kysely:viimeinen niitti avioeroon

Hei,kyselyä kehiin.Mikä oli viimeinen syy,joka sai sinut avioeroa hakemaan ja ero toteutui?Niin moni miettii eroa,mutta moni sinnittelee

Tosiasioiden tunnustaminen. En halunnut elää sitä elämää, missä puoliso tappaa itseään hitaasti viinalla. En halunnut jatkaa “hulluna”, joksi minut tehtiin mahdottoman edessä. Heikoilla jäillä kävelee aikansa puolison rinnalla, mutta ennen sulaa pitää edes toisen älytä kääntyä takaisin…

Päivääkään en ole katunut eroa!

Alkoholistin holtittomuuden takia kotini paloi. Ei ole ikinä pyytänyt anteeksi, koska pitää itseään täysin syyttömänä.

Hyvä kysymys, kysy jokin toinen! Jamoa Putouksesta lainaten. Tämä tuli ekana mieleen, sillä kysymyksen lukiessani ajattelin ensin, että tämä on helppo, mutta sitten Apua :wink: .

Jatkuvia repsahduksia, raittiuden yrittämisen jälkeen käytöksen muuttuminen karmaisi. Inhosin niitä puheluita, joissa ei päätä häntää, ja joissa minua ojennettiin ja jossa kuuntelin isottelua. Kun sitten siskolleni soitti vastaavan, ja hänkin joutui lyömään luurin kiinni samasta syystä, tajusin, että en ehkä itse olekaan hullu. Toinen lopullinen silmienavaaja oli, että oli puhelioperaattorille kirjoittanut asian päälle henkilökohtaisista asioistaan. Mitä ihmettä!!! :mrgreen: Sosiaalisten rajojen rikkominen, epäsovinnaisuus, kummallista kyllä oli minulle viimeinen niitti. Tajusi, että jotain on päässä lopullisesti sekaisin.

Tässä nyt istun, asunto laitettu myyntiin ja ei muuta kuin suru puserossa sen kivan tyypin takia. Ei sen toisen, joka myrkytti elämää ja aiheutti kaaosta.

Raittiin jakson jälkeen miehen ryyppäminen alkoi tuntua liian raskaalta. Tajusin lopultakin etten voi juomiselle mitään vaikka kuinka haluaisin. Turhat ja tyhjät lupaukset. Älysin, että kohta olen itsekin niin sairas, että pakko pelastautua. Asunto katsottu, nyt ku vaan saisi miehenkin sen tajuamaan…

En halunnut sitoa elämääni alkoholistin elämään.

Mies oli töistä kotiin tullessani kotona lasten kanssa humalassa. Tätä en olisi uskonut hänen enää koskaan tekevän.

Kuulostaapa tuo “viimeinen niitti” jotenkin äkkipikaiselta ratkaisulta, mutta kerron silti omat kokemukseni tästä :slight_smile:

Yhteiseloa miehen kanssa on takana lähes 22 vuotta ja siihen on mahtunut suurimmalta osin hyvää yhteistä elämää, mutta myös raskaita vaiheita, joissa pääosaa on esittänyt miehen “pitkittynyt” tahto käydä perjantai-iltaisin baarissa “ihmisten ilmoilla”. Nämä ovat siis olleet kesällä alkaneita, talven yli jatkuneita vaiheita, jotka ovat sitten kevättalvella kärjistyneet minun väsymiseeni tuohon kuvioon. Näitä kausia ollut tässä 2000-luvulla neljästi eli noin joka kolmas vuosi.

Viimeisin tuskastuminen tapahtui jotakuinkin tasan vuosi sitten, mutta silloin ei ollut sopiva ajankohta (esikoisen yo-juhlat sun muut) ja sitten tuo kulunut talvi meni “sopeutuessa” siihen, että mies vaan joka perjantai häipyy olusille.

Ehdin kait jo hetken kokemaan jonkinlaista toiveikkuutta siitä, että mies vielä jaksaisi tsempata ja löytää elämäänsä sisältöä ilman baaria, kunnes sitten sain kokea tutut kuviot, jossa baarielämä houkutti kotielämää enemmin. Olin jotenkin NIIN turhautunut ja raivoissani tuosta, että ero nousi taas ajatuksiin ja kun löysin itseltäni yhden vuoden takaisen kirjeen, jossa olin miehelle purkanut mieltäni lähestulkoon vastaavasta tilanteesta, niin tajusin, että mitään muutosta ei ole tapahtunut eikä varmaan tulekaan enää tapahtumaan. Se alkoi siivittämään päätöstä ja kun tuon jälkeen tajusin, miten nämä tilanteet toistuvat kahdesta neljään vuoden välein, niin sekin auttoi ymmärtämään, että ei tässä tosiaan ole mitään järkeä!

