Kyllästynyt Mummi 66 v

Olen aika monta vuotta tissutellut noin 8 annosta per päivä. Nyt eläkkeellä ja näyttää, että meno vaan menee huonompaan suuntaan. Nyt olen täysin kypsä tähän juomiseen - kyllä, olen alkoholisti. Mutta kun sitä ei tiedä kukaan - mies ehkä joskus kysyy jos en joisi. Hänkään ei tiedä määriä mitä juon. Lapset ei tiedä… Korkkaan ensimmäisen siiderin noin klo 20 illalla - ja siitä sitten juon. Olen täysin kyllästynyt tähän juomiseen - mutta tässä hetkessä ainoa mikä mietityttää - miten sen lopettamisen teen. Koska vielä maksa-arvot ym. on kunnossa, niin haluaisin selvitä tästä nyt ihan itsekseni. Tiedän - pitäisi ottaa yhteyttä ja niin… Onko linjoilla ketään, joka olisi vähentämällä saanut loppumaan. Nyt on tunne se, että voisin lopettaa kerralla mutta ne seuraamukset hirvittää - mitä tapahtuu - tuleeko juoppohulluus vai onko lääkeettä… Kertokaa joku kokenut, kiitos.

1 tykkäys

Minä lopetin vähentämällä. Pahimpana aikana join joka toinen ilta. Siitä tiputin kerran kuussa juomiseen ja sit lopetin kokonaan. Mulla jäi välistä kerran viikossa juominen. Mutta näen vähentämisessä sen riskin että sitä alkaa kuvittella hallitsevansa juomista ja lopullisen raittiuden tavoittaminen on vielä kovemman työn takana kun sitä ajattelee että kun pystyn “hallitsemaan juomiskerrat” niin en varmaan ole alkoholisti. Itselläni määrät lisääntyi kun kerrat väheni. En hallinnut määriä vaikka ne juomiskerrat jotenkin hallitsin mutta nekin lipsui

2 tykkäystä

Tervetuloa mukaan. Kyllä täällä on monenlaisia lopettamistarinoita. ja juomisen tarinoita.
Minä en hallinnut juomistani jos otin sen kuuluisan ensimmäisen huikan tai oluen.
Ihmettelen miten ehdit juoda 8 pulloa siideriä klo 20.00 jälkeen. Valvotko yöt? Ja se ettei lapset tiedä? Kyllä he huomaavat jos juot noin paljon. Kysy vaikka, he vain eivät kehtaa sanoa. Ihokin haisee kun juo paljon ja monta päivää peräkkäin, silmistä näkee, kasvot turpoaa… niin minulle ainakin kävi.
Ja työkaveri sanoi, kun kerroin että olen nyt ollut raittiina ja mennyt AA-ryhmään, että kyllähän minä arvelinkin, että juot liikaa, kun soittelit epämääräisinä aikoina ja puheesi sammalsi ja höpötit mitä sattui. Hän vain ei kehdannut minulle sanoa päin naamaa. Samoin sukulaiset tiesi. Kyllähän ne haistoi ja näki… Ja minä kun luulin ettei kukaan tiedä. Yritin muka salassa pitää, koska häpesin niin paljon.
Kaikista ihaninta tässä raittiina elämisessä on se ettei tarvi enää hävetä. Aamulla voi lähteä ajamaan autolla, ei tarvi pelätä että on promilleja veressä. Ei tarvi enää pelätä ja hävetä ja miettiä milloin saa taas juoda. Olen vapaa, vapauden tunnehan oli mahtava ja on edelleen.
Tosin ei se ihan helppoa ollut alussa, mutta ryhmän ja Korkeimman tuella jaksoin pahat päivät ohi. Niinkuin olen nyt selvinnyt muistakin vastoinkäymisistä ryhmän ja Korkeimman tuella, ei ole tarvinnut turvautua alkoholin vaaralliseen lohtuun…

4 tykkäystä

Tuo alkoholin vaarallinen lohtu on niin tuttu. Koen joka sielullani kuinka se valehtelee, ja kuinka itse valehtelen itselleni alkoholin tuomasta lohdusta.

Saanko kysyä, uskoitko jumalaan tai korkeimpaan jo ennen raitistumistasi? Vai tuliko usko Korkeimpaan raitistumisen mukana? Itselläni on hyvin vaikea suhtautuminen, haluaisin kovasti uskoa johonkin, mutten pysty. En enää.

2 tykkäystä

Tervetuloa lämpimästi, Annukka57!

