Kun puoliso juo - ja ongelmaa ei kuulemma ole

Kotikanava
1

Olen uusi tällä foorumilla, ja lukenut täältä paljon keskusteluita ja tarinoita. Uskaltauduin kirjoittamaan, koska olen aika hämmentynyt ja neuvoton parisuhteessani.

Olemme olleet yhdessä yhdeksän vuotta. En itse käytä oikeastaan ollenkaan alkoholia, eikä mieskään tavatessamme ottanut kuin yhden saunaoluen viikossa. Aluksi mies jopa kritisoi toisten liiallista alkoholinkäyttöä, ja oli huolissaan mm. omien ystäviensä liiallisesta juomisesta, ja näki esim. kotona yksin ryyppäämisen ongelmakäyttönä. Lisäksi hän kertoi avoimesti oman isänsä liiallisesta juomisesta.

Suhteemme edetessä mies alkoi kuitenkin juomaan useammin ja suurempia määriä. En ole ihan varma milloin tämä tapahtui, mutta muistan huomauttaneeni ensimmäisen kerran asiasta kuutisen vuotta sitten. Tuolloin hän totesi, että koska koen asian ongelmaksi, hänen täytyy vähentää. Ja näin kävikin - hetkeksi. Ja sama keskustelu ja seuraus on tuon jälkeen käyty useampaan kertaan.

Mies siis juo joka viikonloppu, mutta määrät vaihtelevat. Vähintään menee 4-5 annosta, mutta voi höystää punkkupullolla tai viskipullolla. Juo myös päivittäin muutaman annoksen lomillaan, ja on useamman kerran lomansa aikana umpikännissä. Ts. ryyppää kotona itsekseen, minkä suhteemme alussa näki ongelmakäyttönä. Humalassa hän on muutaman kerran ilkeillyt minulle, ja kun olen jälkikäteen laittanut hänet asiasta tilille, ei ole tietenkään tarkoittanut mitään ja olen ymmärtänyt hänet väärin. Kaveriporukassaan jos ryyppää, sattaa tavarat hajota tai kadota - syy on aina jonkun toisen.

En olisi ikinä uskonut, että olen tällaisessa tilanteessa tai suhteessa. Enkä oikein meinaa uskoa nytkään. Järki sanoo, että toinen juo liikaa, ja ongelma on todellinen. Jo siksikin, että minulla on asiasta kovin turvaton ja ahdistunut olo. En aluksi kehdannut kertoa kenellekään, että mies juo. Ihan kuin minulla olisi jotain hävettävää - enhän minä laula kännissä viikonloppuöitä niin että kerrostalo raikaa! Nyt olen sentään uskoutunut yhdelle ystävälleni ja äidilleni.

Alan jo etukäteen ahdistua viikonlopuista ja lomista. En saa nukutuksi, kun toinen tissuttelee ja mölisee itsekseen. Miehen mielestä ongelmaa ei ole, mutta väittää ymmärtävänsä että hänen toimintansa on minulle ongelma. Vaikuttaa kuitenkin, että hän ei asiasta välitä.

Olen itse kroonisesti sairas, ja tämä osaltaan kuormittaa suhdettamme. Sairauteni on osaltaan näivettänyt seksielämäämme, mutta sitä on tehnyt myös miehen juominen. Syy seksittömyyteen (ja kautta rantain myös miehen juomiseen) on kuitenkin langennut minulle. Mies ei ole tätä suoraan sanonut, mutta antanut kyllä ymmärtää.

Tilanne vaikuttaa olevan umpisolmussa, ja olemme harkinneet pariterapiaan menemistä. Saa nähdä, onko siitä avuksi, vai onko ainoa vaihtoehto erota. En ole aiemmin kokenut yksinoloa tai asumista ongelmana, mutta iän myötä ja sairastuttuani olen alkanut enenevässä määrin huolestua siitä miten pärjään yksin. Ikään kuin miehestä nytkään kummoista apua olisi. Kiitos jos jaksoit lukea tänne saakka, oli hyvä hieman keventää sydäntä.

2

Hyvä, että omien sanojesi mukaan uskaltauduit kirjoittamaan Kotikanavan keskustelupalstalle. Olen tehnyt sen omakohtaisen havainnon, että ahdistavia ajatuksia aiheuttavista asioista kirjoittaminen auttaa jäsentämään niitä ja ehkä sitä kautta ongelmiin on mahdollista myös löytää ratkaisuja.

Suhteenne alkuvuosina sinun torjuva suhtautuminen puolisosi juomiseen riitti kannustamaan häntä pysymään raittiina. Hänen omakin suhtautumisensa päihteisiin oli torjuva. Vähitellen hänen on ollut kuitenkin yhä vaikeampaa hillitä juomistaan ja hän on antanut periksi. Alkoholista on tullut osa hänen elämäänsä. Mitä pidempään ihminen käyttää alkoholia sitä suurempia määriä hän tarvitsee tavoittelemansa olotilan saavuttamiseksi. Vähitellen juominen alkaa vääjäämättä vaikuttaa haitallisesti terveyteen, talouteen ja sosiaalisiin suhteisiin.

Puolison juominen masentaa. Ymmärrän oikein hyvin pelkosi ja turhautuneisuutesi viikonloppujen lähestyessä. Tiedät jo ennalta suurin piirtein mitä tuleman pitää. Ainakin minä olen kuullut lukemattomat kerrat aivan sanasta sanaan samat puolisoni tarinat hänen humalluttuaan kylliksi. Yhteinen tulevaisuutemme näyttää ainakin niinä hetkinä aika synkältä ja näköalattomalta. Juuri silloin tekisi mieli pohtia kumppanin kanssa ulospääsyä kutistuneesta parisuhteesta niin että se voisi jälleen palautua ennalleen, mutta se hetki on ehdottoman väärä. Ei humalaisen kanssa kannata keskustella. Ahdistus on valtava ja tilanne tuntuu turhauttavalta. Humalan - ja ehkä krapulan - mentyä voisi olla aika tarttua kipeään aiheeseen, mutta kun puoliso ei näe sitä tai ei ainakaan halua nähdä.

Hyvä, että olet rohjennut puhua sinua häiritsevästä puolisosi alkoholinkäytöstä äidillesi ja ystävällesi. Kipeän asian jakaminen auttaa. Se ei paranna välittömästi tilannetta mutta helpottaa - ainakin hetkeksi - sinun omaa pahaa oloasi. Kerrot häpeästä. Puolisosi päihteiden käyttö ei ole sinun vikasi ja siitä huolimatta tunnet häpeää. Alkoholisti etsii usein syitä juomiseensa muista ihmisistä. Kerrot puolisosi syyttävän sinua kuihtuneesta seksielämästänne ja etsii siitä syyn juoda. Todellisuudessa päihteiden käyttö on usein syy seksin katoamiseen parisuhteesta. Hyvään seksiin tarvitaan kaksi siihen valmista ja kykenevää henkilöä. Arjen ongelmia ei voi pyyhkiä syrjään seksin ajaksi. Vääjäämättä ne ovat läsnä ajatuksina myös seksin aikana. Ajatus katkeaa ja täydellinen antautuminen aistien vietäväksi ei ole mahdollista. Huono kokemus vahvistuu ja hyvin pian käy niin, että seksi ei enää onnistukaan. Sen jälkeen ajatellaan että kenen vika vaikka oikeampi kysymys olisi missä vika?

Hienoa, että olette harkinneet pariterapiaan menemistä. Suhteenne kehittymisen kannalta on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimiään teille vieraan ulkopuolisen ammattihenkilön kanssa teidän tilannettanne. Kumpikin teistä saa vuorollaan kertoa miltä itsestä tuntuu. Olette olleet kohta kymmenen vuotta yhdessä. Se on pitkä aika (ja toisaalta kovin lyhyt). Siinä ajassa olette ehtineet tutustua toisiinne läpikotaisin ja tiedätte toistenne heikot kohdat mutta myös toistenne vahvuudet. Arkielämä soljuu omalla painollaan ja sitä tavallaan sokeutuu näkemään asioita toisen ihmisen näkökulmasta. Tunteista puhuminenkin voi olla vaikeaa. Ulkopuolinen ihminen voi avata joitain lukkoja teidän parisuhteestanne ja parhaimmillaan onnistuu kiinnittämään puolisosi huomion juomiseensa. Ehkä sitä kautta puolisosi löytää motivaation ryhtyä kamppailemaan kohti raittiutta ja kipinän pelastaa parisuhteenne.

3

Täällä taas. :slight_smile:

Kiitos vastauksestasi, juhapetteri. Siinä oli hyviä huomioita - ja paljon pureskeltavaa. Oli huojentavaa kirjoittaa tänne, ja oli huojentavaa saada vertaistukea. Koen olevani niin yksin tämän kaiken kanssa.

