Kysymys kokeneille

Olen lukenut tätä palstaa jonkin aikaa ja nyt ajattelin esittää kysymyksen, kun en selkeää vastausta vanhoista viesteistä löytänyt. Toivottavasti on oikealla alueella.

Kysymys koskee poikaystävääni, joka on alkoholisti. Itse en ole alkoholisti, vaan tyttöystävä, läheinen.
Poikaystäväni on juonut kymmenen vuoden ajan. Ensin vain juhlissa ja viikonloppuisi, mutta viimeisimmät vuodet päivittäin. Viime vuoteen asti riittivät pelkät oluet päivässä, mutta tämän vuoden puolella melkein joka päivä meni pullo vahvoja. Viimeiseimmän kuukauden alkoi olla niin huonossa kunnossa, että päätti ihan itse lopettaa ja mennä katkolle.
Kysymyksessä on viikon katko sairaalassa. Tänään on menossa neljäs päivä. Kaikki on mennyt todella hyvin, ppikaystävällä on todella kova motivaatio lopetaa ja on todella iloinen näistä päivistä, kun ei ole tarvinnut juoda. Alussa oli pahat fyysiset vieroitusoireet, tärinää yms. mutta ne alkavat jo mennä ohi. Ongelmana on nyt aggressiivisuus. Poikaystäväni on juonut koko sen ajan, kun olemme yhdessä ollet, mutta hän on aina ollut todella mukava, eikä juomista ole ulkopuoliset edes huomanneet. Hän oli aina täydessä kännisäkin hyväntuulinen ja vitsaileva ja sammui iloisena, eikä me koskaan riidelty.
Eilen hän kuitenkin sai sairaalassa valtavan raivokohtauksen. Hyvä ettei repinyt letkuja irti ja hajottanut koko huonetta. Ja melkein pelkäsin, että käy päälle. Kun katsoin poikaystävääni silmin, tuntui kun siellä olisi ollut joku toinen.
Tänään vietin päivän sairaalassa hänen kanssaan ja hän oli todella ärtynyt kaikesta ja takertui joka sanaani ja suuttui kaikesta mitä sanoin. Hän oli kuin toinen ihminen.
Jälkeenpäin hän pyysi anteeksi käytöstään ja sanoi hermojen olevan kireällä. Mutta en ole koskaan nähnyt häntä sellaisena, niin raivona, edes hermot kireänä.
Hän oli puhunut myös lääkärin kanssa, joka oli sanonut sen olevan normaalia ja kuuluvan vieroitusoireisiin.

Minua alkoi kuitenkin todella pelottaa ja varsinainen kysmykseni kuuluukin, onko teillä samanlaisia kokemuksia tuollaisesta aggresiivisuudesta. Ja erityisesti, onko se vain ohimenevää ja kuinka pian se menee ohi? Minua pelottaa, kun poikaystäväni pääsee pian kotiin katkolta. Jos hän edelleen tuollaisia raivokohtauksia kotona? Ja varsinkin kun on joulu tulossa ja edessä joulu sukulaisten luona, jos hän käyttäytyy tuolla tavalla…

Sitä sanotaan, että alkoholismi sairastuttaa myös läheisen ja olen kyllä samaa mieltä. Olen sataprosenttisesti rakkaani tukena, mutta minullakin on tunteet eikä tilanne ole helppo. Tänään rupesin sairaalassa itkemään kun pelotti ja ahdisti poikakaverin raivo ja siitäkös hän suuttui entistä enemmän kun minun kuuluisi olla se joka on postiivinen ja tukee häntä…

Hei!
Tervetuloa mukaan keskustelemaan! Päihderiippuvaisten läheisille on oma palsta, Kotikanava, jossa he kertovat omia tuntojaan läheisenä olemisesta.

Kysyit kuitenkin jotain meiltä, jotka ovat poikaystäväsi asemassa olleet ja siitä toipuneet.

Valitettavasti kysymykseesi ei ole olemassa vastausta ‘se kestää x päivää ja menee sitten ohi’. On melko todennäköistä, että aggressiivinen käytös johtuu vieroitusoireista, mutta kaikki reagoivat niihin yksilöllisesti.

Itsesi hoitamiseksi löydät apua parhaiten muilta saman asian kanssa painineilta ja Al-Anonista.
Onnea matkaan!

Heips
Kyllähän tuo lopettaminen vaikuttaa ihmisiin hyvinkin monenlaisesti. Voi tulla mainistsemaasi aggressiivisuutta ja seuraavassa hetkessä masennusta, depressiota, itsesyytöksiä, unettomuutta… Toiset passivoituvat ja toiset puolestaan alkavat puuhastelemaan mitä kummallisimpia asioita manian vallassa. Tietenkään mitään varmaa en osaa sanoa, mutta omasta kokemuksestani voisin ajatella, että tuollainen aggressiivisuus (joka ei välttämättä tarkoita väkivaltaisuutta, vaan että ylipäätään on “pinna kireellä”) mennee ohi muutamassa viikossa. Uskon, että jnkl. adrenaliinipurkaus on joillakin ihmisillä jopa tarpeen toipumisprosessissa. Mitä siis voisit tehdä? Ikävä kyllä, et juurikaan mitään. Kaverisi on “hermona” ja voi kokea ystävällisetkin elkeesi loukkaavina ja “säälivinä”. Antaa kiukunpuuskien tulla ja mennä. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jossakin mielessä lopettava alkoholisti käyttäytyy kuin lapsi, joka ei saakkaan kaupan karkkihyllyltä sitä tikkaria jonka aina ennen on saanut. Tuota Sinun ei kuitenkaan tarvitse Hänelle sanoa :smiley:
Pärjäilehän ja pitkää pinnaa, toivoopi Naapurin Pena

