Miksi Kannabiksen terveydellisiä hyötyjä vähätellään suomessa eikä lääkekannabiksesta ole oikein suomalaisia tutkimustuloksia? Sijoittajatkin ovat jo heränneet Jenkeissä tiettyjen osavaltioiden kannabiksen laillistamisen myötä, miksi ei suomalaiset päättäjät? Miksi hukata hyvä verotulojen lähde josta saa tehtyä lääkettä, rakennusmateriaalia, polttoainetta ymv?
Suomeenkin voisi perustaa tutkijaryhmän tutkimaan ja keräämään tietoa kannabiksen terveydellisistä hyödyistä lääketieteessä
Kannabiksen kieltolaki tekee vaan tavallisesta ihmisestä rikollisen, omasta mielestä kannabis on lääke ja vuosisatoja vanha yrtti eikä “HUUME”. Ihmisten tietoutta kannabiksesta pitäisi lisätä, huomioon ottaen myös kannabiksen haittapuoletkin.
Minua myös kiinnostaa mistä juontuu lääkekannabikseen torjuva suhtautuminen Suomen julkisessa terveydenhoidossa? Edes tilanteessa missä kaikki hoitokeinot on käytetty, julkinen terveydenhoito ei pidä kannabista varteenotettavana vaihtoehtona vaan mielummin jättää hoitamatta. Ainaki epilepsian ja kroonisen migreenin hoidossa tiedän näin käyneen ja kuitenki ko.sairauksia on lääkekannabiksella hoidettu menestyksekkäästi.
Sain ‘oman’ keskussairaalan neurologian ylilääkäriltä postia tänään: "Lääkekannabiksella on virallinen indikaatio vain hoitoresistentin spastisteetti kivun hoitoon eli virallista käyttöaihetta ja riittävää tutkimusnäyttöä ei ole kroonisen migreenin hoidosta. "
Tiedä sitten itkeä vai nauraa kun muutama erikoislääkäri nähdessään mitä myrkkyjä oon joutunu kokeileen, on sanonu että olisivat jättäneet syömättä kun niin kokeellisia lääkkeitä kauheine haittavaikutuksineen ettei niitä olisi edes pitäny määrätä.
Samassa kirjeessä kyllä myönnettii maksusitoomus toiseen keskussairaalaan botuliinitoksiinikokeiluun, mikä nyt vaikuttaa hullunkuriselta et hermomyrkky ruiskeena aivoihin on kaikinpuolin ok.
Onko ihan 100% varmaa tietoa? Vertaistukiryhmäläinen selitti oman ‘yrtti’ kannabisresepti hakemisen/saamisen ihan toisin. Myöskin eräs minua hoitanut erityislääkäri kertoi että Suomessa on yksi julkisen yksikkö josta on kirjoitettu reseptejä. Samainen lääkäri olisi valmis kirjoittamaan suosituksen vaikka julkisella onkin, eikä ole edes ensimmäinen julkisen lääkäri joka olisi valmis tekemään niin.
Luulen et toi somaattisuus on avain asemassa. Kun kaikki mahdollinen hoito on kokeiltu eikä muita vaihtoehtoja ole, samoin kun kaikki arvioinnit puoltaa myös sitä. Itsellä on enää Botoxit kokeilematta ja sekin pitää hakea muualta kun täällä ei uskota sen tehoon.
Arvelen että jos samasta sairaudesta on saatu aiemmilta potilailta hyvää vastetta lääkekannabiksesta olisi reseptin saaminen helpompaa.
Meilahti on sairaala ja syöpäpotilaille, ainakin psykiatrillani on sellaisia potilaita. Liekkö sitten terminaalivaiheessa oleville kirjoitettu, ei tarkemmin kertonut.
Tiedätkö mistä internetistä löytäis tarkempaa tietoa tuosta fimean säännöstä? Haluaisin olla mahdollisimman hyvin valmistautunut jos menee siihen että sitä lääkekannabista joudun hakemaan.
Itse löysin tällaisen missä ei ole mainintoja mistään puolloista ja näin minulle se kerrottiin. fimea.fi/ammattilaiset/erityisluvat
Tuo suihke on täysin paskoa, kaverilla MS tauti ja sai sitä. Aluksi pieni apu mutta palasi vakio lääkkeisiin. Anto loppupullon mulle eikä mitään apua kipuun, jos saan kunnon kukkaa ja suolakeksin päälle paljon voita ja noin puoli grammaa kukkaa päälle putoaa kipuni heti. Ei mitään mahdollisuutta saada sitä laillisesti, kipupolilta lensin ulos kun hommasin teemuja ja nyt sain kipulaastarit. Hoida sitten itsesi kun heidän tramalit+lyrika ei auta, mulla kuulemma ihan terminaali vaiheen lääkkeet ollu jo pitkään, jaa olen täysin toiminta kykyinen mutta luopuisin kyllä lopuistakin kivuista.
Suomessa ei kipupotilaita hoideta, saan olla onnellinen että terkkari uusii mun lääkkeeni. Kovasti onnea yritykselle mutta pelkään työn olevan turhaa, oma kasvitarha niin siinä se.