On järisyttävää huomata, millainen vaikutus alkoholilla on aivan kaikkeen. Ja miten raskaasti asian itse koen. Minua vituttaa puolisoni juominen tolkuttomasti, en voi asiaa muutenkaan ilmaista. Kun tölkki sihahtaa, niin toivon aina, että se loppuisi. Mutta ei, eihän se lopu. Siinä puolisoni sitten sammaltaa, parhaassa tapauksessa metelöi kännipöissään yön ja haisee viinalle vielä seuraavan päivän iltanakin. Nyt hän on ollut lomalla kqksi viikkoa. Tähän jaksoon mahtuu kolme alkoholitonta päivää. Edes ne.

Emme ole vielä edistyneet pariterapiaan. Mies ei ole tehnyt juurikaan mitään asian edistämiseksi. Ensimmäiset ehdottamani terapeutit eivät kelvanneet vääränlaisen koulutustaustansa vuoksi. Sitten löysin kaikinpuolin sopivan terapeutin, jolle mies suostui lähtemään, mutta jolle ei sitten löytynyt sopivaa tapaamisaikaa. En jaksanut enää hoitaa asiaa, joten juttu kuivui kokoon. Tuntuu, että asioiden hoito on minun niskoillani.

Surullista on, että mies itse viime jouluna (ryypättyään koko lomansa) otti puheeksi, että suhteessamme on asiat pielessä, erityisesti koska meillä ei ole seksiä. Ja toi esille sen, miten minun sairastamiseni kuormittaa häntä - tätä en tietenkään väheksy ollenkaan. Samassa yhteydessä otin esille jälleen kerran hänen alkoholinkäyttönsä, joka puolestaan kuormittaa minua, ja jonka toivoin loppuvan. Lopputulemaksi hänen puoleltaan jäi, että ykkösasia olisi minun parantumiseni. Tämän eteen olenkin tehnyt työtä. Mutta oman alkoholinkäyttönsä eteen mies ei ole tehnyt mitään. Koen, että koko vastuu suhteestamme on minulla. Tiedän, ettei se ole niin, tai ainakaan sen ei pitöisi olla.

4

Mukavaa kuulla, että koit vertaistukeni hyödylliseksi. Se on vertaistuen perimmäinen tarkoituskin.

Parisuhdeterapian lykkääntyminen kohdallanne on harmillista. Se ei välttämättä olisi läpimurto suhteenne korjautumiselle, mutta onnistuessaan se voisi saada aikaan kummassakin teissä rakentavia ajatuksia, joiden voimalla pääsisitte ehkä eteenpäin parisuhteessanne. Kannustan sinua pitämään ajatusta vireillä vaikka puolisosi ei ehkä näekään asiaa tärkeänä. Kuuntelevan ammattihenkilön läsnäolo sekä parhaimmillaan oivaltavien kysymysten esittäminen ja yhteisen keskustelunne luotsaaminen voi toimia rakentavien ajatuskulkujen käynnistäjänä. Suhteenne työstäminen siitä eteenpäin on mahdollisesti helpompaa. Koskaan ei voi tietää mikä hetki tai tapahtuma - sanat tai teot - saavat aikaan alkoholistin havahtumaan tarpeeseen muuttua; pysyvästi!

Oman kumppanini juominen saa minut yhä uudelleen hermostumaan. Vaikka sitä on jatkunut vuosikaudet, jaksan yhä uskoa hänen kohdallaan myönteiseen muutokseen. Minutkin saa suuniltaan kun kuulen lonkerotölkin avautumisen, haistan alkoholin pistävän hajun ja näen tyhjien pullojen kerääntyvän keittiömme kaappiin. Tämä kaikki sen jälkeen kun olemme keskustelleet yhä uudestaan asiasta vakavasti; rakentavan kiihkottomasti ja välillä repivästi riidellen.

Päihderiippuvuus on todella vakava sairaus, joka piinaa siihen sairastunutta henkilöä ja välillisesti myös hänen lähipiiriään. Usein sitä sanotaan myös “tunne-elämän” sairaudeksi. Viinanhimon iskiessä alkoholisti on henkisesti kykenemätön vastustamaan kiusausta. Alkoholisti voi vieroittaa itsensä päihteistä, mutta siihen vaaditaan vahvaa tahtoa ja tosiasioiden tunnustamista. Sinun puolisosi pitäisi itse oivaltaa olevansa päihderiippuvainen ja ryhdyttävä määrätietoisesti kamppailemaan itsensä raittiiksi.

