää yhteys hinnalla millä hyvänsä.
Itse uskoin, että välien katkaiseminen auttaisi, mutta tyttäreni on nyt kuollut. Tunnen karmeaa syyllisyyttä siitä, että uskoin, että välien katkaiseminen ja rajat auttaisivat tytärtäni. Hän koki sen hylkäämisenä ja hirttäytyi, en suosittele… :open_mouth:

Mä koin hylkäämisenä et vaik itse tahdoin pois kotoa ni mun huoneesta vietii väliseinä, sen jälkee sanottii et mitä oon siellä ku on oma kämppä jonka jälkee päätin alkaa vetää kamaa kunnolla koska en enää jaksan elää muiden mukaan mitä yritin aiemmin… Koin hylkäämisenä et mun elämäntyyliä ei hyväksytty ja et mua ei oo koskaa hyväksytty, huomaan äänensävystä, lauseiden välistä ja kuinka mua kohdellaan, että hyväksytäänkö mut…

Mä epäilen että ei vain tahtonut tulla puhumaan koska olisit estänyt jos olisi asiasta puhunnut. Poikaystävä olisi estänyt. Mä uskon että hän koki että ei voi enää olla onnellinen. Se 3kk sairaalassa, eihän siitä muista kun sen lähdön jolloin voi vähän paremmin, uskoi varmasti että ei saa koskaan onnellista elämää… Epävakaassa persoonallisuushäiriössä ajetaan muut ihmiset pois läheltä jotta voidaan alitajuntaisesti ajatella että “ei ne halua olla mun kanssa, esittää”. Itse tehdään mitä tahansa et muut lähtee jotta voidaan todeta et “taas jäin yksin, kukaa ei välitä musta”. Tyttäresi teki kaikkensa ajaakseen teidät pois… Tässä yks tietopaketti rajatilasta. Ekana on juuri kuviteltu tai todellinen hylkääminen joka aiheutetaan omalla toiminnalla ettei pety. Toisekseen jos teillä oli lapsi sairas niin silloin herkkä lapsi (kuten mä aika vähästä tuon sain, samoin käsittääkseni isäni) voi kokea että hän astuu syrjään vapaaehtoisesti. En mä ollu sisarille kateellinen, autoin, koin itseni aikuiseksi. Ei mun huolille ollu sijaa, ne ois naurattunu muita; mä pidin kaiken sisälläni… pitkään. Jos jaksat lue tuo tietopaketti, ehkä tunnistat asioita jotka auttais sua pois tuosta syyllisyydestä…

Lukiko sun tyttös tätä palstaa, kertoko frendeille että kirjotat tänne? Sä kyselit kirjeestä jossa kertoisit että rakastat häntä… Hän saattoi kuulla siitä jos täällä tuttuja mutta ehkä se satutti liikaa jos oli tehnyt päätöksen että häntä ei ole tarkoitettu tänne… :frowning:

Mä en halua vähätellä tuota sun syyllisyyttä mut uskotko että sun perhe olisi kauan ollut yhdessä jos syytteitä olisi tullut lisää, tavaroita kadonnut, tytär pompottanut miten tykkää ja tehnyt mitä tahansa… Koko muu perhe olisi kärsinyt siitä… Tää on lose-lose tilanne… Oon tosi pahoillani mut musta sä et ansaitse lisä-taakkaa jos kyseessä on sama häiriö ku mulla. Mä valmistelin äitiä 10v et saisin luvan tappaa itseni ja hän todellakin luuli että en elä kauaa. Yritin saada hänen suostumusta. Mun onneksi aina on jotain käynyt että pahemmin ei oo sattunu. Menny ohi valtimon (että vitutti, onneks en tikkejä hakenut vaik olis tarvinnut, heränny vaikka en olis toivonut; mikäli aseen olisin saanut ni se olis ratkaissu mun ongelman, kukaan ei mulle myynyt kun tiesi et oon hullu). En tahtonu pyörätuoliin tai vihannekseks, se esti ne tyhmimmät jutut… Järkevää on sit viillellä huvikseen ja piikittää kädet aivan turvoksiin tai vetää tarkoituksella horkat jossa kuume 40c ja sohvalla tärisee ku hullu… Purkillinen pillereit tms. ku vitutti… Mut tuo tyhjyys joka tuossa sairaudessa on, se on ku puuttuis osa sielusta. Kamala olotila. Se on täytettävä mut millä?? Tunnistatko sä A:n äiti (jos jaksat edes katsoa mut tuo vois kertoa hiukan enemmän asiasta jos tuota epäiltiin) asioita kun ja jos haluat katsoa ehkä joskus??

Ehkä mun olis parempi olla kommentoimatta mitään, tuntuu et musta voi olla vain haittaa. Itselläni tästä ja Zurussan asiasta tosi paska fiilis ja jotenkin tuntuu et mä oon osittain syypää, mä selvisin (MIKSI?) ja muut kuolee kuten oli kauan… :frowning: :frowning: Mä oon niin pahoillani, tuntuu et vaikka yrittää ni ongelmia ehkä enemmän aiheuttaa… :cry: Voimia tosi paljon… :frowning:

Ei kai hän nyt oikeasti sen takia hirttäytynyt? Mites tämä aikaisempi kerta? Tiedätkö, mikä siinä oli syynä?

Minusta tyttäresi on vaikuttanut hyvin tempperamenttiseltä ihmiseltä, joka on äärimmäinen teoissaan ja hyvin ehdoton mielipiteissään. Malibu on varmasti ihan oikeassa siitä, että häneellä on voinut olla jokin persoonallisuus häiriö.

Mutta nämä ovat vaikeita asioita. Kyllä minäkin mietin, että olisi pitänyt vaan neuvoa sinua kirjoittamaan se kirje. Olisit ainakin saanut kertoa hänelle, mitä tunnet. En usko, että olisit voinut tapahtumia estää.( Paitsi niin, että olisit sulkenut tyttäresi lukittuun huoneeseen ja odottanut 5-10 vuotta.) Hän voi niin pahoin jostain syystä. En tiedä miksi, mutta maailma on kylmä ja kova paikka toisille. Niin paljon vaatimuksia ja odotuksia.

Ehkä tämä enkeli oli liian levoton tähän maailmaan. Ehkä hän on nyt onnellinen. Ainakin toivon niin… :frowning: