Kuolema ja siihen tottuminen

poistettu anopin kiusaksi, kun mulla on sen mukaan “huumesivut internetissä”

Äh, lyhyesti sanottuna, mitä olen menettänyt parin vuoden sisään = liikaa, isosisko, 3 x isovanhempi, kavereita,tuttuja, puolituttuja… Ei edes viitsi enään selata lehteä.

  • Järkytys, ei millään tahdo uskoa todeksi
  • Puutunut / ahdistunut olo, MIKSI?? hetkeen ei pyöri päässä mitään loogista tai mitään muutakaan
  • Syyllisyyden tunne, entä jos olisin tehnyt niin ja näin niin ei olisi tätäkään tapahtunut (itse elän ikuisessa itsevihassa enkä anna itselleni anteeksi, koska hylkäsin siskoni hänen viimeisenä vuotena juuri kun hän olisi minua eniten koskaan tarvinnut :cry: , koska en enään “pystynyt” katsomaan häntä :cry: )
    -Tunteiden ilmaisun kyvyttömyys.
    -lopullinen romahdus.
    -Muistot
    -Yrittämällä hyväksyä tapahtuneen ja jatkaa eteenpäin.

Näin siis minulla, aika pitkälti menee varmaan monella muullakin näin. joskus tosin koko paletti menee ihan sekaisin, riippuu ihan omista sen hetkisestä mielentilasta / lääkityksestä / jne. jne…

Otan osaa…traagisia menetyksiä. Mua riivaa joskus julmettu kuolemanpelko. Olen pohtinu, onkse mul jotenkin suuruudenhullua: tahto ei millään taipuisi väistämättömään, joka jonain päivänä, en tiedä milloin, tulee. Ikään kuin m i n u n suostumustani kysyttäisiin, viime kädes. Tietysti mt-potilaana olen joutunut kavereiden/tovereiden itsemurhia kohtaamaan. Ei, en voi sanoa, että olisin tottunut. Toisaalta, läheisimmät ovat hengis, ja sit voikin pelätä heidän puolestaan. Joskus järkeilin näin: joko mä menen ekana, ja suru ja menetys jää toiselle. Tai sitten toisin päin… Mistä sitä tietää, ja se pahin kuolemanpelko, joka viime syksynä jylläsi päällä, siis itse asian irrationaalinen pelko, on helpottanut. Toisaalta se toimi motiivina tehdä asioita, silloin kun olin pari kk (!) raitis. Nyt, kaiken elämässä kokemani jälkeen voin sanoa, että o l e n kiitollinen siitä, että olen elossa. Monihan täällä, minä myös, on ollut lähellä loppua, syystä tai toisesta. Itsetuhoa, yliannostuksia, väkivaltaa, tapaturmia… Vai erehdynkö? Tässä unettomana lukiessani yhden kirjan loppuun, löysin lauseen, joka jotenkin liikutti, ja oivallutti. “Hän katseli nukkuvaa lastaan ja tämän täydellistä epätietoisuutta omasta arvostaan ja kauneudestaan, kaipasi voimakkaasti sitä elämän itsestäänselvyyttä, joka tytöllä vielä oli.” Ehkä mä voisin koittaa kuolemanpelon sijaan opetella arvostamaan elämää. Haluan tehdä asioita, ja olla urheampi kuoleman edessä. Sitten kun… Tärkeä, vakava ja vaikea aihe… “Memento mori”, muista kuolemaasi…

Muista kuolevaisuutesi…

Ite en oikeen osaa suhtautua kuolemaan “normaalisti” koska uskon kuolemanjälkeiseen elämään.

Viestin (1) kirjoittaja on tainnut nähdä unta?

Tietysti. Kaikki mitä kirjoitan on vain harhaa tai unta. Hyvä että tajusit sen. :smiley:

Now you lost me… “Moribundus”=kuolevainen. “Mors” =kuolema. Hmm. Perkele kun jäi se latina ad fontes ykköseen. “Morior” myös lakastua, hävitä. Mä uskon, et Raamatun “kadotus” on kirjaimellisesti katoaminen, häviäminen. Mut mä olen aika morosa (itsepäinen, kärttyisä, äreä), ku on sitä insomniaa.

EI KAI KUOLEMAAN VOI TOTTUA ELÄESSÄÄN, ARMOA. :smiley: On tervettä pelätä kuolemaa ja kammota sitä. Vaikkei pelkäisi omaa kuolemaa tulee käsittämätön kaipaus kun läheinen ihminen kuolee eikä saa häneen enään yhteyttä. Kamalinta olisi menettää oma lapsi. Uskon jälleensyntymiseen ja siihen et olemme täällä “koulutuksessa” ja välillä lepäämässä sielutilassa jossain toisaalla. Sitten alkaa esim. meidän ajanlaskun mukaan tuhannen vuoden jälkeen uusi opetusjakso yksilölle maan päällä tai ties missä planeetalla ja siellä saat taas “kerätä kiviä jotka aiemmin heitit.” Eli pahat ja hyvät teot tulevat luoksesi, samoin ne ihmiset joita olet vihannut tai rakastanut, kaikki on ikuista kiertokulkua. EN OLE KUITENKAAN VARMA. Mutta uskon et kamala opetusten paikka tämä on missä nyt olemme ja muista elämistä on “vedetty verhot kiinni” koska jos tajuisimme kaiken niin emme kärsisi niin paljon. Miksi kärsimys, sairaus, viha, tuska ja vielä tunne täydellisestä luopumisesta on olemassa, en tiedä. JOKIN MEITÄ VIELÄ PIDÄTTELEE TÄÄLLÄ; MUUKIN KUIN PELKO.

Minua ahdistaa ihmiset jotka eivät osaa surra tai ahdistua. Olen ollut hautajaisissa jossa olen itse surkeampana kun kuolleen ihmisen vaimo tai poika plus muut sukulaiset. Eniten tulin surulliseksi ja ahdistuneeksi kun heistä ei tuntunu paljon miltään, (selkäni takana naureskelivat; voi voi miten tuo ottaa oman vanhemman hautajaiset kun se jo täällä on noin “raskaasti ottava”, heh heh :mrgreen: ) JOS EI TUNNE MITÄÄN VOI OLLA YHTÄ HYVIN KUOLLUT. Kai.

Siis jostain samaa mieltä: kuolemaan tottuminen, “ei”. Jostain eri. Mä uskon, että olemassaolo on rajallinen, ainakin tietoisuuden. En palaa. Enkä pala. Det är helt okej, eiksje. Se eri uskominen. Ajatelkaas, jos ois vain y k s i uskomus mistä tahansa asiasta koko maailman kaikil ihmisil. Hui. No, mitäpä sitte enää tapeltais, tapettais. Eläimiä. Ruoaksi. Mun ois kyl aivan paikallaan ny jatkaa tota Holtin dekkarin lukemista, väsy.

Tää on ny taas vain uskomus, mut tunteenilmaisu ja tunne eijo musta samoja asioita. Esim.joku ihminen voi olla todella tuskaisen ahdistunut, joku itkee helposti. Ennen oli vallan itkijänaisia, mitä virkaa mäki joskus harkitsin…ai ai, voi voi. Irvikissa päälle.

:open_mouth: Kyllä kuoleman voi ‘tottua’, ts. turtua. Mulla on kuollut elämäni aikana ainakin viitisenkymmentä ystävää/kaveria/tuttua…Kukaan ei ole kuollut luonnollista kuolemaa. Kuolema alkoi niittää ollessani 14-vuotias, kun paras ystäväni tapettiin…Ainoa, mitä olen sen jälkeen kuoleman kohdatessa surrut ja lujaa on isäni kuolema 2001.

Voi munkin mielestä kuolemaan tottua. Esim. viimeisen 1,5 vuoden aikana on lähipiiristä/tuttavapiiristä kuollut n. 15 ihmistä, joiden lisäksi todella läheltä 2. Noiden kahden kuoleman jälkeen ei muut enää tuntuneet oikein missään, ikävä kyllä. Paljon on viimeisten 10 vuoden aikanakin hävinnyt ihmisiä ympäriltä, enkä jotenkin osaa niitä surra. Suurin osa on suoraan tai välillisesti lähtenyt oman käden kautta.

Olisi mielenkiintoista tietää, mistä aloittaja tietää sanatarkasti, mitä joku kuolemaisillaan oleva henkilö on sanonut sairaanhoitajalle… :slight_smile: Olitkos kärpäsenä katossa? Kuulostaa siltä, ettei matkasi Iso-Britanniaan ole ollut niitä onnistuneimpia. Ehkä porukan vaihto Big Issuen myyjistä ei-niin-narkomaaneihin voisi auttaa sinuakin pitämään läheisesi elossa pidempään. Suosittelen lämpimästi. :frowning:

Old man with a walking stick…?

Joskus tuntuu, että huumeet vievät ihmisiltä kokonaan tunteet. Toisista ne saa kovia itkupillejä. Ehkä siinä itketään enemmän omaa masennusta ja ahdistusta kuin vainajaa. Mene ja tiedä.