Olen paljon pohtinut omaa olemistani ja tuntenut voimakasta pettymystä itseeni kun en ole koskaan päässyt sanoista tekoihin. Olen asettanut parisuhteemme jatkumisen ehdoksi puolisoni raitistumisen tai ainakin pontevan yrityksen raitistua. Uhkaukseni ovat vesittyneet kumppanini retkahdettua yhdä uudelleen vettä väkevämpään. Niin kauan kun hyväksyn kumppanini käytöksen ja tyydyn osaani, ei minun sanoillani ole toivomaani merkitystä. Koen olevani jollain lailla jumissa; tulleeni yhä uudelleen petetyksi.

Selvänä ollessaan kumppanini on huolissaan terveydestään. Hän on käyttänyt päihteitä todella kauan. Toivon, että te ette vuosien päästä olisi samassa jamassa; puolisosi vakavasti päihteiden takia sairas ja sinä turhautunut katteettomien lupausten kyllästämiin vuosiin.

Päihteet jakavat käyttäjänsä persoonallisuuden. En ole lääkäri enkä tarkoita varsinaista mielenterveyden häiriötä (joka kaiketi sekin on päihteden käytön seurauksena mahdollista) vaan kovin erilaista käyttäytymistä juopuneena ja selvin päin. Vertastukikeskusteluissa toistuu ajatus siitä kuinka toisenlainen totuus paljastuu ihastumisemme kohteeksi valikoituneen ihmisen taustalta hänen päihtyneenä ollessaan. Haluaisimme pitää itsellämme sen rakkaan ihmisen, johon aikanaan ihastuimme. Sen toisen puolen hänessä kernaasti hylkäisimme vaikka samantien. Yhtälö ei ole yksinkertainen. Tällaisten ajatusten kanssa elämämme soljuu eteenpäin. Täynnä toivoa ja hetkittäin epätoivoa. Kumppanini on päättänyt lähteä alkoholikatkolle. En ole enää pysynyt laskuissa miten mones kerta se on. Hän on tällä kertaa - ehkä hivenen - motivoituneempi kuin aiemmilla kerroilla. Hän on optimistinen ja onnistunut tartuttamaan optimisminsa myös minuun. Olen toiveikas…

5

Nämä suhteet alkoholistin kanssa on niin kovin usein jotenkin vinoja ja ainakin minulla kesti aika kauan huomata, että yritän yksin saada suhdetta toimimaan. Siis kahden ihmisen suhteessa ainoa, joka siitä suhteesta ottaa vastuuta ja yrittää saada sen paremmaksi. Mun ex-puolisoni oli suhteessa minuun kuin isokokoinen lapsi, jonka tarpeiden ympärillä suhteen oliis pitänyt pyöri. Lapsi, jolla ei ollut mitään velvollisuuksia vaan pelkkiä oikeuksia. Tämä oli varsin hassua, koska hän oli vaikkapa työnsä suhteen hvin vastuuntuntoinen ja muille kuin minulle annetut lupaukset hän koki tärkeäksi pitää… Että hänellä kykyä sellaiseen oli, muttei suhteessa minuun löytynyt halua siihen.

Luultavasti itse olin osasyyllinen siihen, millaiseksi suhde muodostui ja se tosiaan oli vähän kuin äiti-teinipoika suhde; olin äitihahmo ja huoltaja, tuki ja turva, jolle saattoi kiukutella, jota saattoi syytellä ja jota saattoi uhmata ja lähteä ovet paiskoen juomaan… no juuriki kuin äidin ja teinin suhde on. Miehelle järjestely oli tietsti jollaintapaa kätevä; hän sai ulkoistaa kotityöt ja kaiken arkisen puurtamisen minulle ja kotona oli kätevästi saatavilla seksiäkin.

