Haluaisin niin kovasti mennä käymään Al anon ryhmässä , mutta en vaan uskalla. Viikot vierii ja aina se päivä vaan menee ohi. Onko muita jänishousuja?
Hei!
Mikä siinä eniten pelottaa? Suuttuko alkkis? Pelkäätkö että sinut tunnetaan? Tiedäthän, että voit soittaa auttavaan puhelimeen, tilata netin kautta kirjoja ja osallistua sähköpostilla keskusteluihin?
al-anon.fi/
Vai pelottaako oma muuttuminen…? Sekin voi tuntua pelottavalta, mutta en ole kuullut kenenkään suusta ‘voi miksi minun piti tutustua Al-Anoniin’.
Päinvastoin!
Voimia ja rohkeutta!
Moi,
mäkin oon ollut jänishousu.
Ootko lukijatyyppiä?
Typerällä nimellä varustettu Rakkaasta Raitis : http://www.myllyhoito.fi/palvelut-ja-toiminta/julkaisut/kirjallisuutta/rakkaasta-raitis on hyvä IMO.
-piiras
Oon ehkä ite vähän huono sun kannalta vastaamaan tähän, koska en ite kokenut niinkään jänishousuna olemista, mutta mulla se oli kiinni vaan yleisestä aikaansaamattomuudesta. Jälkeen päin ajatellen olis pitäny mennä jo paljon aiemmin. Ootko miettiny, mikä siinä menemisessä sun kohdalla ‘jänishousuttaa’? Ei siellä välttämättä tarvi edes puhua mitään tai puhua paljon, jollei halua, voi olla ‘kuunteluoppilaanakin’ vain. Ja ehkä jollain muulla kerralla voi sitten puhua enempi, jos haluaa, ihan miltä tuntuu milloinkin.
Ja kyllä minäkin persukseni sain sinne, kun ei ollut vaihtoehtoja mun epäilyille, raivokohtauksille, etsivä-uralla. Niistä tuli paha olo.
Ei siellä Al-Anonissa ole pelottavampia ihmisiä kuin käyttäjä, trust me. Tai sitten hauku minut!
-piiras
Ja vielä lisätäkseni, tosiaan ei tarvi puhuu mitään, sen kun kuuntelet 
Ei ees nimeä tarvi sanoa, sano ohi tai seuraava.
Kiitos vastauksista. En pelkää juopon suuttumista. Mulla on vaan jotain ennakkoluuloja siitä, mitä siellä on. Pelkään, että siellä on joku piiri jossa kaikki tuntee toisensa ja minä olen ulkopuolinen kummajainen jonka pitäs puhua asiasta, jonka olen salannut kaikilta niin kauan. Hyvä tietää että voi olla myös hiljaa.
No minä suupaltti oon ollut hiljaa joskus avoimessa NA:ssa puoli vuotta ja Al- anonissa puoli tuntia, hehe. Hirvee jännittäjä olen, mutta sitten ku muut oli kertoneet tarinaansa, meitsi oksensi koko fiilis-tunne-möykyn sisältä!
Tuli aika helkutin hyvä olo!
-piiras
Se todella pelotti, avata se ovi. Ensimmäisellä kerralla en saanut sanotuksi mitään, itkin vain. Outo tilanne, vieraita ihmisiä ympärillä eikä kukaan näyttänyt vaivautuneelta, odottivat vain. Nyt en voisi jättää menemättä Joka viikko.
Oma Al-Anon -taipaleeni lyhyen ytimekkäästi: Kaksi vuotta olin ja kirjoittelin tänne omaa tuskaani ja hyvin moni kertoi, että kannattaa lähteä liveryhmään tapaamaan “oikeita” vertaisihmisiä. Kun olin tehnyt päätökseni, mietin vielä kolme viikkoa, lähdenkö ryhmään. Ajattelin, jos siellä on joitakin tuttuja, mitä ne silloin ajattelee minusta? Häpesin ja pelkäsin, kun menin ekan kerran. Minut toivotettiin tervetulleeksi ja sain kaikkien paikalla olleiden puhelinnumeron ja luvan soittaa milloin tahansa, kun haluan ja kenelle haluan. Kuuntelin toisten puheenvuoroja ja huomasin heti, että kaikki puhuvat samoista kokemuksista, kuin minullakin on ollut.
Tästä on kohta kulunut kuusi vuotta. Tätä päätöstäni en ole joutunut kertaakaan katumaan. Ja taipaleeni al-anonissa jatkuu… 
Rohkeasti vain kaikki kolkuttelemaan al-anonin ovia. Ryhmiä on ympäri Suomea, isoissa kaupungeissa monia. Jokainen ryhmä on vähän erilainen, koska me läheisetkin olemme erilaisia. Tutustumalla eri ryhmiin löytyy se itselle sopivin ja “omin”.
-MillaM-