Mieheni ei pidä nykyistä juomistani minkäänlaisena ongelmana, koska hän vertaa nykyistä aiempaan. Hän ei tunnu käsittävän, että minulle vähäinenkin juominen tuo huonon fiiliksen ja moraalisen krapulan. Koska mieheni on käytännössä ainoa juomakamuni (johtuen mm. siitä, että olen muuttanut toiseen kaupunkiin), hän kai kokee, että kun otamme yhdessä, niin olen turvallisessa seurassa ja voin sen vuoksi ottaa. Ei hänellä mitään isompaa ongelmaa, ei putkia tai sekoilua.
Morkkiksista johtuvaa kiukkuani puran sitten mieheeni, joka tietenkin vittuuntuu kiukuttelustani täysin ja toteaa, että kukaan EI PAKOTA minua juomaan. En usko, että hän on oikeastaan ole tainnut tajuta riitojemme syy-yhteyttä. Olen useaan otteeseen todennut, etten voi juoda, mutta hän ei ota sanomaani vakavasti. Ottaa toki tovin, mutta joidenkin viikkojen kuluttua tulee taas vihjailua janosta. Ja koska olen heikko, olen heti mukana. Jotenkin minun on vain saatava hänet ymmärtämään, että homma voi karata minulta lapasesta, koska niin on tapahtunut aiemminkin ja yksinkertaisesti vain voi huonosti, koska toimin ottaessani arvojani vastaan. Nyt yritin kannustaa myös hänet olemaan raittiina puolisen vuotta, jotta saisin raittiuteni taas käyntiin. Vastaukseksi sain epämääräisiä lupauksia. Oman raittiuteni ei pitäisi olla kiinni siitä mitä mies tekee, mutta jotenkin nyt vain tuntuu siltä.
Jos tiedätte hyviä, kansantajuisia kirjoituksia alkoholismista, niin laittakaa linkit. Ehkä kirjoitettuun sanaan on uskominen.