Hei kaikki!
Olen kirjoitellut näköjään tänne viimeksi vuonna 2015. Sieluni syövereistä ja valmiina muka muutokseen. Voi kuinka paljon pohjemmalle piti vielä syöksyä noista parin vuoden takaisista fiiliksistä…
Olen ollut raittiina nyt pääsiäisestä lähtien. Tiedän että se ei ole vielä pitkä aika, mutta parissa kuukaudessa voi ihminen muuttaa vaikka identiteettinsä jos palaset viimeisen kerran loksahtavat paikoilleen.
Juomiseni meni todella pitkälle. Salailu meni koko ajan taitavammaksi mitä enemmän join. Sen vuoksi raitistumiseni on ollut monelle shokki. “Miksi sinä KOHTUUKÄYTTÄJÄ lopetat!!!”. Heh heh…vai että kohtuukäyttäjä. Jos ihminen ei pysty olemaan yhtä viikkoa juomatta viiniä joka helvetin viikonloppu, niin siitä on kohtuukäyttö kaukana. Niin ja kaikki lomat ja pitkät pyhät. Pelkkää lipittelyä. Ihmisille on ollut haastavaa kohdata minut raitistuneena. Kun kerron asiasta, seuraa hämmennys ja puheenaiheen nopea vaihto. Ymmärrän hyvin. Toimimme aina peilinä toisillemme. En minäkään halunnut kuulla raittiin ihmisen hehkutuksia silloin kun join. On liian kipeää joutua miettimään omaa juomistaa raittiin ihmisen seurassa.
Mikä minut pysäytti? Olinhan marinoinut itseäni jo parinkymmenen vuoden ajan. Poislaskettuna lasten syntymät.
Ykkössyy on lapset. Poikani alkavat olla teini-iässä ja luojan kiitos suurelle osaa nykynuorisoa on noloo juoda. Ovat nähneet liikaa vanhempiensa rapu(la)juhlia vissiin.
En kestänyt enää lasteni katseita ja häpeää. Sillä känninen äiti tai isä on nolo. Krapulaisena vielä öklömpi. En halua olla äiti jota pitää hävetä tai pelätä.
Toinen syy on ammatinvalinta. Olen yrittäjä ja kouluttautunut uusille urille. No, se ura ei kovin uskottava ollut. Mikä minä olen puhumaan hyvinvoinnista, kun oma hyvinvointi menee perse edellä puuhun.
Kolmas syy on minä itse. Minä ansaitsen kaiken sen hyvän mitä loppuelämällä on tarjota kunhan vain ymmärrän alkaa elää sitä elämää.
Voin sanoa käsi sydämellä, että se ensimmäinen päivä kun raitis aurinko nousi, elämäni oli vihdoin sitä mitä olen haaveillut 20 vuotta. Raitis, onnellinen ja itseninäköinen. Masennus, lääkitykset ja itseinho jäivät sille tielleen.
Päätin tulla rytinällä kaapista ulos. Kerroin kaikille, myös monille yhteisöille ja seuraajilleni että olen alkoholisti. Käänsin epätoivoni voitoksi. Koska en muuta voinut. Ainut tie parantumiseen on raatorehellisyys itseään kohtaan. Sitä voi haluta ja manifestoida raitistumista vuosikymmenet, mutta vasta kun jäljellä ei ole enää mitään muuta kuin rehellinen itsensäkohtaaminen, paraneminen voi alkaa.
Ymmärrän hyvin niitä ihmisiä jotka raitistuvat hissukseen itsekseen. Mutta satun olemaan räväkkä ja vaatimattomuus ei ole hyveeni. Halusin koko maailman tietävän että raitis elämä on ihanaa.
No onko raitistuminen ollut helppoa? On. Mutta ajankohdan piti olla kypsä. Minun ei tarvitse taistella enää. Kaikki aikaisemmat raitistumisyritykset ovat olleet taistelua, koska alkoholi on kamala vastus. On pakko lopettaa taistelu ja myöntää että alkoholi voittaa aina ja joka tapauksessa jos sitä vastaan taistelee. Ainut keino on astua omalle polulle ja nostaa kädet pystyyn. Minä menen nyt tätä polkua, pysy sinä viini omalla polullasi. Ei kohdata enää eikä tapella.
Tekeekö viiniä mieli? Toki. Miksi ei tekisi? Onhan se ollut niin iso osa elämää monta vuotta. Ja kyllä välillä vituttaa kun muut juo ja minä juon jotain ankeaa vissyä. Siinä vaiheessa astuu kuvioon onneksi aina terve minä ja taputtaa olalle " tuo tunne on ansa. Et sinä mihinkään viiniä tarvii."
Pelkäänkö repsahdusta? En. Miksi pitäisi valmistella itseään johonkin mitä ei ole vielä edes olemassa? Päihdeterapeutti varoitti että kaikki repsahtavat ainakin kerran ennen lopullista raitistumista. Vai niin.
Käyn silloin tällöin siis päihdeterapeutilla, mutta en missään vertaistukiryhmissä. Ehkä joskus tulevaisuudessa, aika näyttää. Tämä on loppuelämän projekti. Kesti kaksi kuukautta ennenkuin olin valmis avautumaan asiasta täälläkin.
Yhtä kirjaa suosittelen lämpimästi. Tämä on uutuuskirja naisen, äidin ja vaimon raitistumisesta.
Susanna Rissanen; Valon etsijän päiväkirja.
Tämä kirja on ollut isossa osassa oman raitistumiseni polulla ja samaistun moneen asiaan mistä Susanna kirjassa kertoo.
Oikein lämmintä ja ihanaa kesää kaikille!
