Kuoleminen viinaan - se hetki..

Olen kelannut sitä päässäni. Sen täytyy olla täynnä suunnatonta kauhua. Kamalampaa kuin missään SICK-horror-elokuvassa. helvetillisessä olossasi,ehkä yksin ojan pohjalla tai putkassa vedät viime henkäyksesi. ehkä viimeinen ajatuksesi on “juomari ei peri taivasten valtakuntaa” ja suunnaton kauhu valtaa sisimpäsi… uskot taan tarkkaan rajantakana odottavan helvetin…

Päinvastoin : Pyhä Pietari viittilöi että tänne vaan jonon ohi niin ku hieman VIP-asiakkaana. Teillä juomarit on etuoikeus tänne A-puolelle koska olitte jo varsinaisessa helvetissä sen juovan ajan. Ei kai sitä nyt tuplana - helvetti soikoon.

Ei ole ilmeisesti Herra Kalsari vielä kokenut niitä kaikista infernaalisinpia olotiloja joita kunnon juomari pitkän putkensa aikana mahdollisesti kykenee aistimaan. Sillä niissä tiloissa kuolema tuntuu todentotta lohduttavalta vaihtoehdolta.
Jos taas sattuu uskomaan taivasten valtakuntiin tai mannapuuroihin, niin itselläni ei ainakaan mielikuvitus juurikaan riitä hahmottamaan helvetillisenpää tilaa kuin se mikä juuri sillä hetkellä on päällä. Eli ihan mielelläni vaihtaisin sen olotilani siihen ikuiseen tulimereen :mrgreen:
Tässäpä itseasiassa omakohtaisesti yksi tärkein syy jonka vuoksi korkki on mennyt kiinni. Ei tee mieli kuolla.

Kyll vaan totta mitä Vinetto sanoi, ja niinhän se itse Nasaretin Jessekin hengaili mielellään juomarien ja syntisten parissa. “Eiväthän terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat”. :slight_smile:
Ristilläkin Jesse lupasi vielä taivaspaikan kohtalotoverilleen.

Kristinuskohan on siis pohjimmiltaan ns. armouskonto, jossa ihminen voi pelastua huolimatta siitä mitä on elämässään tehnyt tai miten syntinen ollut.
Siis ihan päinvastainen, kuin jotkut itämaiset opit joissa ihmisen seuraavaan elämään, reinkarnaatioon tai karmaan tms. vaikuttavat hänen tekonsa tässä elämässä.

Mutta onko armo sama asia aina kuin oikeudenmukaisuus? Tämähän on yksi suuri kysymys esimerkiksi sosiaalityössä, ja itse asiassa länsimainen sosiaalityöhän pohjautuu alun alkaen kristilliseen etiikkaan. Mutta joskus joillain tahoilla nähdään epäreiluna, että syrjäytyneitä, ns. “itse asiansa sössineitä” ja jopa rikollisia “hyysätään ja paapotaan”.
Usein innokkaimpia hyysäämisen kritisoijia ovat pumpulissa eläneet ihmiset joita on itse hyysätty elämässä kaikein eniten.

Mutta nyt ettei syyteittäisi “Jeesuksen tuputtamisesta” taas, lähdenkin tästä aamu-uinnille uimahalliin. :slight_smile: Piti muutenkin pitää muutaman päivän breikki foorumilta.

PS. Jaa niin se viinaan kuoleminen? Ei kai se kipeää tee jos on niin monen promillen pöhnässä ettei edes tajua kuolevansa, luulisin. Helppo lähtö, melkein kuin opiaattien yliannostukseen kuoleminen.
Esim. putkakuolemat tapahtuu varmaan usein ihan kenenkään polisiin tai vartijan edes huomaamatta.
Vierotusoireisiin kuoleminen voi olla kyllä jo paljon kauheempi loppu. Kauhee kuvitellakin.

fiiliksistä en tiedä,mutta ei ne olot kivoja ole,isäni parivuotta sitten pyrki sairaalaan juomaputken päätteeksi,ambulanssi ei huolinut kyytiin,niin hän koki helpommaksi hirttää itsensä kuin kestää tuleva krapula… et kyllä siinä on tosi kyseessä kun on kunnolla juonut. ja itse läksin urhoollisesti samalle juopon tielle,onneksi heräsin ja tajusin mikä on lopputulos.

Päihteisiin kuoleminen on ainakin omaisille raskasta, tiedä sitten itse kuolevasta. Mun faija kuoli pitkäaikaisen juomisen aiheuttamiin vaurioihin, mutsi alkoholimyrkytykseen (alkoholia + diapamia) hiukan faijan jälkeen ja veli sitten metadonin ja oluen yhteisvaikutukseen. Faija joi itsensä ehkä tietoisestikin hengiltä, mutta nämä kaksi muuta olivat kaiketi “vahinkoja”. Ja se oli meille omaisille tosiaan hirvittävän raskasta.

niinpä,ja uskomattominta on se,että vaikka sitä paskaa joutuu itse omin silmin lapsesta asti kattelee,niin silti ei usko…on vaa lähettävä kokeilee samaa itsetuhoista oravanpyörää.