Agressiivisuudesta en osaa sanoa, mutta pisti silmään viestissäsi seuraava:

Olen ehkä tietynlaisen passiivisen tuen kannalla. Juoppo luonne, ainakin oma luonteeni, kun helposti ulkoistaa asioita, ja jos eläisin toisen tuen varassa ja sitten epäonnistuisin, olisin kyllä helposti syyttämässä sitä tukijaa. Lopettajan on parempi etsiä tukea vertaisryhmästä, kuin sysätä perheenjäsenille liikaa paineita. Älä ala terapeutiksi, pieleen menee melko varmasti. Ole puolisona läsnä, mutta jos menee mahdottomaksi, etsi pakopaikka, ja tule takaisin, jos haluat tulla, sitten, kun toinen käyttäytyy paremmin.

Itse tässä juuri lopettelen ja olen huomannut että pinna on tosi kireällä…-jos yhtään lohduttaa tietää. Taitaa olla aivan normaalia…

Kiitoksia vastauksista kaikille.

Tosiaan tuo käytös säikähdytti, kun ei ole ollenkaan poikaystäväni tyylistä.
En olettanutkaan, että siihen on kellään sanoa x määrää päiviä kauanko kestää.
Sitä vaan mietin, kun lääkäri sanoi, että fyysiset oireet menee ohi viikossa ja henkiset voi jatkua useamman kuukauden. Niin kuuluuko tuo enemmän niihin henkisiin ja voi siis jatkua pitkäänkin…

Yksinkertaisesti noi kuuluu alkoholistin/pitkään juoneen vieroitusoireisiin. Ja oirehdinta voi kestää useempia kuukausiakin. Tsemppiä!

Huomenta !

Läheinen 87 !
Todennäköistä on että poikakaveris ei koskaan palaudu ennalleen on suuri.
En kuulu turhantoivon kannattajiin enkä halua yllyttää ketään päihderiippuvaisen elämänkumppaniksi.

Olet vielä nuori 24 v ja seurustellut päivittäin juopotelleen hyväntuulisen mielestäsi alkoholistin kanssa, jokon hyväntuulinen kännissä. Alkoholi muuttaa persoonaa ja sen hyväntuulisen alkoholin turruttaman kuoren alta löytyy toisenlainen kaveri . kaikenlisäksi juopot osaa manipuloida ja sitoa läheisensä mitä moninaisemmin omiin tarkoitusperiinsä. Avaa silmäsi vaan kunnolla . Tulevaisuus eri aineiden kanssa taspainoilevan päihde/lääkenarkkarin kanssa tuskin houkuttelee ! Mietis kaverisi käytöstä ( juomista) . Paljonko ja mitä olet menettänyt pelkästään juomisen välittömiin seurauksiin.

Ota 87 realismi käyttöön vaikka se olisikin surullista :frowning:
Lue tämän palstan historiaa ja katso miten eri nimimerkeille on käynyt :frowning:
Kaikki liikaa juovat haluaa lopettaa ja katkoilla lääkityksen sekä sielläolon häpeässä käyttäytyy niinkuin käyttäytyy. Katkon oven sulkeuduttua 99,9 % siellä olleista palaa vanhaan tuttuun ja turvalliseen .

Valitettavasti :frowning:

Eli siis 0,01 % alkaa toipua katkon jälkeen? No, onhan se prosentti oikeestikin pieni, mutta ei ihan noin pieni sentään, luojan kiitos. :smiley: Paljon riippuu jatkohoidosta, tukiverkostosta yms… On lukematon määrä muuttuvia tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen toipuuko ihminen vai sortuuko uudelleen.

Turhaa toivoa ei ole, sillä toivottomia tapauksia ei ole. Monilla toipuminen vaatii kuitenkin monta katkoa, monta retkahdusta, monta hoitojaksoa… paljon pettymyksiä läheisille. Niin paljon, että monet menettävät tosiaan toivonsa ajan mittaan.

Mutta koskaan ei tiedä mikä katko on se viimeinen ennen raitistumista!

Läheinen 87, voit tosiaan lukea tältä palstalta ihmisten toipumiskokemuksia! Täällä on monia jotka kirjoittavat suoraan siitä! Toipuminen on mahdollista myös sinun poikaystävällesi.

Kukaan ei tosin voi neuvoa sinua sen enempää jättämään poikaystävääsi kuin jatkamaankaan hänen kanssaan. Joskus parisuhteen päättyminen voi pitkällä tähtäyksellä hyödyllistä molemmille.