Luulen, että monilla muilla on jotain samaa vinoumaa koko suhteen dynamiikassa ja rooleissa. JUova saattaa todella syytellä puolisoa lähes kaikesta ja jos juominen otetaan puheeksi, heti löytyy joku muu ongelma (nimenomaan siinä puolisossa) johon keskustelu ohjataan. Sellaista loputonta kiertelyä ja vastuunpakoilua. Saattaa hyvinkin olla Mehukatti, että miehesi joisi yhtälailla vaikka olisit terve ja seksielämä ok. Periaatteessahan hän voisi rakastavana puolisona hakea apua ja lopettaa juomisen ja tukea sinua sairaudessasi. Vai mitä? Taitaa vaan se idea olla, että juova haluaa aina tukea itselleen, mutei missään tilanteessa ole valmis sitä puolisolle antamaan. On tottunut siihen, että puolison elämän kuuluu pyöriä hänen napanöyhtänsä ympärillä.

Ja niinhään se pyöriikin. Puolison elämä ja arki muuttuu juomakausien ja raitistelun, humalan ja krapulan tahtiin kuin konsanaan vuorokauden- tai vuodenaikojen tahdissa. Siitä on tullut se kalenteri, mikä määrää tekemiset. Jälkeenpäin kun itsekin mietin, niin raivosuttaa välillä vieläkin, että suostuin siihen. Ja tosiaan se toivo… Juova lupaa ryhdistäytyä tai jopa lähtee hoitoon ja toivo alkaa viritä… Vähän kuin lototessa, ehkäpä nyt kaikki muuttuu. Harvoin muuttuu ja se pettymys on aina vaan syvempi. Ehkä siinä vuosien saatossa hämärtyy sekin, mikä on kohtuullista toista kohtaan, se jonkinlainen odottelu ja uhrautuminen muuttuu normaaliksi ja pahimmillaan sitä on kuin vuosikaudet kuin rautatieaseman odotushallissa odottelemassa jotain junaa, jota ei koskaan tule. Ne vuodet tulee käytettyä siihen odotteluun, vaikka voisi olla jo matkalla kohti onnelisempaa elämää vaikka yksin, jos se juova puoliso saa otetta raittiudesta. Suhde on kuitenkin yhteinen, eikä se pysy kasassa pelkästään toisen kannattelemana.

Voimia teille, jotka vielä elätte noissa hankalissa tilanteissa. Ehkä joskus auttaa jonkinlaisen määräajan asettaminen edes omassa mielessään; jos puolen vuoden päästä tilanne on sama tai pahempi lähden. Jonkinlainen päiväkirja tai muistikirja, josta edes huomaa ajan kulumisen ja ongelman jatkumisen samanlaisena, ettei nyt sentään vahingossa tule odotelleeksi montakymmentä vuotta. Kun on edes itselle musta avalkoisella, voi merkinnöistään muistutella itseään, miten on mennyt ja kuinka pitkän aikaa.

6

Ehkä raskainta tosiaa on toistuva toivon ja pettymyksen vaihtelu. Niin näin jälkeenpäin ajattelen. Se hyvä yhteinen elämä on aina muka odottamassa ihan kulman takana, sitä odottaa ja udelleen ja uudelleen sen unelmansa menettää.
Voiko ihminen olla onnellinen eläessään niin?
Entä jos helpompaa itsellekin olisi hyväksyä se, että todennäköisesti elämä tulee sen ihmsen kanssa olemaan samanlaista tai pahempaa? Ettei ripustaudu toivoon, vaan pyrkii elämään niin hyvää elämää tässä ja nyt, mitä siinä tilanteessa voi? Tai jos ajatus siitä, että elämä jatkuu tulevat vuodet samanlaisena, on liian raskas, alkaa jollain tavoin henkisest valmistautua eroon ja mielessään käynnistää eroprosessin ja miksei myös voi valmistautua siihen säästämällä hiukan rahaa ja laajentamalla elinpiiriään ottamalla yhteyttä vanhoihin ystäviin tai harrastusetn tai muun avulla luomalla uusia suhteita.
Minulla ainakin suhteen aikana hiipuivat liki kaikki muut ihmissuhteet. Puolison alkoholismi vei niin voimat ja elämä käpertyi sen ongelman ympärille. Olin eron jälkeen todella yksin, kun olin näin antanut tapahtua.
On pirullista, miten jonkun massiivisen ongelman lähellä eläessä lähes huomaamatta pikkuhiljaa muu elämä katoaa ja ajatuu tilanteeseeen, että on ns. kaikki munat samassa korissa; kaikki mitä itsellä on (raha-asiat, asuminen, sosiaaliset suhteet) on kytköksissä siihen alkoholistiin ja kun eroaa, on valtava työ henkisesti riekaleina jälleenrakentaa kaikki kivijalkatasolta uudestaan.