No just ihan samaa mietin minäkin… :frowning:

no mutta me ollaankin viisaampia,on tajuttu ennemmin,tai myöhemmin et nyt riittää. hyvä myö :slight_smile: on vielä paljon näkemättä ja kokematta,ja mielummin selvinpäin kiitos.

Junan ja metron alle on kulemma hypätty kun krapulaa ei ole voinut enää kestää… :frowning:

Meitä on tosiaan useita täällä joiden vanhempia jo kuollut päihteisiin. Osanottoni teille kaikille. Monet meistä ovat kenties olleet liian nuoria ottamaan vielä opikseen, vaikka lasinen lapsuus on itse koettuna.
Viattomana lapsena saatamme vannoa kirkkain silmin etten varmasti ikinä ikinä koske viinaan, mutta mieli muuttuu teini-iässä. Kaveripiiri ja maailman imu houkuttelee mukaansa, kotona saatu varoittava esimerkki unohtuu.
“Ei mulle niiin käy koska oon välkympi ja osaan pitää varani”. Niin minä ajattelin.

Hepat, luistimet ja hyppynarut saivat jäädä; tilalle uudet vaatteet ja aatteet, tupakka huuleen ja alkoholia elämän evääksi. Myöhemmin kannabis ja mömmöt.

Nykyisin täytyy jo tietoisesti ajoittain muistella isää, koska muuten sitä ei tulisi ajateltua lainkaan. Muistaminen on kuitenkin tärkeää, sillä lapsuuden kokemuksemme vaikuttavat siihen millaisia ihmisiä meistä on kasvanut. Ajoittainen paluumatka lapsuuteen voi olla opintomatka omaan itseen.
Siksi on myös AAL. En tuputa sinne menemistä, mutta suosittelen edes vilkaisemaan sivua: aal.fi

Raitista päivää meille kaikille!

Kiitos linkistä Ketostix! :slight_smile:
Tunnistan itseni tosta “ei mulle voi käydä niin”-ajattelusta… tyhmä pää mulla näköjään! :unamused: No, onhan sekin jotain että edes tänne palstalle on päästy mukaan ja yritystä löytyy. Aurinkoista syyspäivää kaikille (täällä ainakin paistaa just nyt, vaikka jossain taitaa tulla jo lumisateitakin?)! :slight_smile:

Omakohtaisena kokemuksena voin kertoa, että ajettuani itseni totaalisen toivottomuuden valtaan, yritin epätoivoisesti päättää päiväni kaikkiaan reilun 10 kertaa. Ne hetket, juuri ennen itsemurhayritystä, ovat syöpyneet mieleeni siten, että tänä päivänä minun ei tarvitse kuin piipahtaa hetki muistelemassa noita tunteita ja samassa mieleni valtaa ääretön kiitollisuus.

Kaikella tarkoituksensa. Muistan esimerkiksi kirkkaasti sen, miltä tuntui juuri ennen kuin auto pamahti moottoritien väliseen lyhtypylvääseen, vaikka olin juonut viikkoja, vetäen kaikenlaisia nappeja samalla. Silti tuossa epätoivossani, ei mieleeni koskaan noussut se, mitä läheiseni joutuisivat kärsimään onnistuessani päättämään päiväni. Isäni itsemurha pisti minut sitten hieman toiseen asemaan ja päätin vankasti, seisoessani hänen avonaisen haudan äärellä, olevani valmis mihin tahansa, ettei omat lapseni joutuisi läpikäymään samaa menetyksen tuskaa, jonka itse koin, menettäessäni isäni päihteille.

Meitä alkoholisteja valitettavasti on myös heitä, joita ei kukaan voi auttaa. Paljon tuota miettineenä, palaan aina samaan lähtöpisteeseen. Jokaisella meillä on oma eräpäivämme, mutta toisaalta raitistuminen on valinta, jonka tekemiseen tarvitsee olla oma halu. Halu elää, ei kuolla.

Tänään minä haluan elää. Siksi, tänään minun ei tarvitse juoda ja sen myötä saan olla rakastava isä lapsilleni.

Hyvin sanottu! Kiitos myös blogi-linkistäsi toisessa ketjussa! :slight_smile:

Me alkoholistiperheiden lapset ollaan jouduttu varmasti ponnistelemaan elämässämme potenssiin sata, jos kohtuukäyttäjäperheiden lapsiin verrataan. Hienoa tässä on kuitenkin se, että me täällä haluamme tarjota lapsillemme parempaa. Pysytään siis raittiina - se on rakkautta.