On paljon rakkaustarinoita, jotka ovat katkenneet päihdeongelman takia, mutta jatkuneet uudelleen pitkän ajan päästä kun päihderiippuvuus on voitettu. Happy end. <3

^ Olisit mieluummin kiitollinen että huolittiin edes sinne katkolle. Sekin on saattanut joskus pelastaa henkesi vaikket ole edes sitä tajunnut.

Mä oon ainakin tosi kiitollinen A-klinikan katkolle ja koko henkilökunnalle hyvästä hoidosta vuonna 2007. En silloin vielä toki raitistunut kovin pitkäksi aikaa, mutta kyllä nekin hoitojaksot jotain liikautti sisällä, olivat pieni askel hyvään suuntaan. Askel sillä taipaleella, joka on johdattanut tähän tässä ja nyt. :slight_smile:

T: Ison Pomon suojeluksessa

:slight_smile: Juu Arvasin .

Näin siinä käy . Tuhat autoa ajaa metsään , yhdestä autosta jää yks eloon muut kuolee tai vammautuu
kuollen hoidoista huolimatta ! Tämä yks luulee selviytyneensä koska oli edellisiltana heittänyt volttia ja syöneensä
vain lihaa. Voimakkaana persoonana perustaa seurakunnan johon aikojen saatossa tulee jengiä selviytymään
Niinpä vuosien saatossa useampi lihaa syövä voltinheittäjä sanoo löytäneensä ratkaisun jolla selvitä autokolareista . Seurakuntaa ei pysäytä mikään , vaan monet ajaa lujaa autoillaan luullen voltinheitto-seurakunnan suojelevan tulevilta kolhuilta. Tietenkin jätetään huomioimatta muun yhteiskunnan kehitys ja autoteollisuuden ponnistelut turvallisempien autojen kehittelyssä. Sillä kyllä voltinheitto ryyditettynä lihalla on ainut tapa selvitä autokolareista. Käyvätpä he ihan kansanedustajien ja virkamiesten luona kertoilemassa tapaansa selvitä tästä kompleksisesta tapaturma-alttiussairaudestaan. Airbäkki saa heiltä ylimielisen tuhahduksen
sillä kyllä voltti toimii .

Tällasta tällä kertaa .
Realismia kehiin , turhantoivonkannatus ei tuo kuin tuskaa tullessaan

t… Kanthoona :sunglasses:

Minkälaisen voltin muuten Kanttoona-setä on heittänyt, kun on noin vetreässä kunnossa vielä hoidoista huolimatta? :slight_smile:

Vastaus Tätille :stuck_out_tongue:

youtube.com/watch?v=-Br8SeI1 … laynext=13

:sunglasses:

Kiinnostaisi kuulla sinusta itsestäsi Kanttoona?
Elätkö koko ajan vailla mitään toivoa ja varmana siitä että
elämäsi tulee menemään vituiksi ennemmin tai myöhemmin?
Mikä tarkoitusperä tuolla toivottomuuden jakamisella muille on?
Voithan sinä olla oikeassakin, ettei toivoa ole vaan jos joku siitä
jotain saa, mitä se sinua haittaa? Uskokoon olemattomia.
Onko toivottoman parempi kuolla pois yrittämättä mitään vai
voiko olla jollekkin parempi kuolla pois vähän toivoen.
Jotenkin saa käsityksen, että olet hoitoalalla. Kannattaisiko
vaihtaa alaa? Vaikka haudankaivajaksi?

Popeda on oikeestaan ihampaska, mutta tässä vastaukseen vastaus:
youtube.com/watch?v=r5YH_hfFZk8

PS. Sivu vaihtui harmillisesti ja Limr:n hyvä kysymys jäi edellisen sivun loppuun. Kts. ed. sivu.

PPS. En oo muuten tätis enkä tyttäres. :sunglasses:

Enkä Mää Sun Setäs :slight_smile:

Mä oon muuten teidän molempien mummo…a…äääsh siis ukki…

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

Kanttoona; ois voinut luulla, koska suku on pahin. Mutta kuten Limr kysyi, miksi jaat toivottomuutta?

Olisko puhelaulu jumputuksen kanssa sitten vastaus Mihin !

Njet ponimaj sanon veli venäjäläinenkin.

Minulta ei ole kenenkään raittius pois .
Turhantoivontoitotus on pois meiltä kaikilta.

Siis sellaanen on vastuutonta . Kertoilla hoidosta jokei toimi .
Mukamas toimii vaik ympäriltä väkeä lakoo ku heinää.
Sieltä noustaan niinku niittokoneen jäliltäkin yleensä jää jokin korsi töröttämään.
Samanlainen heinänkorsi minä olen Hannun kans muuten mutta minä en heinänä kuvittele
osaavani tai tietäväni konstia heinille selvitä niittokoneesta .

Että Tällasta Kanthoonalta :sunglasses:

Okei,selkkis.
Toivottomuuden jakaminen on siis vastuullista. Kiitos huolenpidosta.