Nyt on sitten avioerohakemus laitettu eteenpäin. Sen verran mustaa huumoria jaksan viljellä, että allekirjoitettiin hakemus eilen; aprillipäivänä :slight_smile:

Meillä mitään erityistä viimeistä niittiä ei siis ollut, vaan asia oli kypsynyt hiljalleen viimeisen vuoden kuluessa.

Viimeisiä niittejä on ollut varmaan useampikin, mutta kyllä jossain kohtaa yksinkertaisesti vaan tulee sellainen “risteysniitti” jossa päättäminen tuntuu tuskallisuudestaan huolimatta ainoalta mahdollisuudelta. Silloin sitä vaan alkaa toimia: google käy kun etsitään asumisvaihtoehtoja, kouluvaihtoehtoja, uusia työmahdollisuuksia, käytännön paperisotaa mikä on edessä, mittaillaan ystävyyssuhteita keneltä sais minkäkinlaista apua… Ja jostain vaan tulee rohkeus alkaa toimia uhkailun sijaan.

On vaikeaa tunnustaa itselleen epäonnistuminen johon ei itse katso olevansa syyllinen. Kun on avioitunut “hyvän” miehen kanssa, saanut kokoon yhteistä omaisuutta, voinut olla onnellinen lapsistaan ja perheestään, ja sitten kaikki onkin hiljalleen lähtenyt hanskasta. Niiiin katkeraa tunnustaa… Viimeinen niitti on varmaan vaan sellanen tilanne, missä huomaa, ettei enää oikeastaan olekaan mitään taisteltavaa. Suhde on muuttumassa välinpitämättömäksi, kylmäksikin. Toisesta on tulossa etäinen, raittiina rumasti puhuva ja huonosti käyttäytyvä puoliso, entinen rakas, joka syyttää sinua raittiudestaan - siis niistä hetkistä, jolloin ei ole mahdollista ottaa nollauksia. Mitä tässä enää on menetettävää?

Retkahtelut, valehtelu. En voinut luottaa ja pelkäsin arvaamattomuutta ja epäluotettavuutta. En jaksanut enää uskoa kauniisiin puheisiin ja lupauksiin.

Oman siskoni alkoholisti miesystävä on myös alkanut ahdistelemaan ja häiritsemään minua kun on kännissä. Laittaa viestejä facebookissa ja tekstiviestejä keskellä viikkoakin ja keskellä päivää. Haukkuu ja sekaantuu suvun yksityisasioihin jotka eivät hänelle mitenkään kuulu. On rahapulassa ja siksi yrittää kovistella minua yksinäistä naisihmistä. Aika raukkamaista minusta.

Uuppss.lisää vastauksia.

Heh, piti oikein avata tämä keskustelu ja selata vähän taaksepäin, kunnes muistin, että olenkin jo kertonut oman “viimeisen niittini” tuossa 2.4.2014, jolloin oltiin juuri allekirjoitettu eron ensimmäisen vaiheen hakemus.
Paljon on jo vettä ehtinyt virtaamaan tuon jälkeen… Sain esim. pari kuukautta miehen poismuuton jälkeen tekstiviestin, jossa joku nainen “herätteli” minua havahtumaan siihen tosiasiaan, että miehelläni oli ollut tämän toisen naisen kanssa peliä jo monta vuotta. Kerroin vastauksessani, että olen eronnut noin kolme kuukautta sitten. Jotenkin hymyilytti, kun tajusin, että niin vaan oli tämä “kakkosnainen” jäänyt tyhjän päälle eli suhde lienee loppunut välittömästi siinä vaiheessa, kun erosimme. Tämä nainen ei siis tiennyt erosta mitään eikä siitäkään, missä mies siinä vaiheessa asui.

