Joopa joo. Pitkään olin juomatta ja sitten se repsahdus tuli. Muistan miten katsoin jotakin elokuvaa, jossa päähenkilö joi punaviiniä. Niin päätin sitten minäkin sitä ostaa ja juoda. Ensimmäinen lasillinen maistui tosi pahalta - piti lantrata sitä vedellä. Toinenkin lasillinen maistui pahalta - siis miksi sitä piti juoda? No join puolipulloa puoliväkisin. Siitä on nyt puolitoista kuukautta. Välillä olin juomatta, mutta kaapeissa on taas konjakkia ja punkkua. Molemmat maistuvat pahoilta, mutta siellä niitä vaan on. Vararengas ja turvotus, josta alkoi jo päästä eroon ovat tuleet takaisin. Tännekään en kehdannut kirjoittaa epäonistumisestani - vaikka tiedän, että se on inhimillistä ja tästä pitää vaan nousta taas ylös ja olla miettimättä turhaan sitä mitä on tullut tehtyä. Kaikkein eniten hävettää lapsen puolesta. Hän kun luulee äidin olevan raitis 
…Yhtenä iltana sanoi: noinko helposti se kävi se juomisen lopettaminen. 
Surettaa ja hävettää. 
Tunnen olevani täysin kelvoton.
Eilisellä ei ole merkitystä, on vain tämä hetki. Otit ja se siitä. Ei päihde määrittele sinua hyväksi tai huonoksi, kyse on aivojen kemiasta. Ei muuta kuin korkki kiinni ja päätös, tänäänkin olen raitis.
Tutulta kuulostaa. Ekat kolme kuukautta olivat helppoja, olin kuin jossain raitistumiseuforiassa. Oli vaan ihanaa olla juomatta.
Sitten jostain tuli se, otin yhtenä iltana, kunnon känni. Sen jälkeen olen joitain kertoja ottanut, vähemmän tai enemmän kerralla. Aika vähän aiempaan verrattuna, mutta kuitenkin taas pää miettii koska sitten taas tulee tilanne, että otan. Kotona ei kyllä ole juomaa, joisin pois.
Eli mistä nyt , Aurinkoleijona, taas saataisiin kiinni siitä, että haluaa olla ihan ilman.
Haluaisin taas saada sen tsempin päähäni, että nautin, kun saan olla juomatta!
Kelailen asioita ja yritän saada kiinni. Kun vaan oli niin helppoa olla juomatta, kun ei yhtään tarvinnut miettiä, että koska hakee ja mitä hakee ja koska juo. Oli vaan tyytyväisenä ilman!
Hei 
Tuossa on lista arvokkaita tunteita jotka saattaa kertoa jostain tärkeästä. Minusta sinä et ole kelvoton kun kyet näkemään ongelmasi noin hyvin! Uskon, että sinusta tulee hyvä raitis äiti ja minusta olet jo hyvä äiti kun ajattelet noin lapsesta!
Älä luovuta. Pärjäät kyllä.
Moi Aurinkoleijona ja Tervapääsky!
Niin samassa jamassa ollaan täälläki. Loppuvuodesta olin 5,5vkoa juomatta, sitten tuli joulukiireet ja -stressi töissä ja repsu. Kuitenkaan en juonut ihan jokapäivä (niin kuin ennen). Loppiaiselta taas ryhtiliike ja juomatta 12 viikkoa. Huhtikuun alussa repsu, onneksi vain yks känni. Kaksi viikkoa selvänä ja pääsiäisenä kaksi känniä. Nyt viides selvä päivä aluillaan.
Just näin!!!
Paljon olen kelannut miksi juon ja juomisen huonot puolet todellakin on tiedossa. Juomiseen ei ole mitään syytä - muutaku mun aivokemiat. Vuosia jo olen juomisen kans kipuillut, uhonnut ja taistellut vastaan. Nyt oppinut olemaan asian edessä nöyrä, apuakin hakenut. Koittanut ajatelle että tämä oli yks repsu, koitan kelata miksi nyt kävi näin ja ottaa opiksi. Ennakoida. Olla itselle armollinen. Jatkaa juomatta. Nauttia jokaisesta hetkestä kun saa olla juomatta.
Tsemppiä meille !
Taas täällä pitkästä aikaa. Kiitos kaikille ihanista ja kannustavista viesteistä. Tässä on taas mennyt paremmin ja huonommin, mutta jotenkin silti paremmin kuin ennen vaikka olen juonutkin. Mutta yhtä kaikki. Yritän oppia elämään hetkessä enkä surkuttelemaan liikaa sitä mitä tuli tehtyä. Repsahdin. Eikun eteenpäin kohti raitista elämää. 
Se, ettei tarvitse juoda, miettiä juomista tai tosiaan sitä mitähän hakisi on kyllä ihanin olotila maailmassa. Koitan saada sen taas itselleni.
Ei luovuteta.
Minulla oli parin vuoden jakso, jonka aikana rämähtelin vähän väliä, viime vaiheessa keskimäärin kerran kuussa. Ihmettelin pitkälle samoja asioita kuin sinäkin: sitä, että juon, vaikka haluaisin jotain aivan muuta. Tulin talvella siihen tulokseen, että raittiutta minun on työstettävä paneutuneesti - ei retkahteluiden jälkeensä jättämiä selviytymisrituaaleja. Aloin tehdä aktiivisesti työtä yksinomaan raittiuden eteen, menin A-klinikalle, sain sieltä mahdollisuuden osallistua Avomylly-kurssille, jonka tuella löysin jopa hyvän AA-ryhmänkin. Siellä käyn nyt aivan vain siihen tahtiin, mikä tuntuu minulle sopivalta. Olen ollut pian neljä kuukautta kuivilla ja vasta nyt alkaa tuntua siltä kuin tietty pään sumuisuus hellittäisi. Montako kertaa vuosikymmenessä haluan tämän vaiheen vielä kokea? Tähän mennessä kuluneen osalta kai kolmas kerta menossa. Vaikka menen kaiken aikaa eteenpäin, retkahteluiden en koe minua juuri jalostaneen. En oikein voi omalla kohdallani allekirjoittaa sitä, että retku vie jotenkin eteenpäin tai opettaa uutta, vahvistaa raittiudenhalua tjms. Ymmärrän niiden merkityksen nyt vain muistutuksina siitä pakonomaisesta rituaalien toistamisesta, josta juomisessani oli kyse: siitä, miten peto herättyään sitoo melkein kaiken energiani itsensä ympärille ja määrää elämääni enemmän kuin minä itse. Raittiuden alku on tietysti se, että saa juomisen poikki, mutta se on tosiaan vasta lähtökohta. On ehkä hyväkin, että mahdollinen alkuhuuma jää lyhyeksi, koska se tavallaan pakottaa menemään tässä hommassa syvemmälle: tyhjyyttään, jota on juomisella täyttänyt, ei enää voi eikä tarvitse paeta. Tuntuu aluksi kovalta, mutta kärsivällisellä työstämisellä alkaa siitäkin kasvaa jotain tosi hyvää. Näin olen kokenut, tätä tavoittelen nyt. Isot tsempit siis jakoon! 
Siinähän se oli sanottuna!