läheisriippuvainen & peliriippuvainen

Hei,

Enpä olisi koskaan uskonut kirjoittavani tällaiselle foorumille ja muiden kirjoituksista päätellen en taida olla ainoa peliriippuvuuden suosta itsensä löytänyt ei-peluri! Luin monien pelurien puolisoiden tarinoita ja totesin oman tarinani olevan hyvin samankaltainen erotuksena omaani tosin se, että minä en ole (luojan kiitos!) parisuhteessa peliriippuvaisen kanssa! Todella rakas ja tärkeä ystäväni kuitenkin on peluri ja hänen kanssaan olen tekemisissä lähes päivittäin. Ystäväni on ollut peliriippuvainen kaikki tuntemamme neljä vuotta, milloin vähemmän, milloin enemmän. Eksyin tälle foorumille etsiessäni keinoja auttaa häntä, mutta myös jaksaakseni itse asian kanssa. Oma taustani on se, että olen läheisriippuvainen; minun on vaikea sanoa “ei” (paitsi itselleni!), luokittelen usein omat tarpeeni muiden tarpeita vähäpätöisemmiksi ja teen asioita, joita sydämeni vastustaa, mistä luonnollisesti seuraa katkeruutta ja eripuraa, jonka syystä vastapuolella ei tietenkään ole harmainta aavistustakaan… Eikö sitä sanota, että kaksi riippuvaista saa huomattavan suurta tuhoa aikaiseksi? No, minä ja ystäväni olemme tästä malliesimerkki ja hintana on ystävyytemme. Oman riippuvuuteni osalta koen huomattavaa edistystä, joka on seurausta vain ja ainoastaan kokemista pohjaan sukeltamisista. Uskonkin, että vain pohjalla käyneenä, suuren tuskan kokeneena, on mahdollista päästä riippuvuudesta eroon - miksi en siis osaa antaa samanlaista kasvun mahdollisuutta ystävälleni, vaan paapon häntä edelleen kuin omaa lastani!!!

Tilanne on tällä hetkellä se, että mittani on aivan täysi, en kestä enää tippaakaan epärehellisyyttä, en luota mihinkään hänen sanomaansa ja minun on yhä useammin valtavan paha olla hänen seurassaan! Tavattuamme neljä vuotta sitten olin eronnut pitkästä parisuhteesta (enkä alkuunkaan käsitellyt siitä aiheutuneita kovia kolhuja), ihastuin tulevaan ystävääni tai pikemminkin siihen kuvaan, jonka hänestä päässäni loin vain tajutakseni, että meidän kuuluu olla vain ystäviä. Pian sen jälkeen koin todellisen rakkauden, joskin yksipuolisen ja siinäpä läheisriippuvaiselle paikka tukeutua johonkuhun, tässä tapauksessa peliriippuvaiseen ystävääni, joka oli tottunut voittamaan kaikki naiset itselleen… peluri mikä peluri, mutta meistä tuli silti ystäviä. Ja korvaamaton ystävä hän kaikesta huolimatta onkin, jos riippuvuutta ei oteta lukuun! Meillä on aivan valtavan hauskaa tai ainakin oli ennen kuin asiat menivät huonompaan suuntaan ja vielä niin salakavalasti! :confused:

Taas kerran hän jäi valheista kiinni, vaikka on ties kuinka monta kertaa luvannut olla tästä lähtien rehellinen. Minulla on voimakas intuitio ja olen joka kerta aistinut, että nyt kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Alkuvuodesta meillä oli tähän astisista pahin riita ja olin pistää välit poikki, ei siksi että hän pelaa, ymmärrän kyllä (usein ihan liikaakin), mutta hänen valheensa satuttavat aina vain enemmän. Eniten minua satuttaa se kunnioituksen puute, jota hän tuskin tahallaan harjoittaa. Hän itkee ja valittaa, että ei voi elää ilman ystävyyttämme, enkä minäkään haluaisi, mutta en näe kohta enää muuta vaihtoehtoa. Epäilen häntä jatkuvasti kaikesta, minun on paha olla varsinkin sen takia, että häntä itseäänkin sattuu, kun aiheuttaa muille pahaa oloa. Nyt se tuntuu erityisen pahalta, koska minulla oli (on) paljon innostavia asioita elämässäni, kaikki into ja kiinnostus katosi hänen valheidensa myötä TAAS KERRAN! Olen loputtoman kyllästynyt. Joskus tiuskin omalle lapselleni, koska olen vain niin väsynyt kaikkeen. Näen unia, joissa olen ystäväni kanssa lentokoneessa ja se syöksyy maahan tai joskus pommi räjähtää ja tappaa ihmisiä (minä selviydyn, mutta vain täpärästi, koska kuuntelin sydäntäni). Ajoittain näen rakastamastani ihmisestä unia, joissa hän on minulle vihainen, kun en kuuntele sydäntäni ja lähde hänen mukaansa. :frowning: Aamuisin herään ja haluaisin vain jatkaa unta, mutta (henkinen) väsymys ei katoa nukkumalla.

Kiitos, että tällainen foorumi on olemassa! Jaksamisia kaikille teille pelureille ja heidän puolisoilleen! Kirjoittaminen on hyvä tapa purkaa tunteensa, senkin olen unohtanut näiden ahdistavien energioiden myötä. Olkaa rohkeita ja kuunnelkaa vaistojanne, niin minunkin tulisi tehdä… miksi se on joskus niin vaikeaa?

Moi emilii,

Luin tarinasi suurella mielenkiinnolla! Käytit sanaa “läheisriippuvainen”, minulle sana osoitettiin terapiassa. En kokenut sitä silloin omakseni. Aikaa myöten, terapiasta nyt kaksi vuotta, olen alkanut sisäistämään sen ja olen miettinyt näitä lähes 21 vuotta avoliitossa peliriippuvaisen, ihanan pörröpään ja älykkään veijarin kanssa.
Rahaa hänellä ei tuntunut olevan tavatessammekaan, kuten ei nytkään (toinen ulosotto päällä) eikä koko yhteiselommekaan aikana. Mutta hän on kaikkein mielenkiintoisin, rakkain, mutta haastavin ihminen, jonka olen tavannut elämäni aikana.
Terapeutti sanoi,että kumppanini on huonoa seuraa minulle. Olinhan itsekin alkanut pelaamaan; satasia kolikkopeleihin saattoi mennä tuossa tuokiossa ray:lle. Mietin asiaa. Olin ollut uranainen ja matkustellut paljon, työskennellytkin ulkomailla. Sitten yhtenä sateisena iltana baaritiskillä maailmaa parantaessani sisään tulee hän ja olin valmis luopumaan poikamiestytön päivistäni.
En ole katunut kuin kerran päätöstäni. Se tapahtui toisen ulosoton alettua. Sanoin tuolloin, että hän oli luvannut hoitaa asiansa, mutta kuitenkin…En maksa enkä ole maksanut tai taannut hänen velkojaan. Hän pelaa edelleen, vähän! Hän sanoo olevansa makrotalousmies, ei mikrotalousmies. Siis, hän ei hallitse pelaamista eikä raha-asioita itse. Jonkun muun, kuten velkojien, on pantava hänet “pakolla” järjestykseen. Minä en pysty enkä pystynyt.
Kerron näin pitkästi siksi, että tilanteesssasi joudut miettimään heitätkö ukon ulos (järki voittaa!) vai jatkatteko samaa rataa (mutku…tunne voittaa!). Vahvuutta, oman itsen ja asioiden hallintaa sinulta vaaditaan. Jaksatko, kun ex-juttu on käsittelemättä. Ja sitten on kuitenkin … se ihana ihminen lähellä…Paljon voimia sinulle ratkaisuihin.