Sitä yritän siis kertoa, että JOS olisin kuullut toisesta naisesta avioliittomme aikana, niin siinäkin olisi ollut painava syy eroon. Ja tuo kai se selittää sitten senkin, että miehellä oli jatkuva tarve häipyä perjantaisin omille teilleen. Itse asiassa, muutaman kerran häneltä aikoinaan kysyinkin, että onko kuviossa toinen nainen, mutta ei myöntänyt - joskaan ei myöskään kieltänyt… Minä kuitenkin elämää jo paljon kokeneena pidin tuota hyvinkin mahdollisena.

No mutta, mitä sitä vanhoja muistelemaan, kunhan tulin tähän höpisemään :slight_smile:

Viimeinen niitti olinkin sitten minä itse. En tarvinnut erolle syitä, eikä miehen tarvinnut olla huonosti käyttäytyvä (toki hän sitäkin oli) . Riitti että tajusin että suhteessa ei ole pakko olla. Miehen käytöshäiriöt häiritsivät ajatuksiani, niin en päässyt erilleen aiemmin. Etsin aina erolle syitä, mutta lopulta erosin ilman mitään painavaa syytä joka yleensä luokitellaan syyksi. Vaan ihan se oli syy, ettei kiinnostanut enää.

Uups.Löytyykö lisää vastauksia.

Tänään tuli viimeinen se niitti. Olen uudessa työpaikassa ja olisin tarvinnut rauhallisen koti-illan. Siitä tulin taas painajainen. Sain kuulla olevani kaikkea kamalaa ja syy juomiseen on minussa. Olen liikaa koneella ja en tee mitään miehen kanssa. Otti keskusteluun mukaan kaikki muutkin jotka ovat minua haukkuneet. Tyttä, 18v, tuli sanomaan että äiti, ei se ikinä muutu. 8v. yhdessä. Kaikki hajoaa nyt, mutta saanko ehjän oman ja lasten elämän?

Edellinen jatkaa. .Taas näytti miten voi muuttua sekunnissa pirusta lepertelijäksi. Haukkumista ja seuraavaksi että rakastaa. Huomenna katuu ja pyytää anteeksi ja viikonloppuna tai seuraavalla viikolla sama uudestaan. Olen yksinäinen, rahaton, masentunut. Voimia ei ole mihinkään repäisyyn. Viimeksi repäisin pois pettäjämiehestä 9v.sitten ja nyt taas pitää käydä sama läpi. Tunteita varmaan vielä on. Nyt ollaan kuitenkin selvästi etäännytty ja en enää luota. Itkettää ja väsyttää. Huomenna pitäisi mennä kovaan prässiin uuteen työpaikkaan. Täytyy yrittää nukkua. Onnea kaikille teille jotka ovat päässeet omaan elämään.

Minullakin on ollut kaksi aviomiestä ja kumpikin alkoholisteja. Ekasta kun erosin niin lapset oli pieniä, en halunnut että lapset näkee sitä tappelua ja huutoa, haukkumista, humalaisia yms. Erosin. Vaan alle vuoden päästä oli jo uusi mies asumassa meillä. Ei ensin ollut juoppo mutta muuttui tai oikeastaan oikea luonne paljastui ajan kanssa kun ei enää jaksanut näytellä “tervettä”. Siinä meni sitten kauempi aika ennenkuin erosin, yritin kovasti mutten enää jaksanut. Oma terveys alkoi horjua.
Sitten kait viisastuin, enkä enää juoppoa mieheksi ottanut, eli oppi meni perille. En ketään vihaa enkä syytä, ei kukaan tahallaan halua olla ilkeä, mutta alkoholisti ei muutu ja yhdessäolo menee säälimiseksi.
Oikeastaan säälin syvästi ex-miestäni, hyvä mies mutta viina pilasi.

edellisen kirjoittaja vielä sen verran, että voihan sitä kertoa näitä juttuja mitä alkoholismi saa aikaan, mutta se ei auta pidemmän pääle ketään. Viisainta on katsoa peiliin ja miettiä miksi ottaa juopon? Tai narsistin? Kun sen saa selville niin on terveemmällä pohjalla elämä.

Jokin arkiaamu, kun heräsin normisti töihin ja näin ne kaikki tyhjät tölkit tiskipöydällä. Joka aamu siis uudet tölkit. Olin tottunut näkyyn mutta siinä hetkessä heräsin; ajatus tuli päähän ilman että ehdin sensuroida (puolustaa omaa rakasta juoppoa). Ajatus oli “eihän tää ole mun elämää”.

Sen jälkeen en enää voinut sulkea silmiä.