Itse en tiedä noista juoppohulluuskohtauksista muuta kuin sen, että itse en omalla kohdallani ole niitä koskaan pelännyt. Ehkä määrät ovat kuitenkin aina olleet sen verran maltilliset, eikä juominen yhtäjaksoista. Tuntemiani, joilla niitä ongelmia on ollut on yhdistänyt todella rankka ja pitkäaikainen ryyppääminen. Mutta se taas, miten senkin määrittelisi, en tiedä. Tämä on täysin ummikon mutua, mutta siitä huolimatta sanon, että usein huoli vieroitusoireista vaikuttaa lähinnä tekosyyltä, jonka vuoksi juominen jatkuu ennallaan. Kun “sehän olisi vaarallista vain lopettaa, lääkärikään ei suosittelisi”. Mikä ei siis tietenkään poista sitä, että se vaara joidenkin kohdalla on ihan todellinen. Se, mikä se sinun kohdallasi on, en osaa sanoa.

Mutta jos pelko on ja silti tosissaan on lopettamassa, miksei puolittaisi annosta viikko viikolta. Tai vähentäisi kahdella tjsp. Se vain, että helpomminhan se on sanottu kuin tehty. Ainakin jos on samaa kuin minulla, että muutaman jälkeen tuntuu hyvältä idealta ottaa vielä muutama.

Ja sitten on todettava, että itsehän ensin vähensin, ja koen senkin osaltaan olleen hyvin merkityksellinen etappi. En noin systemaattisin kaavoin, mutta päätin ensin yrittää vähentää. Silloin kirjauduin tänne ja kirjoittelin vähentäjissä. Sain ensimmäistä kertaa pitkään aikaan muutaman päivän tipattoman ja sen jälkeen useamman. Välillä muutaman viikonkin kerrallaan. Ränni ei koskaan jäänyt päälle enkä koskaan juonut krapulaan, se on ajatuksenakin ällöttänyt aina. Mutta aina huomasin määrien pikku breikin ja jonkinlaisen kontrollin jälkeen vaivihkaa kasvavan ja kertojen tihenevän. Vuosi sitä nuorallatanssia riitti ja päädyin lopettamaan kokonaan.

Reilu vuosi takaperin siis tämä nykyinen ihana vapaus koitti, eikä päivääkään liian aikaisin. Häpeä on yksi valtavista taakoista, mikä on lieventynyt. Toki joskus tulee mokailtua ja hävettyä, mutta aina voi sentään todeta, että ainakaan en ollut humalassa.

Kyllähän minä rukoilin jotain apuun kun oli niin kamala olotila krapulassa, kuolemanpelko oli, joten hädissäni rukoilin. Kun en muuta osannut enkä tiennyt miten selvitä ja päästä pois juomisen kierteestä. ja pahinta oli häpeä, jäätävä häpeä, halusin kuolla… mutten voinut kun oli lapset, lasten vuoksi en tehnyt itsemurhaa, nyt sen tunnustan. Koin olevani niin epäonnistunut kaikessa. Juominen pahensi koko ajan elämääni.
Jos hetken aikaa tunsinkin olevani ihan hyvä ja edelliset möhlingit jo hieman unohtui tai olotila tasaantui, niin ihan hullu ajatus tuli aina mieleen että voinhan minä yhden oluen ottaa… ja seuraavaksi taas muistipois ja jossain räkälässä tai muualla yhtä pahassa paikassa.
Tänään tuo aika tuntuu ihan unen näöltä. En minä ole voinut olla siellä? Tehdä niitä tekoja mitä tein? No, sairas puoli minussa tekee, jos juon. Enkä halua enää tuottaa läheisilleni sitä häpeää ja huolta. Haluan olla raitis, tänään, ja siihen pyydän Korkeimmalta apua, vain tämä päivä, ei muuta, huomisesta ei ole tietoa ikä sitä tarvitse murehtia. Eilinen on selvitetty, pyydetty anteeksi, puhuttu puhtaaksi ja sitäkään ei tarvi enää murehtia. Tehty mikä tehty, nyt menen eteenpäin uusin mielin. Tsemppiä.
lähinnä itselleni kirjoitan että saan voimaa jatkaa…

Hei Annukka tervetuloa mukaan! Täällä myös 63 vee mummi, joka pyristelee juomisen kanssa. Ihan joka päivä en kuitenkaan juo. Salaa juominen on niiiin hävettävää. Jos tosiaan olet vuosia juonut 8 annosta per päivä ja pelkäät viekkareita, niin oisko se A-klinikalla käynti kuitenkin paikallaan? Sieltä saa apua ja siellä kohdellaan ihan ihmisenä. Yksin ilman apua on kovin vaikea lopettaa. Itsekin käyn juttelemassa ja aina saan uutta ajateltavaa eikä kukaan tuomitse.

1 tykkäys