Kyllä ihminen käyttää huumehita ja alkoholia turruttaakseen itseään. Ja välillä taas siihen että tuntis herkemmin. Todellisuus selvinpäin kasvattaa ihmistä paljon enemmän kun joutuu ottaan kaiken hyvän ja huonon vastaan säätelemättä sitä itse. Monen ongelma on se, että haluaa säädellä elämää riippuvuuden kautta. Kun juokset jonku riippuvuuden kans ei tarvitse kohdata oikeata luonnollista elämää, johon kuolema ja sen aiheuttama luopumisen tuska liittyy. Tunnen useita neljäkymppisiä ihmisiä joilla henkinen kasvu esim. käytöksen hallinta, laajempien kokonaisuuksien käsittäminen ja aito suru ja empatiakyky ovat puutteellisia, :unamused: koska “ikuinen nuoruus” jatkuu vain kun tunteita ja tilanteita ei käsitellä aidosti: Eihän se kuolemakaan silloin pelota.

tottuminen ?? eipä oo tullu kokeiltuu mut veikkaisin et aika tylyy , rautasahalla en ainakaan toteuttaisi

Nii jos termeistä puhutaan, tottuminen ja turtuminen lienevät eri asioita. Tietysti ihmisil on muitakin motiiveja kuin pelko, mä vain tuol edel kuvasin omaa aiempaa tilaani. Kun makasin pelkäämäs sängynpohjal, mun oli pakko saada joku hallinnan tunne toiminnal. Onhan monet asiat kivoja, ja niit haluaa siksi. En tiä kirjotinks tätä aiemmin, mut Suomes puhutaan “kuoleman hyväksymisestä”. Kun jutskasin yhden italialaisen kamun kans, hän käytti verbiä “rassegnarsi” l.“alistua”. Onks täl sanal suomen kieles negatiivinen sävy? Mitä hyväksyntää kuolema multa kaipaa? Tulee, kun tulee. Pidän omaa läheisriippuvuuttani jotenkin tähän kuoleman j a menetyksen pelkoon liittyvänä. Joskus olen keskittyny kontrolloimaan ystävää, juonut, vaik en ole oikeasti halunnu, jottei toinen jois itteensä hengiltä tai kaatuilis tai unohtais liettä ja sitä rataa. En halua sitä enää, vaikka tietysti auttelen. Musta se kuolemalle alistuminen kuulostaa ihan hyvältä. Ei kuolema viime kädes ole minun tahtoni alainen.Toki voin elää terveemmin ja noin, saada elämästä pidemmän. Ja kyl mul myötätuntoa on, joskus se vaan on liian rajaton. Varmasti haudoil me ihmiset surevat monia, monia asioita, ja se on meidän oikeutemme ja inhimillistä…Ei kaikki näy ulospäin. Mut tänään, tässä ja ny, mä olen elos, kykenen tekemään asioita, enkä pelkää, tänään. :slight_smile:

Nii jos termeistä puhutaan, tottuminen ja turtuminen lienevät eri asioita. Tietysti ihmisil on muitakin motiiveja kuin pelko, mä vain tuol edel kuvasin omaa aiempaa tilaani. Kun makasin pelkäämäs sängynpohjal, mun oli pakko saada joku hallinnan tunne toiminnal. Onhan monet asiat kivoja, ja niit haluaa siksi. En tiä kirjotinks tätä aiemmin, mut Suomes puhutaan “kuoleman hyväksymisestä”. Kun jutskasin yhden italialaisen kamun kans, hän käytti verbiä “rassegnarsi” l.“alistua”. Onks täl sanal suomen kieles negatiivinen sävy? Mitä hyväksyntää kuolema multa kaipaa? Tulee, kun tulee. Pidän omaa läheisriippuvuuttani jotenkin tähän kuoleman j a menetyksen pelkoon liittyvänä. Joskus olen keskittyny kontrolloimaan ystävää, juonut, vaik en ole oikeasti halunnu, jottei toinen jois itteensä hengiltä tai kaatuilis tai unohtais liettä ja sitä rataa. En halua sitä enää, vaikka tietysti auttelen. Musta se kuolemalle alistuminen kuulostaa ihan hyvältä. Ei kuolema viime kädes ole minun tahtoni alainen.Toki voin elää terveemmin ja noin, saada elämästä pidemmän. Ja kyl mul myötätuntoa on, joskus se vaan on liian rajaton. Varmasti haudoil me ihmiset surevat monia, monia asioita, ja se on meidän oikeutemme ja inhimillistä…Ei kaikki näy ulospäin. Mut tänään, tässä ja ny, mä olen elos, kykenen tekemään asioita, enkä pelkää, tänään. :slight_smile: